Tekijä: Remes

Joos. 6

Jerikon valloitus oli melkoinen kuuliaisuusharjoitus. Jumalan ohjeet olivat täsmälliset ja niitä oli helppo noudattaa. Niissä ei vain tuntunut olevan mitään järkeä! Aikaisemmat tapahtumat olivat onneksi saaneet kansan luottamaan Joosuaan siinä määrin, että he tottelivat hänen ohjeitaan tinkimättä.

Onkohan liian kaukaa haettua verrata tätä tapahtumaa luomiskertomukseen?  Luomiskertomuksessa Jumalan työ ei tapahtunut yhtä salassa kuin nyt, mutta muuten yhteys näiden kahden kertomuksen välillä vaikuttaa ilmeiseltä.  Luomiskertomuksessa Jumala loi maailman kuudessa päivässä ja seitsemäntenä hän lepäsi. Kansa kiersi Jerikoa hiljaisuuden vallassa kuusi päivää ja seitsemäntenä he hyökkäsivät sinne. Kuuden päivän aikana ei tapahtunut näennäisesti mitään, mutta silloin Jumala teki työtään. Toki myös ihmiset  osallistuivat näiden päivien aikana Jumalan työhön, mutta niin, että sen merkitystä oli vaikea nähdä. Tärkeää oli olla kuuliainen. Seitsemäntenä päivänä Jumalan työ tuli näkyväksi ja Jerikon valtaaminen mahdollistui.  Oma symboliikkansa on vielä silläkin, että ilmeisesti Jeriko vallattiin lepopäivänä eli sapattina, Jumalalle pyhitettynä päivänä.

Näiden periaatteiden soveltaminen omaan ja seurakunnan elämään on mahdollista.  Erityisesti ne sopivat tilanteisiin,  kun edessämme on mahdottomalta tuntuvia haasteita. Kaikki lähtee siitä, että meidän tulee kuunnella Jumalaa. Miten Hän haluaa meidän toimivan sillä välin kun Hän toimii hiljaisuudessa? On tärkeää olla uskollinen sille, vaikka tuloksia olisikin vaikea  nähdä. Seitsemäs päivä tulee vielä ja silloin muurit sortuvat.

Room. 1

Roomalaiskirje on valtava aarreaitta. Ilman sitä uskonpuhdistus olisi jäänyt tapahtumatta ja meitä luterilaisia ei olisi olemassa. Siinä Paavali korostaa sitä, että pelastumme uskomalla Jeesukseen. Joosuan kirjan pohdinnassani tuossa edellä törmäsin usein sanaan kuuliaisuus. Ehkä siksi huomioni kiinnittyi tässä ensimmäisessä luvussa näihin sanoihin (jae 5):

”Häneltä minä olen saanut armon ja apostolinviran, jotta hänen nimensä kunniaksi johtaisin ihmisiä kaikista kansoista uskonkuuliaisuuteen.”

Tässä siis puhutaan uskosta ja kuuliaisuudesta niin, että ne suomalaisessa käännöksessä on jopa yhdistetty omaksi sanakseen. Vilkaisin tätä samaa kohtaa englanninkielisestä käännöksestä (NIV) ja jälkimmäinen lause tässä jakeessa kirjaimellisesti suomennettuna kuuluisi  näin: ”Kutsuisin pakanoita kuuliaisuuteen, joka tulee uskon kautta.”  Minun mielestäni tuota englanninkielistä versiota on helpompi ymmärtää.  Sen mukaan Paavali ”vain” kutsuu, ei johda, ja kuuliaisuus on  seurausta uskosta. Kun tähän vielä liittää ajatuksen siitä, että usko on Jumalan työtä, niin Paavalin puhe armosta saa lisää kaikupohjaa. Pelastus on lähtöisin Jumalasta, mutta kuuliaisuuttakin tarvitaan.

Tämän tekstin äärellä pyydän, että Jumala vahvistaisi Roomalaiskirjeen sanoman omassa sydämessäni niin, että uskoa tosiaan seuraisi kuuliaisuus. Ei orjamainen sääntöjen noudattaminen, vaan vapaa ja iloinen Jeesuksen seuraaminen.

