Tekijä: Remes

1. Kun. 21

Nabotin kohtalo muistuttaa Urian kohtaloa.  Valta-aseman väärinkäytöksellä molemmissa  tapauksissa surmattiin syytön mies. Varsinainen  juonittelija ei ole tällä kertaa kuningas, vaan hänen vaimonsa Isebel. Tekstistä ei käy ilmi, oliko Ahab tietoinen kaikista likaisista yksityiskohdista, mutta viimeistään siinä vaiheessa, kun hän sai tietää, että hänet suututtanut mies oli kätevästi kuollut, niin hänen olisi pitänyt ottaa asioista selvää.  

Tämä luku päättyy kuitenkin jossain määrin onnellisesti. Ahab nöyrtyy Jumalan edessä ja hänelle langetettu tuomio lieventyy. Vaikka Ahab muistetaan pahana kuninkaana, niin hänessä kuitenkin oli toinenkin puoli. Kun tämän tiedon liittää siihen, mitä hänestä muualla kerrotaan, niin voisiko olla, että hän oli vain liian kiltti, eikä uskaltanut sanoa ei. Tämän päivän luvussakin todetaan, että hän teki pahat tekonsa vaimonsa yllyttämänä. Yrittäessään ”vain” olla toisille mieliksi, hän tuli tehneeksi paljon pahaa. Mielenkiintoista kyllä, ihminen, joka ei halua pahoittaa toisten mieltä, voi olla ihan yhtä huono hallitsija kuin väkivaltainen despootti. Hän vain pahaa tehdessään kätkeytyy toisten selän taakse ja pesee kätensä vastuusta. Tämä ei tietenkään tarkoita sitä, että kiltteys sinänsä olisi huono ominaisuus, mutta selkärangattomuus on. Nämä kaksi asiaa on helppo sekoittaa keskenään.

Joh. 5

Olen ennenkin miettinyt Jeesuksen kysymystä Betesdan lammikon luona tapaamalleen miehelle: ”Tahdotko tulla terveeksi?”  Äkkiseltään tämä saattaa tuntua oudolta, sillä olihan mies ollut sairaana miltei neljäkymmentä vuotta. Tokihan hän halusi parantua! Varmasti kivuista ja säryistä vapautuminen olikin hänelle mieluista, mutta kokonaisuuteen sisältyi paljon muutakin.  Parantuminen merkitsisi hänelle uutta identiteettiä. Tähän mennessä hän oli ollut ”rampa Betesdan lammikolla”. Osa ei ollut kaksinen, mutta se oli ainut, mitä hänellä oli. Mitä hän sanoisi itsestään tästä eteenpäin? Mies vailla menneisyyttä? Häneltä myös varmasti puuttui paljon sellaisia taitoja ja tietoja, jotka muut olivat oppineet jo lapsena. Tervehtyminen merkitsi hänelle siis valtavaa haastetta ihan käytännön tasolla. Lisäksi mies oli ajautunut yhteiskunnan ulkopuolelle. Hänen tuttavapiirinsä koostui muista sairaista. Menettäisikö hän nyt kaikki ystävänsä? Ja lopulta pitää miettiä myös hengellistä puolta. Vakava sairaus voi toimia syntipukkina, joka estää meitä ottamasta vastuuta elämästämme ja käytöksestämme.  Emme tiedä, oliko miehen kohdalla näin, mutta ehkä teksti viittaa vähän siihen suuntaan. Jeesus nimittäin sanoi kohdattuaan hänet myöhemmin terveenä näin:

”Sinä olet nyt terve. Älä enää tee syntiä, ettei sinulle kävisi entistä pahemmin.”

En tiedä, oliko tämä vain ylipäänsä hyvä elämänohje vai viittasiko Jeesus miehen aikaisempaan elämään ja tarkoitti, että se meno ei voinut jatkua. Tämä puoli miehen elämässä jää arvoitukseksi, mutta muuten hänen tilanteeseensa pystyy kyllä samaistumaan. Edellä olevia kysymyksiähän me kaikki joudumme pohtimaan, kun elämämme on saamassa uuden suunnan. En olisi yhtään yllättynyt, jos mies pohdittuaan hyviä ja huonoja puolia, olisi lopulta päättänyt jatkaa kuten tähänkin asti. Uskon, että se mahdollisuus oli todella olemassa, sillä Jeesus ei olisi parantanut häntä väkisin. Onneksi hän ei tehnyt niin ja uskalsi ottaa haasteen vastaan. Tässä hän toimi meille hyvänä esikuvana.

 

Marko

1. Kun. 20

Tässä luvussa on kertomus siitä, miten kuningas Ahab kerrankin totteli Jumalaa ja sai suuren voiton taistelussa. Tosin hänellä ei tuossa tilanteessa ollut juuri vaihtoehtoja, koska vastassa oli ylivoimainen vihollinen ja tilanne näytti toivottomalta.  Ahab siis tunnisti ja tunnustikin sen, että Herra pystyi auttamaan  ja toimimaan. Hän ei kuitenkaan  milloinkaan oikeasti sitoutunut ja tällainen opportunistinen asenne koitui hänen kohtalokseen.  Ahab lopulta välitti vain itsestään ja vallasta.

