Ob. 1 Mark. 6

Ob. 1

Mark. 6

Ei kukaan ole profeetta omalla maallaan!

Jeesus sai kokea kotikaupunkinsa hyljeksinnän ja jopa vihan mennessään opettamaan synagogaan. Mistä johtunee, että “missään ei profeetta ole niin väheksitty kuin kotikaupungissaan, sukulaistensa parissa ja omassa kodissaan?” (4) Sitä jäin miettimään. Vaikka kotijoukot olivat kuulleet Jeesuksen voimateoista, he silti torjuivat hänet.

Tämä asenne ja epäusko hämmästytti Jeesusta, eikä hän voinut tehdä siellä yhtään voimatekoa muutaman sairaan parantamista lukuunottamatta. Samasta aiheesta kirjoittavat kaikki evankelistat Matt.13, Luuk. 4 ja Joh 4. Johanneksen mukaan galilealaiset ottivat hänet ystävällisesti vastaan, koska olivat käyneet Jerusalemissa juhlilla seuraamassa Jeesuksen toimintaa.

Luvussa kerrotaan myös toisen profeetan, Johanneksen kurjasta kohtalosta. Hänet, joka toimi erityistehtävässä valmistaen Jeesuksen tuloa maailmaan, tapettiin julmasti. Johannes saarnasi voimakkaasti ja kohti käyden. Samalla Johannes korosti, että luvatun Vapahtajan tulo oli lähellä:” Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin.” (Joh. 1:29)

Nyt jouluna tätä kirjoittaessa tuli mieleen oma perheväki, suku  ja naapurit, joita tapaillaan ehkä normaalia enemmän. Heistä kaikki eivät vielä tunne Jeesusta, vaikka sitä tietysti toivon ja välillä rukoilenkin. Onko tämä em. ilmiö voimissaan myös näissä joulun tärkeissä kohtaamisissa, jossa odotukset ovat ehkä myös evankeliumin jakamisen suhteen korkealla. Profeetan äänenpainolla saarnaaminen ei ehkä ole paras malli,  mutta passiivinen odottaminenkaan ei ole vielä tuottanut mainittavaa edistymistä.  Mitenkä Jeesus kohtaisi nämä rakkaat lähimmäiset? Riittäisiköhän läsnäoleva kohtaaminen, jossa ihmisen perustarpeet tulla nähdyksi ja kuulluksi toteutuisivat? Yhteyden syntyminen edellyttää kuuntelijalta sisäistä rauhaa ja levollisuutta, mutta sen vaaliminen kannattaa, sillä sinne missä on aito yhteys, ilmestyy rakkaus silmänräpäyksessä. Ihmisen tarve tulla nähdyksi ja kuulluksi on pohjimmiltaan rakkauden tarvetta. Kun kuuntelen toista ja laitan omat tarpeet syrjään, en menetä mitään, vaan saan itse vähintään yhtä paljon, sillä rakkaus kertaantuu, kun sitä antaa. (Näitä ajatuksia lainasin T. Hellstenin kirjasta Ihmisen näköinen elämä;). Lisäksi pieni muistaminen ja ystävyyden osoitus myös ennen seuraavaa tapaamista  ilahduttaisi varmaan ja voisi saada jotain uutta aikaa näissä ihmissuhteissa. Rukous on varmaan yksi tärkeimmistä tavoista kantaa näitä ihmisiä Jumalan luo, mutta siihen ei ole itselleni vielä sitkeyttä riittänyt. Tosin viime Mission yhteydessä esillä ollut “salasiunaaminen” oli aika hyvä kokemus.

Bless You! Herra siunatkoon sinua ja …

Juha

2. Moos. 40 Mark. 5

2. Moos. 40

Oikein hyvää alkanutta vuotta meille kaikille! Seurataan Jeesusta, annetaan Jumalan johdattaa meitä yötä päivää ja ihmetellään hänen suuruuttaan! ”Koko vaelluksensa ajan kaikki israelilaiset näkivät Herran pilven päivisin telttamajan yllä, ja öisin pilvestä loisti tulinen hehku” (38).

Mark. 5

Luku on toimintaa täynnä,  ja ihmeitä tapahtuu koko ajan Jeesuksen seurassa. Jäin tällä kertaa miettimään tätä ensimmäistä kohtaamista, jossa Jeesus kohtaa demonien vallassa olevan miehen. Jeesukselle miehen parantaminen ei ollut vaikeaa, ja Jeesus lähettääkin hänet kotiin kertomaan hyviä uutisia siitä, miten Herra oli häntä auttanut. En ihmetellyt sitä, että Jeesuksella oli voima ja valtuutus parantamiseen, vaan sitä, että oma tietämykseni ja  maailmankuvani on aika kapea, kun aletaan puhua henkimaailmasta. Havahduin siis siihen, että vaikka niin useasti Raamatussa puhutaan pahoista hengistä ja niiden vaikutusvallasta maailmassa, ei niistä ole paljon opetusta eikä niiden todellisuutta jotenkin tahdota hyväksyä. Markus mainitsee, että Jeesus valitsi 12 opetuslasta: “Jeesus nimesi heidät apostoleiksi eli valtuutetuiksi. Heidän piti olla hänen kanssaan, ja hän lähettäisi heidät julistamaan ilosanomaa ihmisille. Lisäksi hän valtuutti heidät karkottamaan demoneita” (Mark.3:14-15). Efesolaiskirjeessä (6:12)  Paavali kirjoittaa samasta asiasta:” Pukeutukaa Jumalan taisteluvarustukseen, jotta voisitte vastustaa Paholaisen juonia. Vastustajamme ei näet ole lihaa ja verta. Me kamppailemme henkivaltoja vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijaa ja taivaan pahoja henkiä vastaan.”

