Kategoria: Luemme Raamattua

Jer. 43

Apt. 15

Pakanoiden alkaessa kääntyä Jeesuksen puoleen ja tulla uskoon, syntyi kiistaa tärkeimmästä asiasta, eli siitä, mitä pelastukseen tarvitaan. Mikä on pelastuksen ydin? Riittääkö Jeesus, vai tarvitaanko vielä ympärileikkaus? Mitä on Jumalan mielen mukainen elämä? Sitä alettiin pohtia yhdessä apostolien ja seurakunnan vanhimpien kanssa Jerusalemissa. Pietari on äänessä kokemusasiantuntijana ja se auttoi päätöksen teossa. Hänen mielestään Jumala osoitti hyväksyvänsä pakanat vuodattaessaan Pyhän Hengen myös heihin. Jumalan hyväksyi heidät ja puhdisti heidän sydämensä uskolla. Ei ole syytä panna opetuslasten harteille sellaista iestä, jota emme me eivätkä meidän isämme jaksaneet kantaa. Herran Jeesuksen armo yksin pelastaa. Ei pidä hankaloittaa niiden elämää, jotka vieraista kansoista kääntyvät Jumalan puoleen.

Mitään ylimääräistä taakkaa ja elämää hankaloittavaa asiaa ei varmaan kukaan Jeesuksen oma halua kannettavaksi. Siksi on tärkeä kasvaa Jumalan tuntemisessa ja oppia elämään armon piirissä. Jeesus riittää pelastukseen. Mitä enemmän ikää tulee, sitä enemmän on pakko varata Jeesuksen armon varaan, sillä kaikki omavanhurskaus rupeaa tuntumaan jo teeskentelyltä ja valheelta. Kiitos Jeesus! Armo riittää!

Minulle henkilökohtaisesti vapaus moneen asiaan löytyi aikoinaan jakeesta: ”Syöttepä siis tai juotte tai teettepä mitä tahansa, tehkää kaikki Jumalan kunniaksi” (1. Kor 10:31). Sama luku neuvoo kuitenkin, että toisen henkilön omantunnon syyt on otettava huomioon ja silloin kannattaa kieltäytyä joistakin asioista.

Entäpä sitten Paavali, kun seuraavassa luvussa ympärileikkautti työtoverinsa Timoteuksen. Oliko hän epäjohdonmukainen Jerusalemin kokouksen päätöksen kanssa? Siihen löytyi järkeviä selityksiä, kuten se, että vaikka Paavali hyvin jyrkästi vastustaa ympärileikkausta, niin syy vastustukseen oli ajatus ympärileikkauksesta pelastustienä. Tällä kertaa kysymys ei ollut siitä, vaan siitä, ettei evankeliumin levittämistä turhaan vaikeutettaisi. Paavalin matkassa ollut ympärileikkaamaton juutalainen olisi varmaan ärsyttänyt juutalaisia. Evankeliumin tähden on siis syytä ottaa myös kulttuuriset erot ja kansan perinteet huomioon! ”Voittaakseni hänen omikseen juutalaisia olen näille ollut kuin juutalainen; voittaakseni lain alaisina eläviä olen näille ollut kuin lain alainen, vaikka en olekaan lain alainen” jne. (1.Kor 9:20…) Aika notkeaa, mutta päämäärätietoista toimintaa;)

Juha

Jer. 42

Apt. 14

 

Kutsumus maksaa 

Mietin lukiessani, miksi miehet aina menivät ensin synagogaan, vaikka sieltä alkoi vaino ja syytökset jumalanpilkasta? Paavali kutsumustietoisuus varmaan auttoi häntä kestämään. Toisaalta juutalaiset tunsivat VT:n tapahtumat ja lupaukset, ja niin Paavalin ei tarvinnut etsiä yhteistä nimittäjää kovin kauan. 

Jumala kutsui Paavalia valituksi aseeksi tunnustamaan hänen nimeään maailman kansojen ja kuninkaiden ja myös Israelin kansan edessä (Apt. 9:15), juutalaisille ensin, sitten myös kreikkalaisille (Room. 1:16). Jumala lupasi myös kärsimystä hänen nimensä tähden (Apt.15:16). ”Kaikkein ensimmäiseksi Jumalan sana oli julistettava teille (juutalaiset). Mutta koska te torjutte sen ettekä pidä itseänne iankaikkisen elämän arvoisina, me käännymme pakanoiden puoleen.” (Apt 13:46)

Juutalaiset kokivat uuden uskon levittäjät vakaviksi kilpailijoiksi, ja siksi toistui kerta kerran perään sama kuvio, jossa kansa kiihotettiin evankeliumin julistajia vastaan. Paavali alettiin vainoamaan, ja hän tuli pahoinpidellyksi kivittämällä Stefanoksen tavoin. Vaikka hänen luultiin kuolleen, hän selviytyi, ja matka jatkui Derbeen. Kyse on siis vakavasta asiasta, elämästä ja kuolemasta, sekä hengellisestä että fyysisestä, joten apostolin työssä selviytymiseen tarvitaan myös paljon Jumalan apua ja läsnäoloa. Sitä Paavali sai kokea tässä luvussa ja tulevissa. ”He puhuivat rohkeasti, turvaten Herraan, ja Herra vahvisti armonsa sanat tunnusteoin ja ihmein, jotka tapahtuivat heidän kättensä kautta” (14:3).

