Tekijä: Remes

1. Moos. 43

Joosef ei vielä paljasta itseään veljilleen, mutta muuten hänen käytöksensä on aika läpinäkyvää. Hän uteli ummet ja lammet heidän suvustaan. Paljastavinta taisi olla se, että hän järjesti veljekset kysymättä ikäjärjestykseen heidän pidoissaan ja kohteli Benjaminia kuin kuninkaallista. Kaiken tämän keskellä hän ei meinannut kyetä hillitsemään itseään ja poistui kesken kaiken sivuhuoneeseen itkemään. Jos muut olisivat yhtään osanneet aavistaa, että Joosef oli vielä elossa ja päässyt näin merkittävään asemaan, he olisivat tunnistaneet hänet heti.

Mielenkiintoinen yksityiskohta tässä luvussa oli seuraava lause: ”Egyptiläiset eivät aterioi heprealaisten kanssa; se on egyptiläisistä sopimatonta.” Tämän taustoja on tietenkään mahdotonta tietää, mutta se kertoo siitä, että naapurikansojen välillä oli aikamoinen juopa, jos he eivät mahtuneet samaan ruokapöytäänkään. Tässä mielessä Joosef voidaan nähdä myös sillanrakentajana eripuraisten kansojen välillä. Näen tässä menetetyn mahdollisuuden, mutta myös laajemman Jumalan suunnitelman. Raamatussa on paljon esimerkkejä poikkeuksellisen hurskaista yksilöistä, jotka pääsivät muiden kansojen keskuudessa merkittävään asemaan. Joosef, Ester, Daniel, Hananja, Misael ja Asarja tulevat mieleen. Totta kyllä, melkein kaikki tässä listassa ovat peräisin Danielin kirjasta. Joka tapauksessa tämä kertoo siitä, että huolimatta israelilaisten erityisasemasta, he eivät olleet koskaan täysin eristyneitä. Jumalan siunaus saattoi siis koskettaa myös toisia kansoja.

2. Tess. 1

Vainojen keskellä elävä seurakunta varmasti tarvitsi rohkaisua. Ehkäpä siksi Paavali kirjoittaa, että hän kokee velvollisuudekseen kiittää Jumalaa tessalonikalaisista. Kiitoksen syyksi kelpasi vanha tuttu sanapari: usko ja rakkaus. Olisikohan pikkuhiljaa pakko sisäistää se, että keskinäinen rakkaus ei ollut ensimmäisille kristityille vain sanahelinää, vaan elimellinen osa sitä, miten he käsittivät Jeesuksen seuraamisen. Se oli myös Jeesuksen opetuksen ytimessä, kuten käy ilmi vaikka vuorisaarnasta tai ylimmäispapillisesta rukouksesta. Varmasti keskinäinen yhteys auttoi myös kestämään vainoja ja muuta vastustusta.

Jäin miettimään sitä, että Paavali ei oikeastaan puhu seurakunnasta paljoakaan. Hän puhuu ”veljistä” eli ihmisistä. Hänelle uskonelämä ei merkinnyt järjestettyä toimintaa, vaan yhteyttä toisiin ihmisiin ja Jumalaan. Tämä antaa myös vahvan vihjeen siitä, mihin seurakunnan kokouksissa kannattaisi keskittyä.

Marko

1. Moos. 42

Joosefin ja hänen veljiensä omituinen leikki alkaa. Sitä on vaikea ymmärtää, mutta saamme  vihjeitä syistä, kun muistamme, että Jaakobin perheessä vallitsi hyvin epäreilu tilanne. Hänellä oli lapsia neljän eri naisen kanssa, mutta vain Rakelin pojat Joosef ja Benjamin olivat hänelle todella tärkeitä. Ja lapset tiesivät tämän ja se oli osasyy siihen, että Joosef oli aikoinaan myyty orjaksi. Joosef oli ollut isänsä lempilapsi. Muiden poikien kohdalla se oli merkinnyt sitä, että he olivat koko elämänsä kaivanneet isänsä hyväksyntää sitä kuitenkaan koskaan täysin saamatta. Jaakobiakin voi ymmärtää, sillä hän oli alun perin halunnut mennä naimisiin vain Rakelin kanssa, mutta häntä oli petetty. Eipä ihme, että hänen oli vaikea suhtautua Lean lapsiin samalla tavalla kuin Joosefiin ja Benjaminiin. Orjattarien lapsista puhumattakaan. 

