Tekijä: Esteri

Miika 4, Jaak. 3

Vaikka siirryimme eteenpäin jo eilen, vasta tänään tuli luontevaksi mainita, että Raamatunlukijainliiton mukaan Miikan kirjassa luvut 3-5 muodostavat seuraavan oman jaksonsa, ja että tämä jakso pitää sisällään lupaukset kostosta Israelin vihollisille. Lupaukset lienevät nähtävissä esimerkiksi jakeissa 11-12: ”Monet kansat kokoavat joukkonsa sinua vastaan ja sanovat: »Nyt Siion häväistään! Sen tuho on silmiemme ilo.» Mutta ne eivät tajua Herran ajatuksia, eivät ymmärrä hänen tarkoituksiaan: hän kokoaa kansat kuin lyhteet puimatanterelle.” Päivän Vanhan testamentin kohdassa oli myös kaunista kuvausta siitä, millaista olisi elää maailmassa, jossa ei käytäisi sotia. Saattaakin olla, että vuosi sitten kuvaus ei olisi tuntunut niin riipaisevalta kuin nyt… Muistetaan Ukrainaa tänäänkin.

Mietin tässä jokunen päivä sitten iltalenkillä sitä, miten onnistunut yhteiselo ihmisten keskuudessa vaatii paitsi tietoa siitä, kuka itse on, myös tietoa siitä, ketä kaikki muut ovat. Paljonhan puhutaan siitä, miten esimerkiksi hyvä itsetunto auttaa asettamaan rajoja tai ilmaisemaan omia ajatuksia, tai miten identiteetti Jumalan lapsena asettaa asioita mittasuhteisiinsa. Mutta kaikki ei voi pyöriä vain meidän ympärillämme silloin, kun yhteiseloa haastetaan. Minä koen itse välillä voimakkaitakin vihan tunteita toisten ihmisten toimintatapoja kohtaan. Enkä pelkästään sellaisella pyhällä tavalla, että haluaisin nätisti huomauttaa, jos toinen riistää köyhiltä tai tuhoaa luontoa, vaan välillä menetän järkeni siihen, miten jotkut ihmiset yksinkertaisesti voivat olla niin rasittavia! ”Kielellä me ylistämme Herraa ja Isää, ja sillä me myös kiroamme ihmisiä, Jumalan kuvaksi luotuja.” (Jae 9) Yläasteen matikanopettajani sanoi kerran näin ja se on auttanut minua monet kerrat: ”Kaikista ei tarvitse tykätä, mutta kaikkia pitää rakastaa.” Näin siis tulemme siis, että jos ymmärrän, että toinen ihminen on Jumalan kuvaksi luotu, Hänen lunastamansa ja Hänen rakastamansa, en voi hyväksyä itseltäni kaikkia mahdollisia suhtautumistapoja häntä kohtaan. Ehkä minun ei tarvitse pitää hänestä, kaikkien kanssa kemiat eivät vain kohtaa, mutta minun tulee pyrkiä kohti armoa ja rakkautta aivan kuten läheisissäkin ihmissuhteissa. Kun siis katsomme toisia ihmisiä, yrittäkäämme nähdä heissä Jumalan kuva. Joskushan se tulee aivan itsestään, mutta haastan meitä kaikkia siihen erityisesti silloin, kun oma ymmärryksemme ei tahdo millään tuota kuvaa löytää. Olen varma, että usein tämä tuottaa myös tuloksia: kyllähän se siellä on!

Esteri

Miika 3, Jaak. 2

Miikan kirjan kolmas luku kertoo siitä, miten maan johto toimii vääristä motiiveista käsin. ”Lahjuksia vastaan tämän kaupungin päämiehet jakavat oikeutta, palkasta sen papit opettavat, maksusta sen profeetat ennustavat.” (Jae 11) Ihminen myy periaatteensa ja uskonsa ilmeisen nopeasti, kun tarjolla on rahaa ja mainetta. Tai ei edes välttämättä juuri niitä, vaan mitä tahansa, mikä jotenkin ruokkii omaa hyvinvointia ja mukavuutta. Ymmärtääkseni tämä on kulttuurista ja uskon kohteesta riippumatta hyvin laajasti paheksuttua: tiedämme universaalilla tasolla, että on väärin ajatella enemmän itseään kuin isoa kuvaa. Jeesus teki Getsemanessa täysin päinvastoin rukoillessaan, että Jumalan tahto tapahtuisi, vaikka se aiheutti Hänessä suunnatonta kauhua. Meillä kristittyinä on runsaasti yleviä tavoitteita, mutta Getsamanen kautta Jeesus takuulla ymmärtää, miten haasteellista voi olla luopua omista toiveista ja tehdä oikein.

Jaakobin kirjeen toinen luku pitää sisällään paljon puhuttua pohdintaa uskon ja tekojen suhteesta, mutta olen pahoillani, kun en aio pureutua siihen tänään. Voin suositella sen käsittelemiseen esimerkiksi Eero Junkkaalan kirjaa Esseitä Uuden testamentin vaikeista kohdista. Tänään Uuden testamentin kohtaa lukiessani kiinnitin huomiota jakeeseen 5: ”Kuulkaa, rakkaat veljeni! Onhan Jumala valinnut juuri maailman silmissä köyhät olemaan uskossa rikkaat ja perimään valtakunnan, jonka Jumala on luvannut häntä rakastaville.” Tässä puhutaan tietysti taloudellisesta köyhyydestä, mutta minun nähdäkseni Raamatun halki kulkee ajatus siitä, että pelastus aukenee erityisellä tavalla ylipäätään niille, jotka eivät ole inhimillisesti katsoen ”priimaa”. Eivät terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat (Matt. 9:12). Olen miettinyt sitä, että meidän kaikkien tulisi löytää oma heikkoutemme, joka osoittaa pelastuksen tarpeen. Minusta se on yllättävän hyvä tiedostaa niissä hetkissä, kun omahyväisyys tahtoo ottaa vallan. Eikä meillä kaikilla tarvitse olla minun tietääkseni samoja heikkoja kohtia. Joku saattaa olla itsekäs, joku taas liiankin joustava. Joku saattaa olla tuhlaileva, joku taas älyttömän laiska. Eli siis on omalla tavallaan kannustavaa tiedostaa mikä tahansa heikkous, joka muistuttaa meille, että emme ole täydellisiä, vaan tarvitsemme Jumalaa meitä auttamaan. Toistan Jeesuksen sanat: eivät terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat.

