Tekijä: Remes

5. Moos. 2

Tässä luvussa käydään läpi monta eri paikkaa, joiden läpi Israelin kansa vaelsi. Pääosin kaikki sujui rauhallisesti. Joukossa oli kuitenkin yksi merkittävä poikkeus eli Hesbon, joka asettui sotimaan israelilaisia vastaan ja kauhea tuhohan siitä seurasi. Kaikki tässä luvussa tapahtuu Herran tarkassa ohjauksessa, mutta en oikein muuta osaa siitä sanoa, joten keskityn Uuden Testamentin lukuun.

Mark. 4

Kylväjävertaus on ollut minulle aina vähän mysteeri. Kuulin sen ensimmäisen kerran jo lapsena ja todella tarvitsin Jeesuksen selityksen siihen, jotta ymmärsin siitä mitään. Sitten joskus teini-iässä sain jostakin kirjasta sellaisen käsityksen, että tämä vertaus on niin itsestään selvä, että on kuka tahansa kuulija pystyi sen tajuamaan! Valitettavasti en nyt aikuisena pysty millään pääsemään siihen tilanteeseen, että voisin kuulla sen ensimmäistä kertaa, jotta voisin testata itseeni tätä väitettä. Jeesuskaan ei ota tähän helppouteen selkeästi kantaa. Toisaalta hän sanoo, että Jumalan valtakunnan salaisuus on annettu selväkielisenä vain opetuslapsille, muut saavat kuulla sen vain vertauksina. Mutta sitten Hän kuitenkin moittii heitä ja jatkaa, että jos he eivät käsitä tätä, niin onko heistä ymmärtämään muitakaan vertauksia.

Mutta jos nyt oletetaan, että vertaus ei ensikuulemalta ihan kaikille auennut, niin miksi Jeesus sen sitten kertoi.  Tietenkin kylväjän työ oli kaikille tuttua. He eivät olleet ehkä sitä itse tehneet, mutta jokainen aikuinen kuulija oli varmasti nähnyt joskus jonkun kylvävän. Sitä voisi verrata vaikka siihen, että nykyään kerrottaisiin vertauksia bussikuskeista. Sen vuoksi mikään mitä Jeesus sanoi ei tullut yllätyksenä. Kun kylvetään viskaamalla, niin tietenkin jyviä lentää vähän sinne sun tänne. Välillä niitä lentää myös kivikkoon tai ohdakkeisiin. Totta kai kaikki tiesivät, että vilja kasvaa vain hyvässä maassa. Jeesus sanoi, että kun seuraavan kerran näette kylvämistä, niin muistakaa, että siihen sisältyy syvempi sanoma.

Mitä ovat siis oikeat olosuhteet kasvulle omassa elämässämme? Jeesus sanoo, että kasvun esteitä on kahta eri lajia. Joko kasvupohjaa on liian vähän tai sitten jotain muuta on liian paljon. Hyvä maa ei ole aina ollut hyvää maata. Sellaista ei esiinny valmiina luonnossa ollenkaan. Jonkun on täytynyt muokata sitä ja poistaa siitä alkuperäinen kasvillisuus. Kun katsoo suomalaisia peltoja, niin käytännössä katsoen jokaisen pellon reunamilla on kasa kiviä, jotka ovat aikojen saatossa kaivettu ja kerätty sitten yhteen paikkaan. Kasvu tarvitsee valmistelua ja kovaa työtä. Mutta sitten kun pohjatyöt on tehty, niin ei tarvitse kuin odottaa ja satoa tulee. 

Minusta tuntuu, että koko jutun pointti on kääntää katseemme oikeaan suuntaan.  Jeesus sanoo, että kasvu ei seuraa pinnistelyä vaan se on automaattista. Kuitenkin se edellyttää avointa ja hyvin muokattua maaperää. Iso kysymys on tietenkin se, että mitä tämä muokkaaminen sitten käytännössä tarkoittaa ja kuka sen tekee. Jeesus jättää sen kertomatta ja luulen, että se oli tarkoituskin. Se on juuri se kysymys, mitä meidän itse kunkin pitää pohdiskella Jumalan edessä ja Hänen kanssaan.

