Tekijä: Remes

2. Aik. 23

Joas oli kuninkaaksi tullessaan vain seitsemän vuoden ikäinen. Meni siis aika monta vuotta, ennen kuin hän pystyi ottamaan johtotehtävät haltuunsa. Varsinainen hallitsija oli pappi Jojada. Vaikka Jojada olikin ”hyvis”, niin minun on aina ollut vähän vaikea innostua hänestä.  Hänestä kertovista teksteistä on nimittäin tullut sellainen mielikuva, että hänelle oli tärkeää, että asiat tehdään oikeaoppisesti ja puhtaasti. Tämä jättää jotenkin kolkon kuvan. Tämän päivän tekstissä on kuitenkin kohta, joka haastaa tämän käsityksen. Kun Jojada asetti temppeliin papit tehtäviinsä, heidän ohjeistuksenaan oli tehdä työnsä iloiten ja laulaen. Tietenkin tämäkin oli sääntöjen kirjaimellista noudattamista, sillä olihan jo Daavid ohjeistanut pappeja samalla tavalla. Mutta on silti mielenkiintoista, että juuri noita asioita korostettiin. Jerusalemin temppeli oli siis paikka, jossa papit tekivät työtään hymyissä suin. Luterilaisessa perinteessä pyhyys ja hartaus liitetään usein vakavuuteen ja jäin miettimään, että olemmeko me siis tässä asiassa epäraamatullisia.

Matt. 18

Kun Jeesus puhuu lapsista, Hän käyttää hyvin vahvaa kieltä: ”Jos joku johdattaa lapsen harhaan, niin parempi olisi upottaa hänet myllynkivi kaulassa meren syvyyksiin. Heidän viettelijänsä kannattaisi mieluummin katkoa kätensä ja jalkansa, kuin antaa niiden johtaa heitä harhaan.” Tällaisia asioita ei sanota ohimennen ja lakonisesti, vaan silmät leimuten. 

Jeesuksen tavassa asettaa lapsi esikuvaksi on jotain paradoksaalista. Sen voi vielä ymmärtää, että taivasten valtakunnan voi ottaa vastaan vain lapsen kaltainen ihminen. Mutta että ihan johtajaksi? Lapset ovat Hänen omien sanojensakin mukaan helposti harhaan johdettavissa. Kuinka sellainen ihminen voisi olla hyvä johtaja ja ”suuri” taivasten valtakunnassa?  Uskon, että vastaus tähän ongelmaan löytyy Jeesuksen persoonasta. Hän oli itse lasten kaltainen, mutta ei kuitenkaan lapsi. 

Tätä kannattaa pohdiskella. Yksi käytännön seuraus Jeesuksen puheista on sama kuin mitä yllä puhuttiin temppelipalveluksesta. Jos lapset ovat esikuvia , niin kuinka ideaalijumalanpalvelus voisi olla synkkä ja iloton?

Marko

1. Kun. 21

Nabotin kohtalo muistuttaa Urian kohtaloa.  Valta-aseman väärinkäytöksellä molemmissa  tapauksissa surmattiin syytön mies. Varsinainen  juonittelija ei ole tällä kertaa kuningas, vaan hänen vaimonsa Isebel. Tekstistä ei käy ilmi, oliko Ahab tietoinen kaikista likaisista yksityiskohdista, mutta viimeistään siinä vaiheessa, kun hän sai tietää, että hänet suututtanut mies oli kätevästi kuollut, niin hänen olisi pitänyt ottaa asioista selvää.  

Tämä luku päättyy kuitenkin jossain määrin onnellisesti. Ahab nöyrtyy Jumalan edessä ja hänelle langetettu tuomio lieventyy. Vaikka Ahab muistetaan pahana kuninkaana, niin hänessä kuitenkin oli toinenkin puoli. Kun tämän tiedon liittää siihen, mitä hänestä muualla kerrotaan, niin voisiko olla, että hän oli vain liian kiltti, eikä uskaltanut sanoa ei. Tämän päivän luvussakin todetaan, että hän teki pahat tekonsa vaimonsa yllyttämänä. Yrittäessään ”vain” olla toisille mieliksi, hän tuli tehneeksi paljon pahaa. Mielenkiintoista kyllä, ihminen, joka ei halua pahoittaa toisten mieltä, voi olla ihan yhtä huono hallitsija kuin väkivaltainen despootti. Hän vain pahaa tehdessään kätkeytyy toisten selän taakse ja pesee kätensä vastuusta. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että kiltteys sinänsä olisi huono ominaisuus, mutta selkärangattomuus on. Nämä kaksi asiaa on helppo sekoittaa keskenään.