Merkillistä kyllä, Ahab saa tässä luvussa tuomion siitä, että hän oli armollinen voittamaansa Syyrian kuningasta kohtaan. Tosin emme tiedä tästä  tuomion lausuneesta profeetasta mitään, joten en  olisi tästä valmis tekemään mitään pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Ahabin asenne tätä profetiaa kohtaan oli kuitenkin kuvaava. Se ei ollut hänelle mieleen, joten hän suuttui. Minkäänlainen ajatus nöyrtymisestä ei ilmeisesti käynyt hänen mielessäänkään.

Tämä luku siis näin epäsuorasti varoittaa ”rusinat pullasta” -asenteesta Jumalaa kohtaan. Jos olemme valmiita kuuntelemaan Häntä vain silloin kun se meitä miellyttää, niin Jumala  lakkaa olemasta meille Jumala. Pelkäänpä, että olemme tähän taipuvaisempia kuin huomaammekaan. Tämä on jälleen kerran yksi asia, jossa tarvitsemme myös  toinen toisiamme, jotta meidät voidaan palauttaa maan pinnalle tarpeen tullen. Ahabille profeetat toimivat tällaisina peileinä, mutta valitettavasti hän ei vain kuunnellut heitä(kään).

Joh. 4

Kertomus samarialaisesta naisesta liittyy mielenkiintoisella tavalla edellisen luvun teemoihin. Eilisessä luvussahan Jeesus puhui valosta ja paljastumisesta.  Valo näyttää asioita elämistämme, joita emme välttämättä halua nähdä tai näyttää muille. Ehkä emme edes olleet aiemmin huomanneet niitä itsekään. Toisaalta valo paljastaa elämästämme myös positiivisia asioita. Lisäksi valo myös auttaa meitä näkemään kaiken muunkin selkeämmin.  Jos pimeään huoneeseen syttyy valo, niin hahmotamme reittimme ja huoneessa olevat esineet paljon paremmin.  Yksi puoli valosta on sekin, että se näkyy kauas ja houkuttelee ihmisiä luokseen kuin majakka. 

Tutkitaanpa, miten tämä näkyy tämän päivän kertomuksessa. Tässä meillä on nainen, joka vältteli muita ihmisiä.  Hän selvästikin ajatteli, että hänen tekonsa eivät kestä päivänvaloa, joten hän mieluummin altisti itsensä sille ulkoisesti. Varmasti myös muut ajattelivat samalla tavalla ja heidän suhtautumisensa oli tietysti osasyynä eristäytymiseen.  En usko, että nainen olisi etukäteen villeimmissäkään kuvitelmissaan  osannut ennustaa, mitä Jeesuksen kohtaaminen merkitsi! Jos hänelle olisi sanottu, että Jeesus on valo, joka tuo julkiseksi hänen pahat tekonsa, hän olisi todennäköisesti pysynyt poissa.  Miksi hänen pitäisi kuunnella taas kerran moitetta siitä, kuinka hän oli sotkenut elämänsä?  Pintatasolla kaikki tämä pelko myös toteutui, mutta aivan eri tavalla kuin mitä voisi kuvitella.  Jeesus todella toi esiin hänen tekonsa, mutta kahden kesken ja terapeuttisesti.  Tämä vapautti naisen katsomaan tilannettaan uudella tavalla. Hän pystyi nyt puhumaan historiastaan avoimesti ja häpeä oli poissa. Hän jopa itse liitti sen osaksi todistusta, jolla hän kutsui ihmisiä katsomaan Messiasta! 

Uskallan lisäksi ajatella, että Jeesuksen valossa naisen elämä lakkasi olemasta sekava ja mieletön. Ensimmäisen kerran nainen sai kuulla, että hänenkin elämällään on arvoa ja tarkoitus.  Itse Messias tarjosi hänelle elävää vettä! Jeesuksen tapaaminen myös vapautti  naisessa sellaisia puolia, joista hän tuskin oli aiemmin ollut tietoinen. Muita välttelevästä hylkiöstä tulikin koollekutsuja. Tämä oli niin valtava muutos, että ihmiset lähtivät kaupungista katsomaan, mistä oikein oli kyse. 

Toivottavasti tämä kertomus rohkaisee meitä  näkemään sen, että Jeesuksen valoon kannattaa tulla! 

Marko

1. Kun. 19

Kun Elia oli saanut uransa kuuluisimman voiton, siitä seurasikin pakomatka ja masentuminen. Olihan hän ollut ennen tätä tilannettakin pakosalla jo useamman vuoden ajan, joten paluu vanhaan saattoi tuntua senkin vuoksi entistä ankeammalta. Kaikki ei muuttunutkaan kerralla hyväksi.  

