Kategoria: Luemme Raamattua

Kolossalaiskirjeen 1. luvussa Paavali opettaa, kuinka Jumala voi käyttää meitä kohtaavia vaikeuksia siunatakseen ihmisiä, joita emme ehkä muuten kohtaisi (vrt. Jakeet 12 – 13). Vaikeuksiemme kautta toiset uskovat voivat jopa saada lisää rohkeutta toteuttaa omaa kutsumustaan (jae 14) Voi käydä niinkin, että meidän joutuessa väistymään uupumisen tai sairauden vuoksi jostain rakkaasta tehtävästä, avautuu toisille nuoremmille uskoville vastuunkannon ja aikuiseksi kasvamisen paikka. Paavalin vankeus sai alueen uskovat rohkeina julistamaan Jumalan sanaa entistä rohkeammin. Vaikeudet murtavat ja riisuvat meitä, mutta ne voivat myös valtuuttaa, rohkaista ja synnyttää ihmeitä toisaalla!

Kun ystävämme kuoli tänä kesänä pitkällisen sairauden uuvuttamana, Paavalin sanat “Minulle elämä on Kristus ja kuolema on voitto” (Fil. 1:21) kävivät kohti. Mietin, onko julmaa lainata Paavalin sanoja ja välittää niitä elämästään kamppailevalle ystävälle ja hänen perheelleen. Silloin, kun ystävät, terveys, työ, ja huolettomat päivät ovat painavan tuskan verhon takana. Kun luopuminen, haaveiden hautaaminen ja rannaton suru tulevat todelliseksi. Kun usko elämän hyvyyteen kokee kolauksen.

Luin seuraavia kahta raamatunpaikkaa useita viikkoja kerta toisensa jälkeen: “Kukaan meistä ei elä itseään varten, eikä kukaan kuole itseään varten. Jos elämme, elämme Herran omina, ja jos kuolemme, kuolemme Herran omina. Elämmepä tai kuolemme, me kuulumme Herralle. Juuri sitä vartenhan Kristus kuoli ja heräsi elämään, että hän olisi niin kuolleiden kuin elävienkin Herra. ” (Room. 14: 7). Kristus kuoli puolestamme, jotta saisimme elää yhdessä hänen kanssaan, olimmepa valveilla tai kuoleman unessa. (1. Tess. 5:10).

Huolettomina aikoina unohdan usein, miksi Jeesuksesta pitää vouhkata niin paljon. Jeesus Kristus on kuitenkin koko kristinuskon ydin. Hänen varassaan on koko elämämme, ja kuolemamme.

 

Paavalin kehotus “tavoitelkaa myös muiden parasta” (Fil. 4:4) asettaa terveelliset rajat itsekkäille pyrkimyksillemme.

Tässä luvussa Paavali avaa, millainen on Kristuksen mieli, joka meilläkin tulisi olla. Kristuksen mieli luopuu oikeuksistaan ja asemastaan, ottaa palvelijan, ja vielä enemmän, toisten käskettävänä ja ruoskittavana olevan orjan osan, elää ihmisenä ihmisten joukossa, yhtä heikkona ja kiusattuna kuin kuka tahansa kadun kulkija, alentaa vapaaehtoisesti itsensä, on kuuliainen kutsulleen loppuun saakka eli kuolemaan asti. Saako Pyhä Henki synnyttää meissä tällaista Kristuksen mieltä? Mitkä ovat luopumisen ja kuolemisen paikkoja, joihin Jumala sinua nyt kutsuu?

Jakeen 13 toteamus,“Kristus saa aikaan teissä sen, että tahdotte tehdä ja myös teette niin kuin on hänen hyvä tarkoituksensa”, on myös lohdullinen lupaus. Tekemällä emme voi tehdä hyviä tekoja. Kaikki hyvä tulee Jumalan ansiosta, vaikka se kanavoituisikin ympärillemme meidän kauttamme. Tekojen ja uskon välisen tasapainon kanssa taistelevien kannattaa muistaa Lutherin oivallus, että usko yksin pelastaa. Joku on kuitenkin sanonut, että pelastava usko ei ole koskaan yksin. Usko Jeesukseen muuttaa meitä järisyttävällä tavalla. Vaikka taistelemme syntisiä taipumuksiamme vastaan, emme ole enää samoja ihmisiä kuin ennen. Pyhä Henki vaikuttaa meissä.

