Tekijä: Remes

3. Moos. 8

Aaron poikineen vihittiin papeiksi. Vihkimisseremonian keskiössä oli kuitenkin taas kerran kuvaus uhrista. Kun Topi Viitasalo vihittiin KohtaamisPaikan toiminnanjohtajaksi, keskiössä oli kehotus pysyä Jeesuksessa. Tämä kuvastaa mielestäni hyvin sitä eroa, mikä on uuden ja vanhan liiton välillä. Sääntöjen pikkutarkka noudattaminen vaihtui suhteeseen. 

Tässä luvussa toistuvat sanat ”näin on Herra käskenyt”.  Mooses halusi noudattaa Jumalan tahtoa aina, ymmärsipä hän itse asiaa tai ei. Hänen asenteestaan on paljon opittavaa. Minusta tuntuu, että tässä on kaksi ääripäätä. Toinen on jyrkkä lakihenkisyys ja toinen on ajatus siitä, että voin elää ihan miten haluan. Tässä kannattaa muistaa Paavalin sanat Galatalaiskirjeessä: 

Teidät on kutsuttu vapauteen, veljet. Mutta älkää tämän vapauden varjolla päästäkö itsekästä luontoanne valloilleen, vaan rakastakaa ja palvelkaa toisianne.  Lain kaikki käskyt on pidetty, kun tätä yhtä noudatetaan: »Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.» 

2. Kor. 7

Eilisen luvun loppu sopii sisältönsä puolesta yhteen tämänpäiväisen luvun alun kanssa. Eilen kehotettiin välttämään epäjumalien palvelemista, kun taas tänään luku alkoi ohjeella pyhittää koko elämä Jumalalle.  Epäjumalien palveleminen oli tuohon aikaan osa normaalia elämää.  Lisäksi yhteiskunta oli niin yhteisöllinen, että kaikki huomasivat, jos joku esimerkiksi  lopetti temppelissä käymisen tai jättäytyi pois monista eri jumalien kunniaksi järjestetyistä juhlista.  On selvää, että monia kristittyjä tällainen ”eristäytyminen” mietitytti. Vaikka oli selvää, että usko Jeesukseen ei sopinut yhteen epäjumalien palvelemisen kanssa, niin silti houkutus mennä mukaan saattoi olla aika suuri.  Rivien välistä olen lukevinani, että jotkut lankesivatkin kiusaukseen.  Kuulen tässä ja edellisessä luvussa Roomalaiskirjeen kaikuja. Syynä elämän pyhittämisessä Jumalalle on Hänen läsnäolonsa. Hän on luvannut olla meidän kanssamme ja se yhteys on vaalimisen arvoinen.  

Mutta Paavali vaali myös ihmissuhteita! Hän käyttää koko luvun lopun korinttilaisten kehumiseen. Tuota haluan oppia lisää.

Marko

3. Moos. 7

Tässä luvussa annetaan ohjeita siihen, kuinka suoritetaan hyvitysuhri. Mikäli olen oikein ymmärtänyt, tämä oli henkilökohtainen uhri. Se piti toimittaa silloin, kun joku oli tehnyt jotain väärin. Toinen vastaava uhri oli syntiuhri, mutta se oli enemmän yhteisöllinen juttu.

Näin kristillisestä näkökulmasta katsoen hyvitysuhri  tuntuu vähän vaikealta. Kaikkihan me rikomme Jumalan tahtoa vastaan, joten pitääkö jatkuvasti olla uhraamassa. Tästä tulee mieleen Job, joka suoritti varmuuden vuoksi uhreja  lastensa puolesta. Entä mitä tekevät köyhät, joilla ei ole varaa uhreihin? Itse ymmärrän uhrit niin, että ne olivat sen aikainen keino saada hyvä omatunto. Kun uhrisavu nousi kohti taivasta, niin se oli konkreettinen ilmaus siitä, että paha teko on sovitettu. Tarkoituksena ei koskaan ollut se, että uhreilla korvattaisiin itse elämä. Miikan kirjan kuudennessa luvussa on nämä sanat:

