1. Kun. 19, Joh. 3

1. Kun. 19

Kun Elia oli saanut uransa kuuluisimman voiton, siitä seurasikin pakomatka ja masentuminen. Olihan hän ollut ennen tätä tilannettakin pakosalla jo useamman vuoden ajan, joten paluu vanhaan saattoi tuntua senkin vuoksi entistä ankeammalta. Kaikki ei muuttunutkaan kerralla hyväksi.  

Elian elämä kokonaisuudessaan kertoo siitä, että Jumala voi puhua hyvin monella tavalla.  Tässä luvussa nähdään, kuinka Jumala toimii sielunhoitajana. Jumala piti Eliasta huolta jo matkalla vuorelle, keskellä erämaata.  Siinä tilanteessa ei tarvittu sanoja, sillä ruoka ja juoma riittivät ensiavuksi ensimmäisen neljänkymmenen päivän aikana. Kun Elia sitten lopulta pääsi vuorelle, niin Jumala lähestyi häntä tavalla, joka sopi hyvin hänen masennukseensa: rauhallisesti ja hiljaisesti.  Elia sai ensin puhua ja valittaa. Jumala kuunteli  ja lopulta antoi hänelle tehtävän: hänen tulisi voidella kaksi tulevaa kuningasta ja yksi profeetta. Jumala myös kertoi Elialle, että hän ei luulostaan huolimatta ollut yksin, vaan Israelista löytyi muitakin, jotka olivat vielä Herralle uskollisia.

Läsnäolo, hiljaisuus ja kuunteleminen. Ruoka ja juoma. Lopulta uusi tehtävä ja rohkaisu. Minusta tuntuu, että tästä voi oppia aika paljon siitä, kuinka lähestyä toisia ihmisiä. Tosin tuo viimeinen kohta, uusi tehtävä, on ihmisen ja Jumalan välinen asia. Mutta voimme rohkaista toisiamme siihenkin, jos ja kun näemme Jumalan heitä kutsuvan.

Joh. 3

Jeesuksen ja Nikodemoksen yöllinen  keskustelu kertoo melkein kaiken oleellisen.  Kaikesta! Jeesus kertoo uudestisyntymisestä, omasta alkuperästään, tehtävästään, pelastuksesta ja tuomiosta.  Muun muassa. Kaikki tämä mahtuu vain 21:een jakeeseen! 

Jeesus tuli maailmaan pelastamaan tuomittuja ihmisiä. Ei tuomitsemaan pelastuksen tarpeessa olevia. Käsitteet tuomio ja pelastus saivat uuden sisällön. Merkittäväksi paljastuukin suhtautuminen Jeesukseen, ei teot tai vaikkapa kuuluminen oikeaan porukkaan. Tämä on ilosanoma sellaisille, jotka kokevat olevansa epäonnistuneita tai riittämättömiä. Toisille se saattaa olla vaikea ottaa vastaan. 

Pintatasolla Jeesuksen puhe saattaa tuntua ristiriitaiselta. Ensin hän puhuu siitä, että sitä joka uskoo Poikaan, ei tuomita. Mutta siten tuomiosta puhuttaessa Hän sanookin, että ihmiset, jotka eivät usko, eivät halua tulla valoon, jotta heidän pahat tekonsa eivät paljastuisi. Uskovat eivät tekojaan peittele, koska haluavat näyttää, että heidän tekonsa on Jumalasta. Onko siis niin, että usko on vain niitä varten, joilla ei ole mitään salattavaa?

Avain tämän ymmärtämiseen on Jeesuksen persoonassa. Kaikki alkaa Hänestä ja loppuu Häneen. Esimerkiksi mitä on ne teot, joista Jeesus tässä puhuu? Tätähän kysyttiin Jeesukselta luvussa 6:

He kysyivät: ”Mitä meidän tulee tehdä, että tekomme olisivat Jumalan tekoja?” Jeesus vastasi: ”Uskokaa häneen, jonka Jumala on lähettänyt. Se on Jumalan teko.”

Jep, ympäri käydään ja yhteen tullaan! Usko on Jumalan teko, jota vaaditaan, jotta voitaisi uskoa… Ei tästä helppoa kaaviota taida saada, sillä kysehän on elämästä, eikä sitä voi aina alistaa yksinkertaisten loogisten sääntöjen vangiksi. Käytännön tasolla asian voi kyllä ymmärtää. Jeesuksen kohtaaminen merkitsee haastetta. Tällöin nimenomaan usko ratkaisee, miten toimimme. Tunnustammeko Hänet siksi, joka Hän on vai haluammeko mieluummin esimerkiksi olla itseriittoisia. Toisaalta usko on Jumalan teko, Hänestä lähtöisin, joten se on samalla lahja. Kun tajuamme, että tätä lahjaa meille tarjotaan, voimme ottaa sen vastaan. Me emme pysty mitenkään siitä kerskumaan tai korottamaan itseämme toisten yläpuolelle. 

