Tekijä: Esteri

4 Moos. 22

Päivän Vanhan testamentin kohdassa kerrotaan Balakista, Bileamista ja Bileamin kuuluisasta aasista, joka sai kyvyn puhua. Saatan lukea tekstiä väärin, mutta tulin tänään ajatelleeksi sitä, miten Jumalan johdatus Bileamin kohdalla ei ollut täysin ”staattista”. Ensin Bileam kieltäytyi kokonaan lähtemästä Balakin miesten matkaan, toisella kerralla Jumala antoi luvan mennä tietyin ehdoin, aasin selässä ollessaan Bileam jostain syystä suututti Jumalan, ja tämän välikohtauksen jälkeen Bileam sai taas jatkaa matkaansa, kunhan hän pysyi Jumalalle uskollisena. Voisiko tästä päätellä, ettei johdatuksen tarvitse aina mennä suorinta reittiä? Ehkä toisinaan monet johdatuksessakin tehdyt asiat voivat muuttaa muotoaan olosuhteiden muuttuessa tai poukkoilla edestakaisin? Ehkä meidän ei tarvitse ajatella, että esimerkiksi haasteet työelämässä tai ihmissuhteissa automaattisesti tarkoittaisivat, että nämä asiat ovat tuhoon tuomittuja. Ei, vaan haasteet ja sekavuus ovat osa ihmiselämää. Mutta niidenkin keskellä Jumala auttaa ja johdattaa.

Luuk. 23

Luukaksen evankeliumin 23. luku vie meidät pitkäperjantain tunnelmiin jo hieman etukäteen. Itselleni luvussa puhuttelevimpia kohtia tänään olivat Jeesuksen rukous niiden puolesta, jotka tekevät hänelle pahaa, sekä toisen ryövärin pelastuminen. On aika uskomatonta, että joku voi antaa anteeksi toiselle jo siinä vaiheessa, kun rikkomus tapahtuu. Monesti anteeksiantoa ehkä ajattelee asiana, joka seuraa jälkikäteen sitten, kun pahantekijä on jo ymmärtänyt tekonsa seuraukset, ei asiana, joka voisi tapahtua samantien. Mutta ajatus siitä, että antaa anteeksi huolimatta siitä, onko toinen edes katunut, on todella käänteentekevä. Se osoittaa ehdotonta rakkautta mitä suurimmassa määrin. Tällä tavalla Jeesus rakasti ihmiskuntaa ja rakastaa edelleen. Kyse vain on siitä, ottavatko ihmiset pelastuksen uskossa vastaan. Puolestaan siihen kysymykseen, miten uskotaan, on ryövärin tarina mahdollinen vastaus. Usko tapahtuu yksinkertaisesti niin, että turvaa Jeesukseen, eikä edes tarvitse olla varma siitä, että se toimii. Keskeistä on ainoastaan se, että kurottaa Jeesuksen puoleen ja etsii häneltä apua.

Esteri

Ps. 26

Psalmi 26 päättää viikkomme yhtä hassujen pohdintojen ääreen kuin mitä tiistaina kävimme läpi. Jos tiistaina psalmitekstin pohdinnan kohteena oli menestymisen ja ylpistymisen välinen rajanveto, voisi tämän päivän psalmin äärellä miettiä sitä, milloin ihminen voi todeta Jumalan edessä eläneensä nuhteettomasti. Ainahan puhutaan siitä, miten Jumalan edessä kukaan ei ole vanhurskas, mutta Daavid on jutellut selkeästi Jumalalle myös siitä, miten hän on elänyt ainakin pääosin nuhteettomasti. Mikähän sen funktio voisi olla? Kiitollisuus? Kisaväsymyksen purkaminen? Voisiko kyseessä olla se, että ihminen haluaa purkaa Jumalalle joskus myös sitä, miltä asiat inhimillisesti katsoen näyttävät? Jos aina ei jaksa ajatella asioita Jumalan näkökulmasta, vaan joskus on tarpeen myös todeta Jumalalle, että minä koen näin, minusta tuntuu tältä, minusta asia on näin? Olen kuullut sanottavan, että psalmeissa näkyy, miten Jumalalle voi jutella aivan kaikesta riippumatta siitä, mikä olisi poliittisesti korrektia. Ehkä tässäkin näkyy siitä jotain tai sitten Jumalan edessä voi todella sanoa joskus eläneensä nuhteettomasti. Mene ja tiedä.

