Tämän luvun symboliikka on itselle sen verran vierasta, että hienoudet jäivät varmaan ymmärtämättä. Ovatkohan esimerkiksi varhaisviikunat erityisen hyviä? Tai miksi puhutaan Efraimin juomareista? Efraimin aluetta kutsuttiin Samariaksi, mutta pitää muistaa, että tässä puhutaan ajasta ennen pakkosiirtolaisuutta. Tuohon aikaan Samariassa ei siis asunut samoja samarialaisia, joista puhutaan myöhemmin Raamatussa. Tekstistä käy ilmi, että alue oli vaurasta. Kaupunkia kutsutaan ihanaksi. Se on kuin kruunu tai seppele vuoren huipulla. Kaunis päältä, mutta pinnan alla sillä meni vähän heikommin, koska se oli täynnä juomareita. Mistähän kertoo se, että johonkin on pesiytynyt sellainen kulttuuri, jossa liiallinen alkoholin käyttö on tavallista tai hyväksyttävää? Vai pitäisikö kysyä, että jos näin käy, niin mitkä asiat runsas alkoholin käyttö korvaa? Ainakin se tuo lisää ongelmia ja ennen pitkää koko elämä alkaa pyöriä sen ympärillä.
Kun tämä ihana kaupunki on lopulta hotkaistu kuin varhaisviikuna, niin Herra lupaa olla itse ihanana kruununa ja ylväänä seppeleenä jäljelle jääneille. Ulkoista loistoa ei enää ole, mutta sisäisesti menee onneksi paremmin. Tämä on toistuva teema Jesajan kirjassa. Profeetta ei lupaa, että mitään pahaa ei koskaan tapahtuisi. Sen sijaan hän lupaa, että Jumala on kansansa kanssa pahojen asioiden tapahduttuakin.
Luvun loppupuolella on tuttu kohta kulmakivestä. Teksti muistuttaa Jeesuksen vertausta kahdesta rakentajasta, joista toinen rakensi hiekalle ja toinen kalliolle. Sitten tuli rajuilma ja paljasti rakenteiden erot. Jesajakin puhuu tulevasta rajuilmasta. Samoin kuin Jeesuksen vertauksessa, se tulee koettelemaan perustuksia myöten, kuinka kestävällä pohjalla elämä lopulta on. Jeesuksen vertauksessa kalliolle rakentamista on se, että noudattaa vuorisaarnassa annettuja opetuksia. Tässä luvussa ei suoraan sanota, mikä kestävä pohja on, mutta siinä kerrotaan, että se liittyy oikeuteen ja vanhurskauteen. Minulle tämä puhuu tietenkin Jeesuksesta itsestään.
Nyt saadaan näkökulma alkuseurakunnan elämään. Se ei ollut helppoa ja yksinkertaista, vaan aikamoista kaaosta. Erilaisia opettajia ja käsityksiä oli paljon. Paavali puhuu jopa ”toisesta Jeesuksesta”. Julistettiin siis Jeesusta, mutta niin, että Häntä ei enää alkuperäiseksi tunnista. Mistäpä oikean sitten tunnistaa? Paavali antaa ohjenuoraksi rakkauden. Toinen mittatikku voisi olla toiminnan takana olevat motiivit. Paavali ei yrittänyt millään tavalla hyötyä korinttilaisista taloudellisesti tai muutenkaan.
Vaikka Paavali puhui rakastavasti, niin se ei tarkoita sitä, että Paavalin puhetta olisi ollut aina helppo ottaa vastaan. Siinä saattoi aika ajoin olla tiukkaakin tekstiä. Mutta kaikesta paistaa läpi huoli kuulijoiden hyvinvoinnista. Olisikohan tässä yksi ohjenuora lisää oikean opettajan tunnistamiseen? Väärät opettajat haluavat neuvoa meitä, jotta elämämme ja maailma yleensäkin olisi enemmän sellainen kuin he haluavat. Oikeat opettajat haluavat neuvoa meitä, jotta elämämme olisi parempaa. Minusta tuntuu, että tästä voisi olla vielä paljonkin löydettävää.
Marko