Kategoria: Luemme Raamattua

Ps. 119:1-48

Mark. 14

Jos oikein Wikipediasta ymmärsin, Psalmit on kirjattu muistiin 200-luvulla ennen Jeesuksen syntymää. Tanakin eli juutalaisten pyhien kirjoitusten kaanoniin ne on puolestaan liitetty noin vuoden 100 (Jeesuksen syntymän jälkeen) tienoilla. Jos nämä tiedot pitävät paikkansa, psalmit olivat Jeesuksen elinaikana olemassa kirjoitetussa muodossa, mutta niitä ei vielä ollut hyväksytty juutalaisten pyhiin kirjoituksiin.

Tämä asia alkoi mietityttämään, kun luin ylipappien ja lainopettajien toiminnasta (Mark. 14:1, 53-65). Ilmeisesti he eivät olleet lukeneet esimerkiksi päivän psalmitekstiä, kun he juonittelivat, miten he saisivat Jeesuksen hengiltä. Tai jos olivat lukeneet, niin ehkä he ajattelivat, että tämä ei nyt kuulu virallisesti hyväksyttyihin teksteihin. Samalla kuitenkin unohtui Mooseksen käskyistä esimerkiksi se, ettei lähimmäisestä saa antaa väärää todistusta (2. Moos. 20: 16). Heillä näytti olevan paremmin muistissa Herran nimen pilkkaamisesta langetettava kuolemantuomio (3. Moos. 24:16). Tämä määräsi Jeesuksen kohtalon, ja niin Jumalan pelastushistoria sai täyttymyksensä väärän tuomion perusteella.

Psalmia 119 on innostavaa ja rohkaisevaa lukea, mutta tarvitsen Pyhän Hengen apua, että sanat muuttuvat todelliseksi elämäksi. Tähän liittyen voisi myös lukea ja mietiskellä Jaakobin sanoja (Jaak. 1:19-25).

Pekka

Ps. 118

Mark. 13

Hieman ristiriitaiselta tuntuu lukea psalmin ajatuksia ja Jeesuksen kuvausta viimeisistä tapahtumista rinnakkain. Psalmin sävy on myönteinen, kiittävä ja ylistävä, koska Herra on tukenut ja auttanut niin monin tavoin erilaisissa elämäntilanteissa ja -vaiheissa. Jeesuksen kuvauksen sävy taas on hyvin synkkä ja ahdistava. Tuskinpa kukaan ihminen haluaisi kokea niitä asioita, joista Jeesus puhuu ja opettaa. Kaiken tuskan ja ahdistuksen jälkeen on luvassa kuitenkin Ihmisen Pojan eli Jeesuksen paluu voimassaan ja kirkkaudessaan. Se on vapautuksen päivä kaikille häneen uskoville. Onneksi emme tiedä, milloin tämä päivä koittaa, vaikka monet ovatkin sitä yrittäneet arvuutella ja epäonnistuneet.

Ehkä voisi ajatella niin, että päivän psalmi antaa ikään kuin toivon kehykset päivän evankeliumitekstille. Saamme luottaa siihen, että Jumala on hyvä, hän tietää tilanteemme ja auttaa meitä kaikenlaisissa elämäntilanteissa. Me emme ole yksin. Meitä on paljon. Jeesus on meidän kanssamme kaikki päivät maailman loppuun asti (Matt. 28:20).

Pekka

Ps. 117, Mark. 12

Psalmi 117 on lyhyt ja ytimekäs. Ehkä se kertoo meille siitä, että rukousten ei tarvitse välttämättä olla pitkiä ja perusteellisia, vaan myös lyhyet rukoukset ovat tärkeitä. Ehkä laatu on tärkeämpää kuin määrä. Jeesuksen voi nähdä myös opettavan asiasta:  ”Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja. Älkää ruvetko heidän kaltaisikseen. Teidän Isänne kyllä tietää mitä te tarvitsette, jo ennen kuin olette häneltä pyytäneetkään.” (Matt. 6:7-8) Ei siis ole mikään ongelma, jos sanoja ei joskus löydy tai jos niitä löytyy vain vähän. Jumala ymmärtää joka tapauksessa, ja myös ihmisten kannalta saattaa olla joskus parempi, jos asiat ilmaistaan mahdollisimman yksinkertaisesti. Rukouksen arvo ei riipu sen ulkoisista ominaisuuksista, vaan asenteesta, jolla se lähetetään matkaan.

Markuksen evankeliumin kahdennessatoista luvussa on jälleen tärkeää opetusta siitä, miten Jumalan valtakunnassa tärkeää on sydän, eivät ulkonaiset käyttäytymiskoodit tai uskonnolliset rituaalit. Kun lainopettaja vastaa Jeesukselle, että tärkeimmän käskyn noudattaminen on enemmän kuin kaikki polttouhrit ja muut uhrit, Jeesus vastaa hänelle, ettei hän ole kaukana Jumalan valtakunnasta. Lisäksi Jeesus antaa arvon lesken pienelle rahasummalle, joka oli lesken kokonaisbudjettia ajatellen merkittävä, vaikka olikin vähemmän kuin monien muiden lahjoitukset. Miksi näitä oppeja on toisinaan niin vaikeaa sisäistää, vaikka ne vapauttavat meidät lakihenkisyydestä? Ehkä uskonnollisuus on omalla tavallaan helppoa: sydämen remontti vaatii sitoutumista koko loppuelämäksi, siinä missä vanhurskauden saavuttaminen teoilla saattaa hoitua tekemällä hiukan vapaaehtoistöitä ja leikkamalla palkasta pienen siivun. Jumalan tahto muuttaa ihminen sisältäpäin on aika iso vaatimus. Mutta emmeköhän me tiedä, että muuta vaihtoehtoa ei ole. Mikään muu ei voi tuoda todellista muutosta ja todellista hyvää hedelmää.

Liittyen ylösnousemuksesta käytyyn keskusteluun haluan lisätä vielä erikseen erään asian. Kuulin, että joskus oli kristitty pariskunta, jota ahdisti ajatus siitä, etteivät he olisi Taivaassa enää naimisissa. He saivat kuitenkin lohdun siitä, että huolimatta statuksen muutoksesta heidän rakkautensa toisiaan kohtaan tulee olemaan Taivaassa moninkertainen verrattuna siihen, mitä se on maan päällä naimisissa ollessa. Mielestäni tämä on kauniisti järkeilty ja luo toivoa siitä, että joskus jokainen ihmissuhteemme päättyy rakkauteen, jota emme voi vielä edes kuvitella.

Esteri