– Mitä minun pitäisi tuoda,
kun astun Herran eteen,
kumarrun korkeimman Jumalan edessä?
Toisinko hänelle uhreja,
vuoden vanhoja vasikoita?
Miellyttävätkö Herraa tuhannet pässit
ja virtanaan tulviva uhriöljy?
Pitäisikö minun antaa esikoiseni rikkomuksestani,
oma lapseni synninteostani?
– Sinulle, ihminen, on ilmoitettu, mikä on hyvää.
Vain tätä Herra sinulta odottaa:
tee sitä mikä on oikein,
osoita rakkautta ja hyvyyttä
ja vaella valvoen, Jumalaasi kuunnellen.

2. Kor. 6

Tästä luvusta oli vaikea saada otetta. Mistä Paavali oikein puhuu? Ensin kehotetaan ottamaan Jumalan arvo vastaan oikealla tavalla, sitten kuvaillaan apostolien elämän paradoksisuutta ja sitten varoitetaan epäjumalien palvelemisesta. Sama  tunne siitä, että en oikein ymmärrä asiayhteyttä, koskee oikeastaan koko kirjettä. Ehkä yksi salaisuuden avain on jakeessa 13: ”Antakaa vastalahja – puhun kuin lapsilleni – avartukaa tekin!” 

Paavali siis kokee, että korinttilaiset ovat kääntämässä hänelle selkänsä. Tai ehkä he ovat luisumassa lakihenkisyyteen, mikä selittäisi Paavalin ohjeen pysyä Jumalan armossa. Toisaalta hän antaa ymmärtää, että välirikko on tavallaan osa hänen kutsumustaan. Paavali on tottunut olemaan samanaikaisesti suosittu ja halveksittu. Näiden asioiden kanssa voi olla miten tahansa, mutta on joka tapauksessa koskettavaa, kuinka Paavali tuo ilmi syvän kiintymyksensä Korintin seurakuntaa kohtaa. Hänen puoleltaan ovi on auki.

Marko

2. Moos. 25

Tässä luvussa valmistetaan liiton arkku, jossa säilytettiin lain tauluja. Se oli siis konkreettinen muisto Jumalan ja Israelin kansan välillä edellisessä luvussa tehdystä liitosta. Näitä konkreettisia muistoesineitä tai -alttareita rakennettiin Vanhan Testamentin aikaan lähes aina, kun tapahtui jotain merkittävää. Nykyään otetaan kuvia, mutta usein ne jäävät jäsentämättömäksi sillisalaatiksi bittiavaruuteen. Minusta tuntuu, että Jumala tietää kyllä, kuinka epävarma ihmisen muisti on…. 

Apt. 18

Korintti oli paikka, jossa Paavali viipyi huomattavan kauan, yli puolitoista vuotta. Syynä vaikutti olevan taas kerran Pyhän Hengen johdatus. Hän jäi Korinttiin, koska Herra sanoi, että Hänellä on siellä paljon kansaa. Jäin tässä miettimään sitä, että Paavalille ei ollut noussut palvelustyö hattuun. Se ei ollut hänelle tapa ilmaista itseään tai päteä, vaan se oli hänen tapansa seurata Jeesusta. Ennen kuin Jeesus oli hänet tuohon hommaan kutsunut, niin hän oli toiminut usean vuoden Antiokian seurakunnassa opettajana. Toki hänellä oli silloinkin selvästi evankelistan lahja, mutta hän ei tavoitellut sen suurempaa mainetta. Uskon, että jos Korintissa Jeesus olisi kehottanut häntä tekemään jotain muuta, hän ei olisi jäänyt haikailemaan apostolin virkaa, vaan vaihtanut uraa. 

Marko