Tekijä: Remes

Snl. 14

Pidin tämän luvun sananlaskuista. Karkeasti ottaen ne voisi jakaa kahteen ryhmään: toteaviin ja opettavaisiin. Toteavat sananlaskut kuvaavat asioita niin kuin ne tyypillisesti ovat, ottamatta  kantaa siihen, onko asiantila hyvä vai huono. Tällaisesta sananlaskusta on esimerkkinä vaikkapa jae 20:

Luuk. 8

Tässä luvussa on mielenkiintoinen rytmi. Suurten ja vaikuttavien opetusten ja ihmeiden lomassa on pieniä pätkiä, joissa puhutaan ihan muista asioista, kuten luetellaan Jeesuksen seurassa olleita naisia. Tämän luvun isona teemana on kuitenkin Jumalan sanan kylväminen.  Jeesus siis opettaa, että sana tai sanoma Jumalasta on niin kuin siemen. Se on siis elävä ja alkaa kasvamaan, jos sille antaa oikeanlaiset olosuhteet. Tämä on hyvä pitää mielessä kun rukoilee, lukee raamattua tai osallistuu seurakunnan tilaisuuksiin.  Noiden asioiden tarkoitus on antaa Jumalan sanalle tilaa kasvaa, mutta ne eivät itsessään saa aikaan kasvua, vaan sen saa aikaan Jumala.

Jumalan sanan eläväksi tekevä voima näkyy tässä luvussa myös ihan konkreettisestikin, kun Jeesus tekee suuria ihmeitä. Tämä kertoo siitä, että sanoma Jumalasta on itse asiassa Jeesus itse. Tämän tosiasian valossa on helpompi ymmärtää, miten Jumalan sana voi olla elävä.

Marko

Job 6

Jobin vastaus hänen ystävänsä Elifasin puheeseen on lyhyesti sanottuna ”antakaa vähän armoa”. Ettekö ymmärrä, että sanani nousevat ahdistuksesta, eikä niitä ole tarkkaan harkittu? Älkää takertuko pintaan, vaan kuunnelkaa sen alla olevaa tuskaa.

”Kunpa joku punnitsisi minun ahdistukseni, panisi kaikki minun vaivani vaakakuppiin! Ne painavat enemmän kuin meren hiekka. Onko siis ihme, jos puheestani puuttuu mieli ja maltti? ”

”Mitä hyödyttävät teidän nuhdesaarnanne? Te takerrutte sanoihin moittiessanne minua ja annatte tuskanhuutoni haipua tuuleen.” 

Näissä sanoissa on paljon viisautta. Me puhumme toisillemme saadaksemme heihin yhteyden. Yhteys ei kuitenkaan synny siitä, että ymmärrämme pintapuolisesti toistemme lauseet, vaan se vaatii eläytymistä niiden takana olevaan todellisuuteen. Kuten aikaisemmin on tullut ilmi, Elifasilla oli tässä suuria vaikeuksia. Jobin kärsimyksen kohtaaminen oli hänelle liian haastavaa. Tämä eläytymisen vaikeus on yleensäkin esteenä ihmisten välisessä kommunikoinnissa. Toisen ihmisen aito kohtaaminen merkitsee usein haastetta myös meidän omille (luutuneille) käsityksillemme ja asenteillemme. Se saattaa joskus haastaa koko maailmankuvamme, kuten Elifasille kävi. Hän ei ollut valmis muutokseen, joten hän etsi syitä jotka osoittaisivat, että siihen ei ollut tarvetta. Siitä seurasi pikkumainen asenne. Tällainen ”sanoihin takertuminen” on yleistä aina silloin kuin halutaan vältellä aitoa yhteyttä tai pelätään muutosta. Tätä kirjoittaessani tiedostan. että tuollainen asenne on paljon helpompi huomata toisissa ihmisissä kuin itsessäni. Tätä kannattaa siis mietiskellä yhdessä Jumalan kanssa.

Room. 15

Edellisessä luvussa puhuttiin erilaisuuden sietämisestä, tässä luvussa puhutaan yksimielisyydestä. Yksimielisyyden pitäisi kohdistua Jumalaan: ”Jumala, jolta kestävyys ja rohkaisu tulevat, antakoon teidän olla keskenänne yksimielisiä Kristuksen Jeesuksen tahdon mukaisesti,  niin että te yksimielisesti, yhdestä suusta ylistäisitte Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumalaa ja Isää.”