Room. 16

Tänään päätämme Roomalaiskirjeen. Roomalaiskirjeen viimeisessä luvussa on kosolti terveisiä uskovaisille veljille ja sisarille sekä lyhyitä kehotuksia kristityn vaellusta varten. Tänään kiinnitin iloisesti huomiota siihen, miten paljon Paavali lähettää terveisiä naisille. Olimmepa naispappeuskysymyksestä mitä mieltä tahansa, selvää on kuitenkin, että naisten merkitys seurakunnassa on alusta asti ollut suuri. Naiset eivät ole olleet olemukseltaan hentoja sivustaseuraajia, vaan he ovat Paavalin sanojen mukaisesti todella nähneet vaivaa ja tehneet töitä. Aivan luvun ja koko kirjeen lopussa on myös jae, jonka haluan nostaa meille kaikille varustukseksi alkavaa viikkoa vasten: ”Ylistys hänelle, joka pystyy voimallaan vahvistamaan teitä, niin kuin ilmoittaa evankeliumi, jota minä julistan, sanoma Jeesuksesta Kristuksesta, se paljastettu salaisuus, joka on ikiajoista saakka ollut kätkettynä!”

Esteri

Ps. 25

”Hyvä ja oikeamielinen on Herra, hän neuvoo syntisille tien.” Tänään psalmia lukiessani huomioni kiinnittyi erityisesti jakeeseen 8. Hän neuvoo syntisille tien. Taitaa olla niin, että monet synnit ovat useiden ihmisen ja olosuhteiden mahdollistamia/pakottamia, eivätkä välttämättä ollenkaan vain yhden ihmisen asioita. On esimerkiksi todella vaikeaa löytää nopea ratkaisu tilanteeseen, jossa avoliitossa elävästä pariskunnasta toinen osapuoli tulee uskoon, ja haluaisi tämän jälkeen naimisiin, mutta toinen haluaa päinvastaista. Tai joskus on todella vaikeaa ratkaista pitkään jatkuneita ristiriitoja ihmisten välillä, kun ei enää tiedetä, kenen on syytä olla pahoillaan ja mistä. Näissä tilanteissa voimme kuitenkin luottaa siihen, että Jumala neuvoo syntisille tien. Synti kietoutuu elämään mitä kipeimmillä ja monimutkaisimmilla tavoilla, mutta Jumala on näitä olosuhteita suurempi. Meidän ei tarvitse osata ja tietää kaikkea yksin, vaan voimme luottaa siihen, että aito ja kestävä toivomme on Jumalassa. Jumalassa, joka tekee meissä työtään, kun kuljemme rukoillen.

Room. 15

Roomalaiskirjeen viidennessätoista luvussa Paavali perustelee ja esittelee laajasti sitä, miten evankeliumi on todella tarkoitettu kaikille kansoille. Olen törmännyt usein kysymykseen siitä, mitä tapahtuu niille, jotka eivät ole koskaan kuulleet Jeesuksesta. Kysymys on erittäin tärkeä ja keskeinen, ja kannustan jokaista perehtymään sitä koskeviin kirjoihin, artikkeleihin ja podcasteihin. Kuitenkin Paavalin tekstin pohjalta haluan nostaa esille erään näkökulman, jota olen itse pyöritellyt paljon: Vaikka myös kristinuskossa on erityisiä haasteita liittyen siihen, että kaikki eivät ole kuulleet hyvää sanomaa, ei minkään uskonnon piirissä ole kyllä samalla tavalla välitetty niistä, jotka eivät ole kuulleet eivätkä tiedä. Heti kun kristinusko syntyi, Jeesus antoi lähetyskäskyn. Kahdentuhannen vuoden aikana kristinusko on viety aivan kaikkialle maailmaan, ja ihmiset ovat olleet valmiita asettamaan jopa henkensä alttiiksi tämän sanoman edestä. Sanoisin siis, että vaikka teologiset ongelmat eivät sormia napsauttamalla poistukaan, on uskontomme aivan selkeästi erityinen siinä, mitä lähetykseen tulee. Jos minä olisin Jumala ja haluaisin pelastaa kaikki ihmiset, ja tarjolla olisi jokin suurista maailmanuskonnoista, valitsisin juuri tämän toimintamallin, jota kristinusko edustaa.

Esteri