Tekijä: Remes

5. Moos. 14

”Teidän tulee syödä viljanne, viininne ja öljynne kymmenykset sekä nautojenne, lampaittenne ja vuohienne esikoiset Herran, Jumalanne, edessä siinä paikassa, jonka hän valitsee nimensä asuinsijaksi. Näin te opitte olemaan koko elinaikanne kuuliaisia Herralle, Jumalallenne.”

Jaahas, kymmenykset eivät olleet siis jonkinlainen kirkollisvero, joka vietiin temppeliin ja jätettiin sinne. Tarkoitus oli nauttia Jumalan antimista Hänen edessään läheisten kanssa. Tämä antaa aivan uuden näkökulman koko asiaan.  Kyse onkin Jumalan kiittämisestä ja ilojuhlasta. Olen aikaisemminkin kiinnittänyt huomiota siihen, kuinka paljon Mooseksen laissa annetaan  juhliin liittyviä säädöksiä. Ilmiselvästi Jumala jatkuvasti muistuttaa meitä pitämään hauskaa.  Tämä on hyvin virkistävää, koska mehän ajattelemme, että kymmenyksissä on pääasiassa kyse rahasta.

Toinen luvussa kerrottu kymmenysten käyttötarkoitus oli köyhien  ja leeviläisten auttaminen. Tässäkään pääpaino ei ole antamisessa, vaan toisten tarpeisiin vastaamisessa. Jeesuksen sanat Luukkaan evankeliumin luvussa 11 osuvat  ja uppoavat: ”Te maksatte kymmenykset jopa mintusta ja ruudanlehdistä ja kaikista vihanneksista, mutta vähät välitätte oikeudenmukaisuudesta ja rakkaudesta Jumalaan. ”

Tit. 1

Tämä kirje on osoitettu Tiitukselle Kreetaan, jossa hän järjesti seurakuntiin johtajia. Vaatimukset olivat kovat, jopa niin kovat, että jäin miettimään, pitikö niistä aina joskus tinkiä.  Paavali vaikutti aina välillä äkkipikaiselta, joten olisikohan hän ollut mielestään itse kelvollinen johtaja. Joka tapauksessa mielestäni ”kelpoisuuslistat” tuntuvat aina vähän masentavilta.

Tietenkin ymmärrän, että seurakunnan johtajan homma oli ja on vaativa. Varsinkin, kun tuolloin ei ollut vielä mitään vakiintuneita tapoja tai käytäntöjä.  Lisäksi seurakuntaa vainottiin ja yleinen mielipide oli sitä kohtaan usein negatiivinen. Sisäisestikin oli ristiriitoja, varsinkin kun oppi ei ollut vielä kaikkien mielissä kovin kirkas.  Uuden Testamentin kirjeistä käy ilmi, että varsinkin lakihenkisyysyys pääsi helposti luikertelemaan seurakunnan elämään.

Sitä vastaan tässäkin taistellaan. Tekstissä ymmärtääkseni  viitataan juutalaisten puhtaussäädöksiin ja päädytään seuraavaan lopputulokseen: ”Puhtaille kaikki on puhdasta, mutta epäpuhtaille ja epäuskoisille ei mikään ole puhdasta.”  Puhtautemme pitää olla sisäistä, Jumalalta tulevaa, ei ulkoista säädösten ja tapojen noudattamista.

Marko

3. Moos. 13

Spitaalitautia eli lepraa koskevat lait ovat aina olleet minusta kiehtovia. Tässä ei puhuta vain ihmisistä, vaan myös vaatteista ja myöhemmin myös taloista. Tietenkin spitaalisen kohtalo oli aivan karmea. Hänen piti pukeutua repaleisiin vaatteisiin ja eristäytyä toisista ihmisistä.  Spitaali merkitsi sosiaalista kuolemaa ja siihen saattoi sairastua kuka vaan. Tähän tuli päälle vielä häpeä, koska tautia yleisesti pidettiin Jumalan rangaistuksena. Oli kätevää ajatella, että sairastuneet olivat oikeastaan ansainneet kohtalonsa. Tällaista käsitystä ei kyllä voi ainakaan suoraan saada päivän tekstistä. Tietenkin pelkästään se, että spitaalisia pidettiin saastaisena, sai varmasti monet inhomaan heitä. Usein kylläkin unohtuu, että puhtaussääntöjä on Mooseksen laissa niin paljon, että käytännössä kaikki olivat saastaisia ja tarvitsivat puhdistusta. Erona spitaalisten ja muiden välillä oli se, että spitaalisilla tilaa pidettiin pysyvänä ja tarvittiin pappi toteamaan parantuminen.   