Jumala pitää meistä usein huolta hiljaa ja huomaamattomasti (Jes. 8:6), mutta se ei meille riitä. Jumala myös muistuttaa, että meidän tulisi pyytää neuvoa vain Jumalalta, eikä asettaa hänen neuvojensa rinnalle gurujen, tietäjien tai karismaattisten julkisuuden henkilöiden ohjeita (Jes. 8:19).

 

Paavalilla oli syntyperänsä ja asemansa vuoksi paljon menetettävää – silti hän heitti sen kaiken roskana pois (Fil. 3:4–7). Minulla ja ehkä sinullakin on paljon vähemmän menetettävää, mutta meillekin omasta kunniastamme, arvokkuudestamme ja tavoitteistamme luopuminen tuntuu paljolta, jos uhkana on, että meidänkin syytetään olevamme uskovaisina järjiltämme, kuten kuningas Agrippa syytti Paavalia (vrt.Apt. 26:24). Tärkeintä Paavalille oli Kristuksen tunteminen ja hänen ylösnousemuksensa voima (jae 10). Onko se meillekin tärkeintä?

 

Jumala murtaa Israelin heimojen uhman tuomalla heille vaikeuksia ja vihollisten hyökkäyksiä (Jes. 9:7–20). Jumala siis käyttää myös vaikeuksia meidän hyväksemme!

 

Elämämme tavoite on tulla täysi-ikäisiksi Kristuksessa (Kol. 1:28). Kun Paavali rukoilee, että kolossalaiset saisivat runsaasti hengellistä viisautta ja ymmärrystä ja tulisivat tuntemaan täydellisesti Jumalan tahdon, hän rukoilee juuri tällaista aikuista kypsyyttä.

Efesolaiskirjeessä samasta aiheesta kirjoittaessaan Paavali mainitsee aikuiseen uskoon kuuluvan myös sen, että ei ole kaikenlaisten opin tuulten heiteltävänä (Ef. 4:14). Täysi-ikäiseksi kasvanut kristitty pysyy uskon perustalla (Kol. 1:23). Tulkitsen tämän kohdan niin asian niin, että aikuinen uskova ei lähde “hifistelemään” ja lisäämällä ihmisen yrittämistä korostavia periaatteita erilaisista uskomuksista ja elämäntavoista (vrt. Kol. 2:20–22). Kun kiinnitämme katseemme yhteen pysyvään, Kristukseen, mielessämme vallitsee eheys ja rauha, jonka turvin on energiaa, keskittymiskykyä ja halua elää totuudenmukaisesti ja rakkaudellisesti (vrt. Ef. 4:15).

Monien tuntema ja rakastama Messiasennustus (Jes. 11) kertoo millainen Jumala on (so. Kristuksen mielestä, josta tämän viikon Uuden testamentin kohdissakin toistuvasti puhutaan!). Jeesuksen mieli on viisaus, ymmärrys, taito, voima, totuus, Jumalan pelko ja kunnioittaminen, oikeudenmukainen tuomitseminen, vanhurskaus ja uskollisuus (Jes. 11:1–5).

 

Opiskelin vuoden Operaatio Mobilisaation lähetyskoulussa opiskeluaikana. Osana opintoja opiskelimme myös Raamattua ja opettelimme ulkoa keskeisiä raamatunjakeita. Kolossalaiskirjeen 3. luku oli ainut raamatunkohta, jonka opettelimme kokonaisuudessaan ulkoa. Sen tankkaaminen oli todella suuri siunaus jo opettelun aikana mutta erityisesti myöhemmin. Olen palannut tähän lukuun kerta toisensa jälkeen vuosien varrella. Sehän on täynnä ohjeita uskon harjoittamiseen liittyen.

Sen sijaan, että listaan luvun kehotuksia, mistä meidän tulisi luopua ja mitä niiden sijaan toteuttaa, pyytäisin sinua lukemaan Kolossalaiskirjeen 3. luvun uudestaan rauhallisesti ja mietiskellen, sana ja jae kerrallaan. Sen jälkeen voisit valita jonkin kehotuksen, jonka koet itsellesi tällä hetkellä ajankohtaiseksi. Kannattaa ottaa tuo kehotus matkaan ja palauttaa se mieleen aina, kun tarvitset tuota kehotusta.

Kolossalaiskirjeen 3. luvun äärellä kannattaa viettää hetki jos toinenkin. Se on kuin herkullista tummaa suklaata, jota nautiskellaan ajan kanssa ja josta jää pitkä maku.

