Tekijä: Esteri

4 Moos. 25

Päivän Vanhan testamentin luku kertoo inhimillisyydestä, joka meissä kaikissa asuu: kun joku arvostamamme ja ihailemamme henkilö toimii vastoin Jumalan tahtoa, alamme mekin usein pikkuhiljaa luisua siihen suuntaan, että ehkäpä Jumalan tahdosta ei tarvitse niinkään välittää. Tämä on inhimillistä ja kuuluu siihen, miten meidät on rakennettu: me haluamme kuulua laumaan ja olla ystäviä toisillemme. Eli tavallaan taustalla on äärimmäisen luonnollisia ja hyviä mekanismeja. Jumala tietää tämän ja on siksi antanut meille ohjeita tältä suojautumiseen, kuten sen, että seurakuntien tulisi suojautua harhaopeilta (esim. Tit. 3:10), ja että yksittäisen kristityn ei tulisi laiminlyödä seurakunnan kokouksia (Hepr. 10:25). Jotkut laskevat mukaan myös sen, että avioliitto tulisi solmia lähtökohtaisesti vain uskovien kesken (2. Kor. 6:14). Oli käytännön toteutus mitä tahansa, on tärkeää tiedostaa, että me olemme lauma-ajattelijoita, ja jokaisen meistä tulee vetää omat rajamme tältä suojautumiseen. 

Fil. 2

Filippiläiskirjeen toisessa luvussa on kehotuksia Jumalan mielen mukaiseen elämään sekä käytännön kerrontaa siitä, ketkä tulevat milloinkin käymään seurakunnassa. Luvun alkupuolella Paavali kehottaa yksimielisyyteen. Pysähdyin tänään miettimään, mitähän se mahtaa tarkoittaa. Onko se sitä, että ollaan kaikesta samaa mieltä, vai sitä, että erimielisyydet eivät nouse keskiöön niin, että kaiken keskiössä säilyy rakkaus ja kunnioitus? Kontekstista päätellen jälkimmäinen vaihtoehto ei olisi välttämättä ollenkaan poissuljettu. Pohdimme muutama viikko sitten seurakunnan iltakokoontumisessa, että jos nyt ihan oikeasti ajatellaan, niin olisiko meidän mielestämme täydellinen kristikunta sellainen, jossa oltaisiin kaikesta täysin samaa mieltä. Tulimme siihen lopputulokseen, että ehkä oikeastaan ei. Niin kliseistä kuin se onkin, niin onhan erilaisuus rikkautta. Mutta! Jos palataan tekstiin, niin tärkeää on kuitenkin se, että erimielisyys ei muodostu vihamielisyydeksi. Jos esittämäni tulkinta tästä raamatunkohdasta on mahdollinen, se haastaa meitä entistä enemmän keskinäiseen rakkauteen ja arvostukseen.

Esteri

4 Moos. 24

Päivän Vanhan testamentin kohta kuroo yhteen kertomuksen siitä, kun Balak yritti saada Bileamin kiroamaan Israelin. Mietin tänään sitä, miten ihanan suoraselkäinen Bileam oli alusta saakka, aivan kuten hän itsekin sanoi: ”Minähän sanoin jo sanantuojillesi, jotka lähetit luokseni: ’Vaikka Balak antaisi minulle palatsinsa täydeltä hopeaa ja kultaa, minä en voisi rikkoa Herran käskyä vastaan enkä tehdä mitään oman mieleni mukaan, en hyvää enkä pahaa. Niin kuin Herra puhuu, niin on minunkin puhuttava.'” On aina ilahduttavaa törmätä myös tämän päivän Bileameihin, niihin jotka eivät kumartele suuntaan ja toiseen, vaan pysyvät lujasti sen takana, minkä uskovat oikeaksi. Toki on tärkeää säilyttää nöyryys ja suhteellisuudentaju, mutta suoraselkäisyys ja vankkumattomuus silloin, kun ainoa motiivi takinkäännölle on muiden ihmisten painostus, ovat piirteitä, joita soisin meille kaikille lisää. Toivoisin, että välittäisimme ennen kaikkea ensisijaisesti siitä, mitä Jumala ajattelee, emmekä siitä, miten esimerkiksi meidän maineellemme käy.

