Tekijä: Remes

1. Kun. 16

Kuten eilen kirjoitin, Israelin nuori valtio oli poliittisesti hyvin epävakaa. Tässäkin luvussa nähdään monta hallitsijaa. Näistä Simri kerkesi hallita vain seitsemän päivää! Suurin hänen ”saavutuksistaan” oli  Baesan suvun tuhoaminen. Minulle tällainen jatkuva kapinointi ja pyrkyryys kertoo toisaalta laajalle levinneestä tyytymättömyydestä ja toisaalta kulttuurista, jossa hallitaan vahvemman oikeudella. Näissä hallitsijoissa ei ollut jäljellä nöyryyttä, mikä hallitsi Daavidin kuninkuutta. Se osaltaan takasi, että asemastaan huolimatta Daavid myönsi olevansa vastuussa teoistaan Jumalalle tavallisten ihmisten tavoin. Vaikka Israelin kuninkaat eivät todellakaan nöyrtyneet vapaaehtoisesti, he joutuivat toki yksi toisensa jälkeen kohtaamaan tekojensa seuraukset.

Tässä luvussa käy ilmi, että Israelissa oli profeettoja, jotka yrittivät vaikuttaa kuninkaisiin. Heidän osansa ei varmasti ollut helppo. Heidän henkensä olivat vaarassa, koska muutosvaatimukset ja varoitukset pahojen tekojen seurauksista saatettiin tulkita kansan kiihottamiseksi ja jopa kapinoinniksi. Jälkikäteen ajateltuna he olivat tärkeitä järjen ääniä anarkiaan sortuneessa valtiossa. Profeettojen lähettäminen surman suuhun kertoo selkeää kieltään Jumalan rakkaudesta kansaansa kohtaan. Vaikka he olivat vaihtaneet leiriä ja alkaneet palvella muita jumalia, Hän ei hylännyt heitä. 

”Minä olen kyllä ollut lähellä, mutta he eivät ole minua etsineet, olen ollut läsnä, mutta he eivät ole minua kyselleet, olen sanonut: ”Tässä olen, tässä olen!” tälle pakanakansalle, joka ei kutsunut avuksi minun nimeäni. Päivästä päivään minä ojensin käteni tätä vastahakoista kansaa kohden, kansaa, joka kulkee väärää tietä oman mielensä mukaan.” (Jes 65:1-2)

2. Piet. 3

Tämän luvun ehkä kuuluisin lause on tämä: ”Herralle yksi päivä on kuin tuhat vuotta ja tuhat vuotta kuin yksi päivä.” Nykyään ehkä sanottaisi, että Jumala on ajan ulkopuolella ja kaikki hetket ovat Hänelle ”nyt”.  C.S Lewisin kirjassa: ”Kaspianin matka Maailman Ääriin” Aslan, joka on Narnia-kirjojen keskushahmo ja vertautuu hyvin Jeesukseen, käy tällaisen keskustelun:

”Älä näytä niin surulliselta. Tapaamme pian uudelleen”.  ”Voi Aslan kulta”,  sanoi Lucy, ”ole hyvä ja selitä, mikä sinun mielestäsi on pian?” ”Kaikki aika on pian”, sanoi Aslan.”

Mielestäni tähän on vaikea samaistua, mutta sen voi jollakin tasolla ymmärtää.  Jos kuljemme tiheässä metsässä, on vaikeaa nähdä minne olemme menossa tai mistä tulossa. Mutta jos nousemme korkealle vuorelle, niin näemme selkeämmin. Jumalalla on tällainen näköalapaikka elämäämme.  Hän näkee kokonaisuuden alusta loppuun. Ajatus Jumalasta ohjaamassa meitä kaukaa ei ole koko totuus. Hän ei ole vain jossakin ylhäällä jakamassa meille kulkuohjeita, vaan tässä ihan lähellä kulkemassa meidän kanssamme.

Jos pitää näitä pohdintoja mielessään, niin voi olla helpompi lähestyä tämän luvun teemaa, joka on Jeesuksen paluun odottaminen. On aivan eri asia odottaa Häntä kuin kaukaista muuttolintua, kuin tehdä se Hänen seurassaan. Hän ei ole vielä tullut, mutta Hän on jo läsnä. 

”Kasvakaa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa” (jae 18) 

Marko

1. Kun. 15

Tässä luvussa käydään lyhyesti läpi peräti neljän kuninkaan hallituskaudet.  Kertomukset menevät osittain päällekkäin, koska kaksi kuninkaista oli Juudan hallitsijoita ja kaksi Israelin puolelta. Valtakuntahan oli äskettäin jakaantunut kahtia ja tämän seurauksena nämä veljeskansat olivat jatkuvassa sotatilanteessa keskenään. Lyhyt yhteenveto kuninkaiden elämästä on se, että vain yksi kuningas, Asa, saa puhtaat paperit.  Hänen kautensa oli myös näistä neljästä kaikkein pitkäikäisin, koska se kesti peräti neljäkymmentäyksi vuotta.  

