Tekijä: Kyyrä

2. Kun. 5 Joh. 11

Milläs minä pääsen taivaaseen?

Jeesus herättää Lasaruksen kuolleista. Sitten hän opettaa asiasta: ”Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin. Eikä yksikään, joka elää ja uskoo minuun, ikinä kuole. Uskotko tämän?” 

Tämä Raamatun lupaus on kovin tunnettu ja tärkeä tiukoissa paikoissa, jossa kuolema on kohdannut ja suru on läsnä. Kun äitini kuoli puolisen vuotta sitten, tuli sen jälkeen usein mietittyä sitä, missä äitini nyt on. Hän oli sairastanut pitkään muistisairautta eikä loppuvaiheessa enää kyennyt itse huolehtimaan edes syömisestä. Siunasimme hänet aina joka vierailulla, kun kävimme häntä hoivakodissa katsomassa, ja hän oli usein hyvin liikuttunut siitä. Muistin, että äiti oli lähettänyt joskus minulle kirjeen, jonka olin laittanut talteen. Kun siivoilin kirjahyllyä kotona, löysin äidin kauan aikaa sitten lähettämän kirjeen. Hänellä oli siinä vaiheessa ollut jo aivoinfarkti ja siitä hän myös kirjoitti. Hän kertoi havaintojaan meidän perheestä ja sitten siinä oli vielä ihmettelyä, miksi Jumala salli tällaisen vanhuuden hänelle? Hän myös yllättäen kertoi uskostaan ja siitä, että Jeesus on hänen syntinsä sovittanut. Äitini on siis Taivaan kodissa ja hänellä on siellä hyvä olla. Näin haluan uskoa!

Mika puhui Minä olen- sarjassaan viime syksynä myös tästä aiheesta melko pian äidin kuoleman jälkeen. Silloin tutut sanat osuivat, upposivat ja koskettivat yllättävän syvältä, joka tuntui tosi hyvältä ja lohduttavalta!

”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän” (Joh. 3:16)

Juha

2. Kun. 4 Joh. 10

Hyvä paimenen seurassa

Olen usein kysellyt Jumalalta kutsumustani, ja riittävän usein Joh. 21 luvun kohta Jeesuksen ja Pietarin kohtaamisesta nousee esiin. Eräänä kesänä olin NewWine- tapahtumassa mukana seminaarissa, jossa rukoiltiin kutsumuksen löytämisen puolesta ja kuulin Jumalan puhuvan minulle, että kaitse lampaitani ja ruoki karitsoitani. Se oli hämmentävä kokemus, johon sain vielä vahvistuksen kuuntelevan rukouksen harjoituksessa myöhemmin. Sieltä lähdin pois mukanani kuva itsestäni paimenena, jolla on paimensauva kädessä. On se varmaan vähitellen oltava kiitollinen näin selvästä puheesta, vaikka eihän se helppoa ole olla paimen, vaan ehkä sitä olisi halunnut jotain toista?;)

Tässä luvussa Jeesus kuvaa tehtäväänsä paimenena ja saan olla oppimassa omaa paimenuutta Hyvän Paimenen laumassa. Paimen tuntee omansa ja lampaat tuntevat hänet. Hän kutsuu lampaita nimeltä ja ne seuraavat, koska tuntevat hänen äänensä. Hyvä Paimen täyttää lampaittensa tarpeita, ja huolehtii heistä (Ps 23). Hyvä paimen etsii kadonneen, suojelee lampaitaan ja panee henkensä alttiiksi lampaiden puolesta. Se on sitä yltäkylläistä elämää.

”Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän” (10).

Juha

2. Kun. 3 Joh. 9

Sokeat saavat näkönsä

Lukiessani sokean ja Jeesuksen suhdetta, ryhdyin samalla muistelelemaan menneitä ja miettimään omaa suhdettani Jumalaan. Jotain samankaltaisuutta kai tunsin sokean miehen kanssa. Joten tässä on elämäntarinaani pieni pätkä.

Opin lapsuuden kodissa tuntemaan Isää Jumalaa, mutta joku sokea piste minulla oli, sillä vielä opiskeluaikana täällä Jyväskylässä en tajunnut Jeesuksen merkitystä. Näin, miten jotkut olivat innoissaan Jeesuksesta, mutta en sitä itse tajunnut sokeudessani. Kunnes sitten opiskelujen loppuvaiheessa olin valmis ottamaan oikeasti selvää, oliko jotain, mitä en ollut vielä ymmärtänyt. Vastaus etsintään tuli aika pian, kun tapasin Arton eräässä hengellisessä tilaisuudessa. Hän kysyi, että olinko minäkin tullut uskoon. Silloin pyysin häntä kertomaan, mistä on kysymys. Kohta rukoilimme yhdessä, ja sain tunnustaa Jeesuksen Herrakseni. (Room. 10:9-10) lupaa, että sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.

Muistan hyvin, miten helpottunut ja iloinen olin sisimmässäni siitä, että olin lähtenyt Jeesuksen mukaan ja ymmärtänyt evankeliumin ytimestä tärkeimmän omakohtaisesti. Sitten vaan mukaan raamikseen ja opetusiltojen pariin opiskelemaan lisää kristityn elämästä. Pian minua pyydettiin myös opiskelijailtaan kertomaan uskoontulostani. Koska minulla oli aika selkeä tarina kerrottavana, (ja opekoulutus lähes suoritettu), suostuin kertomaan uskoontulostani. En osannut vielä kovin paljon kertoa, mutta sekin riitti. Pikku hiljaa uskalsin kertoa asiasta myös veljilleni ja vanhemmilleni. Monet olivat iloisia puolestani, joten oma ahdistus ja pelko uskoon tulon vaikutuksista hälveni pikku hiljaa. Pyörävertaus tuli tutuksi. Siinä kuvassa Sana, rukous, todistaminen ja yhteys muodostivat yhdessä pyörän puolat ja pyörän piti pyörimässä kuuliaisuus Kristukselle. Näillä prinsiipeillä on sitten elämää eletty, ja kiitollisuus valtaa mielen, kun on Jeesuksen kanssa näin pitkälle päästy. Armoa on riittänyt ja Jumalan on ollut uskollinen!

”Sinä olet nähnyt hänet. Hän on tässä ja puhuu kanssasi” (37).

Juha