Tekijä: Remes

Jer. 21

Edellisessä luvussa Jeremia laitettiin jalkapuuhun sanomistensa takia, mutta nyt häneltä tultiin kysymään neuvoa. Tämän täytyy tarkoittaa sitä, että hänet oli koko ajan tunnistettu Jumalan profeetaksi. Häntä ei vain oltu haluttu kuunnella.  

Minä näen koko asetelman takana vääristyneen jumalakuvan. Jumala ei ollut hallitusmiehille oikeasti Herra, vaan pelkästään persoonaton voima, jota saattoi tarvittaessa taivutella omalle puolelleen joillakin tempuilla.  Jeremialle osoitetulla kysymyksellä haluttiin ohjeita näihin temppuihin.  Jumala ei kuitenkaan halunnut mitään temppuja, vaan oikeudenmukaisuutta. Tässä olisi meillekin paljon opittavaa.

Matt. 21

Jeesuksen ratsastuksessa Jerusalemiin on lopullisuutta. Hänen seuraajansakin ymmärsivät sen, mutta tulkitsivat tilanteen väärin. He luulivat, että nyt alkaa Israelin vapautus. En oikein tiedä, mitä he käytännössä odottivat. Jonkinlaista vallankumousta kenties? Jos näin on, niin  temppelin puhdistaminen saattoi olla heistä jännittävä merkki siitä, että nyt alkaa tapahtua. 

Tuo temppelin puhdistaminen on mietityttävä asia. Se on yksi niistä kertomuksista, jotka sisältyvät kaikkiin neljään evankeliumiin, joten selvästi sitä on pidetty muistamisen arvoisena asiana. Jeesus oli vihainen siitä, että temppelistä oli tullut kauppapaikka. Ehkä tästä löytyy yhtymäkohtia tuohon edellä olevaan Vanhan Testamentin kertomukseen.  Temppelistä oli tullut eräänlainen suuri kolikkoautomaatti, johon rahaa laittamalla saattoi saada vastineeksi mielenrauhaa. Samalla tavalla kuin Jeremian aikalaiset halusivat vain jonkin kikan, jolla saattoi selvitä hankalasta tilanteesta. Temppelissä harrastettu myynti rutisti jumalasuhteen muistuttamaan marketissa käyntiä ja siitä katosi kaikki persoonallisuus. 

Jeesus  tiesi olevansa matkalla kohti ristiä ja kuolemaa. Minä uskon, että tämä tietoisuus oli taustalla myös tässä teossa. Aikaa ei ollut paljon ja oli ensiarvoisen tärkeää varoittaa opetuslapsia luisumasta ulkokohtaiseen jumalanpalvelukseen. Tämä on varoitus meillekin,  sillä onhan kaupallisuus meidän ajassamme vielä moninkertaisesti hallitsevampaa kuin 2000 vuotta sitten.

Marko

Jer. 20

Jeremia joutui sanomistensa vuoksi  pahoinpidellyksi ja jalkapuuhun.  Häpeärangaistus on tehokas tapa saada ihminen eristettyä ja lopulta hiljennettyä. Jeremiaan sillä ei kuitenkaan ollut toivottua vaikutusta, mutta hänen mielensä se kyllä sai matalaksi. Profeetan tehtävä tuntui lähes ylivoimaiselta. Toisaalta pelkkä ajatuskin siitä luopumisesta aiheutti ahdistusta:

Matt. 20

Kutsumuksesta puheen ollen, Jeesuksen vertaus viinitarhan työmiehistä on varsin mielenkiintoinen. Kertomuksen isäntä haali viinitarhaansa torilta joutilaita miehiä aina kun sellaisia onnistui löytämään. Viimeiset kerkesivät olemaan töissä vain yhden tunnin. Heidän työpanoksensa oli väkisinkin aika mitätön verrattuna koko päivän ahertaneisiin työläisiin.

Tämä kertomus herättää paljon ajatuksia. Sehän oli tavallaan vastaus edellisessä luvussa esitettyyn kysymykseen opetuslasten tulevasta palkasta. Jeesus lupasi heille kyllä palkankin, mutta sitten Hän jatkoi tällä vertauksella.  Kyse ei ollutkaan enää siitä, miten korvataan se, että opetuslapset ovat luopuneet ”kaikesta”, vaan siitä, että Jumala on hyvä. Jumalalle ei ole tärkeää meidän tehokkuutemme. Riittää, että olemme Hänen viinitarhassaan. Mitä tulee palkkaan, niin vertaus vihjaa, että viinitarhassa työskenteleminen on itseisarvo ja siitä saatava korvaus on toisarvoinen asia. Se on kyllä riittävä ja oikeudenmukainen, mutta ei pääasia. Pääasia on täyttää viinitarha työmiehillä! Lisäksi Jeesus epäsuorasti haastaa opetuslasten motiiveja. Seuraammeko Jeesusta hyödyn vuoksi vai Hänen itsensä takia. Miten suhtaudumme ”kanssapuutarhureihin”? Ovatko he meille kilpailijoita, vai ymmärrämmekö isännän varsinaisen päämäärän ja olemme iloisia aina kun uutta väkeä lappaa sisään?

