Tekijä: Remes

4. Moos. 35

Israelissa oli kahdenlaisia erikoiskaupunkeja. Toiset oli tarkoitettu leeviläisille ja toiset olivat ns. turvakaupunkeja, jonne pakenivat sellaiset ihmiset, jotka olivat surmanneet toisen vahingossa. Turvakaupungeissa asui tietenkin myös muita ihmisiä. Tämä kertoo meille kaksi oleellista asiaa. Ensinnäkin tuohon aikaan ammatit olivat perityviä. Leeviläisten kohdalla tämä oli tietenkin seurausta jo Mooseksen laista, mutta se, että tällainen kaupunkisysteemi oikeasti perustettiin, vihjaa siitä, että ammatin periytymistä pidettiin luonnollisena ja normaalina. Toinen asiaan liittyvä tärkeä asia on armo. Turvakaupungit oli rakennettu verikoston vuoksi. Tekstissä sanotaan, että verikosto velvoittaa vainajan sukulaisia tappamaan surmaajan, vaikka kyse olisi vain vahingosta. Näitä kaupunkeja oli kokonainen verkosto, joten ilmeisesti näin kävi sitten kohtuullisen usein. Tämä oli vähän yllättävää, mutta toisaalta kun hevosia ja härkiä käytettiin moottoreina, talot rakennettiin lihasvoimalla ja kadut olivat kapeita ja täynnä ihmisiä, niin voi kuvitella, että läheltä piti -tilanteita sattui paljon.

Niin, se mitä yritän sanoa on, että leeviläisten kaupungit tavallaan edustivat Jumalan lakia ja turvakaupungit Jumalan armoa. Voisin kuvitella, että jos olisit vieraillut edellisessä, niin kaupunki olisi ollut kuuluisa Mooseksen lain pikkutarkasta noudattamisesta. Olivathan asukkaat pappeja, joiden tehtävänä oli nimenomaan puhtauden ylläpitäminen ja opettaminen. Turvakaupunkeihin kerääntyi ihmisiä, jotka olivat joutuneet jättämään kaiken taakseen ja aloittamaan alusta. He tietysti saattoivat noudattaa Mooseksen lakia tarkastikin, mutta varmasti heitä myös pelättiin ja epäiltiin. Olikohan toisen ihmisen kuolema sittenkään vahinko? 

Tämä teksti puhuu minulle siitä, että Jeesus onnistui kuolemallaan yhdistämään nämä kaksi kaupunkiryhmää. Nämä kaksi kaupunkiryhmää toimivat elävänä profeetallisena merkkinä siitä, että Jumala on kansansa keskellä täynnä armoa ja totuutta, niin kuin Johanneksen evankeliumin alussa sanotaan.

Mark. 1

Ilosanoma Jeesuksesta lähti liikkeelle Johannes Kastajasta. Jeesus ei aloittanut toimintaansa tyhjiössä vaan maaperä oli valmistettu Häntä varten. Johannes oli äärimmäisen epäsovinnainen hahmo. Nykypäivänä häntä kutsuttaisiin varmaan kulttisaarnaajaksi. Hän pukeutui kuin villimies ja eli luonnon antimilla. Mieleen tulee jonkinlainen metsästäjäkeräilijä, joka olisi hypännyt historiakirjan lehdiltä saarnaamaan. Yksi huomionarvoinen piirre on se, että hän ei edes mennyt ihmisten luokse, vaan saarnasi erämaassa. Jos häntä siis halusi kuunnella ja käydä kasteella, niin piti nähdä vaivaa. Kyseessä oli epäilemättä usean päivän reissu ikävissä leirioloissa. Kuitenkin Johannes oli hyvin suosittu. Minulle tämä kertoo siitä, että Jeesuksen ajan ihmiset etsivät elämäänsä muutosta. He kaipasivat uudistumista  ja olivat sen saavuttaakseen valmiita näkemään vaikka hieman nälkää. 

Tämä vei ajatukset nykypäivään. Luulen, että tällainen muutoksen kaipuu on taas yleistymässä. Olemme kuitenkin kaukana edellä kuvatusta valmiudesta laittaa itseämme likoon. Enkä tarkoita vain ihmisiä yleensä, vaan myös seurakuntaa. Tämä voisi olla hyvä rukousaihe.

Marko

Ps. 32

Tässä synnintunnustuspsalmissa Daavid muistelee aluksi, kuinka kamalaa oli silloin kun hän vielä ”salasi” syntinsä Jumalalta. Laitoin tuon sanan lainausmerkkeihin, koska eihän Jumalalta oikeasti voi mitään salata. Kyse on tietenkin itsepetoksesta, jolla on fyysisiä ja psyykkisiäkin seurauksia. Tässä tapauksessa ne olivat hyvin vakavia:

Matt. 7

Tässä vuorisaarnan osassa Jeesus opettaa ”käänteisestä” rakkauden kaksoiskäskystä. Yksi versio rakkauden kaksoiskäskystä on nimittäin kehotus kohdella muita samalla tavalla kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan. Nyt Jeesus opettaa, että sinua kohdellaan lopulta samalla tavalla kuin miten itse kohtelet muita. Tämä ei koske vain käyttäytymistä, vaan myös asenteita. Koska olemme tottuneet hengellistämään kaiken, niin tämä teksti on tapana tulkita koskemaan viimeistä tuomiota, pelastusta ja niin edelleen. Ihan hyvä tulkinta sekin, mutta Jeesuksen puhe toimii myös ihan arkisena elämäntaito-opetuksenakin. Jeesus yksinkertaisesti kehottaa meitä olemaan armollisia ja hyväksyviä ihmissuhteissamme, koska sillä tavalla me itsekin saamme kokea armoa ja hyväksyntää.