Pienen googlauksen jälkeen sain vähän lisää tietoa aiheesta ja demonien toiminnasta. Kommentit on lainattu ao. lehtiartikkelista. Sairaudet ja kärsimys ovat syntiinlankeemuksen seurausta ja osa tätä maailmaa, mutta eivät merkki siitä, että ihminen olisi riivattu. Kastettu, uskova ihminen ei voi olla paholaisen vallassa. Jos Pyhä Henki asuu ihmisessä, sinne ei mahdu muita henkiä. Paholainen voi silti kiusata ja houkutella syntiin uskovaa ihmistä. Persoonallinen paha on olemassa, ja se voi ottaa ihmisen valtaansa mutta ei koskaan ilman Jumalan sallimusta. Jumala asettaa pahalle rajat; Lutherin sanoin ”perkele on Jumalan kahlekoira”. Jos ilmiöstä vaietaan sen takia, ettei siihen uskota, kirkko kieltää Uuden testamentin. https://uusitie.com/jeesuksen-nimessa-lahde-hanesta/

Room. 8:38-39:”Olen vakuuttunut siitä, ettei mikään Jumalan luoma pysty erottamaan meitä hänen rakkaudestaan, joka ilmenee Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme. Siihen ei pysty kuolema eikä elämä, eivät enkelit eivätkä henkivallat, ei mikään nykyinen eikä tuleva, eivät korkeuden eivätkä syvyyden voimat, ei mikään mahti maailmassa.”

Juha

1. Moos. 26 Ilm. 19

1. Moos. 26

Oli kyllä yllättävää lukea, miten lupauksen lapsi Iisak kulkee isänsä jalanjäljissä! Iisak toisti isänsä tapoja ja sai suuren siunauksen isänsä kuuliaisuuden tähden. Tässä luvussa mainitaan, miten Iisak sai käydä läpi monta samaa asiaa kuin isänsäkin Abraham, kuten sen, että Iisak sanoi pelon takia vaimoaan valheellisesti sisarekseen. Lisäksi oli mm. nälänhätää, Jumalan ilmestyminen ohjeiden kanssa, liitto Abimelekin kanssa, riita kaivoista, suurta taloudellista menestystä ja myös hyvä todistus ulkopuolisilta: “Me olemme nähneet, että Herra on sinun kanssasi. Sinulla on Herran siunaus!” (26, 28)

Iisakin kuolinilmoitus oli myös hyvin samanlainen isänsä kanssa: “Ja Iisakin elinaika oli sata kahdeksankymmentä vuotta. Ja Iisak vaipui kuolemaan ja tuli otetuksi heimonsa tykö, vanhana ja elämästä kyllänsä saaneena. Ja hänen poikansa Eesau ja Jaakob hautasivat hänet” (1. Moos 35:28-29).

Pelkästään tämän luvun perusteella voisi ajatella, että kylläpä Iisak pääsi helpolla. Odotteli vain tulevia siunauksia ja rikkauksia heprealaiskirjeen 11:1 mukaisesti. Eesau ja Jaakob pitivät kuitenkin huolen siitä, että isällä riitti murhetta elämässään ja aihetta rukoilla ainakin poikiensa puolesta.

Hienoa lukea, miten isän saama siunaus kantaa tuleville sukupolville. Väistämättä tulee mieleen ensimmäisen käskyn selityksestä se positiivinen asia Jumalan uskollisuudesta: “Mutta polvesta polveen minä osoitan armoni niille tuhansille, jotka rakastavat minua ja pitävät minun käskyni” (2. Moos. 20:6). Toisaalta voi ajatella, että Iisak sai hyvän ja monipuolisen kasvatuksen vanhemmiltaan, jonka avulla hän oppi selviytymään kaikenlaisista tilanteista ja huolehtimaan perheestään ja sekä maallisesta että hengellisestä perinnöstään. Isän ja pojan yhteisen vaelluksen aikana oli paljon Jumalan kanssa elettyä elämää ja monta tärkeää elämänohjetta siirtynyt isältä pojalle. Eikä vaan isän, vaan myös äidin vaikutus oli suuri Iisakin elämässä. 

Sillä on siis väliä myös muiden kuin itseni kannalta, miten elän elämäni. Alkaa taas vastuu painaa. Tässä sitä tuli meille  vanhemmille mietittävää, että minkälaisen perinnön haluamme jättää seuraavalle sukupolvelle ja miten sen teemme? Ainakin kannattaa pyytää Jumalan siunausta!

Ilm. 19

Juha