Tekijä: Heli

2. Kun. 20
Ilm. 17

Kuningas Hiskian elämäntarina rohkaisee luottamaan Jumalaan, joka pelastaa ja parantaa, jopa kuoleman porteilla. Hiskian kuolettava sairaus muuttui 15 vuoden jatkoajaksi. (2. Kun. 20:3, 5 – 6). Mikä valtava helpotus ja ilo Hiskialle! Kuolemattomuus ei kuitenkaan ole meidän uskovien päämäärä, vaan ikuinen elämä kuoleman jälkeen. 

Pelastuttuaan kuolemanhädästä Hiskia toimi ajattelemattomasti. Hän esitteli pröystäillen valtakuntansa kaikki aarteet tervehdyskäynnille tulleelle Babylonian delegaatiolle. Näin hän altisti Israelin tulevalle hyökkäykselle ja valtakunnan aarteiden ryöväämiselle sekä pakkosiirtolaisuudelle.

Kolmas luvusta oppimani asia on, että Jumala on myös luonnonlakienkin luoja. Joskus harvoin hän ohittaa luonnonlait. Yksi näistä kerroista oli, kun Jumala antoi auringon siirtyä päivänkierrossa taaksepäin merkkinä Hiskialle, että tämä paranisi (j. 10–11).

Myös Ilmestyskirjan 17. luvussa näyttämöllä on Babylon. Tällä kertaa viitataan sen ajan suurvalta Roomaan, jonka tuhon luku ennustaa. Tärkein viesti luvussa ja koko Ilmestyskirjassa on kuitenkin Jeesus, Jumalan Karitsa.

”Nuo kaikki käyvät taisteluun Karitsaa vastaan, mutta Karitsa voittaa heidät, sillä hän on herrojen Herra ja kuninkaiden Kuningas. Hänen kanssaan saavat voiton hänen uskollisensa, kaikki kutsutut ja valitut.” (Ilm. 17:14)

Tarvitsemme päivittäin Jeesuksen Henkeä. Hän auttaa meitä asettamaan tärkeimmät asiat ensimmäisiksi ja erottamaan kuka on todellinen ”kingi”.

– Heli

2. Kun. 6
Ilm. 3

Ilmestyskirjassa jatkuvat henkilökohtaiset puhuttelut seurakunnille edellisen luvun tapaan. Vaikka kaikki kolme seurakuntaa, Sardeksen, Filadelfian ja Laodikean seurakunnat saavat nuhteita, Jeesuksen sanat kaikkein pahimmassa tilanteessa olevalle Laodikean seurakunnalle myös muistuttaa meitä tärkeästä asiasta: ”Jokaista, jota minä rakastan, minä nuhtelen ja kuritan. Tee siis parannus ja luovu penseydestäsi!” (Ilm. 3:19).

Huoli ja nuhtelu onkin välittämisen merkki! Jumala rakastaa meitä niin paljon, että hän osoittaa virheemme ja kylmyytemme ja nuhtelee meitä niistä. Meidän ei tarvitse kuitenkaan jäädä korvat punaisina häpeämään, vaan nuhteiden jälkeen seuraa eteenpäin ohjaavia kehotuksia

• vahvistaa ja pitää kiinni siitä hyvästä, mitä alun perin saimme ja mikä on jäljellä (Jakeet 13 ja 11) – usko, ilo, toivo, into
• ostaa valkeat vaatteet ja pukea ne yllemme (jae 18) – hyväksyntä ja rikkomusten anteeksi anto Jeesuksessa
• ostaa silmävoidetta ja voidella silmät nähdäksemme (jae 18) – itseriittoisuuden sijaan tarvitsemme Jeesusta, hän vastaa tarpeisiimme,

Seurakunnat olivat menettäneet läheisen ja elämää kantavan suhteensa Jeesukseen. Myös meillä tilanne saattaa olla sama. Kun usko Jeesukseen menettää tuoreutensa ja kuivahtaa, meillä ei ole mitään iloista jaettavaa kenellekään muulle. Uskomme voi kuitenkin uudistua juuri nyt. Pääsiäistä edeltävä paaston aika on hyvää aikaa löytää jälleen raikas suhde parhaaseen ystäväämme ja Vapahtajaamme Jeesukseen. Mikä on sinun tapasi karsia virikkeiden ja velvoitteiden täyteistä elämää, rauhoittaa tahtia ja etsiä Jeesuksen läheisyyttä tänään?