Marko

5. Moos. 1

Siirrymme viidenteen Mooseksen kirjaan. Tässä luvussa Mooses aloittaa pitkän, nelisen lukua kestävän puheen, jossa hän käy läpi erämaavaelluksen vaiheita Kanaaninmaan rajoille saapumisen jälkeen. Tämän historiakatsauksen sisällöstä jäi minun mieleeni ajatus kuuliaisuudesta. Kuvio meni niin, että Jumala kehotti tekemään jotakin ja jos kansa totteli, niin se asia sitten tapahtui. Ja siinäkin tilanteessa asia kuvataan niin, että varsinainen toimija oli Jumala. Ihmiset kyllä taistelevat ja sotivat, mutta Jumala antaa heille voiton. Toisaalta, jos kansa toimi omin päin ilman Jumalan kehotusta tai vastoin suoranaista kieltoa,  menestystä ei sitten tullutkaan. 

Tämän kaiken keskellä on kuvaus siitä, miten Mooses asetti tuomarit helpottamaan omaa työtään. Ainoa ohje, mikä heille annettiin, oli olla puolueettomia. En tiedä, miten muut kansat tuohon aikaan toimivat, mutta käytännössä tämän ohjeen noudattaminen on ollut historian saatossa todella harvinaista. Joka tapauksessa kun nämä kaksi teemaa liittää yhteen, on selvää, että oikeudenmukaisuus on myös kuuliaisuutta Jumalaa kohtaan. Ja oikeudenmukainen teko on Jumalan teko. 

Mark. 3

Minkä vuoksi juuri sapattikäsky oli niin tärkeä, että sen kuvitellusta rikkomisesta tuli sellainen kiista? Olihan käskyjä muitakin. Sitä paitsi, jos sapattikäskyä miettii vaikka kymmenen käskyn pohjalta (muista pyhittää lepopäivä), niin se on aika väljä ja tulkinnanvarainen.

Voin olla ihan väärässä tästä, mutta tuli mieleeni, että olikohan osittain kyse siitä, että sapattikäsky oli itseasiassa niitä harvoja käskyjä, joita fariseukset pystyivät väittämään todella noudattaneensa. Heidän tulkintansa siitä oli sellainen, että sapattina ei saa tehdä juuri mitään. On helpompi täyttää sellainen käsky, jossa kielletään tekemästä jotain, kuin sellainen käsky, jossa käsketään tekemään jotain. Tästä tuli mieleeni Alfa-kurssilla ollut rukous, joka kuuluu vapaasti suomennettuna näin:

Rakas Herra,
tähän asti olen pärjännyt ihan hyvin.
En ole juorunnut, en ole menettänyt malttiani,
en ole ollut ahne, äreä, ilkeä, itsekäs tai sortunut liialliseen nautiskeluun.
Olen siitä hyvin iloinen.

Mutta Jumala, nousen sängystä hetken päästä, 
ja sen jälkeen tarvitsen paljon enemmän apua.

Marko

4. Moos. 36

Tässä luvussa puhutaan Selofhadin tyttäristä ja heidän perintöoikeudestaan. Tarkkaan ottaen kyse ei kuitenkaan ollut heistä. Tämän luvun sanoma on se, että näillä säädöksillä pyrittiin takaamaan se, että eri heimojen alueet eivät aikojen kuluessa sekoittuisi tai pirstaloituisi naimakauppojen seurauksena. Ilmeisesti omaisuus kuului miehelle, tai hänen edustamalleen heimolle. Tästä seurasi sellainen ongelma, että jos rikas nainen meni naimisiin toisen heimon jäsenen kanssa, hänen omaisuutensa siirtyi heimolta toiselle. Mikä siis ratkaisuksi? Kielletään tietysti tällaisia naisia menemästä naimisiin toisiin heimoihin kuuluvien miesten kanssa!

