Tekijä: Esteri

Hes. 24, Ef. 3

”Puhdas ja saastaton sinusta tulee vasta sitten, kun puran vihani sinuun.” (Jae 13) Hesekielin kirjan 24. luvussa verrataan synnistä puhdistautumista siihen, miten pata ei puhdistu ruosteesta, vaikka sitä kuinka kuumentaisi: vasta Jumalan vihan purkautuminen tekee puhtaan ja saastattoman. Saatan nähdä tässä jotain, mitä siinä ei todellakaan ole, mutta minulle tuli tästä mieleen viittaus Jeesukseen. Eikö Jumala purkanut vihansa, kun Jeesus roikkui ristillä, kun Jeesus kantoi omassa ruumiissaan rangaistuksen meidän synneistämme? Ja eikö Uusi testamentti puhu siitä, miten olemme nyt puhtaita, kun Jeesus on kärsinyt meidän puolestamme (lauantaita ennakoiden esim. Ef. 5:26-27)? Voisiko tämä olla viittaus Jeesukseen?

Efesolaiskirjeen kolmannessa luvussa on hyvää settiä siitä, miten seurakunta voi juurtua yhä syvemmin Kristukseen. Ensinnä Paavali puhuu vilpittömästä rukouksesta sen puolesta, että Jumala vahvistaisi ja voimistaisi sisäistä olemustamme. Toisekseen Paavali puhuu uskomisesta ja rakkauden pitämistä elämän kasvupohjana, ja vakuuttaa tämän jälkeen, että voimme näin yhdessä kaikkien pyhien kanssa tajuta Kristuksen rakkauden, joka ylittää kaiken tiedon. Mitä Paavalin pohdinta voisi tarkoittaa käytännössä? Ehkä nämä kaikki kietoutuvat toisiinsa? Rukous on mahdollista silloinkin, kun tuntuu, että uskoa on vain sinapisiemen verran, jos ollenkaan. Usko ratkaisuna ja päätöksenä auttaa suuntaamaan aikaa ja energiaa oikeisiin asioihin. Rakkaus on helpoiten ymmärrettävissä Jumalan näkökulmasta, kun vilpittömästi rukoilee kykyä ymmärtää. Joka tapauksessa tärkeää on se, että pyrimme kasvaamaan lähemmäs Jumalaa, koska jos emme tee niin, on riskinä, että alamme etääntyä Hänestä. Sama logiikka pätee ihmisten maailmassa: jos ihmissuhteessa tai suhteessa omaan itseen todetaan, että enää en panosta, tietävät kaikki, ettei suunta yleensä ole ylöspäin. Jos sinusta kuitenkin tuntuu, että et jaksaisi uskoa tai etsiä Jumalaa, ei hätää. Luvun lopussa on yksi lempikohdistani Raamatussa: ”Jumalalle, joka meissä vaikuttavalla voimallaan kykenee tekemään monin verroin enemmän kuin osaamme pyytää tai edes ajatella, olkoon ylistys seurakunnassa ja Kristuksessa Jeesuksessa kautta kaikkien sukupolvien, aina ja ikuisesti. Aamen.” (Jakeet 20-21) Loppuviimein uskossa on kyse Jumalan työstä. Jos me emme välitä siitä, voimme päästä siitä eroon, mutta jos välitämme vaikka ihan hiukkasenkin, ei ole huolta siitä, että Jumala hylkäisi meidät.

Esteri

Hes. 23, Ef. 2

Hesekielin kirjan 23. luku kertoo Samarian ja Jerusalemin uskottomuudesta Jumalaa kohtaan. Minusta on mielenkiintoista, miten Vanhassa testamentissa usein puhutaan uskollisuudesta Jumalalle hyvin samaan sävyyn kuin uskollisuudesta avioliitossa. Monet ihmiset myöntävät, että yksi kamalimmista asioista, mitä toiselle voi tehdä, on pettää tätä parisuhteessa. Petetyksi tuleminen voi aiheuttaa tunne-elämässä poikkeuksellisen monipuolisen ja voimakkaan reaktion: yhtä aikaa surua, vihaa, epäuskoa ja inhoa. Vaikka Jumalan puhe ihmisten tekojen iljettävyydestä on paikoin karua luettavaa, voi sen taustalla nähdäkseni huomata juuri nämä tunteet. Tunteet, jotka itse asiassa eivät olisi mahdollisia ilman vakavasti otettavaa tahtotilaa olla suhteessa toisen kanssa. Jos siis me ihmiset voimme kokea järkyttävänä sen, että kiintymyksemme kohde pettää meidät, miten suurta onkaan sellainen kiintymys, joka laittaa jopa Jumalan itsensä kärsimään?