Joosef ei paljasta itseään veljilleen. Sen sijaan hän syyttää heitä vakoojiksi ja heittää heidät kolmeksi päiväksi vankilaan. Syitä tähän voi miettiä. Tilanne oli hänestä varmasti hyvin outo. Aikaa oli kulunut jo yli kaksikymmentä vuotta ja Joosef oli elänyt koko sen ajan Egyptissä. Hän kuului perheeseen, mutta oli kuitenkin vieras. Tässä kertomuksessa minua yllättää se, kuinka Joosef selvästi koki yhteyttä perheeseensä. Hänet oli kuitenkin erotettu perheestään jo lapsena ja se saa usein aikaan tunnesiteen katkeamisen. Joosefin kohdalla kahdentoista vuoden ikä oli kuitenkin riittävä juurruttamaan häneen Jaakobin pojan identiteetin. Joka tapauksessa ei ole ihme, että ristiriitaiset tunteet nousivat pintaan. Toisaalta hän halusi näpäyttää ja maksaa hieman takaisin, sillä aika kaivossa oli varmaan hyvin mielessä. Varmasti hän halusi vain nähdä, ovatko veljet muuttuneet vai alkaisivatko he esimerkiksi riitelemään keskenään. Joosef testasi jopa isäänsä, koska vaatimus Benjaminin lähettämisestä pakotti Jaakobin punnitsemaan omaa suhdettaan kaikkiin lapsiinsa. Tietenkin Joosef varmasti myös vain halusi nähdä loput perheenjäsenensä. 

Jos (yli)hengellistän tämän luvun sisällön, niin se kertoo myös siitä, miten Jumala piti huolta Jaakobin perheestä. Jos he olisivat Joosefin tavoin aidosti luottaneet Jumalan huolenpitoon, niin heillä olisi ollut paljon vähemmän ahdistusta. Tietenkin oli ymmärrettävää pelätä outoa egyptiläistä. Tosiasia oli kuitenkin se, että vaikka he olivat keskellä nälänhätää, he saivat ilmaista viljaa. 

1. Tess. 5

Tässä on luku, jonka sisältöä on käytetty paljon ihmisten pelotteluun. Jos sinulla on selvittämättömiä asioita, niin muista, että Herran päivä tulee kuin varas yöllä! Toki tämä on vakavaa tekstiä ja saattaa ymmärrettävästi pelottaakin. Voi olla, että koko toinen Tessalonikalaiskirje kirjoitettiin hälventämään niitä huolia, joita tämä ensimmäinen aiheutti. Paavalin pointti tässä luvussa taitaa olla kuitenkin vähän toinen. Ensinnäkin hän antaa ymmärtää, että eri ihmisillä on eri vuorokaudenaika. Ihmiset, jotka eivät tunne Jeesusta, ovat yöllä pimeässä, mutta kristityille hän sanoo näin: ”Te, ystävät, ette elä pimeydessä, eikä tuo päivä pääse yllättämään teitä kuin varas. Te kaikki olette valon ja päivän lapsia. Me emme kuulu yölle emmekä pimeydelle.”  Ne, joilla on vielä yö, nukkuvat tai viettävät yöllisiä ryyppäjäisiä, mutta me, jotka elämme jo päivää, valvomme ja olemme raittiita. Paavali siis kehottaa meitä elämään uskomme mukaisesti, ikään kuin Jumalan valtakunta olisi jo tullut. Ja kun teemme näin, niin Jumalan valtakunta on itse asiassa jo tullut. Tai kuten Hän sen itse sanoo: ”Meidän on pukeuduttava uskon ja rakkauden haarniskaan ja otettava kypäräksemme pelastuksen toivo”. Sanoma Herran päivästä ei ole siis pelottelua, vaan kutsu mukautua jo nyt siihen todellisuuteen, joka kerran ilmestyy.

