Tekijä: Kyyrä

1 Aik. 22

Vallan siirtyminen sukupolvelta toiselle on tärkeä asia koko kansakunnalle. Jumala valitsi Salomon tehtävään hallitsemaan Isrealia 1.Aik 28:5 ja hän oli todennäköisesti aika nuori ottaessaan tehtävän vastaan. Daavid tiesi, että hän ei saisi rakentaa temppeliä. Nyt löytyi syykin tähän, jotan en ollut ennen huomannutkaan. Hän tahtoi kuitenkin auttaa tulevaa temppelinrakentajapoikaansa Salomonia selviytymään tehtävästä ja teki suuria valmisteluja ennen kuolemaansa. Kun tätä lukee, voi aavistaa, että Herralle rakennettava  temppeli tulee tosiaan olemaan niin mahtava, että sen maine leviää kaikkiin maihin. 

Rakennusmateriaalin, työmiesten ja maallisen mammonan lisäksi tärkein apu ja perintö oli kuitenkin Daavidin siunaus Salomolle. Daavid rukoilee pojalleen viisautta ja ymmärrystä ja apua, jotta hän pystyisi noudattamaan Herran lakia. “ Sinä menestyt, jos tottelet ja noudatat niitä käskyjä ja säädöksiä, jotka Herra on antanut Moosekselle Israelia varten. Ole vahva ja rohkea, älä pelkää äläkä lannistu! Ryhdy toimeen. Herra olkoon kanssasi. “

Me olemme nyt eläviä kiviä uuden liiton temppelissä. Monenlaisista Daavidin toimista ja vinkeistä voimme mekin varmaan ottaa vaarin ja olla tukemassa tämän temppelin rakentumista. Daavidin ohjeista saa varmaan vähän ideaa ja rohkaisua, miten tulee elää!

Luuk. 15

Luukkaan evankeliumi on kuulemma erityisesti hyljittyjen, kadonneiden ja epäonnistuneiden evankeliumi, jota luonnehtiikin erinomaisesti:  ”sillä Ihmisen Poika on tullut etsimään ja pelastamaan sitä, mikä kadonnut on.” (Luuk 19:10). Jeesuksen luokse uskalsivat tulla kaikki syntiset ja hän otti heidät vastaan (15:1-2). Tulevissa luvuissa näitä hienoja kohtaamisia riittää!

Tässä luvussa on kolme merkittävää etsimistä ja kadonneen löytymistä. Se on samalla sekä katoamisten ja hukkaan joutumisten luku että myös suuri löytymisten ja ilojuhlien luku. Kaikissa vertauksissa etsijät ja löytäjät kertovat jotain Jumalan rakkaudesta meitä jokaista kohtaan. Niissä korostuvat yksilön arvo ja ainutlaatuisuus. Jumala ei halua kenenkään joutuvan kadotukseen, vaan haluaa antaa jo nyt ilon ja yltäkylläisyyden hänen yhteydessään.

Ilo voi kadota kun ei enää kuule Hyvän Paimenen ääntä, vaan eksyy laumasta ja joutuu alttiiksi kaikenlaisille kiusauksille ja vaaroille. Tuli mieleen, että voisinko olla tarjoamassa apua ja ystävyyttä niille, jotka ovat yksinäisiä, tai olla edes kiinnostunut ja kysyä mitä kuuluu?  Myös kotona voi ilo olla jo käännetyssä muodossa “oli”, jos kadottanut jotain olennaista tärkeää vaikka suhteessa perheenjäseniin ja/tai Jumalaan. Silloin on syytä sytyttää valot ja etsiä kunnes löytää tai tulee löydetyksi. Tuhlaajapoikavertauksesta tuli huomioiduksi se, miten hyvät muistot isän kodista alkoivat vetää puoleensa omaisuutensa jo tuhlanneen sikopaimenena toimivaa nuorempaa veljeä. Tämä on hyvä muistaa, kun opetamme ja kasvatamme tulevaa sukupolvea Jeesuksen tuntemiseen! Onnelliset yhteiset hetket ja oman elämän esimerkki puhuttelevat usein enemmän kuin itse opetus. Armo ja anteeksianto koskettavat syvältä.

Juha

1. Kun. 12

Room. 15

Kohtaamisen kauneus

“Meidän on jokaisen otettava huomioon lähimmäisemme, ajateltava, mikä on hänelle hyväksi ja vahvistaa häntä” (2). Mikä on hyväksi ja vahvistaa seurakuntaperhettä? Vaikka ei tuntisikaan vielä toista paremmin, voi lähteä liikkeelle perustarpeista eli tarpeesta tulla rakastetuksi, kohdatuksi eli nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi ilman ehtoja. Yhteyttä ja ystävyyttä kaipaa myös jokainen. Jokainen vuorovaikutussuhde voi olla luonteeltaan arvostusta välittävä. Siksi rohkeasti kohtaamaan uusia tai jo tuttuja ihmisiä! 