Tätä tekstiä on vaikea ymmärtää, koska meille heimot ja suvut eivät ole samalla tavalla merkittäviä. Harvalla meistä on edes tiedossa oma ”heimomme” ja useimmilla ei ole mitään sukutilaa tai muuta merkittävää perintöä, jonka kohtalosta tarvitsisi olla huolissaan. Toisaalta nykyään ollaan hyvinkin kiinnostuneita avioliiton raha-asioista. Esimerkiksi vanhempieni sukupolvelle vaikkapa avioehto oli aika harvinainen, koska omaisuus oli puolisoiden välillä ilman muuta yhteistä ja toisaalta avioerot olivat suhteellisen harvinaisia.  Nyt tilanne on aika lailla toinen.

Niin, kumpi on itse asiassa parempi malli? Tietenkään kyse ei ole mustavalkoisesti tilanteesta, jossa pitää valita vain toinen ja hylätä toinen. Vanhan testamentin aikaan perhetausta ja heimo olivat itseasiassa tärkeämpiä kuin ydinperhe ja siksi avioliitto tarkoitti liittymistä aika suureen verkostoon. Omaisuus tosiaan oli osa systeemiä. Nykyään avioliitto tulkitaan usein vain puolisoiden väliseksi asiaksi. Tästä seuraa vapautta, jota ennen ei ollut, ja oman kulttuurin edustajana pidän tätä voittopuolisesti hyvänä asiana. Toisaalta helposti sitten menetämme perheemme tuen. Sitä paitsi vapauskin on joskus ainakin osittain näennäistä. Emme voi noin vain jättää tästä kuviosta pois taustaamme ja omaisuuttamme. Ne tulevat mukana, haluammepa sitä tai emme. 

Kysymys paremmuudesta on tietysti sikäli typerä, että entiseen ei ole paluuta. Voisimme kuitenkin oppia Selofhadin tyttäristä sen, että suvullammekin on merkitystä. Ilman edeltäviä sukupolvia meitä ei edes olisi ja siitä seuraa myös tietty vastuu.

Mark. 2

Tässä luvussa Jeesus aloittaa julkisen toimintansa. Hän tuntuu jatkuvasti tekevän pahennusta herättäviä asioita. Ensinnäkin hän julistaa halvaantuneen miehen synnit anteeksi annetuiksi. Toiseksi hän kutsuu seuraansa tullimiehen ja myös syö hänen luonaan. Lisäksi hän haastaa ihmisten käsityksiä sapatista. Yhteistä näille teoille on se, että ne laajentavat Jumalan valtakunnan rajoja. Tai ainakin ihmisten käsitysten mukaisia rajoja.

Jäin miettimään sitä, että tavallaan nämä asiat ovat täysin maalaisjärjen mukaisia. Ajatus pitkävihaisesta ja pikkumaisesta Jumalasta ei vain tunnu johdonmukaiselta. Mutta ilmeisesti sen ajan kirjanoppineet ajattelivat toisin. Heidän mielestään vaikkapa sapatista nipottaminen kuului itsestään selvästi Jumalan olemukseen. Luulen, että tässä on kyse aika suuresta kulttuurisesta muutoksesta ja omaan käsitykseeni vaikuttaa juuri parituhatvuotinen kristinuskon historia, joka on marinoinut maailmankuvaamme. Kokemus luonnollisuudesta ei ole siis välttämättä yleismaailmallinen.  Mieleen tulee vaikkapa Paavali, joka ensin ajatteli seurakunnan vainoamisen olevan itsestään selvä asia ja sitten myöhemmin alkoi itse julistamaan Jeesusta. 

Koen tämä luvun sanoman varoituksena. Kulttuurimme ja kokemuksemme saattavat hyvinkin vääristää käsityksiämme. Meillä ihmisillä on myös taipumus haluta olla oikeassa ja kuulua valittujen joukkoon. Tämä ei automaattisesti ole huono asia, mutta jos se kääntyy sisäänlämpiävyydeksi, niin saatamme toimia aika lailla samalla tavalla kuin päivän luvun fariseukset.

Marko