Marko

Jes. 29

Tänään puhutaan Arielista, mutta nyt ei tarkoiteta pientä merenneitoa vaan kaupunkia, ”jonka luo Daavid leiriytyi”.  Tämän on kai yleensä ajateltu viittaavan Jerusalemiin. Ariel saa kokea kovia, mutta lopulta Jumala tulee sen avuksi. Näin tapahtuu, koska kansa kunnioittaa Jumalaa vain näennäisesti. Aina löytyy joku syy kieltäytyä kuulemasta Häntä:

Jokainen profeetan näky on teille kuin sinetöity kirjakäärö. Jos se ojennetaan lukutaitoiselle ja sanotaan: »Lue tämä», hän vastaa: »En voi, kun se on suljettu ja sinetöity.» Jos taas käärö annetaan lukutaidottomalle ja sanotaan hänelle: »Lue tämä», hän vastaa: »Enhän minä osaa lukea.»

Aluksi tuntui siltä, että tämä vertaus oli vähän epäsuhtainen. Lukutaitoiselle ei olisi ollut kovin iso temppu avata kirjakääröä sineteistä huolimatta, mutta eihän lukutaidotonta niin vain saada lukutaitoiseksi. Lukutaidon hankkiminen vaatii vaivaa. Mutta ehkä se onkin tässä pointtina. Jumalan todellinen kunnioittaminen merkitsee sitä, että olemme valmiita menemään pidemmälle Hänen tahtonsa etsimisessä, emmekä kuittaa asiaa turhan hankalana. Toisille (= lukutaitoisille) se voi olla helpompaa kuin toisille, mutta kukaan ei saa lopettaa yrittämistä. Tätä ”liian vaikeaa” -perustelua olen kuullut käytettävän myös Jeesuksen puheiden kohdalla. Esimerkiksi vuorisaarna sisältää niin vaikeita ohjeita, että  kukaan ei pysty niitä kirjaimellisesti noudattamaan. Tämä houkuttaa ajattelemaan, että ehkä Jeesus ei tarkoittanutkaan niitä oikeasti noudatettavaksi, vaan Hänen tarkoituksensa oli vain osoittaa, kuinka paljon tarvitsemme armoa ja sovitusta. Kiva tapa ohittaa koko asia siis. Kysymys kuuluukin, onko armo meille jotain passivoivaa vai vapauttaako se meidät pyrkimään kohti Jumalan tahtoa ilman suorituspaineita?

Joh. 11

Tässä luvussa on tunnettu ja hyvin lyhyt jae ”Jeesus itki”.  Näin tapahtui, koska Hän oli empaattinen: ”Kun Jeesus näki itkevän Marian ja hänen kanssaan tulleet juutalaiset, jotka hekin itkivät, syvä liikutus valtasi hänet”. Tämä avaa ikkunan Jeesuksen parantamistoimintaan. Jeesus ei auttanut ihmisiä saadakseen mainetta, vaan koska he tarvitsivat apua ja Hän välitti heistä. Minä uskon, että se oli yksi syy siihen, että Hän niin usein paransi ihmisiä sapattina. Hän halusi auttaa heti, eikä vasta seuraavana päivänä. Tässä luvussa Jeesus tosin viivyttää apua. Hän lähtee liikkeelle vasta kun Lasarus oli jo kuollut. Tähän oli syynsä: ”Teidän tähtenne olen iloinen, etten ollut siellä: tämä vahvistaa teidän uskoanne.” Toisaalta Hän sanoi jo aikaisemmin: ”Ei tämä tauti ole kuolemaksi vaan Jumalan kunniaksi: se tuo julki Jumalan Pojan kirkkauden.”

Tapahtumassa on jotain samaa kuin Jairuksen tyttären kohdalla. Myös siinä kertomuksessa Jeesus tulee ”myöhässä” paikalle ja lopulta herättää kuolleen. Silloin Jeesus myöhästyi, koska Hän pysähtyi auttamaan verenvuototautista naista. Nyt Hän siis myöhästyy ilmeisen tarkoituksellisesti.  Luulen, että molemmissa tapauksissa Hän yksinkertaisesti kuunteli Pyhän Hengen ohjausta.

Tapahtuman piti siis tuoda julki Jumalan Pojan kirkkauden. Näin tietysti tapahtuikin, mutta sen seurauksena myös tehtiin päätös surmata Jeesus. Perusteena oli roomalaisten pelko. En ihan ymmärtänyt logiikkaa, mutta ylipapit ja fariseukset joka tapauksessa pelkäsivät asemansa puolesta. Oli uhka sitten todellinen tai ei, niin oli varminta poistaa sen aiheuttaja eli Jeesus. Pelottavan kyynistä.

Marko