Toinen hyvä ja vahvistava asia on tietenkin armon kokemukset. Niitä on tarjolla kohtaamisissa Jumalan ja lähimmäisten kanssa. Armo vapauttaa olemaan oma itsensä ja kasvattaa myös rakastamaan itseään ja lähimmäistä. Armo antaa myös luvan olla keskeneräinen ja epätäydellinen ja tulla siitä huolimatta hyväksytyksi ja rakastetuksi. Voisinkohan kasvaa niin vahvaksi, että uskaltaisin olla heikko? Tällaisia arvo- ja armokokemuksia voimme varmaan KohtaamisPaikan kohtaamisissa viljellä ja varjella? 

Sitten takaisin Paavaliin. Ei voi muuta kuin ihmetellä, miten kutsumustietoisena Paavali eli pakanain apostolin elämän. Olihan hän saanut erityisen kutsun “salaiseksi aseeksi” kohtaamisissa Jeesuksen kanssa, mutta se uskollisuus ja rakkaus, jota hän osoitti kirjeissään seurakunnille, on ihailtavaa. Hänellä oli maailmanlaaja näky evankelioinnissa ja halu viedä evankeliumia niille seuduille, jossa hänen nimeään ei vielä tunneta. Tavoitteena ja strategiana oli saavuttaa maailman kansat kuuliaisiksi , puheiden ja tekojen, tunnustöiden ja ihmeiden avulla, Jumalan Hengen voimalla. Lopuksi hän pyysi roomalaisilta tukemaan häntä tässä taistelussa rukouksen avulla,  ja sinne Roomaan hän sitten kerran päätyi itsekin ja perimätiedon mukaan kuoli marttyyrikuoleman Neron vainoissa. Työ on vielä kesken ja siihen Paavali varmaan meitäkin kutsuu mukaan!

”Toivon Jumala täyttäköön ilolla ja rauhalla teidät, jotka uskotte, niin että teillä Pyhän Hengen voimasta olisi runsas toivo” (13).

Juha

1. Kun. 11

Room. 14

Autuaita ovat rauhantekijät

On tärkeää oppia hyväksymään erilaisuutta sekä mielipiteissä että elämäntapa-asioissa. Tulokkaan on vaikea tulla ja kiinnittyä seurakuntaan, jos heti joutuu paineen alle ja huomaa, ettei häntä oikein hyväksytä joukkoon. Bless – Belong – Believe -Behave järjestys on hyvä muistaa kun tutustumme uusiin ihmisiin. Täytyy luottaa, että armo kasvattaa.  Vapauteen Kristus vapautti meidät ja meistä jokainen on itse vastuussa Jumalan edessä. “Jumalan valtakunta ei ole syömistä eikä juomista, vaan vanhurskautta, rauhaa ja iloa, jotka Pyhä Henki antaa” (17). 

Heikkouskoisilla voi olla usein aika ankaria käsityksiä, ja he haluavat elää kurinalaisesti ja varovasti välttäen epäpuhtauksia ettei vanha elämä vie takaisin menneeseen. Vahvoja ovat ne, joilla on suuri Vapahtaja. He luottavat Kristukseen enemmän kuin ulkonaisiin tapoihin tai merkkeihin. Vahvan uskon vaarana on tuomita toiset lakihenkisiksi ja ahdasmielisiksi kristityiksi. Vahvojen on kestettävä heikkojen vajavuuksia, mutta ajattelen myös, että kummassakin tapauksessa olisi löydettävä keskinäinen kunnioitus ja annettava asioiden olla omantunnon kysymyksiä. Paavalin opetus etsii yhteyttä näiden kahden välille. “Pyrkikäämme siis rakentamaan rauhaa ja vahvistakaamme toisiamme (19).

Nykyisin ei tämä aihealue ehkä ole niin keskeinen uskovien elämässä. Ne, jotka ovat kokeneet lakihenkisyyden tai liiallisen vapauden ahdistavaksi, ovat toivottavasti löytäneet omannäköisensä seurakunnan kodikseen.  Sen sijaan uusia erottavia asioita on tullut tilalle, joten jännite säilyy. 

“Säilytä sinä oma usko Jumalan edessä. Onnellinen se, joka ei tuomitse itseään siitä, minkä uskoo oikeaksi” (22).

Juha