Liitän tämän osion mielessäni hieman myöhempään varoitukseen vääristä profeetoista. Väärät profeetat tunnistaa heidän hedelmistään. Heidän elämissään armo ja totuus ei oikein näy. Minusta tämä on mielenkiintoista, sillä meillä on tapana tutkia ensin aikamme profeettojen sanoja. Varsinainen sanoma on kuitenkin aina kokonaisvaltainen paketti, yhdistelmä sanoja ja tekoja. Siksi pintapuolinen yhteen asiaan keskittyminen ei ole riittävää.

Marko

Ps. 31

Tämä on taas hyvin kaksijakoinen psalmi. Alussa laulaja kertoo siitä, kuinka hän luottaa Jumalaan, joka pitää hänestä huolen joka tilanteesta. Toisessa osassa hän sitten valittaa, kuinka huonosti hänellä menee ja hän on aivan epätoivoinen. Lopussa sitten taas palataan ylistämään Jumalaa. Nämä psalmit eivät anna meidän pysyä yhdessä tunnetilassa! Jos menee hyvin, niin ne muistuttavat, että ennen tai mahdollisesti tulevaisuudessa tilanne oli tai voi olla toinen. Jos menee huonosti, niin ne muistuttavat, että Jumala on hyvä ja pitää meistä aina huolen, kuitenkin samalla valittaen omaa osaa ja kurjuutta.

Nämä ovat siis lauluja, jotka on tarkoitus kokea. Kyseessä on aina pieni matka, jossa maisemat vaihtuvat. Tässä psalmissa ollaan aika synkissä tunnelmissa, mutta tosiaan silti aloitetaan puoliväkisin myönteisesti. Jumala on hyvä, vaikka oma tilanne olisi kuinka huono. Onkohan niin, että meidän kiireisissä päissämme nämä kaksi asiaa eivät pysy yhtä aikaa tosina. Me joko ylistämme tai valitamme, mutta koska olemme tehneet molempia yhtä aikaa? Tämä on kuitenkin se malli, jota psalmit käyttävät.

Matt. 6

Vuorisaarnan tässä osassa Jeesus keskittyy tekopyhyydestä varoittamiseen. On hyvä antaa almuja, rukoilla ja paastota, mutta se ei saa olla keino saada jonkinlaisia taivas- tai pyhyyspisteitä. Tyhmänä voi tietenkin kysyä, että mikä tuollaisessa käytöksessä sitten on niin pahaa? Eikö Jeesus juuri aikaisemmin kehottanut meitä olemaan suolana ja valona maailmassa, eikä ole kovin kaukaa haettua ajatella, että vaikkapa näyttävä almujen anto olisi juuri tätä. 

Salaisuus taitaa olla näissä sanoissa: ”Näin loistakoon teidänkin valonne ihmisille, jotta he näkisivät teidän hyvät tekonne ja ylistäisivät Isäänne, joka on taivaissa.” Miten tehdä hyvää niin, että ihmiset kiittävät siitä Jumalaa eivätkä meitä? Yksi mahdollisuus siihen on juuri se, mitä Jeesus tässä luvussa suositteleekin. Jos ihmiset eivät edes tiedä, kuka heitä auttoi, niin silloin Jumala on oikeastaan ainoa mahdollinen kiitollisuuden kohde. 

Mitä tulee rukoukseen ja muihin hengellisiin harjoituksiin, niin on selvää, että meidän ei tule olla suoritus- vaan Jumalakeskeisiä. Tämä on helppo ymmärtää järjellä, mutta käytännössä sen toteuttaminen on vaikeaa, koska me olemme sosiaalisia olentoja. Jos seurakunnassa arvostetaan vaikkapa ”energistä” rukoustyyliä, niin sellaisella saa helposti hyvän uskovan maineen. Ja tietysti päinvastoin piireissä, jossa tällaista näyttävyyttä ei yleisesti hyväksytä, esimerkiksi tunteiden näyttäminen voi aiheuttaa pahennusta. Olemme yleensä hyvin tietoisia siitä, mikä on omissa piireissämme hyväksyttävää tai suositeltavaa käytöstä. Tämä ajatus antaa myös uuden näkökulman Jeesuksen autuaaksi julistuksiin vuorisaarnan alussa. Esimerkiksi hengellisesti köyhän voi ajatella olevan sellainen ihminen, joka on toisten mielestä ”huono uskova”, koska hän ei istu siihen muottiin, mikä heillä on mallikristitystä. Jeesus varoittaa meitä sortumasta hengelliseen teatteriin. 

Marko