Kategoria: Luemme Raamattua

Ps.119:145-176

Room. 1

Raamatunselitysopas Novumin mukaan totuus (aletheia) ”tarkoittaa sitä, mikä on totta ja oikeaa, sitä mikä on varmaa ja luotettavaa, sitä mitä on aitoa ja väärentämätöntä”. Lisäksi totuus on kristuskeskeistä (vrt. Joh. 14:6). Vääryys (adikia) on puolestaan vastakohta sanalle ’vanhurskaus’. Vääryys voi saada myös seuraavia merkityssisältöjä: väärintekeminen tai -kohteleminen, vahingon tai menetyksen aiheuttaminen, epäoikeudenmukaisuus, hyödyttömyys, sopimattomuus ja pahuus.

Paavalin mukaan totuus on vääryyden vallassa (Room. 1:18). Tämän voisi varmaankin sanoittaa myös niin, että totuutta vääristellään. Kyseessä on siis taistelu Jeesusta ja Jumalaa vastaan. Mitään uutta tässä ei ole. Raamatun alkuluvuista voi tästä jo lukea. Sielunvihollisen vallassa oleva maailma tarjoaa siis meille valhetta ja väärää, epävarmaa ja epäluotettavaa, epäaitoa ja väärennettyä. Kristuskeskeisyyden tilalla on ihmiskeskeisyys.

Jälleen kerran ajatukset palaavat Jumalan taisteluvarustukseen (Ef. 6:10-18). Se on todella tärkeä. Samalla se muistuttaa, missä taistelu käydään. Emme ”taistele ihmisiä vastaan, vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan” (Ef. 6:12). Jumalan tahto on, että ”kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden” (1. Tim. 2:4). Evankeliumille on edelleenkin tarvetta.

Pekka

Ps.119:97-144

Mark. 16

Jeesuksen mainitsemissa uskon tunnusmerkeissä on maininta siitä, että hänen nimissään hänen seuraajansa tarttuvat käsin käärmeisiin (Mark. 16:18). Paavali voisi olla käytännön esimerkki siitä, ettei käärmeenpurema vahingoittanut Jeesuksen omaa (Apt. 28:3-5). Paavali ei tosin itse tarttunut käsin käärmeeseen, vaan se kävi kiinni Paavalin käteen.

Tämä uskon tunnusmerkki tuntuu varsin inhottavalta ja vastenmieliseltä. Muistan nähneeni joskus vuosia sitten TV-ohjelman uskonlahkosta (sellainen se kai oli), joka toi käärmeitä seurakunnan kokoukseen ja päästi ne vapaaksi salin lattialle. Sitten vain rohkeasti tarttumaan käsin käärmeisiin! Muistaakseni siinä ei käynyt kovin hyvin.

Ajattelen niin, ettei uskon tunnusmerkki ole jotakin sellaista, jota voidaan näytösluonteisesti toteuttaa tai jota voitaisiin pitää jonkinlaisena uskon mittarina. Ymmärrän niin, että uskon tunnusmerkki ilmenee silloin, kun sille on oikea tarve ja/tai on oikea hätä.

Minun on vaikea kuvitella, että kukaan haluaisi tarttua käsin käärmeeseen. Vaikealta tuntuu myös ajatella tilannetta, että niin pitäisi tehdä aidon pakon edessä. Jos niin pitäisi kuitenkin tehdä, parasta on huutaa Jeesusta silloinkin apuun.

Pekka

Ps. 119:49-96

Mark. 15

Tämän päivän evankeliumitekstissä täyttyy Jesajan kirjan profetia (53:3-6):

”Hyljeksitty hän oli, ihmisten torjuma, kipujen mies, sairauden tuttava, josta kaikki käänsivät katseensa pois. Halveksittu hän oli, me emme häntä minään pitäneet. Ja kuitenkin: hän kantoi meidän kipumme, otti taakakseen meidän sairautemme. Omista teoistaan me uskoimme hänen kärsivän rangaistusta, luulimme Jumalan häntä niistä lyövän ja kurittavan, vaikka meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet. Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet. Me harhailimme eksyneinä kuin lampaat, jokainen meistä kääntyi omalle tielleen. Mutta Herra pani meidän kaikkien syntivelan hänen kannettavakseen.”

Hiljaa painan pääni ja sanon: ”Kiitos, Jeesus!”

Pekka