Kategoria: Luemme Raamattua

2. Kun. 5

Aramin kuninkaan sotapäällikkö puhdistui spitaalista. Hän löysi avun Israelin profeetan kautta. Hän lupasi jakeessa 17, ettei uhraa enää muille jumalille, ainoastaan Herralle. Hän siis kääntyi, tuli uskoon. Jae 18 kuvaa hänelle hankalan tilanteen. Hän joutui työnsä puolesta osallistumaan (epäjumala) Rimmonin temppelin menoihin, koska hänen tehtävänsä oli esihenkilönsä kanssa kumartaa siellä tuota Rimmonia. Hän sai profeetalta luvan toimia tuossa tehtävässä, vaikka Naemanin sydän oli sitoutunut Herraan.

Työelämässä ollessani osallistuin joihinkin kehittämissessioihin tai keskusteluihin esim. tulevaisuuden rakentamiseen liittyen. Vuosikymmenien aikana olen useammankin kerran kuullut, kuinka me itse rakennamme tulevaisuuden valinnoilla ja toimintamalleilla. Olin tavallisimmin ihan hiljaa ja muistin, kuinka Jumala sanoo meille Jer. 29:11: ”Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon”. Salaa voi olla hiljaa todellisen Herran kanssa, vaikka ympärille ollaan eksyksissä. Emme ole missään vaarassa noissa tilanteissa. Voimme vaikkapa siunata ympärillä olevia hölöpötipöppöön kaikuesssa.

1 Joh. 3

Melkein liikuttavaa on, että vanha apostoli Johannes kirjoittaa jakeissa 1-2 asemastamme Jumalan lapsina. Korkeasta iästään huolimatta hän kirjoittaa, ettei vielä ole tullut ilmi, mitä meistä tulee. Ihan vain nuoremmille tiedoksi, että näihin apostoli Johanneksen sanoihin voi näin ikääntyneenäkin samaistua. Meillä kaikilla, vanhoillakin on tuo Jumalan lapsen identiteetti sekä odotus, mitä meistä tulee, erityisesti kohdatessamme hänet kerran kasvoista kasvoihin. Suomalainen sielu ei osanne odottaa suuria, kunhan kynnyksen taivaan puolelle saa ylittää. Sitä kohti ja ihan armosta.

Johannesta sanotaan rakkauden apostoliksi. Tässä luvussa hän jakeessa 18 kirjoittaa: ”älkäämme osoittako rakkautta sanoin ja kielellä, vaan teoin ja totuudessa.” Huojentavaa, rakkauden osoittamisessa ei tarvita tunteita. Rakastaminen ei ole lällynlällyä makeaa hunajaa, josta käsin sitten nousisivat hellät ja auttavat teot. Arjessa voi vaikka puolisolleen närkästyneenä ja turhautuneena silittää hänelle kauluspaitoja ja siivota keittiön sotkuja. Joskus rakkautta on pitää suunsa kiinni, kun tekisi mieli päästää muutama (väärin) valittu sananen.

Arkiseen rakastamiseen teoin ja totuudessa tänäänkin.

Pirkko

2. Kun. 4

Tässä luvussa on vaikuttava kertomus ahdinkoon joutuneesta naisesta. Perheellä oli velkaa ja mies, jumalinen puoliso, oli kuollut. Minua korventaa, miten julmaa (nais)leskien kohtelu pahimmillaan tuossa yhteiskunnassa oli ja miten hauras sosiaalinen asema heillä oli. Jumala oli kyllä ohjeistanut, että leskistä pitäisi pitää huolta. Jostain syystä tuo ohje oli vaikea muistaa. Tämä leski sai avun. Ihmeen kautta saadut jauhot ja öljy kävivät kaupaksi, eivätkä velat kaatuneet päälle perheen poikien orjuudella lunastettaviksi. Lohduttakoon tämä niitä, joilla on talousvaikeuksia näinäkin aikoina.

1 Joh. 2

Johanneksen piispalliset rohkaisut ja ohjeet ovat syvällisiä, ehkä joiltain osin ymmärrykseni tavoittamattomissa. Poimin tähän ihan alkuun maanantaille ajatuksen Kristuksesta, syntisten puolustajasta. Puolustajamme Isän edessä on itse Jeesus Kristus, hän siis on asianajajamme. Me olemme syntisiä, siitä ei pääse mihinkään tässä ajallisessa elämässä. Oma syntisyys on turhauttavaa ja lannistavaa. Asianajajallamme on dokumentit ja näyttö vanhurskaudestamme (kelpaavuudestamme) Isän Jumalan edessä. Hän näyttää haavansa ja pystyy osoittamaan meissä olevan Pyhän Hengen sinetöinnin, joka on vakuus siitä, että olemme hänen omiaan. (Ef.1:13-14).