Jeesuksen sanat voidaan soveltaa vain niihin ihmisiin, jotka ovat Hänet kohdanneet. Emme saa esimerkiksi ajatella, että toisella tavalla uskovat tai uskonnottomat olisivat automaattisesti pahoja, koska he eivät suostu näkemään totuutta itsestään ja Jeesuksesta. Jeesus sanoi näin:

”Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen laita.”

Usko on siis lopulta mysteeri, mutta sen vaikutukset voidaan havaita.  Rukoillaan näitä vaikutuksia elämäämme ja seurakuntaamme!

Marko

1. Kun. 18, Joh. 2

1. Kun. 18

Elian ja Baalin profeettojen välinen mittely kuuluu Vanhan Testamentin vaikuttavimpiin kertomuksiin. Kun luin tekstiä eteenpäin, minua jäi ihmetyttämään, kuinka vähän käytännön merkitystä sillä näytti olevan. Kuningas Ahab taisi jatkaa elämäänsä kuten ennenkin ja hänen vaimonsa vannoi Elialle kostoa.  Kenties Herra halusi ylimystön sijaan puhua ihan tavalliselle kansalle. Heille Elia osoittikin sanansa:

”Kuinka kauan te horjutte puolelta toiselle? Jos Herra on Jumala, seuratkaa häntä, jos taas Baal, seuratkaa sitten häntä!”

Minusta on mielenkiintoista, että Elia ei edes mainitse kahta muuta vaihtoehtoa. Nimittäin ensinnäkin sitä, että entä jos kumpikaan näistä ei ole Jumala, tai toiseksi sitä, että molemmat ovat. Voi olla, että Elian kuulijat ymmärsivätkin tämän kysymyksen hieman eri tavalla kuin me.  Baalin palvonta  nousi monijumalaisesta kulttuurista ja seuraajilleen Baal ei ollut ainoa jumala, vaan niin sanottu ylijumala. Ehkä he olivat ajatelleet voivansa elää niin, että palvelivat sekä Herraa että Baalia. Nyt Elia kysymyksellään osoitti heille, että jos Herra on Jumala, niin silloin ei muita voi olla.  Ei ollut sellaista ”modernia” vaihtoehtoa, että saattoi pitää ovea avoimena moneen suuntaan, vaan nyt piti valita jompikumpi.  

Joh. 2

Tässä luvussa jatkuu teema ”Jeesuksen katsominen”. Kun lukee tekstiä, niin jää sellainen vaikutelma, että opetuslapset lähinnä havainnoivat ja tekivät päätelmiä. Kun Jeesus muutti veden viiniksi, niin siitä sanotaan näin: ”Hän ilmaisi sillä kirkkautensa, ja hänen opetuslapsensa uskoivat häneen”.  Tietenkään he eivät aina saman tien ymmärtäneet kaikkea, vaan jotkut asiat loksahtivat paikoilleen vasta myöhemmin:

”Kun hän sitten oli noussut kuolleista, opetuslapset muistivat nämä hänen sanansa, ja he uskoivat kirjoituksiin ja siihen, mitä Jeesus oli puhunut.”

Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että Jeesus olisi toiminut jotenkin salamyhkäisesti ja vain Hänen opetuslapsensa olisivat tajunneet, mistä oikeasti oli kyse. Se vain tarkoitti sitä, että Jeesuksen sanoma oli jotain sellaista, joka piti pikemminkin kokea kuin ymmärtää. Samalla kun opetuslapset elivät Jeesuksen seurassa, Jumalan valtakunta sai heissä enemmän ja enemmän tilaa. Tämän prosessin aikana heidän silmänsä avautuivat näkemään Jeesuksen todellisen merkityksen. Jeesuksen puheet ja teot eivät olleet irrallisia mielen oikkuja, vaan liittyivät kokonaisuuteen, siihen kuka Hän oli.

Marko

1. Kun. 17, Joh. 1

1. Kun. 17

Edellisten lukujen aikana on pikakelattu useiden kuninkaiden elämä ja valtakausi. Nyt tahti hidastuu huomattavasti ja huomio siirtyy kuninkaasta profeettaan. Elia onkin yksi Vanhan Testamentin tunnetuimmista hahmoista. Vastaavasti kuningas Ahab ja hänen vaimonsa Isebel ovat myös kuuluisia, joskin suurelta osin juuri Elian ansiosta.

