Jes. 23, Joh. 5

Jes. 23

Tätä lukua ei ole kovin helppo ymmärtää.  Tyros oli tärkeä kaupunki nykyisen Libanonin alueella. Jesaja ennusti kaupungille seitsemänkymmenen vuoden onnettomuutta,  jonka jälkeen tilanne palautuu ainakin osittain ennalleen. Tämän verran on selvää, mutta loppu jääkin sitten arvailujen varaan. 

Tyrosta kutsutaan omavoimaiseksi ja ylpeäksi. Asukkaat olivat taitavia merenkulkijoita ja tästä syystä he olivat rikastuneet kaupankäynnillä. Oletan, että heillä oli hyvät yhteydet kaikkiin Välimeren seudun kansoihin ja sitä kautta myös Tyros oli täynnä eri kulttuureista peräisin olevia vaikutteita.  Olisikohan tämä se syy, miksi  Jesaja vertaa Tyrosta porttoon? Ainakin meidän päivinämme rahan vuoksi ollaan usein valmiita luopumaan moraalista, omista arvoista ja periaatteista. Rikkaus on usein myös taustalla ylimielisyydessä, jopa lain yläpuolelle nousemisessa.

Yksi syy miksi olen vähän varuillani tämän luvun kanssa on Hesekielin luku 28. Myös siellä puhutaan Tyroksesta vastaavin sanakääntein kuin päivän tekstissä, mutta Hesekielin luvussa on myös syvempi taso. Kesken kaiken Tyroksen kuninkaasta ruvetaan puhumaan tavalla, joka tuo mieleen Paholaisen.  Tyroslaiset ajattelivat olevansa rikkauksineen vapaita, mutta sisimmässään he olivatkin pahasti sidottuja.  Tässä suhteessa ei ole vaikea etsiä yhtymäkohtia omaan aikaamme. Ei ihme, että  rahan perässä juokseminen on asia, josta Raamattu varoittaa selväsanaisesti.  

Joh. 5

Miksi juutalaiset suuttuivat niin kovasti siitä, että Jeesus paransi sapattina?  Pinnallisesti ajatellen taustalla oli tietenkin käsky pyhittää lepopäivä, mutta miksi juuri sapatista oli tullut tärkeämpi asia kuin ihmishenki?  Ensimmäinen mieleeni tuleva selitys on vallanhalu. Kymmenestä käskystä juuri sapattikäsky oli se,  jonka noudattamista oli helpointa valvoa. Olisiko siitä voinut tulla väline, jolla ihmisiä ja heidän käyttäytymistään saattoi hallita? Tämä on nykyajan näkövinkkelistä houkutteleva ajatus, mutta en ole ihan vakuuttunut siitä. Kuka tällaisesta olisi sitten hyötynyt ja miten? Tätä pitää miettiä siis vähän pidemmälle.

On hyvä muistaa, että Jeesuksen aikana ei eletty länsimaisessa yksilökeskeisessä kulttuurissa. Ihmisen identiteetti ei muodostunut hänen persoonastaan, saavutuksistaan tai tekemisistään, vaan siitä mihin yhteisöön hän kuului. Tätä taustaa vasten myös Jeesuksen parantamistoiminta saa uuden ulottuvuuden. Nimittäin mies, jonka Jeesus paransi, oli ollut sairaana vuosikymmeniä, eikä kukaan ollut auttanut häntä. Häntä pidettiin syntisenä, yhteisön ulkopuolisena. Jos Jumala oli valmis parantamaan jonkun sapattina, niin tokihan Hän piti tätä ihmistä arvossa? Mutta sehän tarkoittaisi sitä, että minunkin pitäisi arvostaa häntä ja siis liittää hänet yhteisööni. Kuten Jeesus toisaalla fariseuksille sanoi, hekin auttoivat vaikkapa kaivoon pudonnutta lastaan sapattina. Jos 38 vuotta halvaantuneena ollut mies olisi ollut jonkun fariseuksen oma poika, hän ei olisi hetkeäkään murehtinut sitä, mikä viikonpäivä sattui olemaan. Ongelma ei siis ollut oikeasti sapattikäskyssä vaan siinä, että Jeesuksen auttamia ihmisiä ei pidetty riittävän arvokkaina.