Tulee mieleen myös tuo sota, jota nyt käydään Euroopassa. Sielläkin on kutsu käynyt ja nuoria kuolee taisteluissa molemmin puolin. Kyllä se koskettaa ja vetää hiljaiseksi, kun näkee ja kuulee, kuinka urheasti ukrainalaiset taistelevat ylivoimaista vihollista vastaan ja ovat valmiita kuolemaan oman maan ja kansan puolesta. Miehet on kutsuttu puolustamaan maataan. Näyttää ihan meidän talvisodan ihmeeltä tuo sota tällä hetkellä. Tulee myös kiitollisuus niitä ihmisiä kohtaan, jotka meille taistelivat itsenäisyyden. Ei siitä niin hurjan pitkä aika vielä ole. Isäni oli 5 v., kun joutui lähtemään evakkoon ja hänen isänsä taisteli rintamalla konekiväärimiehenä.

Rukoillaanko rauhaa, Jumalan varjelusta ja ihmeitä sodan keskellä eläville ihmisille?!

Juha

Jer. 41

Apt. 13

Barnabas ja Saul saavat kutsun lähetystyöhön

Tässä luvussa alkaa kuvaus ensimmäisestä lähetysmatkasta. Lähettämisessä olivat mukana Pyhä Henki, seurakunnan opettajat ja profeetat sekä tulevat lähetit Barnabas ja Saul (Paavali). Pyhä Henki pyysi erottamaan Barnabaan ja Saulin hänen työhönsä, siihen tehtävään, johon hän on heidät kutsunut (2). Paaston ja rukouksen ja kätten päällepanon jälkeen miehet lähetettiin matkaan. Miehet aloittivat julistuksen juutalaisten synagoogassa ja ihmeet ja merkit seurasivat heidän julistusta.”Kun käskynhaltija näki, mitä tapahtui, hän ihmetteli Herran opin voimaa ja uskoi” (12). Siinä on varmaan kuvattu keskeiset elementit siitä, miten joku voidaan lähettää lähetystyöhön. Se on Jumalan työtä alusta loppuun! Lähetyskentiltä kuuluu usein myös iloisia uutisia:”Herran sana levisi yli koko maakunnan. Mutta opetuslapset olivat täynnä iloa ja Pyhää Henkeä” (49, 52).

Luin äskettäin paristakin eri lähetysjärjestön lehdestä kutsusta ja kutsumuksesta, joka syntyy yhteydestä Isään. Ajattelin kirjoittaa muutaman ajatuksen siitä, sillä ilman meidän ns. maallikkojen panosta lähetyskäsky jää hoitamatta. Kummassakin artikkelissa oltiin huolissaan siitä, että monta kertaa erotetaan sekulaari ja hengellinen elämä toisistaan, jolloin uskonidentiteetti ja työidentiteetti eivät kohtaa. Jumala kuitenkin kutsuu meitä kaikkia olemassaoloon, elämään ja työhön Jumalan maailmaan luovasti ja vastuullisesti. Tilanne ei saisi olla se, että kutsumus ja tosi elämä alkaa vasta, kun työpaikan ovi painuu kiinni ja uskovien yhteys alkaa. Tai päinvastoin, jos työn imu on liian vahva.

Kaikkia ei kutsuta kokoaikaiseen palveluun lähetysrintamalla, mutta meitä kutsutaan olemaan todistajina tuoden iloa ja valoa työssämme, joka voi tarkoittaa esim. rehellisyyttä, anteliaisuutta ja ahkeruutta. Tällainen elämäntapamme saattaa herättää kiinnostusta ja antaa evankeliumille mahdollisuuden saavuttaa lähellä elävät ihmiset. 

Kaikki elämä on Jeesuksen kuninkuuden alaista ja sen oivaltaminen antaa vapauden ja motivaation toimia Hänen kunniakseen. ”Mitä teettekin, tehkää se täydestä sydämestä, niin kuin tekisitte sen Herralle ettekä ihmisille” (Kol 3.23).

Juha