Juudan ja Israelin valtioiden ja kuninkaiden välillä on iso ero. Israel oli poliittisesti hyvin epävakaa ja vallankaappauksia sattui usein. Tässäkin luvussa Baesa tekee salaliiton ja murhaa entisen kuninkaan. Juudan puolella kuninkuus pysyi Daavidin suvussa. Toinen merkittävä ero oli se, että Israelin puolelta ei löytynyt juuri yhtään hyvää kuningasta. Juudan kuninkaista kuitenkin aika moni sai Asan tapaan myönteisen arvion.

Kun miettii näiden kuninkaiden päätöksiä, niin usein suurimpana vaikuttimena näyttää olevan oman aseman säilyttäminen. Uskoisin, että yhtenä syynä siihen, että Israelin kuninkaat siirtyivät palvelemaan muita jumalia, oli yksinkertaisesti se, että he olivat sodassa Juudan kanssa. Kun temppeli oli vihollisen hallussa, niin oli kai ihan järkevänkin kuuloista etsiä muita vaihtoehtoja. Uskonto oli tuolloin merkittävä kansan yhdistäjä ja pesäeron tekeminen Juudan kanssa ei kunnolla onnistunut niin kauan kun kansa palveli Herraa. Juudan puolella toimi sama periaate, mutta toisinpäin. Heidän kuninkaansa tekivät myös inhimillisesti ajatellen järkevästi, kun he aika ajoin puhdistivat jumalanpalvelusta. Tässä mielessä Israelin kuninkaat olivat paljon vaikeammassa tilanteessa.

Vaikka jotenkin ymmärränkin Israelin kuninkaiden päätöksiä, niin kyllähän tuollainen kyyninen ja laskelmoiva toiminta on aika vastenmielistä. Mitäköhän nämä kuninkaat olisivat ajatelleet, jos olisivat tienneet olevansa osa suurta kertomusta? Heidän valintansa ja elämänsä olivat arkisia, mutta samalla he olivat omalta osaltaan joko edistämässä tai vastustamassa Jumalan pelastussuunnitelmaa. Elämässä on niin paljon muutakin kuin vallan, rahan tai maineen tavoittelu.

Uskoisin, että tämä on sanoma, jonka meidän aikamme ihmisten pitäisi kuulla. Meidän kaikkien elämämme voi nivoutua osaksi Jumalan suurta kertomusta ja sitä kautta voimme saada siihen merkityksen ja mielekkyyden. Tämä on hyvä rukousaihe tämän tekstin äärellä.

2. Piet. 2

Tässä luvussa annetaan väärien opettajien kuulla kunniansa. Tiedän, että joidenkin tutkijoiden mukaan tässä puhutaan gnostilaisista, jotka olivat sitä mieltä, että ruumiillisuus on vähäarvoista. Tällainen ajattelu oli kreikkalaiselle filosofialle luonteenomaista, mutta siitä on paljon huonoja seurauksia. Ihminen on kokonaisuus, emmekä voi paeta ruumiistamme jotenkin puhtaampaan ajatusmaailmaamme. Tästä luvusta saa kuitenkin sellaisen käsityksen, että nämä väärät opettajat olivat kovinkin kiinnostuneita ruumiillisista nautinnoista. Koska gnostilaisuuden kannattajat suosivat asketismia, niin on vaikea sanoa mikä on totuus. 

Tämä ajatus toisten yläpuolelle asettuvista ihmisistä jäi kuitenkin elämään mielessäni kun luin tätä tekstiä.  Mielelläänhän sitä ajattelee, että ”ne toiset” käyttäytyvät huonosti, kun taas ”me” olemme niitä parempia ihmisiä. Tällainen jako hyviin ja huonoihin ihmisiin on aika inhimillistä ja meidän aikamme nettikeskusteluineen korostaa sitä. Sen vuoksi tämänkin tekstin sanoma voi mennä aika tavalla ohi, kun samaistumme hyviin ja mielessämme mollaamme pahoja. Kun ihminen alkaa ajatella olevansa toisten yläpuolella, hän on suuressa vaarassa täysin sokeutua omalle käytökselleen. Hän saattaa ajatella olevansa hyvinkin hurskas, mutta toisille hänen tilanteensa näyttäytyy ihan eri valossa.  Mikäli nämä tekstissä mainitut ihmiset olivat gnostilaisia, niin he käytännössä yrittivät kieltää ruumiillisuutensa. Jos teemme näin, niin ne asiat, joiden yläpuolelle luulimme nousseemme, alkavatkin hallita meitä. Seurauksena voi olla juuri sellainen hillitön käytös, jota tässä tekstissä arvostellaan ankarasti.  Ruuasta ja/tai seksuaalisuudestahan tässä yleensä on kyse.  Mieleeni tuli Erik Ewaldsin kertomus nuoresta miehestä, joka sanoi haluavansa tulla niin pyhäksi, että voi olla alastoman naisen kanssa tuntematta mitään. Erik Ewalds vain totesi kuivasti, että hänelle riittää, että ei löydä itseään sellaisista tilanteista.

