Sananl. 17
Tämä luku on otsikoitu ympäripyöreästi ”Elämäntaidon opetuksia”. Kaikki jakeet ovat lyhyitä, noin kahden lauseen mittaisia ajatuksia. Useimmissa verrataan kahta asiaa keskenään, kuten tässä:
Joka vaalii ystävyyttä, unohtaa loukkauksen,
joka menneitä kaivelee, menettää ystävänsä.
Jos tästä luvusta jonkin teeman haluaa kaivaa esiin, niin se voisi olla pyrkiminen harmoniaan, vaikka se vaatisi vähän omista eduista tinkimistäkin. ”Parempi laiha sopu, kuin lihava riita”, kuten meillä päin sanotaan. Huvittavaa kyllä, en ollut tullut ajatelleeksi, että tämänkin suomalaisen sananlaskun alkuperä taitaa olla Raamatussa, koska tämän luvun ensimmäinen jae pitää sisällään saman ajatuksen:
Parempi leipäkannikka ja rauha
kuin juhlapidot ja riita.
Mikä sitten erottaa terveen rauhan tavoittelun väärästä alistumisesta, kynnysmattona olemisesta? Verrataanpa näitä ajatuksia vaikkapa Jeesuksen vuorisaarnaan:
Teille on opetettu: ”Silmä silmästä, hammas hampaasta.” Mutta minä sanon teille: Älkää tehkö pahalle vastarintaa. Jos joku lyö sinua oikealle poskelle, käännä hänelle vasenkin. Jos joku yrittää oikeutta käymällä viedä sinulta paidan, anna hänelle viittasikin. Jos joku vaatii sinut mukaansa virstan matkalle, kulje hänen kanssaan kaksi. Anna sille, joka sinulta pyytää, äläkä käännä selkääsi sille, joka haluaa lainata sinulta.
Ulkoisesti ohjeet saattavat muistuttaa toisiaan, mutta sisäinen motiivi on aivan toinen. Jeesuksen kehotuksen ytimessä on tämä ajatus:
Mutta minä sanon teille: Rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia. Hän antaa aurinkonsa nousta niin hyville kuin pahoille ja lähettää sateen niin hurskaille kuin jumalattomille.
Sananlaskuissa pyritään harmonian säilyttämiseen, koska sopu on parempi kuin riita. Molemmat näkökulmat ovat hyviä, mutta minusta Jeesuksen puhe antaa terveemmän lähtökohdan elämälle. Siinä on ajatuksena se, että meillä tulee ensin olla elämässämme pohja, eli suhde Jumalaan, joka antaa meille syyn ja motivaation toimia niin kuin toimimme.
Apt. 8
Olisivatkohan kristityt koskaan yrittäneet tavoittaa samarialaisia, elleivät vainot olisi pakottaneet heitä lähtemään Jerusalemista? Minusta on selvää, että Jeesuksen lähetyskäskyn ja Apostolien tekojen ensimmäisten lukujen välillä on ristiriita. Apostolit pääosin oleskelivat temppelissä ja odottivat ihmisten tulevan heidän luokseen. Mihin unohtui käsky ”Tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni”?
Vai olenkohan tässä väärässä? Ehkä apostolit tekivät niin kuin kokivat Pyhän Hengen heitä johdattavan ja vielä ei ollut aika lähteä minnekään. Mehän tiedämme kirkkohistoriasta, että myöhemmin he kyllä apostolinkyyditsivät itsensä kauaksikin. Niin tai näin, Jerusalemin vainoista oli todella hyviä seurauksia samarialaisille. Filippoksen vaikutuksesta heidän pääkaupunkinsa uudistui.
Tämän luvun sanoma on se, että Jumala voi käyttää myös pahoja tapahtuma hyväkseen. Epäsuorasti kristittyjen vaino vain lisäsi uskovien määrää. Se ei muuta pahaa hyväksi, mutta osoittaa sen, että Hän on aina mukanamme. Filippos joutui lähtemään Jerusalemista, mutta sen seurauksena evankeliumi levisi sekä Samariaan että Etiopiaan. Jos joudumme luopumaan jostakin, niin paikat jonne joudumme, eivät välttämättä ole huonompia. Tässäkin luvussa tapaamme vain erittäin vastaanottavaisia ihmisiä. Se on aika suuri kontrasti jatkuville oikeudenkäynneille, joista olemme lukeneet aiemmissa luvuissa.
Tämä luku kehottaa pysymään avoimena Jumalan mahdollisuuksille. Tämä on myös hyvä rukousaihe.
Marko
