Tekijä: Remes

3. Moos. 11

Ajatus saastaisista ja puhtaista eläimistä on itselleni vähän vieras. Ehkä siksi, että takaraivossa on muisto Pietarin näystä Apostolien teoissa. Toki nykyäänkin on eläimiä, joita ei ainakaan Suomessa kukaan söisi, joten sitä kautta voin samaistua tähän. Itse asiassa monet tässä luvussa saastaisiksi luetelluista eläimistä on juuri sellaisia. 

Uskon, että näillä ohjeilla oli myös käytännöllinen puoli. Jotkut eläimet vain sopivat toisia paremmin ihmisruuaksi. Se ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa, että tällaista ohjeiden noudattamista jokaista yksityiskohtaa myöten on vaikeaa. Mielenkiintoinen ja usein unohtuva asia on se, että saastaisuus ei koske vain eläimiä itseään, vaan kaikkea mitä ne koskevat. Jopa leivinuuni täytyy purkaa, jos sen päälle joutuu saastaisen eläimen raato. Kuinkahan moni oikeasti toimi näin? Epäilen, että oli suuri houkutus vain ”unohtaa” koko asia, ainakin jos kukaan muu ei sattunut näkemään tilannetta. Sen sijaan ei ole lainkaan yhtä vaikeaa luoda itsestään puhdasta mielikuvaa toisille. Vaikeaa sekin on, mutta ei mahdotonta, varsinkin jos ei ole toisten ihmisten kanssa ihan hirveästi tekemisissä. Minusta ei ole mikään ihme, että Jeesus moitti fariseuksia ja muita ”laki-intoilijoita” nimenomaan ulkokultaisuudesta.   

2. Kor. 10

”Luotettava ei ole se, joka itse suosittelee itseään, vaan se, jota Herra suosittelee.” Näihin sanoihin päättyy tämän päivän luku. Hieman ironista siinä mielessä, että Paavali oli juuri käyttänyt aika paljon aikaa oman asemansa puolustamiseen. Paavalin asenne tehtäväänsä ja asemaansa on minusta vähän paradoksaalinen. Toisaalta hän on hyvin tietoinen kutsumuksestaan ja varma siitä, että Jumala oli itse hänet kutsunut apostoliksi. Mutta kuitenkin välillä tuntuu, että häntä ei voisi vähempää kiinnostaa se, mitä muut siitä ajattelevat. 

Tämän tekstin ääressä jää luonnostaan miettimään sitä, että miten aidon Jumalan puheen tai apostolin sitten tunnistaa. Uskon, että Paavali antaa tässä hyvän nyrkkisäännön, kun hän kertoo, että hänen päämääränsä on saada ihmiset seuraamaan Jumalaa. Ei siis niinkään itseään. Paavalihan ei edes ollut paikalla, hän ei tarvinnut kenenkään kehuja tai ihailua. Hän puolusti asemaansa, koska hän oli huolissaan korinttilaisten suhteesta Jumalaan. He eivät niinkään vastustaneet häntä ihmisenä, vaan hänen sanomaansa. 

Marko

3. Moos. 10

Tässä luvussa on kamala kertomus siitä, kuinka Aaronin pojat kuolivat, koska eivät noudattaneet annettuja määräyksiä. Käytännössä he toivat pyhäkköön tulta, joka oli tehty väärin. En ole ihan varma, mikä tarkka ohje oli, mutta ei sillä ole väliä, koska he varmasti tiesivät sen.  

Yleensä tätä on tapana tulkita niin, että Jumala suuttui poikien tottelemattomuuteen ja siksi pojat kuolivat. Itse olen taipuvaisempi ajattelemaan, että Jumalan antamat säädökset olivat pyhäkön käyttöohjeet. Samalla tavalla kuin emme voi seurauksitta heittää bensaa kokkoon, niin pyhäkköön ei voinut tuoda ”vierasta tulta”.  Joka tapauksessa kertomuksen ytimessä on Jumalan pyhyys.  

2. Kor. 9

Paavali jatkaa samalla teemalla kuin eilenkin. Pikkuhiljaa painopiste kuitenkin siirtyy ihmisten anteliaisuudesta siihen, kuinka me oikeastaan vain jaamme eteenpäin Jumalan meille antamia lahjoja. 

Tärkein mieleeni jäänyt oppi tästä luvusta oli tämä lause: ”Kun te tällä työllänne annatte todistuksen uskostanne, lahjanne saajat ylistävät Jumalaa siitä, että te näin tunnustatte kuuliaisuutenne Kristuksen evankeliumille ja jaatte omastanne anteliaasti heille ja kaikille muillekin.”

Anteliaisuus on siis meidän vastauksemme evankeliumin sanomalle. Se todistaa meidän uskostamme ja myös suhteestamme Jumalaan.  

Marko

3. Moos. 9

Uhraaminen jatkuu. Tässä luvussa Mooseksen veli Aaron suorittaa ensimmäiset uhrinsa. Kaikki kuvataan varsin seikkaperäisesti, joten yksityiskohdilla on selvästi väliä. Vaikka Aaron oli juuri vihitty virkaan ja puhdistettu monin menoin, niin silti ensimmäinen uhri, jonka hän suoritti, oli syntiuhri hänen omien syntiensä sovittamiseksi. Minulle tämä kertoo koruttomasti siitä, että on mahdotonta elää täydellistä elämää.  

2. Kor. 8

Luvun otsikkona on ”Jerusalemin kristittyjen avustaminen”. Sanaa ”Jerusalem” on turha etsiä tekstistä, joten se on päätelty asiayhteydestä ja muista Uuden Testamentin kohdista. Paavali kertoo Galatalaiskirjeessä, että Jerusalemin köyhien avustaminen kuului tavallaan hänen toimenkuvaansa:

Kun Jaakob, Keefas ja Johannes, joita pidettiin seurakunnan pylväinä, käsittivät, minkä tehtävän Jumala oli minulle armossaan antanut, he ojensivat minulle ja Barnabakselle kätensä yhteistyön merkiksi: meidän oli määrä mennä vieraiden kansojen, heidän taas juutalaisten keskuuteen.  Heidän köyhiään meidän vain tuli muistaa, ja niin minä olen ahkerasti tehnytkin. 

Tässä luvussa puhutaan paljon anteliaisuudesta. Toinen melkein yhtä keskeinen teema on ilo.  Makedonialaiset antoivat  runsaasti, koska heidän ilonsa oli niin ylitsepursuava.  Toisaalta puhutaan myös rakkaudesta. Molemmat ovat Hengen hedelmää, joten voi hyvin ajatella, että anteliaisuus on sen seurausta, että Pyhä Henki on saanut vaikuttaa meissä.

Marko