Jakeessa 20 ja 27 Johannes vakuuttaa meitä voitelusta ja tiedosta, jotka ymmärrän varustukseksi erotella harhauttava opetus puhtaasta opista. Harhauttavan opetuksen käsitän kattavan kaiken sellaisen, jolla mitätöidään Jeesuksen täytetty työ (Joh 19:30). KohtaamisPaikan kevään teemana on Ef. 4:11-16. Siinä sanotaan, että meille on seurakuntaan annettu seurakuntavirat: apostolit, profeetat, evankelistat, paimenet ja opettajat. Näiden virkojen tarkoitus on, ettemme ole kaikkien opintuulten heiteltävinä. Väännytään seurakuntaan ja nautitaan siitä, että meille opetetaan Totuudesta Sanan mukaan.

Pirkko

1. Kun. 3

Mielenkiintoinen luku, jossa Elisa lähti mukaan sotaretkelle. Hänen apuunsa luotettiin, ja hänen avullaan israelilaiset voittivat.  Aiemmin profeettoja oli pidetty lähinnä pahantekijoinä, koska heillä ei ole ollut koskaan mitään hyvää sanottavaa. Mutta nyt:“Häneltä me saamme Herran sanan” (12). Kun vesi loppui sotajoukolta seitsemän päivän marssin jälkeen, apuun pyydettiin profeetta Elisaa, joka suostui tapaamaan kuninkaat Josafatin vuoksi. Oliko syynä se, että hänet tunnettiin hurskaana miehenä, koska teki sitä, mikä on oikein Herran silmissä?

Elisan mukanaolonsa toi jumalallista huolenpitoa ja toivoa keskelle sotilaallista kaaosta. Ensin hän kutsui paikalle harpunsoittajan, ja musiikin soidessa ”Herran käsi tuli hänen päälleen”, ja hän antoi pelastavan ennustuksen. “Te ette näe tuulta ettekä sadetta, mutta tuo puronuoma tulee täyteen vettä. Siitä saatte juodaksenne , ja niin teidän karjanne ja juhtanne. Hän antaa myös Moabin teidän käsiinne.” Niin sitten kävi Elisan ennustuksen mukaan. Jumalan huolenpito näkyi siten, että vettä tuli kaikille juotavaksi saakka, ja taistelu voitettiin veden toimiessa sotilaallisena harhautuksena. Aamuauringon paistaessa punertavaan veteen moabilaiset luulivat sitä vereksi ja olettivat kuninkaiden nousseen toisiaan vastaan. Mutta israelilaiset yllättivätkin moabilaiset, ja ajoivat hellittämättä heitä takaa lyöden heidät perin pohjin.

Tuli mieleen vielä Sananlaskut 3:5-6, jossa on vähän samanlaista ohjetta, mitä tästä luvusta jäi käteen:” Älä jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan, vaan turvaa koko sydämestäsi Herraan. Missä kuljetkin, pidä hänet mielessäsi, hän viitoittaa sinulle oikean tien.”

1 Joh. 1

Kirjeen kirjoittajaa pidetään opetuslapsi Johannesta, joka kirjoitti myös Johanneksen evankeliumin. Hän esiintyy silminnäkijänä, Jeesuksen aikalaisena. Kannattaa siis lukea kirje huolella!

Johannes haluaa lukijoiden pääsevän osalliseksi samasta yhteydestä sekä apostolien että Isän ja Jeesuksen kanssa. Se tuottaisi täydellisen ilon. Periaatteessa se on varsin yksinkertaista, mutta ei käytännössä, koska olemme syntisiä. Tavoitteena on vaeltaa valossa. Tämä kuvaa elämäntapaa Jumalan kanssa, joka perustuu rehellisyyteen ja totuuteen. Ei se tarkoita täydellisyyttä, vaan avoimuutta Jumalan sanan totuuden äärellä arvioida elämää. Kun sitten tunnistaa ja tunnustaa syntinsä ja tuo ne valoon eli Jumalan tietoon, “niin Jumala, joka on uskollinen ja vanhurskas, antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä” (9). Valossa ei tarvitse pelätä paljastumista, koska siellä odottaa armo, ei tuomio. Avoimuus, rehellisyys ja anteeksianto mahdollistaa aidon yhteyden ja vuorovaikutuksen myös toisten kanssakulkijoiden kanssa! 

Eläkäämme valon lapsina! (Ef. 5:8)

Juha