Tekijä: Remes

Jes. 34

Tässä luvussa meno on hurjaa. Nyt tuhotaan kaikki kansakunnat, eikä sekään riitä, vaan myös taivaan joukot saavat osansa. Kontrasti edellisen luvun lopun iloisiin tunnelmiin on valtava. Erikseen tuhotaan vielä Edom ja siitä maasta tulee aivan autio. Lopulta siellä elävät vain erämaan eläimet, joille maa on jaettu ikään kuin perintöosaksi.

Mitä tästä pitäisi oppia? En ole varma. En tiedä edes sitä, että mihin tapahtumiin tässä viitataan. Mietin sitäkin, että liittyvätkö luvussa kuvatut asiat edes toisiinsa. Onko alun kuvaus kansakuntien tuhosta yleinen kuvaus historiasta ja Edomia koskeva osuus erillinen juttu. Näin voi hyvin olla, koska jos kerran kansakunnat on tuhottu, niin miksi Edomista olisi mitään jäljellä. Toinen mahdollisuus on ajatella, että alun kuvaus kertoo Jumalan tuomiosta yleisellä tasolla ja sitten Edom on ikään kuin käytännön sovellus. Kumminkin päin ajateltuna se on karmeaa. Ainoa rakentava ajatus, mitä tästä sain irti, on luvun kaksi ensimmäistä lausetta, jossa kansakuntia kehotetaan kuuntelemaan. Tämä on siis varoitus siitä, mitä tuleman pitää, jos meno ei muutu. Edomin tuhon syyksi sanotaan se, että se on ”Siionin ahdistaja”. Edom siis tuomitaan sen mukaan, miten se kohtelee naapurikansaansa. Tämä ajatus esiintyy usein Raamatussa ja on varsin ajankohtainen meidänkin aikanamme.

Gal. 4

Ehkä paras lääke lakihenkisyyttä vastaan on oivaltaa, että olemme nyt Jumalan lapsia, emme palkollisia. Jos palkollinen ei suorita tehtäviään, niin hän on pian työtön. Lapsilla saattaa toki olla velvollisuuksia, mutta heidän asemansa ei millään lailla perustu tekoihin.

Paavalin pointti tässä luvussa on, että asiat ovat muuttuneet Jeesuksen tulon jälkeen.  Mooseksen lain aikakausi on loppunut ja nyt elämme uskon aikakautta. Tästä seuraa tietysti kysymyksiä. Onko koko Vanha Testamentti vanhentunut? Onko lailla tai elämäntyylillä enää mitään merkitystä? Paavali vastaa jälkimmäiseen kysymykseen myöhemmissä luvuissa. Ensimmäiseen kysymykseen tulee vastaus jo nyt, kun Paavali perustelee sanojaan nimenomaan Vanhalla Testamentilla. Se on edelleen Jumalan sanaa, mutta Jeesus antaa siihen toisen näkökulman. Lain sijaan se puhuukin uskosta ja osoittaa Jeesukseen. Esimerkiksi kertomus Hagarista ja Saarasta saa aivan uuden merkityksen ja tulkinnan. On olemassa ihmisten luontainen tapa tehdä asioita ja sitten on Jumalan tapa, joka perustuu lupaukseen ja uskoon. 

Kun ensimmäisen kerran edes hitusen sisäistin puheen siitä, että olemme Jumalan lapsia, tajusin yhden asian: Kristinusko  tarjoaa minulle enemmän kuin mikään muu uskonto ja aatesuunta. Kaikki muut tarjoavat metodeja siitä miten elää, mutta Jeesus tarjoaa meille aseman. Sen kanssa ei voi kilpailla mikään.

Marko

Jes. 33

Tämä luku alkaa rukouksena ja muuttuu kesken kaiken profetiaksi tai rukousvastaukseksi. Kiinnitin huomiota siihen, että vastaus oli paljon suurempi kuin mitä pyydettiin. 

Lisäksi pohdiskelin, että voisiko luvussa olevan profetian avulla oppia jotain Jumalasta tai Jeesuksesta. Se tuli ainakin mieleen, että Hän haluaa olla elämämme keskipisteenä. Ja jos näin tapahtuu, niin elämä on paljon parempaa kuin aikaisemmin.

