Tekijä: Remes

Dan. 7

Tässä luvussa on kertomus Danielin saamasta näystä. Danielille selitetään, että kyse on tulevista valtakunnista ja niiden hallitsijoista. Mielenkiintoisin (minun mielestäni siis) hahmo on kesken kaiken esiteltävä henkilö:

Fil. 4

Paavalin kirje on päättymäisillään ja nyt ihan lopussa hän muistaa sitten kiittää lahjasta. Olikohan niin, että tärkeimmät asiat jätettiin loppuun, jotta ne jäisivät parhaiten mieleen? Nykyäänhän tärkein asia on aina alussa, koska voi olla, että vastaanottaja ei jaksa kirjettä loppuun asti edes lukea.

Paavalin kiitokset ovat mielenkiintoista tasapainoilua kahden asian välillä. Toisaalta hän on aidosti kiitollinen, mutta toisaalta hän monisanaisesti ilmoittaa, että hän ei olisi edes tarvinnut koko lahjaa. Mitä Paavali siis oikein yrittää sanoa? Tulkitsen tämän niin, että hän yrittää välttää tilannetta, jossa filippiläiset kokevat pakkoa hänen tukemiseen. Tällaisesta asenteesta olisi nykyään paljonkin opittavaa.

Marko

Dan. 6

Daniel joutuu poliittisen juonittelun uhriksi ja heitetään leijonille. Koko kertomusta leimaa kyynisyys. Hallintokoneistolle uskonto oli selvästi vain vallan väline. Tuollaisessa ympäristössä Danielin kaltainen rehellinen valvoja on varmaan ollut virkistävä poikkeus, joten ei ole ihme, että kuningas suri sitä, että joutui luopumaan hänestä. Tai siis ei lopulta joutunutkaan, koska Jumala esti leijonia tappamasta Danielin. 

Tässä kertomuksessa on jotain samaa kuin kertomuksessa Johannes Kastajan mestauksesta. Kuningas antaa puolihuolimattomasti määräyksen ja huomaa liian myöhään, että sitä käytetään toisin kuin hän oli tarkoittanut. Hänellä ei kuitenkaan riitä rohkeutta perua käskyä. Vasta kun Dareios vakuuttui siitä, että Jumala on Danielin puolella, hän uskalsi avoimesti tukea häntä. On kauheaa, jos kasvojen menettämisen pelko on niin suuri, että oman maineen varjelemiseksi pitää olla valmis vaikka tappamaan. 

Fil. 3

Paavali luettelee syyt, miksi hän voisi aivan oikeutetusti väittää olevansa kelvollinen juutalainen. Ihan priimaluokkaa, itse asiassa. Vaikuttava ansioluettelo, mutta sen mukaan eläminen oli tehnyt hänestä kovan ja hyvin vihaisen ihmisen. Jeesuksen seurassa hänellä ei ollut mitään mistä kehuskella, sillä kaikki saavutuksetkin olivat vasta edessäpäin. Kuitenkin hän oli iloinen ja onnellinen.  Ei varmaan tarvitse sanoa kumpaa elämää hän halusi elää?

Marko

Dan. 5

Kuningas Belsassar oli isänsä tavoin ylpeä ja itseriittoinen.  Edellisessä luvussa kerrottiin hänen isänsä nöyrtymisestä ja ilmiselvästi oli tarkoitus, että oppi olisi siirtynyt isältä pojalle. Se, että näin ei käynyt, ei minua hirveästi yllätä. Hän oli varmasti kuullut tapauksesta, mutta kyllähän me helposti ajattelemme jotenkin olevamme vanhempiemme ongelmien ulottumattomissa, jollemme peräti yläpuolella.

Seuraava Danielin lause on mielenkiintoinen: ”Sinä olet ylistänyt hopeisia ja kultaisia, pronssisia, rautaisia, puisia ja kivisiä jumalia, jotka eivät näe eivätkä kuule eivätkä mitään tiedä. Mutta Jumalaa, jonka kädessä on sinun elämäsi ja kohtalosi, sinä et ole kunnioittanut.” Tämä lause sisältää tutun ajatuksen siitä, että ihminen luonnostaan palvoo aina jotain. Jos palvonnan kohteena ei ole oikea Jumala, niin sitten se on joku muu. Edelleen, jos palvonnan kohde puuttuu kokonaan, niin elämä on ankeaa ja tarkoituksetonta. 

Fil. 2

Tässä luvussa on kolme erillistä osiota. Ensin puhutaan nöyryydestä, sitten yleisesti kristityn elämästä ja lopulta Timoteuksesta ja Epafroditoksesta.

Kun puhumme Jeesuksen seuraamisesta, niin mitä me sillä tarkoitamme. Jeesuksen opetuslapsille se tarkoitti kirjaimellista seuraamista, kun he kävelivät Hänen perässään pitkin ja poikin Galileaa.  Alkuseurakunnassa Jeesuksen seuraaminen selvästi tarkoitti ainakin pyrkimystä tulla Hänen kaltaisekseen. ”Olkoon teilläkin sellainen mieli, joka Kristuksella Jeesuksella oli.” 

Tässä korostuu erityisesti nöyryys. Aihe on hyvässä muistissa Vanhan Testamentin puolelta. Danielin kirjassahan ylpeys oli sekä Nebukadnessarin että Belsassarin ongelma. Painotus on vaan nyt aika tavalla erilainen. Danielin kirjassa korostettiin nöyryyttä Jumalan edessä. Filippiläiskirjeessä mennään paljon  pidemmälle. Puhutaan valmiudesta luopua muiden hyväksi sellaisista asioista, jotka kuuluvat meille aivan oikeutetusti.  

Tämä asenne antaa pohjan sille, mitä Paavali kirjoittaa jatkossa. On sitten puhe kristityn elämästä yleensä tai yksittäisistä kristityistä, kuten tässä Timoteuksesta ja Epafrodituksesta, niin koko ajan korostetaan palvelevaa asennetta. Tämä voi tuntua vastenmieliseltä, koska se ei oikein ole linjassa meidän aikamme arvojen kanssa.  Salaisuus on kuitenkin lähtökohdissa. Palveleva asenne ei synny ulkoisista vaatimuksista tai pakosta. Paavali koki, että se oli osa hänen elämänsä kutsumusta.  Hän ei lopulta palvellut siksi, että se oli oikein, vaan siksi, että hän halusi tehdä niin. Tämä taas oli sidoksissa hänen jumalasuhteeseensa. Kiteytettynä tämä löytyy jakeesta 13:

”Jumala saa teissä aikaan sen, että tahdotte tehdä ja myös teette niin kuin on hänen hyvä tarkoituksensa.”

Marko