Eilisen luvun lopussa Ahabista sanottiin, että hän oli pahin kaikista kuninkaista. Aikaisemmat kuninkaat olivat kyllä palvoneet kullattuja sonnipatsaita, mutta ilmeisesti muuten heidän tapansa olivat olleet samankaltaisia kuin Juudan puolella. Jerobeam, joka oli ensimmäinen Israelin kuningas,  jopa väitti näiden patsaiden olevan Herra!  Hänen kannaltaan se oli puhdasta laskelmointia ja yritys vierottaa kansa Jerusalemin temppelistä. Nyt Ahab siirtyi palvomaan Baalia ja se merkitsi aivan eri kulttuurin ja uskonnon omaksumista.

Tässä luvussa nähdään, miten Herra piti huolta Eliasta nälänhädän aikana. Elia oli ennustanut kuivuuden tulemisen ja joutui sen vuoksi piiloutumaan. Tämä on klassinen esimerkki siitä, kuinka ihmisten on tapana suuttua viestintuojalle. Elia ei ollut sen enempää syypää kuivuuteen kuin postimies veromätkyihin. Tämä kuitenkin osoittaa sen, että ihmiset olivat jo erkaantuneet Jumalasta ja pitivät Eliaa jonkinlaisena noitana, joka pystyi omalla voimallaan aiheuttamaan onnettomuuksia. Näin ollen ei ole ihme, että he kääntyivät häntä vastaan. Tässä tilanteessa he olisivat tarvinneet opetusta, jotta olisivat voineet ottaa Elian sanoman vastaan oikealla tavalla.

Tämä sama ongelma on seurakunnalla nykypäivänäkin. Kristillisen sanoman vastaanottoa vaikeuttaa suuresti se, että ihmisten maailmankuva on muuttunut niin paljon. Haasteenamme on tutustua nykyihmisten maailmaan niin hyvin, että osaamme puhua sillä tavalla, että sanomamme koskettaa heitä.

Jumala siis piti kuitenkin Eliasta huolta. Ensin häntä ruokkivat korpit ja sitten köyhä leski. Korppi on haaskansyöjä, joten sen ilmaantuminen usein liitetään kuolemaan. Sitähän pidetään joskus vieläkin pahanilmanlintuna. Leskien asema oli Israelissa vaikea ja nälänhädän aikana se oli varmasti melko toivoton. On hyvin mielenkiintoista, että Jumala valitsi juuri nämä pitämään Elian hengissä. Tämä luku vahvasti vihjaa katsomaan maailmaa Jumalan mahdollisuuksien silmälaseilla. Luku toimii myös lupauksena siitä, että Jumala pitää meistä huolen.

Joh. 1

Johanneksen evankeliumin alku on niin rikas, että siitä täytyy vain poimia jotain ja keskittyä siihen. Tällä kertaa pysähdyin näihin tuttuihin sanoihin:

”Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta.”

Jeesus ei tullut maan päälle vain suorittamaan tehtävää ja kuolemaan. Hän tuli kertomaan ja näyttämään meille, minkälainen on Jumala ja Hänen valtakuntansa. Kaikki, mitä Jumalasta tarvitsee tietää, käy ilmi, kun katsoo mitä Jeesus oli, teki ja sanoi. Jo pelkästään se tieto, että Jeesus tuli maan päälle, kertoo Jumalasta. Hän ei jättänyt meitä oman onnemme nojaan, vaan tuli yhdeksi meistä. Tästä syystä evankeliumeja kannattaa lukea uudestaan ja uudestaan, jotta oppisimme tuntemaan Hänet. Jeesuksen erityislaatuisuus tuli esiin pienissä ja suurissa asioissa. Tässä suhteessa ihmisten vastaanottokyky oli aika erilainen. Natanaelin tämän luvun lopussa tarvitsi kuulla Jeesukselta vain pari lausetta. Toisaalta Johannes myöhemmin kertoo Tuomaksesta, joka tarvitsi uskoakseen paljon konkreettisempia todisteita. Johannekselle itselleen näyttäisi tärkeintä olevan Jeesuksen persoona. Hän oli täynnä armoa ja totuutta.

Tämä luku kehottaa katsomaan Jeesusta eri tavoin. Voimme tutkia hänen sanojaan, tekojaan, luonnettaan jne. Tai vain katsella Hänen kirkkauttaan, kuten Johannes itse asian ilmaisi. Kaikki nämä eri tavat kertovat meille jotain uutta Jumalasta.

Marko