 

Tämän päivän teksteissä kerrotaan, kuinka Jumala kohtaa erilaisia ihmisiä ja ihmisryhmiä. Voimme myös oppia kuinka Jumala vastaa heille. Tämän päivän kohdista riittää esimerkkejä meille joihin samaistua eri elämänvaiheissa.

Mieleeni tuli ajatus: “Kuinka voi olla matkalla vaikka ei mene minnekään?” Uskovan elämä on monesti sellaista. Vaikka eläisi samalla paikkakunnalla, jopa samassa asunnossa, koko elämänsä, niin silti uskova on matkalla. Kohti iänkaikkista kotia, taivaan valtakuntaa. Kun sillä matkalla on Jeesus mukana, niin voi yllättyä kuin opetuslapset aikanaan niistä kaikista asioista, joita Jumala tässä ajassa ja paikassa tekee.

Siunausta matkalla olemiseen tänäkin päivänä 🙂

Tämän päivän teksteissä ollaan taas matkalla, kohti luvattua maata ja iänkaikkista elämää. Teksteissä kerrotaan siitä että miten helppoa on eksyä tuolla matkalla. Lähteä väärille poluille.

Mutta tämän päivän tekstit kertovat myös siitä kuinka takaisin oikealle tielle pääsee. Katuminen ja yhteys Jumalaan on tässä keskeistä. Hyvänä esimerkkinä päivän teksteissä oli Sakkeus, joka pääsi takaisin oikealle tielle.

Vanhan testamentin teksti muistuttaa meitä siitä että Jumala on armollinen. Vaikka sukupolvia oltaisiin kuljettua Herran osoittamalta tieltä syrjään, niin silti paluu on mahdollinen. Kiitos Jeesukselle!

“Pyhät juhlat ja pahat teot”. Tämän päivän teksti ei päästä helpolla. Jesaja kuvailee olosuhteita, jollaiseksi tämäkin maailma on menossa. Eli en voi ajatella että tässä nyt kuvaillaan olosuhteita jossain menneisyydessä.

On myös pakko tunnustaa itselleni, että se miten Jesaja kuvaa entisajan ihmisiä on toisinaan totta myös omassa elämässäni. Uskoa on ja sen harjoittamista, mutta kuinka usein sitä harhautuu väärille poluille. Kuinka usein jättää katumatta tekojaan jotka tietää olevan vastoin Jumalan tahtoa?

Jeesus tämän päivän teksteissä kohtaa niitä jotka uskovat oikein. Ainakin omasta mielestään. Nämä ovat hyviä kohtia, koska oma vaellukseni uskossa on täynnä hetkiä jolloin uskon oikein. Nämä kohdat muistuttavat minua siitä että olisi syytä nöyrtyä ja kuunnella Jumalaa ensin, ennen kuin alkaa pitää itseään “oikeana uskovana”.
Jumala, ole meille armollinen ja kiitos kaikesta siitä miten olet meistä jokaisesta pitänyt huolen!

Tämän päivän vanhan testamentin teksti kertoo siitä mitä tulee tapahtumaan. Tai on jo tapahtunut. Tai molempia. Päästään ahdistuksen ajoista yli, Jumalan suojaan ja varjelukseen.
Uuden testamentin tapahtumissa kuljetaan kohti ristiä. Vielä ei valoa näy.

Ajattelin että nämä tapahtumat voisivat rohkaista meitä silloin kun joudumme ahtaalle. Ahdingon hetkellä voi tuntua että Jumala on kääntänyt selkänsä. Käännettä parempaan ei tule. Tällaisina hetkinä voimme ajatella Jeesuksen tietä kohti ristiä. Useita tapahtumia ja koko ajan huonompaan suuntaan. Ja jotain sellaista mitä ei pitänyt käydä. Mutta lopulta kuitenkin asiat menivät niin kuin Jumala oli luvannut. Niin kuin oli profetoitu tuhansia vuosia aiemmin.

Jumala pitää meistä huolen, tänäänkin.

Tämän päivän teksteistä kolme nostoa:

“Herran tekoja he eivät huomaa, eivät näe hänen kättensä töitä.”

Arjessa tulee kuljettua kuin sumussa. Ei ole aikaa tai oikeastaan viitseliäisyyttä katsella ympärilleen. Miettiä kuinka Jumalan teot ja työt näkyvät muissa ihmisissä, omassa elämässä ja ympäröivässä maailmassa.

