Tekijä: Ada Kangas

Jes. 12

Tänään tartun ihan tähän ensimmäiseen jakeeseen “Sinä olit minulle vihoissasi, mutta vihasi väistyi ja sinä lohdutit minua.”

Minussa tämä jae nostaa selkärangasta vastareaktion, sillä se muistuttaa minua arvaamattomasta, mielivaltaisesta ihmisestä, joka yhdessä hetkessä yllättäen raivoaa ja pian on hyvällä tuulella ja odottaa kiitosta. Haluan pysähtyä tähän, sillä meidän Jumalamme ei ole tällainen. 

Jumalan “viha” ei ole yllättävää mielivaltaista räyhäämistä tai manipuloivaa vallankäyttöä. Jumala on johdonmukainen ja tarjoaa viimeiseen saakka parempaa vaihtoehtoa. Hän tietää, mitä on lopulta pelissä ja mitkä ovat kaikki mahdolliset muut lopputulokset. Kun kiitämme häntä, emme ole helpottuneita siitä, että sentään hän ei raivoa, vaan kiitämme häntä joka on kaiken hyvän lähde, kiitämme siitä, että hän on totisesti saattanut kaiken hyväksi!

1. Kor. 11

Olen tällä viikolla ottanut Jukka Norvannon opetukset tuekseni ja se on ollut hyvä päätös! Ymmärsin ensimmäistä kertaa jakeen 29 “Se joka syö ja juo ajattelematta, että kyseessä on Kristuksen ruumiista, syö ja juo itselleen tuomion”. Olen aina ajatellut ilman muuta, että “Kristuksen ruumis” on tässä yhteydessä viittaus leipään, mutta Norvannon mukaan Paavali puhuu tässä seurakunnasta Kristuksen ruumiina. Näin ajateltuna jae tukee koko kirjeen muuta viestiä: Korintin seurakunnan ydinongelma oli se, ettei heistä ollut tullut yksi ruumis, samaa Jumalan perhettä. He muistuttivat vastahakoisia kanssamatkustajia jotka ovat joutuneet kiusallisesti samaan pelastusveneeseen. He eivät huolehtineet toisissaan, joten heidän joukossaan oli paljon “heikkoja ja sairaita”. Osa oli käytännössä suljettu yhteyden, Kristuksen ruumiin ulkopuolelle taustansa tai asemansa vuoksi.

Iloitsen tämän äärellä siitä, miten paljon KohtaamisPaikassa ja seurakunnissa yleensäkin tänä päivänä pyritään tietoisesti madaltamaan raja-aitoja, jotta kaikilla olisi mahdollisuus tulla osaksi seurakuntaa taustastaan ja elämäntilanteestaan riippumatta. Samalla uskon, että yhteyden löytäminen ja ylläpitäminen ovat aikamme isoja haasteita, erityisesti yksilötasolla. Ajattelen, että tässäkin asiassa lopulta ei onneksi ole kyseessä sprintti, eikä edes maratoni vaan enemmänkin patikkamatka, johon kuuluu luonnostaan erilaisia vaiheita ja aina on mahdollisuus arvioida reittivalintaa uudelleen ja rukoilla tarkempia koordinaatteja.

Kiitos Jeesus, että meidät on tarkoitettu osaksi niin hienoa ja ihmeellistä asiaa kuin “Kristuksen ruumis”. Emme tosiaan useinkaan edes ymmärrä, miten upea ja tärkeä asia se on. Kirkasta meille paikkamme osana uskovien yhteisöä. Näytä, miten voimme tukea lähimmäisiämme tässä yhteisössä, jottei ketään suljettaisi ulos.

Ada

Jes. 11

“Maa on täynnä Herran tuntemusta.” Jeesusta koskevat kuvaukset täyttävät ilolla. Hän joka “ei tuomitse silmämitalla” on ainoa todella oikeamielinen. Hän joka vastaa väkivaltaiselle, ei väkivallalla vaan “sanansa sauvalla” ja “huultensa henkäyksellä”. Ja mitä Herran tuntemus saa aikaan, se kun opimme tuntemaan tämän Jeesuksen? “Kateus haihtuu” ja “katkeruus häviää”, “kukaan ei tee pahaa, ei tuota turmiota”. 

1. Kor. 10

Tämän päivän tekstissä varoitellaan epäjumalien palveluksesta, mutta minua puhuttelivat erityisesti jakeissa 9-10 niin ikään varoittavana esimerkkinä mainitut Israelilaiset jotka nurkuivat takaisin Egyptiin lihapatojensa ääreen. Korinttilaiset taistelivat sen kanssa, etteivät ajautuisi takaisin vanhoihin tapoihinsa ja vanhaan elämäänsä ennen Jeesuksen tuntemista. Olen omalla kohdallani viime kuukausina pohtinut paljon, mikä ihme saa Jumalan armon ja lupausten alla kulkevan ihmisen haikailemaan takaisin entiseen.

Ne jotka tuntevat minut tietävät että olen rukoillut monta kuukautta, että Jumala vapauttaisi minut migreenistä, josta olen kärsinyt lapsesta saakka. Syksyllä koin että Jumala rohkaisi minua rukoilemaan vapautusta ja hän avasi silmäni näkemään, että hän on luvannut saman myös sanassaan. Jumala on vienyt paljon eteenpäin: tauti on vähä vähältä menettänyt otettaan ja uskon, että hän vie perille saakka. Mutta. Jokaisen kohtauksen alkaessa mieleeni palaavat samat kiusaavat ajatukset. Onko Jumala todella sanonut? Onko hän todella luvannut? Ei hän voinut minua tarkoittaa, miksi olisikaan. En varmaan ole matkalla minnekään! Me haluamme takaisin Egyptiin lihapatojemme ääreen!” 

