Tekijä: Remes

Ps. 58

Tässä psalmissa annetaan palaa. Siinä rukoillaan, että Jumala yksinkertaisesti tappaisi julmat vallanpitäjät. Mitä tästä pitäisi ajatella? Ensinnäkin annan pisteet rehellisyydestä. Miksi emme olisi avoimia Jumalan edessä, sillä Hänhän joka tapauksessa tietää meidän ajatuksemme. Toisekseen, vaikka tässä ollaan aika kovasanaisia, niin pohjalla on kuitenkin ajatus oikeudenmukaisuudesta. 

Sitä jäin kuitenkin miettimään, että ymmärtääköhän Daavid, mitä tällainen merkitsisi hänen omalle kohdalleen. Hän oli ihan hyvä kuningas, mutta sortui silti virheisiin ja suoranaiseen julmuuteenkin. Taidan kuitenkin olla mieluummin Jeesuksen linjoilla ja kaivella tukkia omasta silmästäni. Lisäksi taitaa olla niin, että psalmin kirjoittajalla on aika paljon katkeruutta, siksi hän kuvailee tarkasti,  miten hän haluaisi Jumalan murskaavan pahantekijät.

Olen siis sitä mieltä, että tätä raamatunkohtaa ei voi käyttää teologisena ohjenuorana, kun mietimme, miten tulisi suhtautua maailmassa tapahtuviin vääryyksiin. Sen sijaan siitä voi oppia, miten sellaisia asioita voi käsitellä. Daavid meni valituksineen Jumalan luokse ja kaatoi kaiken mustan kuonan Hänen eteensä. Hän ei peitellyt mitään, ei edes katkeruuttaan ja kostonhimoaan. Tästä psalmista puuttuu Jumalan vastaus. Ehkä se on merkki siitä, että sellaista ei tullutkaan? Jumala vain kuunteli ja otti kaiken vastaan. Järkipuheelle oli aikaa myöhemmin.

Luuk. 8

Luin äskettäin sellaisesta tukinnasta, että verenvuodosta kärsinyt nainen kärsi kuvitellusta sairaudesta ja kaipasi vain huomiota. Jeesus ei siis oikeasti parantanut häntä, vaan asetti hänet sanoillaan sellaiseen tilanteeseen, että hänen oli pakko lopettaa esityksensä. Minusta tämä oli viihdyttävä tulkinta, mutta en kyllä pysty olemaan ollenkaan samaa mieltä. Monestakin syystä, mutta ehkä riittää se, että selvästi ainakin evankeliumin kirjoittaja piti naisen tilaa aitona sairautena. On aika ylimielistä väittää tietävänsä paremmin kuin Luukas, mitä oikeasti tapahtui. Tämä kuitenkin kertoo siitä, että nykyihmiselle ihmeet ovat vaikeita. Ja tässä luvussa niitä riittää. Jeesus ajaa ulos riivaajia, tyynnyttää myrskyn ja herättää vielä Jairoksen tyttärenkin kuolleista. Materialistisen maailmankuvan omaava ihminen on pakotettu ajattelemaan, että kaikki nämä kertomukset ovat joko keksittyjä tai vahvasti vääristeltyjä. Mutta jos nämä kertomukset eivät ole totta, niin evankeliumeista ei oikein jää käteen muuta kuin hajanaisia opetuskatkelmia. Tästä luvussa tosin kylväjävertaus on isossa osassa, mutta senkin ytimessä on ajatus Jumalan valtakunnan leviämisessä. Puhtaan materialistisessa ajatusmaailmassa tuokin on aika käsittämätön tai ainakin yhdentekevä juttu.

Jeesus sanoo keskellä lukua näin: ”Tarkatkaa siis, miten kuulette. Jolla on, sille annetaan, mutta jolla ei ole, siltä otetaan pois sekin, mitä hän luulee itsellään olevan.” Jostain syystä tämä assosioitui mielessäni näihin maailmankuvajuttuihin. Jos maailmankuvaamme ei kerta kaikkiaan mahdu ajatusta yliluonnollisuudesta, niin en tiedä, miten Jeesusta tai Hänen opetuksiaan voi ottaa vastaan.

Marko

Ps. 57

Taas yksi psalmi Daavidin elämästä. Tällä kertaa hän on luolassa Saulia paossa ja ympäristö vaikuttaa uhkaavalta ja vaaralliselta. Daavid reagoi tyypilliseen tapaansa ja purkaaa tuntonsa tähän lauluun. Tällä kertaa hän ei kuitenkaan vaikuta olevan kovin huolissaan. Toki ympärillä on leijonia ja vihollisetkin ahdistavat, mutta yleissävy on kuitenkin luottavainen.  Jumala pitää kyllä hänestä huolen. 

Tässä psalmissa minua on aina kiinnostanut nämä sanat:

Jostain syystä olen aina ajatellut, että tuossa on syy ja seuraus. Koska olen levollinen, niin haluan laulaa! Niinhän tuossa ei tarkkaan ottaen sanota, mutta pidän ajatuksesta, että rauha ja musiikki kuuluvat yhteen. Monet ihmiset käyttävät musiikkia rauhoittumiseen, mutta tässä järjestys on päinvastainen. Rauhoittuminen herättää luovuuden ja siihen liittyy myös musiikki. Daavidille laulu ja myöhemmin ylistys nousivat automaattisesti pintaan, kun hänen mielensä tyyntyi. 