Joh. 5

Olen ennenkin miettinyt Jeesuksen kysymystä Betesdan lammikon luona tapaamalleen miehelle: ”Tahdotko tulla terveeksi?”  Äkkiseltään tämä saattaa tuntua oudolta, sillä olihan mies ollut sairaana miltei neljäkymmentä vuotta. Tokihan hän halusi parantua! Varmasti kivuista ja säryistä vapautuminen olikin hänelle mieluista, mutta kokonaisuuteen sisältyi paljon muutakin.  Parantuminen merkitsisi hänelle uutta identiteettiä. Tähän mennessä hän oli ollut ”rampa Betesdan lammikolla”. Osa ei ollut kaksinen, mutta se oli ainut, mitä hänellä oli. Mitä hän sanoisi itsestään tästä eteenpäin? Mies vailla menneisyyttä? Häneltä myös varmasti puuttui paljon sellaisia taitoja ja tietoja, jotka muut olivat oppineet jo lapsena. Tervehtyminen merkitsi hänelle siis valtavaa haastetta ihan käytännön tasolla. Lisäksi mies oli ajautunut yhteiskunnan ulkopuolelle. Hänen tuttavapiirinsä koostui muista sairaista. Menettäisikö hän nyt kaikki ystävänsä? Ja lopulta pitää miettiä myös hengellistä puolta. Vakava sairaus voi toimia syntipukkina, joka estää meitä ottamasta vastuuta elämästämme ja käytöksestämme.  Emme tiedä, oliko miehen kohdalla näin, mutta ehkä teksti viittaa vähän siihen suuntaan. Jeesus nimittäin sanoi kohdattuaan hänet myöhemmin terveenä näin:

”Sinä olet nyt terve. Älä enää tee syntiä, ettei sinulle kävisi entistä pahemmin.”

En tiedä, oliko tämä vain ylipäänsä hyvä elämänohje vai viittasiko Jeesus miehen aikaisempaan elämään ja tarkoitti, että se meno ei voinut jatkua. Tämä puoli miehen elämässä jää arvoitukseksi, mutta muuten hänen tilanteeseensa pystyy kyllä samaistumaan. Edellä olevia kysymyksiähän me kaikki joudumme pohtimaan, kun elämämme on saamassa uuden suunnan. En olisi yhtään yllättynyt, jos mies pohdittuaan hyviä ja huonoja puolia, olisi lopulta päättänyt jatkaa kuten tähänkin asti. Uskon, että se mahdollisuus oli todella olemassa, sillä Jeesus ei olisi parantanut häntä väkisin. Onneksi hän ei tehnyt niin ja uskalsi ottaa haasteen vastaan. Tässä hän toimi meille hyvänä esikuvana.

 

Marko

1. Kun. 20

Tässä luvussa on kertomus siitä, miten kuningas Ahab kerrankin totteli Jumalaa ja sai suuren voiton taistelussa. Tosin hänellä ei tuossa tilanteessa ollut juuri vaihtoehtoja, koska vastassa oli ylivoimainen vihollinen ja tilanne näytti toivottomalta.  Ahab siis tunnisti ja tunnustikin sen, että Herra pystyi auttamaan  ja toimimaan. Hän ei kuitenkaan  milloinkaan oikeasti sitoutunut ja tällainen opportunistinen asenne koitui hänen kohtalokseen.  Ahab lopulta välitti vain itsestään ja vallasta.

