Tekijä: Remes

1. Sam. 4

Tässä luvussa liitonarkku joutuu filistealaisten haltuun. Israelilaiset käyttivät sitä jonkinlaisena taikakaluna, jonka piti taata sodassa voitto. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan he kärsivät raskaan tappion ja vielä menettivät tosiaan arkunkin.  En osaa tästä oikein muuta sanoa kuin että  jotain oli mennyt israelilaisten jumalasuhteessa vinoon. Liitonarkku oli elävä muistutus Jumalan suurista teoista, mutta sillä ei voinut korvata itse asiaa.

Luuk. 13

Tämän luvun teemat täydentävät tavallaan eilistä lukua. Luku 12 alkoi varoituksella tekopyhyydestä ja tämä luku alkaa sen toteamisella, että olemme kaikki syntisiä.  Vaatimus kääntymisestäkin koskee kaikkia.  Ikään kuin toisella puolen pöytää on Jumalan valtakunta, joka kasvaa vääjäämättä. Tässä asiassa siis jumalallinen ja inhimillinen sekoittuu niin, että niitä on vaikea erottaa toisistaan.

Tästä luvusta  nostan esiin seuraavan jakeen: ”Monet viimeiset ovat silloin ensimmäisiä, monet ensimmäiset viimeisiä.” Ihmisten tekemät listat pyhistä ja pahoista ihmisistä ovat siis aika typeriä ja turhia. Paljon järkevämpää on keskittyä oman jumalasuhteen hoitoon.

Marko

1. Sam. 3

Samuelin kutsuminen on kertomus, jonka olen kuullut ensimmäisen kerran jo lapsena.  Silloin minulle jäi mieleen, että hän oli tapahtumahetkellä vielä lapsi, mutta nyt tekstissä lukeekin vähän epämääräisemmin ”nuori Samuel”. Minusta on myös vähän yllättävää, että Samuel sai nukkua pyhäkössä, sillä olihan Herran liitonarkku yksi pyhimmistä esineistä koko maassa.

Lapsuudesta muistan myös sen, että Eelille vähän naureskeltiin, kun hänellä kesti niin kauan tajuta, kuka Samuelille puhui. Nyttemmin minusta tuntuu itseasiassa aika vaikuttavalta, että hän tajusi sitä ollenkaan. Samuelhan sanoi vain: ”Kutsuit minua. Tässä olen.” Luultavasti itse olisin jossakin vaiheessa vain hermostunut ja käskenyt olemaan pelleilemättä.

Jumala siis puhui Samuelille ja viesti oli Eelille aika synkkä. Mielestäni Eeli reagoi siihen väärin. Hän ajatteli profetian olevan lukkoon lyöty ennustus ja jäi vaan odottamaan mitä tuleman piti. Itse ajattelen, että profetian tarkoitus on vaikuttaa. Jesajan kirjassa sitä verrataan sateeseen, joka saa maan vihertämään. Nyt kasvu jäi tapahtumatta. Itse sana tosin kyllä tuntui aika ehdottomalta: ”Eivät uhrit eivätkä lahjat koskaan sovita Eelin suvun rikosta.” Mutta silti, kun verrataan Eelin passiivisuutta vaikkapa Daavidin käytökseen vastaavassa tilanteessa, niin ero on suuri (2. Sam 12:16).

Tämän luvun pääsanoma on minulle se, että Jumala puhuu! 

Luuk. 12

Tässä luvussa Jeesus puhuu enimmäkseen Hänen seuraamisestaan eri näkökulmista. Ikään kuin pohjustuksena Hän kuitenkin aloittaa varoittamalla tekopyhyydestä. Tätä hän kutsui ”fariseusten hapatteeksi”. Ajatuksena selvästi oli, että täydellisyyden teeskentely tarttuu  ja muuttuu tavallaan osaksi kulttuuria. Tästä seuraa, kuten Jeesus toisaalla opetti, usein voimakas tuomitsemisen halu. Kun kieltäydymme näkemästä itsessämme mitään vikaa, niin alamme inhoamaan toisissa ihmisissä kaikenlaisia pieniä tai suuria puutteita. Ja alamme näkemään näitä puutteita sielläkin, missä niitä ei ole.

Muuten minulle  jäi tästä luvusta mieleen tämä tuttu lause: ”Missä on aarteenne, siellä on myös sydämenne.” Jos Jumalan valtakunta on meille todella kallisarvoinen, niin siitä seuraa aika luontevasti kaikki ne asiat, joihin Jeesus tässä luvussa meitä kehottaa. Jeesuksesta ei tule meille aarretta käskemällä tai teeskentelemällä, sillä tämähän olisi juuri se fariseusten tapa lähestyä asiaa, mistä edellä varoitettiin.  Pakon sijaan tarvitsemme aitoa Jumalan kohtaamista ja läsnäoloa.

 

Marko

1. Sam. 2

Hannan kiitosvirsi kertoo uskosta siihen, että maailmassa vallitsee oikeudenmukaisuus ja paha saa palkkansa. Nykypäivän kyynisessä ilmapiirissä tällainen asenne on harvinainen. Itse ajattelen, että usko oikeudenmukaiseen Jumalaan on aivan perustavanlaatuisen tärkeä asia. Ilman sitä elämässä tai maailmankaikkeudessa  ei ole pohjimmiltaan mitään hyväntahtoista. Toki yksityisen ihmisen elämä silti voi olla kelvollistakin, mutta vaikeuksien keskellä kamppaileva jää helposti epätoivon valtaan. Olisiko Hanna jaksanut rukoilla, toivoa ja odottaa vuosikausia, jos hän olisi ajatellut tilanteensa olevan seurausta kasvottoman kohtalon tai ailahtelevan jumalan oikusta?

Luuk. 11

Jeesuksen opetus rukouksesta liittyy hyvin edellä oleviin pohdiskeluihin. Hän opettaa rukoilemaan hellittämättä, jopa tavalla jota voisi kutsua röyhkeäksi. Tai ehkä oikea sana kuitenkin olisi epätoivoinen. Jeesus myös opastaa meitä, mitä meidän kannattaa rukoilla. Isä meidän -rukous on jo itsessään kokonaisuus. Opetus ei kuitenkaan lopu siihen. Kun  tekstiä lukee, jää vaikutelma, että varsinainen kärki on tässä:

”Jos kerran te pahat ihmiset osaatte antaa lapsillenne kaikenlaista hyvää, niin totta kai teidän Isänne paljon ennemmin antaa taivaasta Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä pyytävät.”

Pyhän Henki, Hänen läsnäolonsa ja ohjauksensa on lopulta vastaus tarpeisiimme. Tämä saattaa kuulostaa ylihengelliseltä. On hyvä muistaa, että tämä on tosiaan vain opetuksen huipennus, eikä tietenkään syrjäytä mitenkään sitä, mitä Jeesus opetti ennen sitä. Saamme siis pyytää Jumalalta muitakin asioita. Mutta kun Pyhä Henki tulee paikalle, niin Jeesuskin tulee paikalle. Ja Hän lupaa näin: ”Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän.”

Marko