Gal. 3

Paavali asettaa lain ja uskon vastakkain tavalla, joka ei jätä tulkinnoille tilaa. Hän puhuu kirouksesta ja siunauksesta. Lyhyesti on kyse siitä, että luottaako ihminen omiin tekoihinsa vai Jumalan tekoon. Omiin tekoihin luottaminen on siis tuhoon tuomittu yritys.

Jäin miettimään sitä, että lakihenkistä elämää ei enää nykyään perustella samalla tavalla kuin Paavalin aikaan, vaan paljon kierommin. Meidän aikanamme ajatuskuvio menee karkeasti sanottuna seuraavasti. Ensinnäkin laki osoittaa meille, että olemme syntisiä. Tähän tarvitsemme Jeesuksen sovitustyötä. Kun otamme Jeesuksen vastaan, saamme myös Pyhän Hengen ja Hän antaa meille voimaa elää niin kuin Jumala tahtoo. Tähän asti kaikki on hyvin, mutta lakihenkisissä piireissä ”Jumalan tahto” on hyvin tiukka. Vaatimuksia ei ehkä kutsuta laiksi, mutta käytännössä eroa ei pysty huomaamaan. Tämä on ilkeä ansa, koska jos et pysty täyttämään asetettuja vaatimuksia, niin edellä sanotusta seuraa johdonmukaisesti se, että sinulla ei ole Pyhää Henkeäkään. Ja silloin et ole oikeasti uskossa. Joopa joo. On kauheaa, jos Pyhän Hengen avustakin on tullut vaatimus.

Pinnalta katsoen tälle ajatusketjulle löytyy siis pohjaa Raamatusta. Tietenkin Pyhä Henki auttaa meitä, kun olemme heikkoja. Mutta Jeesuksen sovitustyö ei koske vain aikaa, jolloin emme vielä olleet uskovia. Me tarvitsemme sovitusta jatkuvasti. Jeesus ei myöskään vapauttanut meitä sitoakseen meitä uudestaan. Suurin ongelma taitaa kuitenkin olla siinä, että huomio kääntyy Jeesuksen sijasta meihin itseemme. Uskonelämästä tulee ilotonta ja ahdistavaakin. On myös hyvin vaikea kuunnella Jumalaa, jos pelkäämme sitä mitä Hänellä on sanottavana. Paavalin puheessa ”toisenlaisesta evankeliumista”, joka ei ole ilosanoma ollenkaan, on paljon  järkeä.

Marko

Jes. 32

Minun oli vaikea saada otetta tästä luvusta, koska kuvatut asiat jäivät mielessäni irrallisiksi. Jäin kuitenkin miettimään ensimmäisessä kappaleessa olleita ajatuksia oikeuden valtakunnasta. Sen yksi tuntomerkki on se, että sanojen merkityksiä ei väännellä:

Gal. 2

Juutalaisen lain ja uskon välinen suhde oli alkuseurakunnan kipupiste. Jopa sellaiset seurakunnan tukipylväät kuin Pietari ja Barnabas häilyivät puolelta toiselle tässä asiassa. En ihmettele tätä yhtään, koska kuuliaisuus on vaikea asia. Rajanvetoa joutuu tekemään jatkuvasti. Paavali antaa tähän ainakin yhden hyvän ohjeen. Jos kuuliaisuutemme johtuu siitä, että pelkäämme sitä, mitä muut meistä ajattelevat, niin ollaan väärillä jäljillä. Silloin kyse ei olekaan kuuliaisuudesta vaan jostakin muusta. Toinen kriteeri on se, että jos  ”kuuliaisuutemme” saa meidät karttamaan toisia ihmisiä, jopa toisia uskovia, niin siinä on jotain vikaa.

Luvun loppuosassa on tämä kuuluisa kohta:

Enää en elä minä, vaan Kristus elää minussa. Sen elämän, jota tässä ruumiissani vielä elän, elän uskoen Jumalan Poikaan, joka rakasti minua ja antoi henkensä puolestani. 

En väitä ymmärtäväni tätä pohjia myöten. Sen verran siitä voi kuitenkin sanoa, että se kertoo hyvin läheisestä yhteydestä Jeesukseen. Minusta tuntuu, että sen enempää siitä ei tarvitsekaan ymmärtää. 

Marko