Merkillistä kyllä, Ahab saa tässä luvussa tuomion siitä, että hän oli armollinen voittamaansa Syyrian kuningasta kohtaan. Tosin emme tiedä tästä  tuomion lausuneesta profeetasta mitään, joten en  olisi tästä valmis tekemään mitään pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Ahabin asenne tätä profetiaa kohtaan oli kuitenkin kuvaava. Se ei ollut hänelle mieleen, joten hän suuttui. Minkäänlainen ajatus nöyrtymisestä ei ilmeisesti käynyt hänen mielessäänkään.

Tämä luku siis näin epäsuorasti varoittaa ”rusinat pullasta” -asenteesta Jumalaa kohtaan. Jos olemme valmiita kuuntelemaan Häntä vain silloin kun se meitä miellyttää, niin Jumala  lakkaa olemasta meille Jumala. Pelkäänpä, että olemme tähän taipuvaisempia kuin huomaammekaan. Tämä on jälleen kerran yksi asia, jossa tarvitsemme myös  toinen toisiamme, jotta meidät voidaan palauttaa maan pinnalle tarpeen tullen. Ahabille profeetat toimivat tällaisina peileinä, mutta valitettavasti hän ei vain kuunnellut heitä(kään).

Joh. 4

Kertomus samarialaisesta naisesta liittyy mielenkiintoisella tavalla edellisen luvun teemoihin. Eilisessä luvussahan Jeesus puhui valosta ja paljastumisesta.  Valo näyttää asioita elämistämme, joita emme välttämättä halua nähdä tai näyttää muille. Ehkä emme edes olleet aiemmin huomanneet niitä itsekään. Toisaalta valo paljastaa elämästämme myös positiivisia asioita. Lisäksi valo myös auttaa meitä näkemään kaiken muunkin selkeämmin.  Jos pimeään huoneeseen syttyy valo, niin hahmotamme reittimme ja huoneessa olevat esineet paljon paremmin.  Yksi puoli valosta on sekin, että se näkyy kauas ja houkuttelee ihmisiä luokseen kuin majakka. 

Tutkitaanpa, miten tämä näkyy tämän päivän kertomuksessa. Tässä meillä on nainen, joka vältteli muita ihmisiä.  Hän selvästikin ajatteli, että hänen tekonsa eivät kestä päivänvaloa, joten hän mieluummin altisti itsensä sille ulkoisesti. Varmasti myös muut ajattelivat samalla tavalla ja heidän suhtautumisensa oli tietysti osasyynä eristäytymiseen.  En usko, että nainen olisi etukäteen villeimmissäkään kuvitelmissaan  osannut ennustaa, mitä Jeesuksen kohtaaminen merkitsi! Jos hänelle olisi sanottu, että Jeesus on valo, joka tuo julkiseksi hänen pahat tekonsa, hän olisi todennäköisesti pysynyt poissa.  Miksi hänen pitäisi kuunnella taas kerran moitetta siitä, kuinka hän oli sotkenut elämänsä?  Pintatasolla kaikki tämä pelko myös toteutui, mutta aivan eri tavalla kuin mitä voisi kuvitella.  Jeesus todella toi esiin hänen tekonsa, mutta kahden kesken ja terapeuttisesti.  Tämä vapautti naisen katsomaan tilannettaan uudella tavalla. Hän pystyi nyt puhumaan historiastaan avoimesti ja häpeä oli poissa. Hän jopa itse liitti sen osaksi todistusta, jolla hän kutsui ihmisiä katsomaan Messiasta! 

Uskallan lisäksi ajatella, että Jeesuksen valossa naisen elämä lakkasi olemasta sekava ja mieletön. Ensimmäisen kerran nainen sai kuulla, että hänenkin elämällään on arvoa ja tarkoitus.  Itse Messias tarjosi hänelle elävää vettä! Jeesuksen tapaaminen myös vapautti  naisessa sellaisia puolia, joista hän tuskin oli aiemmin ollut tietoinen. Muita välttelevästä hylkiöstä tulikin koollekutsuja. Tämä oli niin valtava muutos, että ihmiset lähtivät kaupungista katsomaan, mistä oikein oli kyse. 

Toivottavasti tämä kertomus rohkaisee meitä  näkemään sen, että Jeesuksen valoon kannattaa tulla! 

Marko