Jer. 23, Matt. 23

Jer. 23

Tämä luku on kaksijakoinen. Alussa on valoisa näkymä tulevasta Messiaan ajasta. Lopussa taas palataan ankeaan nykyhetkeen ja Juudan profeetat saavat kuulla kunniansa. Tämän tekstin perusteella profeettoja oli tuohon aikaan useita. Suurin  osa heistä oli kuitenkin kiinnostuneempia ihmisten miellyttämisestä kuin totuudesta. Siihen aikaan Samariassa oli paljon Baalin profeettoja. Jeremia piti heitä ”mielettöminä”, mutta jatkaa sitten, että Jerusalemin profeettojen teot ovat vielä pahempia. Ongelmana on jo edellisissä luvuissa moneen kertaan esille tullut moraalittomuus. Heikommassa asemassa olevien sortaminen on jo itsessään kauheaa, mutta kun sillä vielä väitetään olevan Jumalan hyväksyntä, niin tilanteesta tehdään vielä pahempi.

Tekstistä käy kuitenkin ilmi, että Jeremiaakin kuunneltiin, mutta hänen sanomaansa suhtauduttiin ”taakkana” ja se hylättiin sen vuoksi. Tämä tuo mieleeni vanhan viisauden, että Jumalan mielen mukainen elämä ei ole vaikeaa, se on mahdotonta! Usein epäonnistumme ja teemme väärin. Me tarvitsemme siihen Jumalan armoa, voimaa ja läsnäoloa.  Edellytys Jumalan mielen mukaiselle elämälle on kuitenkin se,  että myönnämme Jumalan vaatimuksen oikeaksi. Jeremian  aikalaiset eivät halunneet tehdä tätä ja mieluummin kuuntelivat muita profeettoja, jotka eivät vaatineet mitään muutoksia.

Matt. 23

Jeremian kirjan luvun jatkoksi on hyvä kuunnella Jeesusta, joka moittii oman aikansa opettajia ulkokultaisuudesta. Hengellinen vallankäyttö on ajankohtainen asia vieläkin. Ihmistä, joka vaatii tiukkaa moraalista kuria, pidetään usein hyvänä esikuvana. Häntä voidaan ihailla siksi, että hän uskaltaa sanoa asiat suoraan. Jeesus kuitenkin opettaa, että meidän kannattaisi kiinnittää enemmän huomiota ihmisten tekoihin kuin sanoihin.  Ei ole lainkaan sanottua, että nämä viittaavat samaan suuntaan. Usein johtavaan asemaan päässyt henkilö sallii itselleen ”vapauksia” ja käyttää siis asemaansa väärin. Kummallista kyllä, tällaiset ihmiset ovat usein hyvin kylmiä ja kovia toisia kohtaan. Hedelmistään puu tosiaankin tunnetaan. Jeesus itse on paras esimerkki siitä, miten eletään niin kuin opetetaan. 

Marko

Jer. 22, Matt. 22

Jer. 22

Jeremia meni kuninkaan palatsiin ja piti siellä pitkän puheen kolmesta edellisestä Juudan kuninkaasta. Yhteistä näille kaikille oli se, että he olivat joutuneet vihollisen lyömiksi ja vangitsemiksi. Kukaan heistä ei nähnyt enää Jerusalemia.

Jeremian puheen pointtina oli varoittaa nykyistä kuningasta edeltäjiensä virheistä.  Heidän ongelmanaan oli vallan väärinkäyttö ja heikommassa asemassa olevien sortaminen.

Tehkää, mitä oikeus ja vanhurskaus vaativat! Pelastakaa riistetty riistäjän käsistä. Älkää sortako muukalaisia, orpoja ja leskiä, älkää tehkö vääryyttä kenellekään. Älkää vuodattako tässä maassa viattomien ihmisten verta.

