Tätä lukua ei ole kovin helppo ymmärtää. Tyros oli tärkeä kaupunki nykyisen Libanonin alueella. Jesaja ennusti kaupungille seitsemänkymmenen vuoden onnettomuutta, jonka jälkeen tilanne palautuu ainakin osittain ennalleen. Tämän verran on selvää, mutta loppu jääkin sitten arvailujen varaan.
Tyrosta kutsutaan omavoimaiseksi ja ylpeäksi. Asukkaat olivat taitavia merenkulkijoita ja tästä syystä he olivat rikastuneet kaupankäynnillä. Oletan, että heillä oli hyvät yhteydet kaikkiin Välimeren seudun kansoihin ja sitä kautta myös Tyros oli täynnä eri kulttuureista peräisin olevia vaikutteita. Olisikohan tämä se syy, miksi Jesaja vertaa Tyrosta porttoon? Ainakin meidän päivinämme rahan vuoksi ollaan usein valmiita luopumaan moraalista, omista arvoista ja periaatteista. Rikkaus on usein myös taustalla ylimielisyydessä, jopa lain yläpuolelle nousemisessa.
Yksi syy miksi olen vähän varuillani tämän luvun kanssa on Hesekielin luku 28. Myös siellä puhutaan Tyroksesta vastaavin sanakääntein kuin päivän tekstissä, mutta Hesekielin luvussa on myös syvempi taso. Kesken kaiken Tyroksen kuninkaasta ruvetaan puhumaan tavalla, joka tuo mieleen Paholaisen. Tyroslaiset ajattelivat olevansa rikkauksineen vapaita, mutta sisimmässään he olivatkin pahasti sidottuja. Tässä suhteessa ei ole vaikea etsiä yhtymäkohtia omaan aikaamme. Ei ihme, että rahan perässä juokseminen on asia, josta Raamattu varoittaa selväsanaisesti.
Miksi juutalaiset suuttuivat niin kovasti siitä, että Jeesus paransi sapattina? Pinnallisesti ajatellen taustalla oli tietenkin käsky pyhittää lepopäivä, mutta miksi juuri sapatista oli tullut tärkeämpi asia kuin ihmishenki? Ensimmäinen mieleeni tuleva selitys on vallanhalu. Kymmenestä käskystä juuri sapattikäsky oli se, jonka noudattamista oli helpointa valvoa. Olisiko siitä voinut tulla väline, jolla ihmisiä ja heidän käyttäytymistään saattoi hallita? Tämä on nykyajan näkövinkkelistä houkutteleva ajatus, mutta en ole ihan vakuuttunut siitä. Kuka tällaisesta olisi sitten hyötynyt ja miten? Tätä pitää miettiä siis vähän pidemmälle.
On hyvä muistaa, että Jeesuksen aikana ei eletty länsimaisessa yksilökeskeisessä kulttuurissa. Ihmisen identiteetti ei muodostunut hänen persoonastaan, saavutuksistaan tai tekemisistään, vaan siitä mihin yhteisöön hän kuului. Tätä taustaa vasten myös Jeesuksen parantamistoiminta saa uuden ulottuvuuden. Nimittäin mies, jonka Jeesus paransi, oli ollut sairaana vuosikymmeniä, eikä kukaan ollut auttanut häntä. Häntä pidettiin syntisenä, yhteisön ulkopuolisena. Jos Jumala oli valmis parantamaan jonkun sapattina, niin tokihan Hän piti tätä ihmistä arvossa? Mutta sehän tarkoittaisi sitä, että minunkin pitäisi arvostaa häntä ja siis liittää hänet yhteisööni. Kuten Jeesus toisaalla fariseuksille sanoi, hekin auttoivat vaikkapa kaivoon pudonnutta lastaan sapattina. Jos 38 vuotta halvaantuneena ollut mies olisi ollut jonkun fariseuksen oma poika, hän ei olisi hetkeäkään murehtinut sitä, mikä viikonpäivä sattui olemaan. Ongelma ei siis ollut oikeasti sapattikäskyssä vaan siinä, että Jeesuksen auttamia ihmisiä ei pidetty riittävän arvokkaina.
Jeesus ei tietenkään kyseenalaistanut yhteisöllisyyttä sinänsä, vaan Hän haastoi juutalaisia ja meitä määrittelemään yhteisön ja lähipiirin uudella tavalla. Siitä ei saanut sulkea ketään ulkopuolelle. Tämä on hyvin keskeinen piirre Jeesuksen toiminnassa, Se näkyy esimerkiksi siinä, että Hänen opetuspuheittensa keskiössä oli samarialaisia, publikaaneja ja leskiä. Kaikki ulkopuolisia ja halveksittuja ihmisryhmiä. Tämä oli varmasti aika kova pala purtavaksi ihmisille, jotka halusivat rajoittaa lähipiirinsä ”hurskaisiin”. Ei, helpompaa oli keksiä tikusta asiaa ja nillittää sapattikäskystä. Siihen vetoaminen oli näppärä tapa sivuuttaa koko asia. Jeesus ei voinut olla Jumalan asialla, sillä hänhän ei noudattanut edes kymmentä käskyä.
Rajaamalla lähipiiriään voimakkaasti Jeesuksen ajan uskonnolliset ihmiset pystyivät myös elämään ”synnittömyyden kuplassa”. Heidän porukkaansa ei kuulunut kuin tiukasti lakia noudattavia hurskaita ihmisiä. He olivat täysin sokeita sille, että näin tehdessään he syyllistyivät paljon suurempaan syntiin eli rakkaudettomuuteen. Tämä teksti siis haastaa käsitystämme siitä, ketkä ovat lähimmäisiämme ja siksi sen äärellä pyydän, että Jumala auttaisi näkemään kaikki ihmiset Hänen silmillään. Tämä on aito haaste meille kaikille kristityille.. Tämä on usein asia, jossa sanamme ja tekomme ovat ristiriidassa. Jos kerran sanomamme on ”jätä kaikki ja seuraa Jeesusta”, niin olemmeko valmiita olemaan ystäviä ja perheenjäseniä niille, jotka todella tekevät niin?
Marko