Tekijä: Heli

Job 40 Gal. 4

”Silloin, kun emme vielä tunteneet Jumalaa, me palvelimme jumalina sellaisia, jotka eivät mitään jumalia ole.” (Gal. 4:8). On helppo joutua asioiden ja ihmisten valtaan, jotka ovat valovoimaisia tai vahvoja ja määrätietoisia. Asioista, jotka alkavat hallita mieltämme ja ajankäyttöämme, tulee jumalia, vaikka ne ovat vain ihmisten keksintöä.

Muistan vieläkin, kun ensimmäistä kertaa elämässäni uskalsin kertoa ääneen elämäntarinani kipeimpine tapahtumineen toisille ihmisille. Se tapahtui ihmisen elämänkaarta käsittelevässä ryhmässä. Ryhmän muut jäsenet kuuntelivat mutta eivät tuominneet. He hyväksyivät minut sellaisena kuin olin.

Tapaamisen jälkeen lähes leijuin kotiin. Ihmisiltä saamani hyväksyntä auttoi minua luottamaan, että Jumalakin hyväksyy minut. Elämääni hallinneet pelot ja epäjumalat alkoivat kutistua. Ne eivät evää määrittäneet minua samalla tavoin kuin ennen. Pelko oli aiemmin saanut minut ponnistelemaan ja etsimään hyväksyntää viimeiseen asti.

Me opimme tuntemaan Jumalaa vähän kerrassaan, kuin sokko, hitaasti tunnustellen. Tärkeintä on kuitenkin se, että Jumala tuntee meidät (Gal. 4:9).

Heli

Job 39 Gal. 3

Lailla ja uskolla on erilaiset tehtävät, opettaa kirje Galataisille. Ensin oli usko: Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin usko Jumalan lupauksiin. Sitten tuli laki, joka osoitti turvalliset raamit elämälle. Jokaisen ei tarvinnut erikseen miettiä, miten tulisi toimia, mikä on hyvää ja sallittua, mikä taas kiellettyä.

Lain jälkeen tuli Jeesus. Niin kuin palapeli on täydellinen vasta, kun viimeinenkin pala on koottu, laki tuli täytettyä, kun Jeesus kuoli puolestamme. Jeesus täytti viimeisenkin vaatimusten pykälän. Sen vuoksi yhteys Jumalaan avautuu vain yhden palan kautta: uskomalla Jeesukseen. (Gal. 3:11).

Ei siis ole yhdentekevää, mihin tai kehen uskomme. Kaikki muut opettajat ovat korkeintaan Jeesuksen kakkosmiehiä tai -naisia.

Heli

Job 38 Gal. 2

”Kultaomenoita hopeamaljoissa ovat oikeaan aikaan lausutut sanat”, sanotaan Sananlaskujen kirjassa (25:11). Jobin ystävät Elifas, Bildad ja Sofar pitivät pitkiä puheita Jobille yrittäessään auttaa häntä. Lopulta myös ystävistä nuorin, Elihu avasi suunsa, koska ei voinut enää pidätellä itseään. Jokainen näistä puheista tuntui vain syventävän Jobin ahdistusta. Ratkaisua alkuperäiseen ongelmaan ei löytynyt. Läheisten perheenjäsenten kuoleman musertamana, omaisuutensa menettäneenä ja sairauden runtelemana Job koki, että Jumala oli hylännyt hänet täysin ja hän oli maailmassa aivan yksin. Edes vaimo tai ystävät eivät osanneet tukea vaan syyttelivät ja etsivät Jobista syntiä, jonka vuoksi tämä oli joutunut kohtaamaan kärsimykset.

Kun Jumala sitten lopulta puhuu, hänen sanansa ovat Jobille kultaomenoita. Jumala ei vastaa Jobin ilmoille huutamiin kysymyksiin. Sen sijaan Jumala osoittaa, että hän on Kaikkivaltias: hän tuntee kaiken, saa tapahtumaan kaiken ja on kaiken luoja. Seuraavissa luvuissa Jumalan puhe jatku ja Jumala loksahtaa Jobin elämässä oikealle paikalle: ylemmäksi kaikkea muuta, Jumalaksi. Jumalaksi, joka tietää mitä tekee. Jumala puhuu Jobille niin kuin hänellä olisi maailman kaikki aika Jobia varten.

Myös Jobin elämä loksahtaa paikoilleen. Hänen ei tarvitse enää huolehtia Jumalan puolesta tämän teoista. Jobin ei tarvitse ymmärtää kaikkea, Hänelle riittää, että hän saa olla ihminen ja Jumala on Jumala.

Miksi Jumala ei puhunut Jobille aiemmin? Ehkä Jobin tuska oli niin suuri, että hänen täytyi ensin puhua niin kauan, kuin hänellä riitti sanoja. Ehkä Jumala ei halunnut huutaa päälle, kun Jobin ystävät yrittivät kovaäänisesti löytää syyllisen Jobin kärsimyksiin.

Jumalan sanat tulivat Jobille ”kreivin aikaan”.  Minulle suurimmat Jumalan kohtaamiset ovat tulleet hetkinä, jolloin olen ollut heikko ja epätoivoinen. Rukoillaan, että saamme kohdata Jumalan, kun tarvitsemme häntä.

Heli