Esteri

Miika 2, Jaak. 1

Päivän Vanhan testamentin kohdan lopussa on Raamatunlukijainliiton mukaisesti lupauksia siitä, että Jumala kokoaa kansansa jälleen yhteen. Itse jäin tänään miettimään tekstistä jaetta 11: ”Jos joku syöttäisi teille tuulta ja tyhjää ja sanoisi: »Saatte nähdä, tulee aika, jolloin teillä on virtanaan viiniä ja olutta», niin te ihastelisitte: »Tässäpä on oikea profeetta!»” Joskus ihmiset eivät kestä kuulla minkäänlaista haastetta sille, miten he elävät ja ajattelevat, vaan haluavat ainoastaan kannustusta valitsemallaan tiellä. Turvallisuushakuisena ihmisenä ymmärrän sen kyllä. Ihminen ei ole järin halukas muuttamaan elämässään mitään, niin kauan kun hän ei itse kärsi (eikä välttämättä aina silloinkaan). Kuitenkin aikuisuuteen ja vastuullisuuteen kuuluu mielestäni se, että osaamme tehdä eron sen välille, mikä on oikeasti totta ja minkä vain kovasti haluaisimme olevan totta. On esimerkiksi ymmärrettävää, että lentämisen ja lihansyömisen vähentäminen on haasteellista, mutta samalla on älyllisesti laiskaa, jos sen takia ei suostu uskomaan ilmastonmuutokseen. Samoin on ymmärrettävää, että aikuinen ihminen kaipaa lasta, mutta samalla on epäreilua, jos hän sen takia turvautuu hedelmöityshoitoihin, joiden myötä syntynyt lapsi ei saa koskaan tavata toista biologista vanhempaansa. Ei ole ihminen tainnut kovasti tuhansien vuosien aikana muuttua: löydämme ympäriltämme rutkasti esimerkkejä, joissa toisen näkökulman kuuleminen tekee kipeää. Näin Raamattu joskus osoittaa syntisyytemme hyvin syvällisellä ja vastaansanomattomalla tavalla.

Jaakobin kirjeen ensimmäisessä luvussa oli kieltämättä monenlaisia itselleni ajankohtaisia teemoja. Tartun niistä yhteen: koettelemuksista selviytymiseen. Olen aina kokenut asian niin, mutta tullut siitä tietoiseksi vasta viime aikoina: kärsimyksen ongelma ei ole minulle syvällisellä tasolla erityisen vaikea. Huolimatta siitä, että problematisoin monia asioita, kärsimyksen ongelman kohdalla olen kyennyt tyytymään melko pitkälti siihen, että kärsimystä on olemassa siksi, että emme elä täydellisessä maailmassa. Kuitenkin opintojen loppupuolella työelämään siirtymistä odotellessani olen huomannut tuntevani Jumalaa kohtaan katkeruutta: ”Miksi en ole vielä tässäkään vaiheessa varma siitä, mitä minusta tulee isona? Miksi et ole järjestänyt asioita niin, että voisin oikeasti kevyin mielin suunnata kohti tulevaisuutta? Miksi, jos kerran meillä kaikilla on lahjoja ja kykyjä ja voisimme tehdä niillä hyvää?” Näiden pohdintojen keskellä kadehdin niitä, joiden uraputki aukenee vaivatta, ja mietin, mahtaako minulle olla tiedossa tästä joku hyvitys. Eihän siinä mitään logiikkaa ole, mutta toivon olevani menestyviä lähipiiriläisiäni parempi esimerkiksi luovuudessa tai ystävyydessä – joka tapauksessa haluaisin, että puntit menevät tasan. Niin, voi minua, koska eiväthän ne mene. Hanna Kivisalon sanoin: kärsimyksen luonteeseen kuuluu se, että se on epäreilua, eikä jakaudu tasaisesti. Mikä tällaiseen olotilaan sitten voisi auttaa? Kieltämättä minua lämmitti lukea Jaakobin kirjeen alku, sillä henkilökohtaisesti koin, että siinä oli voimaa:  ”Veljeni, pitäkää pelkkänä ilona niitä monenlaisia koettelemuksia, joihin joudutte. Tehän tiedätte, että kun uskonne selviytyy koetuksesta, tämä kasvattaa teissä kestävyyttä. Ja kestävyys johtakoon täydelliseen tulokseen, jotta olisitte täydellisiä ja eheitä, ette vajaita miltään kohden.” En ymmärrä aina maailmaa ja sen logiikkaa, en tunne aina positiivisia tunteita. Mutta ehkäpä minulla on kristittynä oikeus ajatella, että jossain syvällä, aivan loppujen lopuksi Jumalalla on tähän kaikkeen vastaus, joka ei jätä ketään kylmäksi.

Esteri