Jeesus ei tietenkään kyseenalaistanut yhteisöllisyyttä sinänsä, vaan Hän haastoi juutalaisia ja meitä määrittelemään yhteisön ja lähipiirin uudella tavalla. Siitä ei saanut sulkea ketään ulkopuolelle.  Tämä on hyvin keskeinen piirre Jeesuksen toiminnassa, Se näkyy esimerkiksi siinä, että Hänen opetuspuheittensa keskiössä oli samarialaisia, publikaaneja ja leskiä. Kaikki ulkopuolisia ja halveksittuja ihmisryhmiä. Tämä oli varmasti aika kova pala purtavaksi ihmisille, jotka halusivat rajoittaa lähipiirinsä ”hurskaisiin”.  Ei, helpompaa oli keksiä tikusta asiaa ja nillittää sapattikäskystä. Siihen vetoaminen oli näppärä tapa sivuuttaa koko asia. Jeesus ei voinut olla Jumalan asialla, sillä hänhän ei noudattanut edes kymmentä käskyä. 

Rajaamalla lähipiiriään voimakkaasti Jeesuksen ajan uskonnolliset ihmiset pystyivät myös elämään ”synnittömyyden kuplassa”.  Heidän porukkaansa ei kuulunut kuin tiukasti lakia noudattavia hurskaita ihmisiä. He olivat täysin sokeita sille, että näin tehdessään he syyllistyivät paljon suurempaan syntiin eli rakkaudettomuuteen. Tämä teksti siis haastaa käsitystämme siitä, ketkä ovat lähimmäisiämme  ja siksi sen äärellä pyydän, että Jumala auttaisi näkemään kaikki ihmiset Hänen silmillään. Tämä on aito haaste meille kaikille kristityille.. Tämä on usein asia, jossa sanamme ja tekomme ovat ristiriidassa. Jos kerran sanomamme on ”jätä kaikki ja seuraa Jeesusta”, niin olemmeko valmiita olemaan ystäviä ja perheenjäseniä niille, jotka todella tekevät niin?

Marko

Snl. 20, Luuk. 14

Snl. 20

Tässä luvussa on joitakin ajatuksia, joiden vastineita löytyy myös Uuden Testamentin puolelta.

1) Kuka voi sanoa: »Olen puhdistanut sydämeni, kaikesta synnistä olen vapaa»?
2) Älä sano: »Minä maksan pahalla pahan», luota Herraan, hän puolustaa oikeuttasi.
3) Herra ohjaa ihmisen askelet, kukapa arvaa tiensä suunnan?
4) Älä harkitsematta lupaa pyhää lahjaa – olet ansassa, jos lupaustasi kadut.
 
Näitä voi järjestyksessä verrata vaikka näihin kohtiin:
 
1) Sillä kaikki ovat tehneet syntiä ja ovat vailla Jumalan kirkkautta mutta saavat hänen armostaan lahjaksi vanhurskauden, koska Kristus Jeesus on lunastanut heidät vapaiksi. (Room 3:23-24)
 
2) Älkää ottako oikeutta omiin käsiinne, rakkaat ystävät, vaan antakaa Jumalan osoittaa vihansa. Onhan kirjoitettu: »Minun on tuomio, minä maksan tekojen mukaan» – näin sanoo Herra. Edelleen sanotaan: »Jos vihamiehelläsi on nälkä, anna hänelle ruokaa, jos hänellä on jano, anna juotavaa. Näin keräät tulisia hiiliä hänen päänsä päälle.» Älä anna pahan voittaa itseäsi, vaan voita sinä paha hyvällä. (Room 12:19-21)
 
3) Kuulkaa nyt, te jotka sanotte: »Tänään tai huomenna me lähdemme siihen ja siihen kaupunkiin, viivymme siellä vuoden, teemme kauppoja ja keräämme hyvät voitot.»  Ettehän te tiedä, mitä huomispäivä tuo teidän elämäänne! Savua te olette, joka hetken näkyy ja sitten haihtuu.  Näin teidän tulisi sanoa: »Jos Herra tahtoo, niin me elämme ja teemme sitä ja sitä.» (Jaak 4:13-15)
 
4) Vielä teille on opetettu nämä isille annetut käskyt: ’Älä tee väärää valaa’ ja ’Pidä, mitä olet Herralle valalla vannonut’. Mutta minä sanon teille: Älkää vannoko lainkaan. Älkää taivaan kautta, sillä se on Jumalan valtaistuin, älkää maan kautta, sillä se on hänen jalkojensa koroke, älkääkä Jerusalemin kautta, sillä se on suuren kuninkaan kaupunki. (Matt 5:33-35)
 
Sananlaskuja lukiessa näiden kohtien yhdistävä piirre on taustalla piilevä kehotus nöyryyteen. Uusi Testamentti lisää näkökulman Jumalan valtakunnasta. Nöyryys ei ole itseisarvo, vaan siihen sisältyy usko Jumalan huolenpitoon. Toisaalta nöyryys on myös rohkeutta nähdä oma elämämme ja asemamme totuudenmukaisesti.
 