Vaikka en hirvittävän hyvin historiallisia taustoja tunnekaan, Efesoliskirjeen toisen luvun kuvaus pelastuksen yhteydestä juutalaisten ja pakanakansojen välillä on mielestäni todella kaunista luettavaa. Olemme kaikki yhtä rakennusta, ja sen perustuksena ovat apostolit ja profeetat, kulmakivenä itse Jeesus Kristus. Kauniiden ja liikuttavien kuvailujen lisäksi uskon, että tekstissä on vahva opetuksellinen näkökulma: uskon tulee rakentua Raamatun vuosituhansia kestäneeseen ja koeteltuun ilmoitukseen, ei siis ensisijaisesti meidän omaan käsitykseemme siitä, millainen maailma tai Jumala on. Olen opiskellut jonkin verran kirkkohistoriaa ja siinä sivussa olen huomannut, että Raamatun ja kirkon synty liputtavat vahvasti sen puolesta, että voimme luottaa apostoleihin. Raamatun tekstien kopioita on säilynyt niin paljon, että voimme päätellä lähes varmasti niiden alkuperäisen tekstimuodon (Eero Junkkaala: Onko mitään järkeä uskoa Jumalaan?). Lisäksi Raamatun kaanonin syntyessä kriteerinä pidettiin oikeaoppisuutta ja kirjoittajan luotettavuutta. Apostolinen usko ei siis ole syntynyt epämääräisesti joidenkin mahdollisesti olemassa olleiden veijareiden ansiosta, vaan sillä on historiallisesti erittäin tarkasti ja luotettavasti dokumentoidut vaiheet. Kannattaa luottaa perustukseen sekä rationaalisesti että tunteen tasolla!

Esteri

Hes. 22, Ef. 1

Auringon alla ei taida olla kerta kaikkiaan mitään uutta! Päivän Vanhan testamentin luku, Hesekiel 22, mainitsee monenlaisia syntejä, joihin Israel oli kansakuntana sortunut. Hyvin pitkälle ne ovat niitä samoja syntejä, joihin meidänkin kansamme nykyään sortuu: emme pyhitä lepopäivää, emme erottele pyhää ja epäpyhää (ehkä toisin sanoen, pyri kaikesta ymmärryksestämme totuuteen), emme pidä huolta huono-osaisista ihmisistä… Eikö tämä kaikki lopulta kumpua siitä ajatuksesta, ettemme tarvitse Jumalaa kertomaan meille, miten meidän kannattaisi elää? Eikö tämä kerro siitä, että luotamme liikaa omaan kykyymme ymmärtää ja kontrolloida asioita, kun emme ota vakavasti Raamatun kehotuksia esimerkiksi perheiden varjelemisesta tai omaisuuden vastuullisesta käyttämisestä? Jos ihmiskuva on radikaalin positiivinen, vahva luotto omaan ymmärrykseen voikin olla ihan perusteltua. Mutta kristitty, joka tietää, ettei meistä kukaan pärjää täällä omin avuin, voi tunnustaa niin yksilön, yhteisön kuin yhteiskunnankin osalta:  ”Älä jätä elämääsi oman ymmärryksesi varaan, vaan turvaa koko sydämestäsi Herraan. Missä kuljetkin, pidä hänet mielessäsi, hän viitoittaa sinulle oikean tien.” (San. 3:5)

Tänään alkaa Efesolaiskirje. Ensimmäisen luvun lopussa Paavali kertoo rukoilevansa, että Jumala valaisisi efesolaisten sisäiset silmät näkemään kolme asiaa: 1) millaiseen toivoon Jumala on meidät kutsunut 2) miten äärettömän rikkaan perintöosan Jumala antaa meille pyhien joukossa ja 3) miten mittaamaton on Hänen voimansa, joka vaikuttaa meissä uskovissa. Ehkä voit ottaa näistä yhden tänään lähempään tarkasteluun ja miettiä, mitä se oikeastaan tarkoittaa. Millainen on se toivo, jonka Jumala antaa? Mitä perintöosalla tarkoitetaan? Millä tavalla toivoisit, että Jumalan voima vaikuttaisi tänään sinussa ja sinun elämässäsi? Mieti ja märehdi. Se on yksi tapa viettää aikaa Jumalan kanssa. Ja allekirjoittanut suosittelee sitä erittäin lämpimästi!

Esteri