Tekijä: Remes

Jes. 31

Tämä luku alkoi hyvin samankaltaisesti kuin eilinen luku. Taas puhutaan Egyptistä ja varoitetaan siihen turvautumisesta ja kehotetaan palaamaan Herran luokse. Tässä siis esitetään Egypti ja Herra vastakohtina, ja kansa voi turvautua vain toiseen. Jotta tämän voisi ymmärtää, niin pitää tutkia, mitä teksti oikein sanoo Egyptistä. ”He luottavat  sotavaunujen määrään.” Egypti on siis sotilaallinen mahti, joka luottaa voimaan ja varmasti myös väkivaltaan. Siltä kuitenkin puuttuu moraalinen kompassi:

Farao oli maassaan jumalan asemassa. Sen vuoksi hänen käskyjään ei tarvinnut perustella mitenkään, eikä hänen tarvinnut noudattaa mitään sääntöjä. On helppo ymmärtää, että tällaisen tahon kanssa liittoutuminen oli hyvin vaarallista. Tietenkin mukana olivat myös epäjumalat. Tekstissä puhutaan hopeisista ja kultaisista epäjumalista, joita israelilaiset olivat alkaneet palvoa. Egyptissä tuota lajia olisi ollut tarjolla vielä paljon enemmän.

Minulle tämä teksti varoittaa siitä, että ulkoisen turvan hakeminen vie helposti ojasta allikkoon. Se tuntuu kovin tutulta ja ajankohtaiselta myös meidän aikaamme ajatellen.

Gal. 1

Mikä on oikea evankeliumi? Se on se, minkä Jeesus itse ilmoitti. Tämä on teemana tässä luvussa. Paavali korostaa, että sanoma Jeesuksesta ei ole ihmismielen mukainen, vaan siinä on jotain yllättävää, jopa paradoksaalista. Kun pitää tämän  mielessä, ei ole sinänsä ihmeellistä, että tulee ”toisenlaisia evankeliumeja”.  Ne ovat kuitenkin vaarallisia.

Paavali kertaa oman historiansa pääpiirteittäin. Kaikki tämä on erittäin arvokasta tietoa. Hän vahvistaa olleensa kiihkeä seurakunnan vainoaja. Siitä huolimatta Jumala oli valinnut hänet työhönsä jo hänen äitinsä kohdussa. Ajoitus voi tuntua vähän yllättävältä. Siis jo silloin, kun Paavali oli vainoaja, hänet oli valittu. Yllättävyyden lisäksi se on myös lohdullista ja rohkaisevaakin. Jumala on valinnut myös suurimman vastustajansa olemaan rakkautensa kohteena ja työnsä välikappaleena jo silloin, kun hän vielä avoimesti taistelee vastaan.

Vaikka Paavali tässä korostaa riippumattomuuttaan toisista ihmisistä, niin hän kuitenkin vertasi kokemuksiaan ja sanomaansa Jeesuksen alkuperäisten opetuslasten kanssa.  Heidän julistuksensa oli samanlainen. Hän kertoo nähneensä jopa Pietarin kolme vuotta kääntymisensä jälkeen. Ei siis ole olemassa ”paavalilaista evankeliumia”,  joka on erilainen kuin vaikkapa Pietarin julistama. Seuraavissa luvuissa tästä puhutaan tarkemmin, mutta tästäkin luvusta löytyy tämä kiteytymä:

Kristus uhrasi itsensä meidän syntiemme tähden pelastaakseen meidät nykyisestä pahasta maailmasta, niin kuin oli Jumalan, meidän Isämme, tahto.

Parilla lauseella on sanottu valtavasti asioita. Tämän varassa on hyvä jatkaa uuteen päivään.

Marko

Jes. 30

Hiljainen luottamus on teidän voimanne. Kansa oli valmiina panikoimaan ja säntäilemään paikasta toiseen. Etsimään apua Egyptistä tai sitten varustautumaan hankkimalla sotahevosia. Mutta nuo konstit eivät toimineet.

Mikä sitten toimi?