Marko

1. Moos. 41

Tässä luvussa Joosefin elämä muuttuu. Vangista tulee käskynhaltija. Pinnalta katsoen  tämä on klassinen ryysyistä rikkauksiin tarina, mutta peruskaavaan verrattuna tässä on omaleimaisia piirteitä. Peruskaavassa nimittäin kertomus päättyy rikastumiseen. Sankari saa prinsessan ja puoli valtakuntaa ja he elävät elämänsä onnellisina loppuun asti. Joosefin tarinan opetus on toinen. Se on kertomus siitä, miten Jumala oli Joosefin kanssa kaivossa, vankilassa ja Egyptin hovissa. Päämääränä ei ollut päästä hoviin, vaan olla Jumalan kanssa.  Joosefin elämä päättyi rikkauteen, mutta vaikka hän olisi myöhemmin joutunut faraon epäsuosioon ja päätynyt takaisin vankilaan, niin suhteessa Jumalaan se ei olisi muuttanut mitään.

Toisella tavalla ajateltuna Joosefin tarina ei  ole varsinaisesti kertomus hänestä, vaan siitä, miten Jumala pelasti Jaakobin suvun nälänhädältä. Tämä puoli asiasta alkaa tulla esiin tässä luvussa. Se myös antaa mielenkiintoisen näkökulman profetiaan. Jumala paljasti, että seitsemän vuoden päästä on tulossa nälänhätä. Tällaiseen asiaan voi suhtautua monella tavalla. Joosefin tapa oli valmistautuminen. Tämä muistuttaa Apostolien tekojen kertomusta vastaavasta tilanteesta  (Apt. 11:27-29). Antiokialaiset saivat profetian tulevasta nälänhädästä ja he päättivät vastauksena avustaa Jerusalemin kristittyjä.

Olemme KohtaamisPaikassa pitäneet Jumalan kuuntelemista paljon esillä. Kuuntelu on tärkeää, mutta on myös tärkeää reagoida viisaasti siihen mitä on kuunneltu. Jumala ei lätise turhia, vaan kertoo meille asioita, jotta voisimme toimia Hänen työtovereinaan tässä maailmassa. Joosefin elämä on tästä hyvä esimerkki. Hän olisi voinut keskittyä nauttimaan omasta elämästään. Sen sijaan hän ryhtyi tarmokkaasti töihin ja sen ansiosta nälänhädästä selvittiin pienemmillä vaurioilla.

1. Tess. 4

Tämän luvun otsikkona on Jumalan tahdon mukainen elämä. Seurakunta eli hellenistisen kulttuurin keskellä. Siinä oli paljon hyvää ja hienoa, mutta myös paljon sellaista, mikä oli jyrkässä ristiriidassa kristinuskon ja Jeesuksen opetusten kanssa. Mielenkiintoista kyllä, Paavali ei tässä luvussa mainitse ollenkaan epäjumalien palvelemista. Ehkäpä siksi, että se ei ollut seurakunnassa ongelma. Sen sijaan muut paikallisen kulttuurin tavat olivat. Siveettömyys ja muiden hyväksikäyttö tuntuivat varmasti tessalonikalaisten mielestä luonnollisilta asioilta. Paavali ymmärsi tämän ja siksi hän sanoikin, että jokaisen on opittava nämä asiat. Muutos lähtee siitä, että opimme näkemään asiat Jumalan näkökulmasta ja muutamme ajatteluamme, joskus jopa maailmankuvaamme.

Tämä sai minut ajattelemaan omaan aikaamme. Paavalin mainitsemat asiat ovat edelleen ajankohtaisia, mutta pohdiskelin, mitkä ovat sellaisia asioita, joita pidämme niin luonnollisina, että emme edes huomaa niiden olevan Jeesuksen opetusten vastaisia. Ehkä aikamme voimakkaasta yksilökeskeisyydestä usein seuraava oman onnellisuuden tavoittelu on sellainen asia? Myös suhde rahaan ja omaisuuteen  on asia, jota kannattaa pohtia.

Marko