Elian elämä kokonaisuudessaan kertoo siitä, että Jumala voi puhua hyvin monella tavalla.  Tässä luvussa nähdään, kuinka Jumala toimii sielunhoitajana. Jumala piti Eliasta huolta jo matkalla vuorelle, keskellä erämaata.  Siinä tilanteessa ei tarvittu sanoja, sillä ruoka ja juoma riittivät ensiavuksi ensimmäisen neljänkymmenen päivän aikana. Kun Elia sitten lopulta pääsi vuorelle, niin Jumala lähestyi häntä tavalla, joka sopi hyvin hänen masennukseensa: rauhallisesti ja hiljaisesti.  Elia sai ensin puhua ja valittaa. Jumala kuunteli  ja lopulta antoi hänelle tehtävän: hänen tulisi voidella kaksi tulevaa kuningasta ja yksi profeetta. Jumala myös kertoi Elialle, että hän ei luulostaan huolimatta ollut yksin, vaan Israelista löytyi muitakin, jotka olivat vielä Herralle uskollisia.

Läsnäolo, hiljaisuus ja kuunteleminen. Ruoka ja juoma. Lopulta uusi tehtävä ja rohkaisu. Minusta tuntuu, että tästä voi oppia aika paljon siitä, kuinka lähestyä toisia ihmisiä. Tosin tuo viimeinen kohta, uusi tehtävä, on ihmisen ja Jumalan välinen asia. Mutta voimme rohkaista toisiamme siihenkin, jos ja kun näemme Jumalan heitä kutsuvan.

Joh. 3

Jeesuksen ja Nikodemoksen yöllinen  keskustelu kertoo melkein kaiken oleellisen.  Kaikesta! Jeesus kertoo uudestisyntymisestä, omasta alkuperästään, tehtävästään, pelastuksesta ja tuomiosta.  Muun muassa. Kaikki tämä mahtuu vain 21:een jakeeseen! 

Jeesus tuli maailmaan pelastamaan tuomittuja ihmisiä. Ei tuomitsemaan pelastuksen tarpeessa olevia. Käsitteet tuomio ja pelastus saivat uuden sisällön. Merkittäväksi paljastuukin suhtautuminen Jeesukseen, ei teot tai vaikkapa kuuluminen oikeaan porukkaan. Tämä on ilosanoma sellaisille, jotka kokevat olevansa epäonnistuneita tai riittämättömiä. Toisille se saattaa olla vaikea ottaa vastaan. 

Pintatasolla Jeesuksen puhe saattaa tuntua ristiriitaiselta. Ensin hän puhuu siitä, että sitä joka uskoo Poikaan, ei tuomita. Mutta siten tuomiosta puhuttaessa Hän sanookin, että ihmiset, jotka eivät usko, eivät halua tulla valoon, jotta heidän pahat tekonsa eivät paljastuisi. Uskovat eivät tekojaan peittele, koska haluavat näyttää, että heidän tekonsa on Jumalasta. Onko siis niin, että usko on vain niitä varten, joilla ei ole mitään salattavaa?

Avain tämän ymmärtämiseen on Jeesuksen persoonassa. Kaikki alkaa Hänestä ja loppuu Häneen. Esimerkiksi mitä on ne teot, joista Jeesus tässä puhuu? Tätähän kysyttiin Jeesukselta luvussa 6:

He kysyivät: ”Mitä meidän tulee tehdä, että tekomme olisivat Jumalan tekoja?” Jeesus vastasi: ”Uskokaa häneen, jonka Jumala on lähettänyt. Se on Jumalan teko.”

Jep, ympäri käydään ja yhteen tullaan! Usko on Jumalan teko, jota vaaditaan, jotta voitaisi uskoa… Ei tästä helppoa kaaviota taida saada, sillä kysehän on elämästä, eikä sitä voi aina alistaa yksinkertaisten loogisten sääntöjen vangiksi. Käytännön tasolla asian voi kyllä ymmärtää. Jeesuksen kohtaaminen merkitsee haastetta. Tällöin nimenomaan usko ratkaisee, miten toimimme. Tunnustammeko Hänet siksi, joka Hän on vai haluammeko mieluummin esimerkiksi olla itseriittoisia. Toisaalta usko on Jumalan teko, Hänestä lähtöisin, joten se on samalla lahja. Kun tajuamme, että tätä lahjaa meille tarjotaan, voimme ottaa sen vastaan. Me emme pysty mitenkään siitä kerskumaan tai korottamaan itseämme toisten yläpuolelle. 

Jeesuksen sanat voidaan soveltaa vain niihin ihmisiin, jotka ovat Hänet kohdanneet. Emme saa esimerkiksi ajatella, että toisella tavalla uskovat tai uskonnottomat olisivat automaattisesti pahoja, koska he eivät suostu näkemään totuutta itsestään ja Jeesuksesta. Jeesus sanoi näin:

”Tuuli puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen laita.”

Usko on siis lopulta mysteeri, mutta sen vaikutukset voidaan havaita.  Rukoillaan näitä vaikutuksia elämäämme ja seurakuntaamme!

Marko