Pohdin, mitä hyvää minun “egyptissäni” oli, ei ainakaan lihapatoja. Se oli tila mielen tila, jossa en aktiivisesti uskonut Jumalan luvanneen minulle mitään erityistä, mielentila jossa en voinut pettyä häneen. Vastoinkäymisten iskiessä koen aina kiusausta palata siihen tilaan jossa en voinut pelätä pettyväni Jumalaan. Kanssa uskovien tuki on ollut näissä hetkissä korvaamatonta.

Uskon että moni, kenties me kaikki otamme tahoillamme kipeitä askelia matkalla Jumalan tuntemiseen. Vahvistetaan toisiamme. Yksin olemme kovin heikoilla, mutta Isä on antanut meidät turvaksi toisillemme.

Isä, sinä joka halkaisit Punaisenmeren, sinä joka olet väkevä ja voimallinen, Alku ja Loppu, sinä olet kirjoittanut sanasi myös meille, olet omistanut lupauksesi myös meille. Anna meille voimaa ja rohkeutta elää Sinun todellisuudestasi käsin, tulla paikalle, jossa voimme pettyä sinuun, jotta voisimme itse kokea uskollisuutesi ja rakkautesi, tulla lähemmäs sinua. Auta meitä tukemaan toisiamme näillä matkoilla, niin kuin olet tarkoittanut.

Ada

Jes. 10

Olen jostain kuullut ajatuksen, että Jumalan viha on sitä, että hän ottaa suojeluksensa pois, jättää maailman armoille. Hän sallii Assyyrian riehua, mutta ei nujertaa Juudaa ja Jerusalemia, sillä niiden aika ei ollut vielä. Assyyria, aikansa supervalta pyyhki kartalta kansan toisensa jälkeen. Omasta mielestään ja perinteisten historiankirjoitusten valossa se oli itse oman voittokulkunsa rakentaja: “Minä olen siirtänyt kansojen rajat ja ottanut itselleni niiden rikkaudet”. Jumala toisaalta viittaa Assyyriaan “vihansa ruoskana”, kirveenä omassa kädessään. Jään helposti ja hieman turhaankin jumiin pohtimaan, mikä on Jumalan ja mikä ihmisen rooli, miten tämä suhteutuvat toisiinsa. Israelin kansa on paatunut, itse valinnut olla kuulematta, toisaalta Jumala sanoo paaduttavansa sen sydämet. Jumala taivuttaa kaiken lopulta palvelemaan omia hyviä päämääriään, kohti Jesajankin suulla julistettua iloa.

1. Kor. 9

Paavali kuvaa rakkauden askelia, joita on ottanut, jotta voisi ”pelastaa edes muutamia”. Hän valitsi luopua monesta oikeudesta jonka periaatteessa katsoisi kuuluvan asemassaan olevalle henkilölle – ja siinä hän toimi työnsä kannalta viisaasti: Paavali pystyi helposti vastaamaan, kun häntä syytettiin ja haastettiin milloin mistäkin. Paavali kuvaa jopa olleensa “kaikille kaikkea”, sopeutuneensa ihmisten tapoihin ja käsityksiin niin pitkälle kuin se oli mahdollista ja Sanan mukaista. 

Paavali muodosti matkoillaan todellisia ihmissuhteita. Hän ei tyytynyt vain huutamaan etäältä kadunkulmassa, vaan tutustui, sitoutui ja tuli osaksi yhteisöjä muistaen samalla tehtävänsä. Hän etsi pienintä yhteistä nimittäjää kohtaamiensa ihmisten kanssa, jotta taustat ja näkemyserot eivät pääsisi nousemaan yhteyden tielle. 

Mietin tämän äärellä, ketkä ovat minun elämässäni ne ihmiset, joita olen jäänyt katselemaan etäältä, jonkin henkisen raja-aidan takaa. Kynnykset voivat nousta aatteellisista tai arvoihin liittyvistä eroista, taustoista tai tulotasosta, niin kuin Korintissa. Huomaan, että omat kynnykseni liittyvät hyvin arkiseen pelkoon siitä, miten minut nähdään: ajattelen, että tuon silmissä olen varmaan niin nuori, etteivät juttuni kiinnosta, tuon mielestä taas vanha, tuo varmaan pitäisi minua tosi tylsänä. Luulen, että tämäkin on kovin tavallinen kynnys. On turvallista olla niiden kanssa, joiden kesken on vähän nimettäviä eroja. Kuitenkin me tiedämme, miten ihmeellistä ja hienoa se on, kun aivan yllättävän ihmisen kanssa löytyy yhteys! Jumala on meihin kaikkiin antanut ikuisen sielun, jolla ei ole ikää tai asemaa. Kaikkien henkisten raja-aitojen takana on lopulta Jumalalle rakas lapsi.

Isä kiitos, että olet antanut meille mittaamattoman joukon siskoja ja veljiä. Auta minua näkemään nämä kauaksi jääneet ihmiset tämän näkökulman läpi. Sinä ohjaat jopa kansakuntia ja olet ohjannut minutkin näiden ihmisten keskelle. Auta minua vähän kerrallaan  päästämään irti siitä, mikä uhkaa tulla minun ja niiden väliin, joita sinä haluat kutsua.

Ada