Fil. 1

”Rukoilen myös, että teidän rakkautenne kasvaisi ja yltäisi yhä parempaan ymmärrykseen ja harkintaan, niin että osaisitte erottaa, mikä on tärkeää, säilyisitte puhtaina ja moitteettomina odottaessanne Kristuksen päivää ja tuottaisitte Jumalan kunniaksi ja kiitokseksi runsain mitoin hyvää hedelmää, jonka saa aikaan Jeesus Kristus.” (Fil. 1:9-11) Nämä sanat Paavalilta luovat levollista perspektiiviä pyhitykseen: kyse ei ole siitä, että yrittäisimme epätoivoisesti lopettaa synnin tekemisen, vaan siitä, että rakkaus saisi kasvaa Jeesuksen Kristuksen rakkaudesta käsin. Mitä tämä voisi käytännössä tarkoittaa? Otan esimerkin Jeesukselta itseltään: rukoile vainoojiesi puolesta (tai ainakin kerro Jumalalle, miten paljon päästä ottaa). Kun käsittelee vaikeita, usein syntiin johtavia inhimillisiä ajatuksia rukouksessa, voi yhtäkkiä huomata, että on hyvin vaikeaa siunata ja vihata toista ihmistä samaan aikaan. Toki tämäkin tökkii joskus ja tämä oli vain yksi esimerkki, mutta tällainen ajattelutapa toimii usein kaikkein parhaiten: älä yritä päästä epätoivoisesti eroon pahasta, vaan tankkaa hyvyyttä niin paljon, että pahalle ei ole enää tilaa.

Esteri

4 Moos. 23

”Jumala ei ole ihminen: hän ei valehtele, hän ei muuta mieltään. Hänkö ei tekisi, mitä sanoo? Hänkö ei pitäisi, mitä lupaa?” (Jae 19) Nämä ovat voimakkaita sanoja nykyajan postmodernismille, jossa hylätään ajatus absoluuttisesta totuudesta ja kaiken mittapuuna pidetään ihmisen järkeä ja kokemusta. Nämä sanat puhuvat siitä, miten Jumala on vakaa ja totuudellinen, kaiken inhimillisen yläpuolella ja riippumattomissa. Kuuntelin jokin aika sitten Kujalla-podcastia, jossa Heidi Martikainen ja Leif Nummela keskustelivat jumalakuvista. Leif Nummela sanoi todella hyvin näin: ”Sanotaan se näin, että jos sä ajattelet, että on olemassa iankaikkinen, kaikkivaltias, kaiken luonut Jumala, niin ei voi olla niin, että mä ymmärrän hänet heti tosta noin.” On luonnollista, että Jumalan suuruus vetää ihmisen aivoja solmuun. Mutta kristinuskon kannalta on tärkeää pysyä siinä luottamuksessa, että on olemassa muuttumaton Jumala. Ja loppuviimein tämä on aivan loistava uutinen, sillä tämä Jumala on myös hyvä ja luotettava.

Luuk. 24

Luukaksen evankeliumin viimeinen luku kertoo historian eriskummallisesta käänteestä: pieni porukka tavallisia, siipeensä saaneita janttereita alkaa yhtäkkiä puhua kummia siitä, että Jeesus Nasaretilainen olisi elossa. Tästä seuraa se, että pelko katoaa, lukitut ovet aukeavat ja vallankumous alkaa. Ja tämä ei ole ainoastaan uskonnollista legendaa, vaan puhdasta historiallista faktaa. Jeesuksen ylösnousemus ja siitä seuraavat tapahtumat vaatisivat jokaiselta älyllisesti rehelliseltä ihmiseltä kannanottoa: miten pelosta hytisevät tavikset ovat yhtäkkiä valmiita levittämään sanomaa ylösnousemuksesta, eivätkä pelkää enää edes kuolemaa? Uskoi ihminen tai ei, niin kiistatonta on se, että kyllähän 2000 vuotta sitten jotain ihmeellistä tapahtui. Pääsiäisen koittaessa saamme juhlistaa tätä jälleen kerran: Kristus on ylösnoussut ja mikään ei enää ole ennallaan!

Esteri