Mikäli tätä kehotusta ei noudatettaisi, niin Daavidin suku menettäisi lopulta Juudan kuninkuuden. Tämä on tärkeä viesti kaikille hallitsijoille kaikkina aikoina. Jeremian aikana lähes kaikki johtajat uskoivat dynastiansa olevan vallassa enemmän tai vähemmän ikuisesti. Egyptin faaraot jopa väittivät olevansa jumalia, joten heidän haastamisensa olisi sitten kai jo rikkonut itse luonnonjärjestystäkin vastaan. Israelissa ei koskaan menty näin pitkälle, mutta silti kuninkaat tuppasivat unohtamaan olevansa itsekin alamaisia Jumalalle.  

Matt. 22

Kysymys verojen maksamisesta sopii hyvin jatkoksi yllä oleville pohdinnoille. Jeesus asetettiin taas hankalan kysymyksen eteen. Roomalaiset olivat vallanneet Israelin väkivalloin ja nyt verojen kerääminen oli yksi tämän vallan näkyvä muoto. Oliko siis oikein maksaa veroa vai ei? Jeesuksen vastustajat odottivat tähän yksinkertaista kyllä tai ei vastausta, mutta Hän yllättikin heidät.

Antakaa siis keisarille mikä keisarille kuuluu ja Jumalalle mikä Jumalalle kuuluu.

Tähän yksinkertaiseen lauseeseen liittyy paljon syvyyttä. Se edellyttää meiltä kaikilta rajanvetoa ja omaa pohdintaa. Mikä on vastuumme Jumalalle ja mikä hallitsijoille?

Marko

Jer. 21, Matt. 21

Jer. 21

Edellisessä luvussa Jeremia laitettiin jalkapuuhun sanomistensa takia, mutta nyt häneltä tultiin kysymään neuvoa. Tämän täytyy tarkoittaa sitä, että hänet oli koko ajan tunnistettu Jumalan profeetaksi. Häntä ei vain oltu haluttu kuunnella.  

Minä näen koko asetelman takana vääristyneen jumalakuvan. Jumala ei ollut hallitusmiehille oikeasti Herra, vaan pelkästään persoonaton voima, jota saattoi tarvittaessa taivutella omalle puolelleen joillakin tempuilla.  Jeremialle osoitetulla kysymyksellä haluttiin ohjeita näihin temppuihin.  Jumala ei kuitenkaan halunnut mitään temppuja, vaan oikeudenmukaisuutta. Tässä olisi meillekin paljon opittavaa.

Matt. 21

Jeesuksen ratsastuksessa Jerusalemiin on lopullisuutta. Hänen seuraajansakin ymmärsivät sen, mutta tulkitsivat tilanteen väärin. He luulivat, että nyt alkaa Israelin vapautus. En oikein tiedä, mitä he käytännössä odottivat. Jonkinlaista vallankumousta kenties? Jos näin on, niin  temppelin puhdistaminen saattoi olla heistä jännittävä merkki siitä, että nyt alkaa tapahtua. 

Tuo temppelin puhdistaminen on mietityttävä asia. Se on yksi niistä kertomuksista, jotka sisältyvät kaikkiin neljään evankeliumiin, joten selvästi sitä on pidetty muistamisen arvoisena asiana. Jeesus oli vihainen siitä, että temppelistä oli tullut kauppapaikka. Ehkä tästä löytyy yhtymäkohtia tuohon edellä olevaan Vanhan Testamentin kertomukseen.  Temppelistä oli tullut eräänlainen suuri kolikkoautomaatti, johon rahaa laittamalla saattoi saada vastineeksi mielenrauhaa. Samalla tavalla kuin Jeremian aikalaiset halusivat vain jonkin kikan, jolla saattoi selvitä hankalasta tilanteesta. Temppelissä harrastettu myynti rutisti jumalasuhteen muistuttamaan marketissa käyntiä ja siitä katosi kaikki persoonallisuus. 

Jeesus  tiesi olevansa matkalla kohti ristiä ja kuolemaa. Minä uskon, että tämä tietoisuus oli taustalla myös tässä teossa. Aikaa ei ollut paljon ja oli ensiarvoisen tärkeää varoittaa opetuslapsia luisumasta ulkokohtaiseen jumalanpalvelukseen. Tämä on varoitus meillekin,  sillä onhan kaupallisuus meidän ajassamme vielä moninkertaisesti hallitsevampaa kuin 2000 vuotta sitten.

Marko