Tekijä: Ada Kangas

Joel. 2

Joelin kirjassa käydään pelkästään tänään läpi koko kaari Herran päivästä paaston ja katumukseen, aina itkettävän ihanaan armoon asti. Koska tänään on sopivasti laskiaistiistai, pysähdyn melkein runolliseen jakeeseen 13, “repikää rikki sydämenne, älkää vaatteitanne”. Vaatteiden repiminen oli ulkonainen, äärimmäisen surun ja katumuksen merkki. Jumala haluaa että ihmiset palaavat hänen luokseen “koko sydämestään”, eivät vain ulkonaisesti. 

Me ihmiset olemme tosi erilaisia myös siinä miten koemme armon ja millainen omatunto meillä on. Yksi tarvitsee ja suorastaan kaipaa sitä että omatuntoa välillä ravistellaan hereille, toisen omatunto taas on niin arka tai aktiivinen, että armontunnolle on raivattava tietoisesti tilaa. Mietin mitä puhua paastosta ja katumuksesta meille, jotka olemme niin erilaisia?

Itselleni on huojentava ajatus, että Jumala tuntee minut ja syyllisyyteni läpikotaisin. Siinä kohtaa, kun minä tulen siitä tietoiseksi, se ei ole Jumalalle mikään yllätys, vaan se olen minä, joka pääsen hänen kanssaan samalle sivulle. Jumala, joka tuntee kaiken syyllisyytemme on myös valinnut tehdä kosmisessa mittakaavassa kaiken ja mahdollisen, jotta voisimme tulla hänen armonsa piiriin. Hänen rakastavan ja kaiken näkevän katseensa alla on ikään kuin maailman turvallisin paikka olla sydän auki.

Room. 1

Paavali ei ollut itse käynyt Rooman seurakunnassa, eikä tiedetä kuka seurakunnan on “istuttanut” tai miten se on saanut alkunsa. Selitysteosten mukaan Paavali tässä ikään kuin esittelee itsensä ja valmistelee mahdollista käyntiä Roomaan. Kirje on yleisluontoisempi kuin muut Paavalin kirjeet, sillä siinä ei pureuduta seurakunnan sisäisiin erityisiin kysymyksiin, vaan käydään evankeliumin kannalta keskeisiä asioita läpi. 

Kirje alkaa tutusti tervehtimällä Jumalan kutsumia pyhiä. Selitysteos (Bo Giertz) toteaa, että “pyhä” tarkoittaa tässä(kin) Jumalalle erotettuja. Tämä pysäytti minut tänään, sillä se muistutti uudella tavalla siitä, ettei pyhyys ole kiinni asiasta tai ihmisestä joka erotetaan, vaan Hänestä jolle erotetaan. Tämä muistutti minua uutisesta, jonka kuulin joitakin viikkoja sitten: kuningas Charles osallistui erään säätiönsä aikakapselin kokoamiseen ja antoi kapseliin mukaan omat henkilökohtaiset oksasaksensa. Kun kapseli nostetaan, ei ole mitään merkitystä sillä, ovatko sakset hyvät tai edes toimivat, vaan sillä, että ne ovat kuuluneet kuninkaalle, ja vielä, että ne ovat olleet hänen henkilökohtaisessa käytössä. Kas siinäpä meille tavoitetta. 

Rakas Taivaallinen Isä, pyydän, anna meidän aavistaa jälleen vähän enemmän mitä tarkoittaa olla sinulle “erotettu”. Sinä kutsut meitä olemaan sydän auki. Kiitos, että näet sen joka tarvitsee ja kaipaa ravistelua, ja lempeästi lohdutat ja hoidat sitä, joka on edessäsi arkana. Kiitos, että kaikessa saamme olla turvassa, “Jumalalle rakkaita ja hänen kutsumiaan”.

Ada

Joel. 1

Uusi viikko alkaa Joelin kirjalla. Joelin kirja on siitä arvoituksellinen, että sen ajoituksesta ollaan suuresti eri mieltä. Yhden selittäjän mukaan hän on pienistä profeetoista kronologisesti toinen (Obadjan jälkeen), toisten mielestä hän puhui pakkosiirtolaisuuden jälkeisessä ajassa. Joka tapauksessa kyse on aikakaudesta, jolloin temppeli oli olemassa ja toiminnassa. Mielestäni tämä tekee Joelin kirjasta todella mielenkiintoisen, koska siinä tuodaan esiin monta Raamatun keskeistä teemaa, mutta ilman ajoitusta meidän on liki mahdotonta löytää niille oman aikansa kontekstia.

Tämän päivän luku on suorastaan raastava: siinä kuvataan niin täydellistä ekologista tuhoa, että sitä on vaikea käsittää. Tilanne on niin vakava, että se uhkaa koko kansakunnan olemassaoloa eikä tilanteeseen ole inhimillisesti katsoen minkäänlaista ratkaisua. Joelin kirja ei myöskään anna minkäänlaista (hengellistä) syytä tai selitystä tilanteelle. Kenties se oli aikalaisille itsestään selvä, tai kyse oli niistä tilanteista, joihin meille tai aikalaisille ei tässä ajassa anneta selitystä. 

