Tekijä: Kyyrä

Sef. 2

1. Kor. 16

Jumalan palvelemista ja rakastamista on myös varojen antaminen Jumalan valtakunnan työhön. Jo VT:n aikana oli varmaan lakikin, mutta ainakin kehotus osallistua temppelin ylläpitokustannuksiin. ”Tuokaa täydet kymmenykset aarrekammioon, jotta temppelissäni olisi ruokaa. Koetelkaa minua tällä tavoin, sanoo Herra Sebaot. Silloin saatte nähdä, että minä avaan taivaan ikkunat ja vuodatan teille sateen runsaan siunauksen” (Mal. 3:10). 

Tässä luvussa Paavali antoi käytännöllisiä ohjeita Jerusalemin pyhille järjestettävään keräykseen, jotta kaikki sujuisi hyvin. Varoja tulee kerätä avoimesti, säännölllisesti ja lähettää ne korinttilaisten itse valitsemien ja valtuuttamien henkilöiden toimesta Jerusalemiin. Paavali pysyi itse viisaasti sivussa talousasioista.

Toisessa korinttilaiskirjeessä Paavali antaa lisää ohjeita ja selvitystä, miten tärkeää on antaa omastaan. ”Kun te tällä työllänne annatte todistuksen uskostanne, lahjanne saajat ylistävät Jumalaa siitä, että te näin tunnustatte kuuliaisuutenne Kristuksen evankeliumille ja jaatte omastanne anteliaasti heille ja kaikille muille” (2. Kor. 9:13). Antaminen saa vastaanottajissa aikaan ylistystä Jumalaa kohtaan. Rahan antaminen liittyy kiinteästi seurakunnan ja yksilön hengelliseen elämään. Se on yksi uskon hedelmä. 

Jumalan luonne tulee hyvin ilmi sekä VT:n että UT:n jakeessa. Hän maksaa moninkertaisesti takaisin! “Hänellä on teille annettavana runsaasti kaikkia lahjoja, niin että teillä on aina kaikki mitä tarvitsette ja voitte tehdä runsaasti kaikkea hyvää (2. Kor. 9:8).

Kiitos Jeesus, että saamme antaa ja olla osallisena Jumalan Valtakunnan rakentamisessa tälläkin tavalla! “Maranata! Herramme tule! Herran Jeesuksen armo olkoon teidän kanssanne. Rakkaat terveiseni teille kaikille, te Kristuksen Jeesuksen omat” (23-24).

Juha

Sef. 1

1. Kor. 15

Se, miksi kysymys ylösnousemuksesta oli ongelma korinttilaisille uskoville, johtui kreikkalaisesta inhimillisestä ajattelusta. Kreikkalaisuudessa ajateltiin, että ruumiillisuus kuului vain ajalliseen elämään, mutta ihmisen sielu oli ikuinen ja kuolematon.  Jeesuksen ylösnousemus oli ruumiillinen ja hän ilmestyi fyysisenä, osin toisenlaisena olemuksena opetuslapsille ja yli 500 miehelle ja monille naisille. Paavali piti Kristuksen ylösnousemusta erottamattomana osana julistamaansa evankeliumia. Jos tästä ei pidetä kiinni on uskomme turhaa ja “olemme säälittävimpiä kaikista ihmisistä”. 

Huomioni kiinnittyi erityisesti armon jakeeseen 10, jossa sana armo mainitaan kolme kertaa. Armo saa ihmeitä aikaan! Paavali kohtasi Jeesuksen erityisellä tavalla Damaskon tiellä, minkä seurauksena hän kääntyi vainoajasta Kristuksen seuraajaksi. Entisen elämänsä takia Paavali piti itseään vähäisimpänä apostolina ja koki itsensä halpa-arvoisena. Mutta Jumalan armo oli häntä kasvattanut ja muuttanut hänet toimimaan innokkaasti Jumalan “valittuna aseena”. Hän sai uuden ja niin syvän merkityksen elämäänsä, että hän oli valmis myös kärsimään evankeliumin tähden. 

Paavali oli ymmärtänyt hyvin tosiasiat itsestään ja Jumalasta. Hän oli pieni, mutta Jumala oli suuri. Kaikkivaltiaassa Jeesuksessa hänellä oli kaikki mitä hän tarvitsi elämäänsä, kuten hän itse totesi, että “en enää minä, vaan Kristus elää minussa”(Gal. 2:20). 

Vaalikaamme mekin Kristusta meissä ja altistakaamme itsemme armo- ja arvokokemuksille. “Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon” (Joh. 7:37). Kun sitten laitamme hyvän kiertämään Jumalan armon voimaannuttamana, niin tämän luvun viimeinen jae lupauksineen on meille kuin etuoikeus, jossa saadaan olla mukana! Eläkäämme evankeliumin arvon ja armon mukaisesti!

Juha

 

Hab. 3

Habakuk virittää ylistyksen Jumalan puoleen. Kun hän ihmettelee psalmissaan Jumalan suuruutta yli kaiken, ja Jumalan halua pelastaa kansansa, muuttuu pelko ja epätoivo toiseksi. Hänen riemunsa on siinä, millainen Jumala on! Se antaa iloa ja voimaa elää!

”Mutta jo nyt minä riemuitsen Herrasta, iloitsen Jumalastani, joka pelastaa. Herra on minun Jumalani, on voimani. Hän tekee jalkani nopeiksi kuin kauriin jalat ja ohjaa kulkuni kukkuloille” (18-19).

1. Kor. 14

Paavali menee heti tärkeään asiaan ja kehottaa pyrkimään rakkauteen ja tavoittelemaan henkilahjoja. “Kun te nyt kerran tavoittelette henkilahjoja, pyrkikää saamaan niitä runsain määrin seurakunnan rakentamiseen” (12). Ennen KohtaamisPaikkaa olivat armolahjat minulle vähän vieraita ja vaikeita asioita ymmärtää. Yleisesti ottaen niitä jotenkin pelättiin ja pidettiin ehkä huonojen kokemuksen perusteella liian hurmoshenkisinä. “Jumala ei ole epäjärjestyksen, vaan rauhan Jumala” oli hyvä tekosyy kieltäytyä oppimasta lisää armolahjoista. Näin oli korintissakin päässyt tapahtumaan kielillä puhumisen kanssa (19). Tätä Paavali tosin pitää armolahjojen väärinkäyttönä, sillä toisten opettamisen kannalta on tärkeää puhua selkokieltä.

Nyt kokemukseni profetoimisesta on muuttunut opetuksen ja harjoittelun myötä. Kun seurakunnan kokouksissa rukoilemme toinen toistemme puolesta vaikka pareittain, niin se tapahtuu yleensä johdetusti, vapaaehtoisesti ja rauhallisesti. Jumala toimii monella tavalla. Silloin saattaa tulla mieleen esimerkiksi tiedon sanoja jostain asiasta, kuva, jae tai vaikkapa joku laulu, jonka joku voi omistaa itselleen rakennukseksi, kehotukseksi tai lohdutukseksi.  

Nämä kohtaamiset toinen toistemme ja yhdessä ylistyksen ja opetuksen kanssa antavat toivottavasti monelle uudelle tulijalle (ulkopuoliselle) sellaisen kokemuksen, että “Jumala on todella teidän keskuudessanne”(25). “Veljet, tavoitelkaa siis profetoimisen lahjaa älkääkä estäkö kielillä puhumista. Kaiken on vain tapahduttava arvokkaasti ja hyvässä järjestyksessä”(39-40).

Aamen ja halleluja!

Juha