“Turhuuksien orjina raahaavat syntiä mukanaan, jotka kiskovat syyllisyyttä perässään kuin juhdat vankkureita”

Kysymykseen millaista on elää ilman Jumalaa, ilman Jeesusta ja ilman Pyhää Henkeä, niin yllä oleva teksti kuvaa sitä varsin tarkoin. Yhteydessä Jumalaan meille tulee vapaus, ennemmin tai myöhemmin, kaikesta siitä mikä tässä maailmassa meitä orjuuttaa. Niin itselleni kuin monelle muulle uskoon tulleelle vahvin kokemus uskonelämässä on nimenomaan vapauden tunne.
Kun siihen vielä lisätään irti pääseminen syyllisyydestä, niin että vaeltaminen tässä hetkessä muuttuukin kevyeksi vailla taakkoja menneestä, niin alkaa tuntua kummalliselle että miksi ihmeessä en lähtenyt etsimään turvaa Jumalasta aikaisemmin.

“Voi niitä, jotka ihailevat omaa älyään ja omasta mielestään ovat perin viisaita!”

Ehkä tässä suurin syy, miksi monet eivät käänny Jumalan puoleen kuin viimeisessä hädässä. Omilla saavutuksilla on pärjätty ja aika syvälle suohon pitää upota ennen kuin suostuu myöntämään että yksin en pärjää ja muiden ihmisten apu ei enää riitä.

Jumala toivottaa kaikki luokseen. Tänään, sellaisena kuin olet nyt. Ollaan siis yhteydessä 🙂

Päivän teksteistä nosto:  “Heidän siinä puhellessaan ja pohdiskellessaan Jeesus itse liittyi heidän seuraansa ja kulki heidän kanssaan.”

Tuossa lauseessa on jotain mikä on totta tänäkin päivänä. Siellä missä kaksi tai useampi uskova on koolla, niin monesti tulee tunne että läsnä jotain muutakin. Vaikea pukea sanoiksi sitä miltä se tuntuu, mutta tuo teksti kuvastaa tunnetta aika hyvin: aivan kuin Jeesus olisi paikalla.

Tuo lause myös kertoo Jeesuksesta olennaisen. Ihmisen ei tarvi vaeltaa vuorten päälle, suorittaa pyhiä riittejä tai hankkia meriittejä päästäkseen Jeesuksen luo. Missä ikinä kuljemmekin, siellä Jeesus on kanssamme.

Tähän turvalliseen ajatukseen on hyvä päättää tämä kommentointiviikkoni. Siunausta ja hyvää matkaa Jeesuksen kanssa sinulle toivoopi:
–Tomppa

 

 

 

Jäin miettimään kaiken jättämistä ja Jeesukseen seuraan lähtemistä. Jeesuksen heittämä haaste kuulostaa äkkiseltään aika vaativaltakin. Luopumaan omasta perheestä, omasta elämästä, ottamaan ristinsä ja seuraamaan minua. 

 

Ollaan luettu lapsenlapsen kanssa kirjaa kauppiaasta, joka ihastui kallisarvoiseen helmeen niin, että myi valtavan omaisuutensa, jotta saisi ostetuksi kalliin helmen. Helmi oli hänen sydämensä aarre, Matt 13:45,46. Jeesus ja hänen seuransa ei siis ole vaatimus vaan jotain niin hyvää ja palkitsevaa, että siitä tulee minulle elämän tärkein asia. Jeesus onkin elämäni aarre.  Opetuslapsilla oli tästä syvä kokemus. ”Jeesus kysyi niiltä kahdeltatoista:”Aiotteko tekin lähteä?” Simon Pietari vastasi hänelle:”Herra, kenen luo me menisimme? Sinulla on ikuisen elämän sanat. Me uskomme ja tiedämme, että sinä olet Jumalan Pyhä”, Joh 6:67-69.

 

Jeesuksen seurassa oma elämäni loksahtaa oikealle paikalle. Elämääni löytyy mielekkyys ja tarkoitus. Minutkin on kutsuttu palvelmaan ja olemaan Jeesuksen rakkauden välikappaleena. Lopulta minusta jää jälkeen se, miten olen toisiin vaikuttanut ei se, mitä olen itselleni kerännyt. Elämäni tärkeysjärjestys menee oikein päin. Jeesuksen ollessa ykkönen tulevat kaikki muut elämäni tärkeät asiat oikeaan järjestykseen. Puoliso ja perhekin löytävät oman tärkeän paikkansa. 

 

Jeesus sanoi: ”Tule ja seuraa minua”