Parasta on kuitenkin yhdessä eläminen Jeesuksen kanssa! Jeesus sanoo, että hän ja Isä tulevat aterioimaan ja jäävät asumaan luoksemme (Joh. 14) ja lupaa: ”Jos joku kuulee minun ääneni ja avaa oven minä tulen hänen luokseen ja me aterioimme yhdessä, minä ja hän.” (Ilm. 3:20).

– Heli

1. Kun. 14
Joh. 18
Tämän päivän Raamatuntekstien äärellä huomioni kiinnitti Jeesuksen ja hänen opetuslapsensa Pietarin täysin erilainen suhtautuminen vaikeuksiin. Kun Jeesusta tultiin vangitsemaan Öljymäelle, Pietari tarttui miekkaan ja sivalsi peloissaan ja vihoissaan vangitsijoiden palvelijalta korvan irti (Joh. 18:10). Jeesus sen sijaan nuhteli Pietaria ja antautui tyynesti vangittavaksi, sanallakaan vastustamatta, vaikka tiesi, että häntä odotti kuolema ((jakeet 4, 11 – 13).

Hetken kuluttua Pietari seurasi Jeesusta vastaan nostettuja syytöksiä varjoissa ylipapin palatsin pihalla. Suunniltaan pelosta hän nyt oli hiljaa ja kielsi edes tuntevansa Jeesuksen, kun sitä häneltä kolmeen kertaan kysyttiin (j. 17, 25 ja 27). Kun Jeesusta samaan aikaan syytettiin palatsissa, Jeesus avasi suunsa ja puhui tyynesti tehtävästään ja siitä, kuka hän on pappi Hannakselle (j. 20 – 23) ja hiukan myöhemmin Pilatukselle (j. 36 – 37) vaikka tiesi joutuvansa valtaviin vaikeuksiin.  

Jeesus oli tietoinen kutsumuksestaan, ja että kärsimys oli osa sitä. Kriittisellä hetkelläkin hän uskoi asioiden olevan Isän hallinnassa, vaikka joutui kokemaan Jumalan täydellisen hylkäämisen.  Pietari sen sijaan oli nähnyt vasta välähdyksiä Jeesuksen kuninkuuden luonteesta ja yritti väkivallalla saada Jumalan tahtoa tapahtumaan. Kun tilanne kävi mahdottomaksi, Pietarin rohkeus petti ja hänestä tuli pelkuri.

Myöhemmin Pietarikin oppi tuntemaan Jumalan valmistaman pelastuksen ja oman kutsumuksensa osana sitä (Joh. 21:18). Silloin hän ei enää pelännyt kärsimystä vaan oli valmis seuraamaan Jeesusta jopa ristille. Pietarin kirjeessään kirjoittamat sanat heijastavat koettelemuksissa syntynyttä Jumalan tuntemista ja luottamusta Jumalaan:

”Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, niin hän ajan tullen korottaa teidät. Heittäkää kaikki murheenne hänen kannettavakseen, sillä hän pitää teistä huolen.” (1. Piet. 5:6 – 7)

Rukoilen, että mekin saamme kasvaa Jumalan tuntemisessa samaan luottamukseen, joka Pietarilla oli. Silloin mikään paha ei muserra meitä. Tunnemme Jumalan kasvoista kasvoihin, ja tiedämme, että hän auttaa. Löydämme oman kutsumuksemme ja saamme rohkeuden elää sitä todeksi sekä hyvinä että vaikeina aikoina.

– Heli