Tekijä: Ada Kangas

Jer. 30

Filem. 1

Tämän viikon kahta viimeistä Uuden testamentin tekstiä (ja kirjettä) varten päätin avata Pawsonini (Raamattu Avautuu) päästäkseni kiinni tilanteisiin kirjeiden ympärillä. Pawsonin mukaan voimme kristittyinä lukea Onesimoksen ja Paavalin tarinan kuvana meistä ja Jeesuksesta. 

Kyseessä on toki kirje jonka on tarkoituskin olla vetoava, mutta silti minua puhuttelee, miten kauniisti Paavali puhuu Onesimoksesta: “poikani Onesimos”, “Lähetän hänet takaisin luoksesi – hänet, oman sydämeni.” Kirje saa minut muistamaan tuoreella tavalla, miten käsittämätöntä on Taivaallisen Isän rakkaus, miten ihmeellistä on se, että hän kutsuu meitä pojikseen ja tyttärikseen.

Myös Jeremian kirja puhuu tänään uskollisesta rakkaudesta, siitä kuinka Jumala on sanova viimeisen sanan ja kääntävä kansansa kohtalon. 

Pyhä Jumala, miten ihmeellistä on, että saamme kutsua sinua Isäksi, että sinä olet kutsunut meidät lapsiksesi. Anna näiden sanojen tänään rohkaista meitä ja muistuttaa sinun uskollisuudestasi ja voimastasi. Auta meitä ottamaan vastaan rakkaudestasi käsin, ne jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.

Ada

Jer. 29

Ihmettelen tämän tekstin äärellä Jumalan armoa: pelätty pakkosiirtolaisuus on kohdannut jo osaa kansasta, mutta sen keskellä heille julistetaan elämän jatkumista. Haasteena oli tietysti se, että ihmisillä selkeä näkemys siitä, että ainoa hyvä voi olla paluu kotiin, joten Jeremian kirje kauhistutti osaa ennemmin kuin rauhoitti. Mietin, kuinka usein jään katsomaan omia petettyjä odotuksiani, enkä huomaa sitä hyvää, minkä Jumala on valmistanut.

Tit. 3

On hurjan raskas ajatus olla “valmiina tekemään kaikkea hyvää”. Sisäinen ylisuorittajani alkaa välittömästi tehdä listaa kaikesta, mitä olen tekemättä jättänyt. Onneksi tässäkin luvussa on tuotu asian ydin: “…hän pelasti meidät, ei meidän hurskaiden tekojemme tähden, vaan pelkästä armosta.”(Jae 5)

Olen saanut rauhaa ymmärrettyäni, että Jumala tietää paremmin kuin minä itsekään, mihin kussakin hetkessä kykenen. Hän on paras Isä ja “työnantaja”, hän ei pyydä eikä oleta mahdottomia – ja kaikkeen mitä hän pyytää hän antaa voiman. Ehkä suurin haasteeni onkin uskaltaa keskittyä niihin asioihin ja siihen hyvään, mikä on tänään tärkeää ja antaa Isän järjestää aikaa keskeneräisille asioille.

Kiitos Isä, että sinä katoit hyvän pöydän jopa pakkosiirtolaisuuden keskelle. Saamme luottaa, että sinä olet sama myös tänään. Pyhä Henki, herätä meidät huomaamaan se “hyvä” mitä kutsut tekemään tänään sinun voimassasi. Kasvata meihin luottamusta sinun aikatauluihisi ja voimaasi.

Ada

Jer. 28

Tit. 2

Varmaankin jokainen meistä miettii, mitä Hananja oikein ajatteli. Halusiko hän vain vilpittömästi uskoa oman sanomansa tai kuvitteliko hän todella olevansa Herran lähettämä? Yrittikö hän turvata asemansa kun näki millaiseen vaaraan tuomiota julistavat profeetat joutuivat? Joka tapauksessa hän puolustaa näkemystään huomattavan kiivaasti – kohtalokkain seurauksin. 

Molemmissa kohdissa nousee elävän esimerkin voima: Jeremia oli kantanut iestä harteillaan merkkinä kaikesta päätellen jo hyvin aikaa. Paavali taas kehottaa seurakuntalaisia elämään kaikessa tavalla, joka sanattomasti puhuu hyvästä Jumalasta, toivosta ja elämästä. 

Mietin, millainen elämä tässä ajassa voisi puhutella ympärillämme olevia ihmisiä. Alunperin kristinusko oli vallankumouksellinen voima, nyt taas monella on jo niin valmis (ja monelta osin väärä) mielikuva meistä uskovista, että sitä on vaikeaa horjuttaa. Kenties tässä ajassa kaipaamme todellista lempeyttä ja levollisuutta jota vain Jumala voi antaa.

Jeesus sinä olet sanonut, ettei kaupunki joka on vuorella voi pysyä piilossa, sillä sen valot näkyvät kauas. Tee meissä työtäsi, niin että voisimme loistaa sinun valoasi ympärillemme. Meissä itsessämme ei ole usein mitään loistavaa, mutta kun sinä olet meissä, se ei voi pysyä salassa, niin ihmeellinen sinä olet. Tuo sinä meihin levollisuus ja lempeys, joka voi puhua sinusta ympärillämme.

Ada