4 Moos. 19 Luuk. 20

4 Moos. 19

Luuk. 20

Suuren neuvoston jäsenet yrittivät kyseenalaistaa temppelissä Jeesuksen valtuuksia. Jeesus teki vastakysymyksen, johon neuvoston jäsenet eivät ihmispelossaan kyenneet vastaamaan. Seuraavaksi Jeesus kertoi vertauksen viinitarhan vuokraajista. Siinä hän toi ilmi juutalaisten hengellisten johtajien aikomuksen tappaa hänet, 20:19. Kuulijat ymmärsivät vertauksen keskeiset pointit. Jumala oli lähettänyt profeettoja ja nyt Hän lähetti Poikansa. Hän on perillinen, kulmakivi, jonka rakentajat hylkäsivät.

Jeesusta ei saatu sanoistaan kiinni, jotta hänet olisi voitu luovuttaa tuomittavaksi, 20:20. Vastustajat joutuivat vaikenemaan. Jeesusta hiillostettiin vielä kysymyksillä veron maksamisesta ja ylösnousemuksesta. Jeesusta ei voitu todeta syylliseksi mihinkään.

Tämä luku luo pohjaa sille, mitä Luukkaan viimeisissä luvuissa kerrotaan. Jeesus sai valtuutensa Isältä. Hän oli synnitön. Siksi Hänen kuolemansa saattoi olla kertakaikkinen uhri, jonka perusteella me saamme anteeksi ja pääsemme yhteyteen Isän kanssa. Jeesuksella oli häkellyttävää viisautta vastata vastustajilleen ja opettaa kansaa. Kaikkein ihmeellisintä oli kuitenkin se rakkaus meitä ihmisiä kohtaan, että Hän kuoli syyttömänä meidän puolestamme. Tätä en voi loppuun asti ymmärtää. Mutta voi kiittää ja ylistää Häntä.

Mika

Tiedotusposti

Hei,

palmusunnuntain BrunssiKirkko on 2.4. klo 11 Kristillisellä koululla, Voionmaankatu 18. Brunssi toteutetaan nyyttäreinä, joissa suosimme suolaista syötävää. Marko Remes opettaa New Wine arvojen sanaparista risti ja ylösnousemus. Lapsille on omaa ohjelmaa kahdessa ikäryhmässä. Voit seurata BrunssiKirkkoa Zoom-yhteydellä. ID-numero siihen on 814 5679 1780 ja salasana 791234. Suora linkki Zoomiin:

https://us02web.zoom.us/j/81456791780?pwd=NzZIUm9QakpVWFNFZ05HWFp0TEFZZz09

Topi opetti viime sunnuntaina Palokan kirkossa siitä, miten Jeesus kohtasi ihmisiä. Hän kiteytti opetuksen neljän B:n ympärille: bless (siunata), belong (kuulua), believe (uskoa) ja behave (käyttäytyä). Fariseukset toimivat päinvastaisessa järjestyksessä. He vaativat ensin oikeaa käyttäytymistä ja sitä, että elämä oli ulkonaisesti hurskasta. Sitten tuli usko ja vasta sen jälkeen kuuluminen/liittyminen Jumalan kansan yhteyteen ja lopuksi osallisuus siunauksista ja Jumalan hyvyydestä.

Jeesus toimi toisella tavalla. Hän tuhlasi rakkauttaan ja hyvyyttään ihmisille, jotka eivät sitä toisten mielestä edes ansainneet. KohtaamisPaikan raamatunlukuohjelmassa tänään oleva Sakkeus (Luukas 19:1-10) on tästä hyvä esimerkki. Jeesus otti Sakkeuksen yhteyteensä ja siitä seurasi uskon syntyminen. Sakkeuksen elämän täytti ilo. Hän oli oma-aloitteisesti valmis jakamaan omastaan kaikille niille, joilta oli vääryydellä ottanut liikaa veroja. Voit kuunnella Topin puheen oheisesta linkistä: 
https://www.youtube.com/watch?v=iaEhm6onTHM

Kotisivujemme kalenteriin on lisätty KohtaamisRyhmien kokoontumistietoja. Tänä vuonna on syntynyt muutama uusi ryhmä, joten nyt on hyviä vaihtoehtoja oman KohtaamisRyhmän löytymiselle. Lisätiedot sivulta kohtaamispaikka.net/events/ Jeesus kanssasi – aina ja kaikkialla!
Mika 

4 Moos. 18 Luuk. 19

4 Moos. 18

Luuk. 19

Edellisessä luvussa oli rikas mies, joka lähti murheellisena Jeesuksen luota pois. Tämän päivän luvussa esiintyy toinen rikas mies, Sakkeus. Sakkeuksen koti täyttyi ilosta Jeesuksen vieraillessa siellä. Sakkeuksen elämä muuttui tuona päivänä. Miten näiden kahden rikkaan miehen kohtaaminen Jeesuksen kanssa erosi toisistaan?

Edellisen luvun rikas mies lähestyi Jeesusta kysyen sitä, mitä hänen tulisi tehdä periäkseen iankaikkisen elämän. Sakkeus puolestaan halusi nähdä, millainen mies Jeesus on. Hän oli epäilemättä hyvin epäsuosittu mies kansan parissa. Hän oli rikas, mutta elämästä puuttui jotain. Jeesus kutsui Sakkeusta nimeltä ja halusi vierailla tuon syntisen miehen identiteettiä kantavan miehen luona. Jeesuksen osoittama hyväksyntä ja rakkaus sai aikaan muutoksen. Sakkeuksesta tuli iloinen ja antelias mies. Hän halusi korvata tekemänsä vääryydet.

Kertomus Sakkeuksesta kiteyttää hyvin opetuksen, joka liittyy englannin kielen sanoihin sanoihin bless (siunata), belong (kuulua), believe (uskoa), behave (käyttäytyä). Topi opetti näistä sanoista viime sunnuntain KohtaamisPaikassa. Elämän muutos on listan viimeisenä. Muutosta edeltää se, että ihminen saa ensin kokemuksen kuulumisesta ja rakkaudellisesta yhteydestä. Sen myötä usko löytyy ja vahvistuu. Tämä johtaa elämän muuttumiseen. Jos vaadimme ihmisiltä elämän muutosta seurakuntaan tulemisen ehtona, niin usko ja todellinen muutos voi jäädä syntymättä. 

Mika