Marko

Joos. 5

Päivän luvussa on kolme selkeästi erillistä kappaletta. Ensimmäisessä kerrotaan siitä, kuinka amorilaiskuninkaat pelkäsivät israelilaisia ja eivät sen vuoksi hyökänneet heidän kimppuunsa. Toisessa kuvataan sitä, miten Joosua suoritti massaympärileikkauksen ja kuinka kansa vietti sen jälkeen pääsiäistä. Viimeisessä kappaleessa Joosua kohtaa Herran sotajoukon päällikön.  

Tapahtumat eivät vaikuta kovin ihmeellisiltä, mutta kannattaa muistaa, että tämä oli tyyntä myrskyn edellä. Kaikki tiesivät, että seuraavana oli vuorossa hyökkäys Jerikoon. Herra oli luvannut olla heidän kanssaan, mutta sotaan ei ole silti koskaan mukava lähteä.  Miten siis saada kansa oikeaan mielentilaan? He puhdistautuivat ja viettivät pääsiäistä. 

Tämä sai minut pohdiskelemaan juhlien merkitystä. Tämän tekstin valossa juhlapäivät ovat sitä varten, että voisimme paremmin suorittaa ne tehtävät,  jotka seuraavat niitä juhlia. Mutta miten se olisi mahdollista, koska juhlien (varsinkin joulun) valmistelu on nykyään niin kokonaisvaltaista, että tarvitsisimme lomaa sen jälkeen. Ehkä meidän pitäisi miettiä koko asiaa uudestaan…

Mark. 16

Eilen tutustuimme naisiin, joista tuli Jeesuksen ylösnousemuksen ensimmäiset todistajat. He olivat tavallisia ihmisiä, eivät mitään sankareita. Vai mitä pitäisi ajatella seuraavasta lauseesta:

Ulos tultuaan naiset pakenivat haudalta järkytyksestä vapisten. He eivät kertoneet kenellekään mitään, sillä he pelkäsivät.

Tämä voisi olla masentavaa, jos ei tietäisi heidän olleen Jumalan valitsemia omaan tehtäväänsä. Sanoma Jeesuksen ylösnousemuksesta levisi heidän kauttaan ja heistä huolimatta.  He olivat vain yksi rengas pitkässä ketjussa, joka ulottuu meidän päiviimme saakka. Heidän tehtävänsä ei ollut saarnata kaikelle kansalle, vaan ainoastaan kertoa Jeesuksen opetuslapsille tämä yksinkertainen sanoma:

Menkää nyt sanomaan hänen opetuslapsilleen, myös Pietarille: ”Hän menee teidän edellänne Galileaan. Siellä te näette hänet, niin kuin hän itse teille sanoi.”

Naiset olivat siis kuin pieni lumipallo, joka sai aikaan valtavan lumivyöryn. Tämä on minun mielestäni aika rohkaiseva ja puhutteleva ajatus.

Marko

Joos. 4

Vertasin eilisessä tekstissä Joosuan ja kansan saapumista Jordanin yli Mooseksen aikaiseen Kaislameren ylitykseen. Tänään huomaamme, että ne toimivat samaan tapaan myös johtajuuden vahvistamisena.

Kun israelilaiset näkivät, miten Herran käsi oli lyönyt Egyptin, he pelkäsivät Herraa ja uskoivat häneen ja hänen palvelijaansa Moosekseen, ( 2. Moos 14: 31).

Sinä päivänä Herra vahvisti Joosuan aseman israelilaisten johtajana, ja he kunnioittivat Joosuaa koko hänen elämänsä ajan, kuten olivat kunnioittaneet Moosesta. (Joos. 4:14)

Kun valitsemme johtajaa, niin ei riitä, että hän itse tietää Jumalan valinneen hänet tehtäväänsä.  Jumala toki kutsuu johtajat tehtäväänsä, mutta hän myös vahvistaa johtajuuden niin, että se on muillekin ilmiselvää.