Luuk. 14

Jeesus paransi miehen sapattina ja sekös harmitti  hänen vastustajiaan. Jeesuksen perustelu sille, miksi hän teki tekonsa silloin eikä vasta huomenna, on todella mielenkiintoinen: ”Miten te itse teette? Jos jonkun poika tai härkä putoaa kaivoon, niin kai hän heti nostaa sen sieltä, vaikka olisikin sapatti?”

Kyseinen mies sairasti kroonista sairautta ja hän oli kärsinyt vaivastaan todennäköisesti jo pitkään. Voiko hänen tilannettaan todella verrata kaivoon pudonneeseen lapseen, joka on tietenkin välittömässä hengenvaarassa? Jeesuksen vastaus kertoo, että Jumalalla on kiire auttaa. Se myös kertoo Jeesuksen myötätunnosta kärsivää ihmistä kohtaan. Hänen mielestään lisäodottaminen olisi ollut kohtuutonta. 

Marko

Snl. 19, Luuk. 13

Snl. 19

Kun luvun otsikkona on ”kasvatus kurinalaiseen elämään”, niin odotusarvona on, että nyt saadaan tiukkoja ohjeita. Mutta ei tässä suurta eroa tullut aikaisempiin lukuihin verrattuna.  Ehkä olen noussut tänään ylös väärällä jalalla, mutta tällä kertaa jotkut ajatukset ärsyttivät. Niistä syntyi sellainen vaikutelma, että hyväosaiset yrittävät vakuuttaa, että sosiaalinen asema on oikeastaan jokaisen omaa ansiota tai oma vika:

”Ei sovi tyhmälle helppo elämä  eikä orjalle olo ylhäisten herrana.”
 

Tässä ollaan aika kaukana Uuden Testamentin ajatuksista, esimerkiksi:

”Ajatelkaa, veljet, mitä te olitte, kun teidät kutsuttiin: teissä ei ollut monta ihmisten mielestä viisasta, ei monta vaikutusvaltaista, ei monta jalosukuista. Mikä maailmassa on hulluutta, sen Jumala valitsi saattaakseen viisaat häpeään. Mikä maailmassa on heikkoa, sen Jumala valitsi saattaakseen häpeään sen, mikä on voimakasta. Mikä maailmassa on vähäpätöistä ja halveksittua, mikä ei ole yhtään mitään, sen Jumala valitsi tehdäkseen tyhjäksi sen, mikä on jotakin.  Näin ei yksikään ihminen voi ylpeillä Jumalan edessä.” (1. Kor. 26-29)

Vanhan ja Uuden Testamentin tekstien välillä on selvä jännite. Minusta se on hyvin hedelmällinen asia, koska se alleviivaa Jeesuksen työn merkitystä.

Luuk. 13

Jännitteestä puheen ollen… Jeesuksen puhe ahtaasta ovesta tuntuu ensi kuulemalta  ristiriitaiselta, jos sitä vertaa Hänen puheisiinsa Jumalan valtakunnasta, joka on kaikille avoin. Jeesus vielä korostaa asiaa sanomalla, että monet yrittävät mennä sisälle, mutta eivät siihen kykene. Yksi näkökulma varmasti liittyy itse oveen. Johanneksen evankeliumissahan Jeesus kutsuu itseään oveksi.  Jeesuksen löytäminen kaikkien vaihtoehtojen joukosta ei ole itsestään selvää.  Mutta tosiaan, vaikka oikean oven löytäisikin, niin sisäänpääsy ei ole helppoa ahtauden vuoksi. Kenties ongelma ei olekaan oven pienuudessa, vaan siinä, että olemme paisuneita liian suuriksi? Ylpeydestä ja omavoimaisuudesta luopuminen ei ole helppoa.

Marko