Seurakuntaa siis yhdistää päämäärä. Paavalin aikaan seurakunta oli täynnä hyvin erilaisia ihmisiä. Siellä on juutalaistaustaisia ihmisiä, joista jotkut noudattivat vieläkin Mooseksen lakia. Sitten oli ”käännynnäisiä”, eli Korneliuksen tapaisia ei-juutalaisia,  jotka olivat olleet juutalaisuuteen kallellaan ja joista  myöhemmin oli tullut Jeesuksen seuraajia. Oli entisiä pakanoita, joiden kotikulttuuri varmasti erosi näistä kahdesta edellä mainitusta ryhmästä. Tietenkin näidenkin ryhmien sisällä oli eroja ja monia etnisiä ryhmiä. Lopputuloksena seurakunnassa oli erilaisia kulttuureja. Siellä puhuttiin eri kieliäkin.  Tällainen porukka jakautuu helposti pieniin kuppikuntiin.

Paavalin sanoma on tässä se, että Jeesuksen ansiosta teillä on paljon enemmän yhteistä kuin eroja, joten sietäkää eroavaisuuksia. Älkää muodostako pieniä seurakunnan sisällä olevia puolueita, vaan tulkaa yhteen. Kehotus yksimielisyyteen ei siis tarkoita käskyä olla kaikesta samaa mieltä. Kun näemme toisemme Jumalan lapsina, joilla on sama päämäärä, voimme mahtua samaan veneeseen. Tämä haaste on varsin ajankohtainen yhä tänä päivänä.

Marko

Job 5

Elifas päättää ensimmäisen puheensa mielestäni melko positiivisesti. Jobin pitäisi esittää asiansa Jumalalle. Harmi vain, että hän luulee niin itsevarmasti tietävänsä sen, mitä Jumala tulee hänelle vastaamaan. ”Älä väheksy Kaikkivaltiaan kuritusta!” Elifasin ongelma oli mielestäni se, että hänellä oli valmis kaavamainen elämänselitys, jonka olisi pitänyt sopia joka ikiseen tilanteeseen. Sen sijaan, että hän olisi jäänyt Jobin rinnalle ihmettelemään, hän asettui herra Kaikkitietävän rooliin. Jeesus sanoi, että Jumalan valtakunta kuuluu lasten kaltaisille. Luulenpa, että hän tarkoitti osaltaan tätä. Lapsilla on usein luontainen kyky elää epävarmuudessa. Heidän ei tarvitse tietää kaikkea, koska he luottavat siihen, että heidän vanhempansa tietävät. Uskon Jumalaan pitäisi minun mielestäni heijastella tätä. Meidänkään ei tarvitse tietää kaikkea, koska uskomme että Hän tietää ja Hänen seurassaan voimme luovia vaikeidenkin asioiden läpi. 

Room. 14

Seurakunnassa pitäisi olla tilaa erilaisuudelle. Tässä luvussa Paavali puhuu suuristakin eroista: jotkut seurakunnan jäsenistä olivat esimerkiksi kasvissyöjiä uskonnollisista syistä. Kuinka välttää riidat tällaisessa tilanteessa?  Paavali suosittelee näkemään toiset ihmiset ennen kaikkea Jumalan omina:

”Joka syö kaikkea, älköön halveksiko sitä joka ei syö, ja joka taas ei syö kaikkea, älköön tuomitko sitä joka syö. Onhan Jumala ottanut omakseen hänetkin.”

Ajatus tässä taustalla on se, että mistä minä voin tietää toisen ihmisen olevan väärässä? Hän elää Jumalan edessä vilpittömästi ja on siitä syystä päätynyt elämässään tietynlaisiin valintoihin. Meillä on usein rajoittunut ajatus siitä, että Jumala puhuu kaikille ihmisille samalla tavalla ja että se elämäntapa mikä toimii yhdellä, toimii kaikilla. 

Tärkeää on elää itse aidosti ja kokonaisesti ja olla uskollinen omalle kutsumukselleen. Meidän ei tarvitse myöskään rajoittaa omaa elämäämme vain miellyttääksemme muita ihmisiä. Jos kerran ajattelemme että asia on oikein, niin miksi kieltäytyisimme siitä vain siksi, että muut ovat eri mieltä: ”Säilytä sinä oma uskosi Jumalan edessä. Onnellinen se, joka ei tuomitse itseään siitä minkä uskoo oikeaksi. ” 

Mutta rakkauttakaan ei saa unohtaa. Jos tiedämme jonkin ihmisen kamppailevan omantuntonsa kanssa, niin on julmaa hänen seurassaan toimia ehdoin tahdoin niin, että se loukkaa häntä. ”Jos veljesi pahastuu ruoastasi, et enää ole noudattanut rakkauden vaatimuksia. Älä saata ruoallasi perikatoon sitä, jonka vuoksi Kristus on kuollut.”

Tästä luvusta ei kyllä pysty tekemään elämäänsä kaavaa, joka toimisi joka tilanteessa. Oikea toimintatapa riippuu tilanteesta. Sen sijaan siitä löytyy kyllä ne periaatteet, jotka auttavat oikean suunnan löytämisessä.

Marko