Yhdessä suhteessa Mooseksen ja Joosuan ajan tapahtumat erosivat toisistaan. Kaislameren ylitys tapahtui kovassa kiireessä faraon sotajoukon ajaessa israelilaisia takaa. Nyt ei ollut samanlaista hätää ja Joosualla oli aikaa kerätä kiviä Jordanin pohjasta muistomerkin pystyttämistä varten.  Vastaavia kertomuksia muistomerkeistä on Raamatussa useita ja luulen, että muinainen Israel oli täynnä kiviröykkiöitä, jotka kertoivat kohtaamisista Jumalan kanssa. Saattoi olla, että aikojen saatossa niiden tarkka merkitys unohtui, mutta silti ne konkreettisesti kertoivat siitä, että tällä paikalla tapahtui joskus jotain merkittävää. Kun itse vierailen vaikkapa vanhassa kirkossa, niin on pysäyttävää ajatella kaikkia niitä ihmisiä, jotka ovat siellä rukoilleet, kastettu, menneet naimisiin tai siunattu haudan lepoon. Mutta sellaiset paikat, joissa on tapahtunut jotain tärkeää omassa elämässäni, ovat toki henkilökohtaisesti vielä paljon merkittävämpiä. Minulle esimerkiksi Kortepohjan kirkko on sellainen. Muistan paikan, jossa olin ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa puolestani rukoiltiin ja sain kuulla rohkaisevaa profetiaa. Muistan myös usean tilanteen, jossa olen itse saanut rukoilla ja rohkaista toisia. Muistan pöydän, jossa istuin kun kävimme keskusteluja ensimmäisten Alfa-kurssien aikana. Muistan,  kuinka olen kuullut siellä todistuksia isoista rukousvastauksista. Muistan, kun lapseni kastettiin.  Kun katson puhujan pulpettia, niin usein pystyn palauttamaan mieleeni puheita, joita olen siellä kuullut. Tuosta paikasta on tullut minulle konkreettinen muistomerkki Jumalan läsnäolosta.

Me tarvitsemme muistomerkkejä, jotka kertovat meille asioista, jotka ovat tapahtuneet ennen meidän aikaamme. Mutta me tarvitsemme myös henkilökohtaisia muistomerkkejä, jotta emme unohtaisi, että Jumala on ollut myös meidän kanssamme.

Mark. 15

Tämän päivän  tekstin pääosassa on tietysti Jeesuksen ristiinnaulitseminen ja kuolema. Vahvassa sivuroolissa ovat myös Hänen ylösnousemuksensa ensimmäiset todistajat. He ovat naisia, jotka esitellään tässä luvussa:

Paikalla oli myös naisia jonkin matkan päässä tätä katselemassa. Heidän joukossaan olivat Magdalan Maria, toinen Maria, joka oli nuoremman Jaakobin ja Joosefin äiti, sekä Salome. Jo Galileassa he olivat kulkeneet Jeesuksen mukana ja palvelleet häntä. Siellä oli monia muitakin naisia, jotka olivat tulleet Jerusalemiin Jeesuksen mukana.

Koska näistä naisista mainitaan käytännössä vain nimet, niin oletan, että alkuseurakunnan ihmiset tunsivat heidät niiden perusteella. Eihän apostolienkaan taustasta juuri enempää kerrota. Nämä naiset olivat uskollisia loppuun asti ja ansaitsevat kyllä, että heidän nimensä muistetaan. Ilman heitä myös todisteet Jeesuksen ylösnousemuksesta olisivat paljon hatarammalle pohjalla. Ironista kyllä, tämä on totta vain näin jälkikäteen ajateltuna. Antiikin aikana naisten todistusta ei pidetty kovin suuressa arvossa. Nimittäin, jos kertomus ylösnousemuksesta olisi keksitty, niin todistajaksi olisi todennäköisesti valittu (vaikutusvaltaisia) miehiä.

Tämän tekstin ääressä mieleeni nousivat nämä Jeesuksen sanat: ”Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi”. Se sopii hyvin Jeesuksen ristin äärellä päivystäneisiin naisiin ja tätä uskollisuutta pyydän itsellenikin ja seurakunnallemme.

Marko