Tämä kohta puhui minulle tänään niistä tilanteista, jolloin me kohtaamme syvää toivottomuutta tai näköalattomuutta. Mikä kuvaisikaan sitä paremmin kuin kuva maasta täynnä paljaaksi kuorittuja puita? Kaiken keskellä Joel ja kansa tulevat Herran eteen tyhjin käsin, vailla vastauksia tai uhreja. Mitään muuta ei ole tehtävissä. Joelin kirja muistuttaa jälleen siitä, että kun seinä on vastassa ja ihminen on neuvoton, Jumala on kaikkein voimallisin. 

Mark. 16

Ylösnousemus kuvaus vastaa mitä hienoimmalla tavalla toivottomuuteen. Pysähdyin ensimmäistä kertaa ajattelemaan sitä tosiasiaa, että Jeesuksen seurassa kulki yksi ja todennäköisesti useampia aikuisten lastensa äitejä. He olivat ilmeisesti monella tapaa huolehtimassa Jeesuksen ja opetuslasten käytännön asioista. Kaikkein synkimmällä hetkellä, jo heti pitkänäperjantaina joku käytännön ihminen on osannut huolehtia, miten tämäkin asia, voitelu hautaamista varten saadaan sapatista huolimatta hoidettua (Luuk. 23:55-56). Minusta on ihanaa, että Jumala halusi tämän maailman historiassa usein syrjään jääneen ihmisryhmän todistamaan ensimmäisenä ylösnousemusta.

Evankeliumeissa ovat läsnä miehet ja naiset, lapset, nuoret, aikuiset ja vanhukset. Jeesus on tullut meitä kaikkia varten. 

Jeesus, kiitos, että näet tänään sen, jonka mielen maisema muistuttaa metsää täynnä kuorittuja puita. Näet myös sen, jonka sydän on täynnä iloa ja riemua. Auta meitä näkemään myös toinen toisemme sellaisina kuin olemme tänään ja siinä lohduttamaan ja rohkaisemaan. Kiitos, että sinä olet tullut meitä kaikkia varten.

Ada

Hes. 4

Matt. 1

Tämä viikko päättyy neljänteen adventtiin (jo joulu sarastaa) ja hyvin sopivasti Matteuksen evankeliumin ensimmäiseen lukuun. Luku alkaa sukuluettelolla, joka tänään yhdessä Hesekielin kirjan kohdan kanssa puhuu minulle Israelin kansan ja juutalaisten roolista Jumalan suunnitelmassa.

Olen usein miettinyt juuri pakkosiirtolaisuutta ja Jerusalemin piiritystä kuvaavien tekstien äärellä, eikö oikeasti ollut mitään parempaa tapaa toteuttaa Jumalan suunnitelmaa ja tuoda Jeesusta maailmaan. Hesekiel on ymmärrettävästi kauhuissaan siitä, miten hänen tulee profetoida, ja tämä on kuitenkin vain haalea varjokuva siitä, mitä jerusalemilaiset kävivät läpi. Miksi tilanne pääsi siihen pisteeseen, joka tuotti tällaista kärsimystä? Eikö ehkä olisi löytynyt jotakin toista kansaa, joka olisi kuunnellut vähän vähemmällä?

Aina kun pyörittelen tätä, tulen saman täyden ympyrän. Joskus vaikeat ja kipeät reitit ovat kuin ovatkin parhaita tai kenties ainoita reittejä. Eikö Jumala, joka on ajan ulkopuolella ja kaikessa viisas, näe reittiä koko matkalta? Eikö hän tietäisi, mikä reitti aiheuttaa kaikkein vähiten kärsimystä ja toisaalta vie varmimmin perille? Ja jos en luota, että Jumala, on luotettava ja kaikessa viisas, hän joka on toteuttanut suunnitelmansa läpi kaikkien tässä lueteltujen sukupolvien, mitä silloin jää? Palaan kaiken alkuun, uskonko tähän Jumalaan, joka on ilmoittanut itsensä sanassa? Uskonko Jumalaan, joka on täydellinen, ajaton, kaikessa hyvä ja kaikessa oikeudenmukainen?

Evankeliumin tekstissä pysähdyn siihen, kuinka Joosef uskoi ja luotti siihen, minkä näki unessa. Enkeli ilmestyy hänelle kahdesti (molemmilla kerroilla unessa) ja Jumala käski häntä tekemään asioita, jotka määrittivät koko hänen elämänsä suunnan. Joosefia eivät estäneet epäilyt siitä, voisiko Jumala todella toimia hänen kauttaan, voisiko Messias todella nousta niin vaatimattomista olosuhteista ja vielä kohun keskeltä. Hän uskoi hyvän Jumalan suunnitelmaan.

Isä, kiitämme siitä, että sinä todella olet se jonka olet sanassasi ilmoittanut. Saamme luottaa siihen, että raskaidenkin vaiheiden läpi sinulla on hyvä suunnitelma ja olet ennalta nähnyt ja mitannut tien jokaisen mutkan. Kun kuljemme kanssasi, emme kulje mistään turhaan. Auta meitä luottamaan sinuun. Aamen.

Ada