Luuk. 7

Tämä on kahden suuren tunnusteon luku. Jeesus etäparantaa sadanpäämiehen palvelijan ja herättää lesken pojan kuolleista. Jäin miettimään, että miksi tällaista kaukoparantamista pidetään suurempana ihmeenä kuin vaikka sitä, että joku parantaa toisen kätten päälle panemisen kautta. Ehkä syynä on se, että sitä ei voi oikein mitenkään selittää suggestiolla tai muilla ”normaaleilla” inhimillisillä prosesseilla. Kyseeseen ei myöskään tule mitkään mystiset energiavirrat tai muut selitykset, joilla parantavaa voimaa yritetään joskus selittää.  Jeesus vain käytti auktoriteettiaan ja sairauden täytyi väistyä. Auktoriteettia käyttämällä Jeesus myös herätti Nainin lesken pojan kuolleista.

Toinen asia, mihin tässä luvussa kiinnitin huomiota, oli se, että miksi Jeesus paransi juuri nämä henkilöt. Useimmissa tapauksissa Jeesus paransi siksi, että joku pyysi. Kuten esimerkiksi tässä luvussa sadanpäämiehen palvelija parannettiin, koska hänellä oli paljon puolestapuhujia. Sen sijaan Nainin pojan tapauksessa Hän toimi, koska leskiäiti kävi häntä sääliksi. Aiheesta ”Jeesus ja empatia” voisi varmaan kirjoittaa kokonaisen kirjan. 

Jeesus antaa tässä mielenkiitoisen esimerkin Jumalan kuuntelemisesta. Meillä on tapana ajatella, että Jumala johdattaa meitä niin, että Hän tavalla tai toisella välittää meille käskyjä ja sitten me tottelemme niitä. Tämä luku kertoo, että Jumalan käyttää myös epäsuoria tapoja, kuten toisten ihmisten pyyntöjä ja omia tunteitamme. Osaammeko ajatella, että esimerkiksi kokemamme sääli voi olla Jumalan puhetta meille? Tämä vihjaa siihen, että jotta voisimme olla parhaalla mahdollisella tavalla Jumalan käytössä,  meidän tulee olla aitoja, tuntevia ja empaattisia ihmisiä.

Marko

Ps. 56

Minusta olisi joskus mielenkiintoista lukea Daavidin elämästä niin, että aina kun päädytään johonkin hänen elämänvaiheeseen, niin luetaan siitä tilanteesta kirjoitettu psalmi. Tämä psalmi kertoo tilanteesta, jossa filistealaiset ottivat Daavidin kiinni. Daavid pelastui silloin tekeytymällä mielipuoleksi. 

Kun ajattelen tuota tilannetta, niin filistealaisilla oli kyllä hyvä syy epäillä Daavidia. Hän asui heidän luonaan myöhemmin pitkiä aikoja, mutta hän ei heille kyllä mikään hyvä ystävä ollut. Sen vuoksi on hieman kulmakarvoja nostattavaa lukea, kuinka hän tässä valittaa, että hänen sanojaan vääristellään. Mutta peloissaan ja yksinäinen hän varmasti oli. Ehkä sellaisessa tilanteessa ihmiseltä on turha odottaa objektivisuutta.

Tässä psalmissa korostuu kaipaus. Daavid puhuu Jumalalle, mutta minulle jäi sellainen tunne, että hän ei oikein koe Hänen läsnäoloaan. Vakuuttuakseen siitä, hän etsii todisteita rukousvastauksista. Hän on ollut voitokas sotapäällikkö, tottahan se on se merkki Jumalan siunauksesta? En ole aivan vakuuttunut tästä logiikasta, mutta ymmärrän, että epätoivon hetkellä pitää tarttua johonkin. Daavidilla ei ollut käytössään Uuden Testamentin lupauksia ja vakuutuksia Jumalan huolenpidosta. Me olemme tässä suhteessa onnellisemmassa asemassa.

Luuk. 6

Tämän luvun jälkeen jää helposti vähän ymmälleen. Kun Jeesus sanoi, että Ihmisen Poika on sapatin herra, niin mitä se lause oikeastaan tarkoittaa. Tarkoittaako se sitä, että Jeesuksella on oikeus määritellä sapatti uudelleen? Vai tarkoittaako se sitä, että Jeesuksen seurassa sapatin viettämisellä ei ole väliä? Vai kenties sitä, että Jeesuksen mielestä sapatti on jotain muuta kuin mitä kirjanoppineet ajattelivat. Voisiko se tarkoittaa sitä, että Jeesuksen seura on sapatin todellinen sisältö? Toisissa evankeliumeissa Jeesus sanoo vielä, että ihminen ei ole sapattia varten, vaan sapatti ihmistä varten. Tämä viittaisi siihen, että Jeesus ajatteli sapattia ennen kaikkea Jumalan lahjana. Kirjanoppineille sapatin vietto oli kuuliaisuutta. Sillä erottauduttiin muista kansoista ja myös osoitettiin omaa hurskautta ja sitoutumista Mooseksen lakiin ja liittoon.

Jäin miettimään, että voiko samaa ajatuskulkua soveltaa myös muihin käskyihin. Ovatko nekin oleellisesti Jumalan lahjoja meille? Niiden tehtävä on rikastaa elämää, ei viedä sitä ahtaaseen muottiin. Sapattikäsky ei ole ainoa käsky, jonka noudattamisessa voidaan mennä äärimmäisyyksiin.

Marko