Toinen puoli asiasta on sitten se, että käytöksemme vaikuttimet ovat myös hyvin tärkeitä. On hyvä muistaa, että Jeesus oli napit vastakkain nimenomaan fariseusten kanssa, jotka olivat aikansa hyveellisimpiä ihmisiä. Vaikka heidän elämästään ei tietyssä mielessä löytynyt moitteen sijaa, niin kovasydämisyys ja ylpeys tekivät heistä lähimmäisilleen lähinnä kiusaajia. 

Marko

1. Sam. 6

Liitonarkun  harharetket päättyvät tässä luvussa ja filistealaiset palauttavat sen israelilaisille hyvityslahjojen kera. Koko kertomus on minusta vähän hämmentävä, koska näyttää siltä, että kaikki ihmiset kyllä tunnistivat Jumalan voiman, mutta kukaan ei  tehnyt siitä mitään johtopäätöksiä. Filistealaiset halusivat vain siitä nopeasti eroon, jotta voisivat jatkaa elämäänsä entiseen malliin. Tietenkin filistealaiset olivat joutuneet kärsimään vitsauksista arkun  takia, joten siinä mielessä heidän päätöksensä oli ymmärrettävä. Tässä suhteessa päivän teksti muistuttaa kertomusta Gerasalaisesta miehestä, jonka  Jeesus paransi (Markus 5).  Kun heille kerrottiin, mitä Jeesus oli tehnyt, niin alueen asukkaat pyysivät Jeesusta poistumaan alueeltaan. Hekin ilmeisesti pelkäsivät Jumalan voimaa, mutta eivät tajunneet, että siinä olisi samalla ollut heidän elämänsä mahdollisuus.

Luuk. 15

Tämän luvun vertaukset ovat hyvin tuttuja. Kertomus tuhlaajapojasta lienee kaikkein tunnetuin Jeesuksen vertaus. Tarinat kadonneesta rahasta ja eksyneestä lampaasta ovat myös kuuluisia. Nämä kertomukset opettavat meille paljon Jumalasta, mutta ne toimivat myös mallina siinä, kuinka suhtautua ns. syntisiin ihmisiin. Jeesushan kertoi nämä vertaukset vastauksena tähän syytökseen: ”Tuo mies hyväksyy syntiset seuraansa ja syö heidän kanssaan.”

Kaikki kolme vertausta päättyvät juhlaan ja löytämisen iloon. Ainoa kertomuksen henkilö, joka ei juhli, on tuhlaajapojan vanhempi veli, joka paheksuu ilonpitoa. Samaan tapaan kuin fariseukset paheksuivat Jeesusta. Jeesus siis asettaa kuulijoilleen haasteen: tuletko mukaan, vai jäätkö pihalle murjottamaan? Tästä seuraa kuitenkin kysymys: Olivatko Jeesuksen seurassa olleet ihmiset siis ”löytyneet” eli olivatko he tehneet parannuksen ja aiheuttaneet syyn juhlaan? Jeesus tosin sanoo, että juhlan syyksi riittää yksikin parannuksentekijä. Silti minulle tulee vaikutelma, että Hän ei vaatinut ihmisiltä näkyvää käyttäytymisen muutosta, jotta suostuisi tulemaan heidän kotiinsa. Tunnettu esimerkki on Sakkeus, jonka luokse Jeesus tuli aivan yllättäen.  Muutos tuli tosin hänen kohdallaan jälkikäteen. Mutta yleisesti kysymys siis kuuluu: Mikä siis oli muuttunut, jotta juhlaan oli aihetta?

Minun nähdäkseni vastaus on se, että Jeesus oli tullut paikalle. Nämä ihmiset olivat päässeet Jumalan valtakunnan vaikutuspiiriin ja se ennen pitkää muutti väistämättä heidän elämäänsä. Tämän luvun alussa myös korostettiin sitä, että ihmiset olivat itse tulleet Jeesuksen luo kuullakseen Häntä. He siis kaipasivat elämäänsä muutosta, toisin kuin fariseukset, jotka tulivat paikalle vain arvostelemaan. 

Jeesuksen esimerkki antaa meille mallin, kuinka toimia seurakunnassa. Kaikki halukkaat saavat tulla ja osallistua. Ei pidä väheksyä sitä tosiasiaa, että he yleensä ovat tulleet paikalle. Jeesuksenkin kuulijoilla oli varmasti erilaisia motiiveja, mutta silti Hän otti heidät kaikki vastaan. Seurakunnassakin voimme luottaa siihen, että läsnäoleva Jeesus saa aikaan muutoksen ja Hänen valtakuntansa leviää. 

Marko