Tietääkseni oikeasti lepra ei ole kovin tarttuva, mutta toki tauti on luonteeltaan häijy ja vammauttava, joten ei ole mikään ihme, että sitä pelättiin. Jeesus oli ainakin Raamatun valossa ensimmäinen, joka kohteli lepraan sairastuneita ihmisinä. Hän antoi heidän lähestyä itseään, oli myötätuntoinen ja paransi heitä. Muutenkin Jeesus ajatteli ”saastaisuudesta” hyvin eri tavalla kuin tapana oli. Hän ei pelännyt sen tarttumista, vaan päinvastoin Hänen läsnäolonsa puhdisti kaikki. 

2. Kor. 12

Paavali siirtyy taas hetkeksi ”itsekehuvaihteelle”, kunnes lopullisesti kyllästyy ja ilmoittaa, että oikeastaan itsensä esille tuominen on vastoin hänen vakaumustaan. Kristuksen voima asuu heikoissa. Tämä paradoksi on luettavissa jo Vuorisaarnassa, kun Jeesus sanoo, että autuaita ovat hengellisesti köyhät. Heikkous ei olekaan ongelma, päinvastoin se on itse asiassa edellytys Jumalan toiminnalle. Se ei ole itsensä vähättelyä, vaan tosiasioiden tunnustamista. Jos hengellisesti köyhä väittääkin olevansa rikas, niin hän on vain säälittävä. Usko, hengen hedelmät ja kaikki sellaiset ovat lahjaa. Oikein ymmärrettynä tämä vapauttaa meidät olemaan omia itsejämme. Kun kahlaa läpi Mooseksen lakia, niin usein tulee mieleen ulkokultaisuuden ja esittämisen vaara. Tämä vaara on edelleen olemassa, vaikka elämmekin uuden liiton aikakautta. 

Marko

3. Moos. 12

Luvun otsikko on ”Lapsen synnyttäjän puhdistautuminen”, eikä tässä luvussa sitten muuta sisältöä olekaan. En osaa tätä juurikaan kommentoida. Arvelen, että kyseessä oli sen ajan ihmisille tuttu ja luonnollinen käytäntö. Ainoa asia, mikä tästä luvusta yhdistyi mielessäni muihin raamatunkohtiin, oli loppuosassa mainittu uhri: ”Naisen on tuotava papille pyhäkköteltan oven eteen vuoden vanha karitsa polttouhriksi ja metsäkyyhky tai muu kyyhkynen syntiuhriksi.”

Tässä ei sinänsä ollut mitään ihmeellistä, sillä käytännöllisesti katsoen kaikki asiat Mooseksen laissa pyhitettiin uhraamalla. Tämä oli kuitenkin se syy, miksi Jeesuksen vanhemmat veivät Hänet temppeliin ja Simeon ja Hanna saivat nähdä hänet. Kun Luukkaan evankeliumissa puhutaan uhrista, niin siinä puhutaan kahdesta metsäkyyhkystä. Tämän päivän tekstissä käy ilmi, että se oli köyhille annettu vaihtoehto. Ensisijainen uhrieläin oli lammas, mutta metsäkyyhkyjä käytettiin silloin, kun lampaaseen ei ollut rahaa. Tämä on yksi monista yksityiskohdista, jotka osoittavat, että kun Jumala tuli ihmiseksi, niin hän ei tullut etsimään valtaa tai loistoa.

2. Kor. 11

Tässä luvussa  Paavali joutuu ilmeisen vastentahtoisesti listaamaan asioita,  jotka tekevät hänestä pätevän apostolin. Häntä tuntuu kiusaavan ennen kaikkea se, että tässä toimitaan ”ihmisten tavoin”. Lopulta tuntuu siltä, että hän kyllästyy koko leikkiin ja rupeaa kerskumaan heikkoudestaan. Kaikesta huolimatta olen iloinen tästä luvusta, koska se kertoo karua kieltään siitä, mitä kaikkea merkitsi olla kristitty apostoli tuona aikana.  Arki oli todella kovaa ja puhumalla Jeesuksesta kirjaimellisesti vaaransi henkensä. 

Tämä tietysti nostaa mieleen epämiellyttävän kysymyksen siitä, että kuinka paljon olen itse valmis laittamaan likoon evankeliumin tai Jeesuksen vuoksi. Toinen kysymys liittyy asenteisiin. Paavali toimi kuten toimi, koska hänellä oli omien sanojensa mukaan intohimoa. Tätä mekin tarvitsemme, syvän vakaumuksen siitä, että evankeliumi on todella jotain, jonka vuoksi kannattaa nähdä vaivaa. 

Marko