2. Kor. 13

Jumalan läsnäolosta puheen ollen. Paavali kysyy aiheellisen kysymyksen: ”Ettekö huomaa, että Jeesus Kristus on teidän keskellänne?”  Tämä kysymys saattaa huolettaa uskossaan epävarmoja ja johtaa epäterveeseen itsetutkisteluun. Meidän pitäisi katsoa Jeesukseen, eikä omaan sisimpäämme. Mutta ei Paavali sellaista tässä suosittelekaan. Tämä lause ei ole mikään erillinen kehotus vaan osa kokonaisuutta. Korinttilaisilla on valinnan paikka, seuratako Paavalin opetusta vai ottaa vastaan ”toisenlainen Jeesus”, jota heille oltiin tarjoamassa. Kysymys kuuluu, kumpaan opetukseen Jumala sitoutuu? 

Tämä on aiheellinen kysymys seurakunnassa kaikkina aikoina. Onko opetuksemme tai toimintamme sellaista, että Jeesus on siinä oikeasti mukana ja keskipisteenä? Korinttilaisten tapauksessa kyse oli siitä, että paikalle oli tullut ”auktoriteetteja”, jotka perustelivat sanomansa omalla taustallaan ja asemallaan. Paavalikin oli joutunut käyttämään usean luvun verran papyrusta sen osoittamiseen, että hän oli oikea apostoli. Mutta sillä tavalla ei voida kuitenkaan lopulta päätellä sitä, kumpi on oikeassa. Kuten Paavali kirjoitti aiemmin, siihen tarvitaan Jumalan suosittelu.

Marko

Jes. 29

Jesaja valittaa, että hänen näkyjänsä ei meinata ymmärtää.  Syy ei ole sanomassa, vaan sen vastaanottajissa. He ovat kuin unessa tai horroksessa. Tällainen tunne on tuttua meidän ajassamme, jossa ihmiset näyttävät pääosin puhuvan toistensa ohitse. Kun pään sisällä on valmiina ”systeemi”, joka antaa etukäteen varman tiedon siitä, mitä toinen osapuoli ajattelee ja miten niihin ajatuksiin pitää suhtautua, niin on selvää, että oikeata keskustelua ei voida käydä.

Jesaja puhuu tässä vähän samankaltaisesta ongelmasta, mutta nyt kyse on uskonnollisuudesta. Kansan kuuliaisuus oli vain ulkoa opittujen sääntöjen kaavamaista noudattamista. Tämä voi näyttää hurskaalta, mutta oikeasti kysymys on siitä, että ihminen kuvittelee pystyvänsä hallitsemaan elämäänsä. Jos kanssakäymisemme Jumalan kanssa on järjestelmä, niin itseasiassa suhdetta Jumalaan ei tarvita. Valitettavasti tällainen kaavamainen uskonnollisuus estää ihmisiä varsin tehokkaasti myös uudistumasta. Ajatus on se, että minullahan on kaikki hyvin, koska teen säännöllisesti kaikenlaisia uskonnollisia temppuja. ”Autuaita ovat hengellisesti köyhät”, sanoi Jeesus. Minusta tuntuu, että meidän fariseusten kannattaa kuunnella Häntä.

2. Kor. 12

Paavali ylpeilee heikkoudestaan. Tässä hän asettaa esimerkin, jota usein toistellaan sanallisesti, mutta todella harvoin noudatetaan käytännössä. Jotta tekstin kärjen todella ymmärtää, niin on muistettava, että tuohon aikaan heikkous oli vain ja ainoastaan hävettävää. Yleinen käsitys oli se, että jos joku vaikka joutui vankilaan, niin se oli merkki siitä, että hänen jumalansa oli joko suuttunut tai ei joko pystynyt tai halunnut pitää hänestä huolta. Sama koski muitakin luvussa mainittuja asioita, myös Paavalin kuuluisaa ja salaperäistä fyysistä vammaa. Jos ajattelee evankeliointia, niin tällaisten ongelmien olisi pitänyt merkitä sitä, että kukaan ei edes olisi suostunut kuuntelemaan Paavalia. Siitä huolimatta Jumala oli käyttänyt häntä erittäin menestyksekkäästi. Kun ihmiset huomasivat, että Jumala oli paikalla, niin Paavalin heikkous ei ollut este. Päin vastoin se oikeastaan vain korosti sanomaa. 

Jumala sanoi Paavalille, että Hänen armonsa riittää. Me typistämme tämän sanoman liian usein koskemaan vain pelastusta. Paavalille armo oli läsnä kaikessa. Erityisesti hän oli Jumalan armosta apostoli lähtökohdistaan huolimatta.

Marko