Sofar aloittaa puheensa näin: “– Sinun puheesi ärsyttää minut vastaamaan, se kiihdyttää mieltäni. Se, miten opetat ja ojennat, loukkaa minua, mutta ymmärrykseni löytää kyllä sinulle vastauksen.” Job 20:2-3 Hänen puheen aloituksensa kertoo heti millaisena hän näkee itsensä suhteessa Jobiin. Hän ei ole edes kuunnellut Jobin vihjeitä siitä, että ystävät auttaisivat parhaiten häntä, jos säälisivät häntä. Ei, Sofar on tullut kertomaan omaa ratkaisuaan Jobin ongelmaan. Hän on tullut kertoakseen, mikä on Jobin kärsimyksen syy. Hän kyllä tietää, hän tuntuu tietävän ratkaisun kaikkeen, tähänkin tilanteeseen. Hän on tullut ratkaisemaan sen, miten Job pääsee pois kärsimyksestään. Hänen maailmankuvassaan kärsimyksen ongelma on ratkaistu, siitä kärsii vain syntiä tehnyt ihminen.
Ehkä ystävät olivat sellaisia, jotka itse eivät olleet kokeneet elämässään vaikeuksia. Ehkä heillä oli kaikki mennyt omien suunnitelmiensa mukaan. He uskoivat sellaiseen Jumalaan, joka varjelee kaikelta pahalta ja tuskalta niitä, jotka ansaitsevat sen. He eivät voineet ymmärtää, että Jumala voisi sallia sellaista kärsimystä, jota Job joutui kokemaan. Heidän käsitys kykynsä Jumalasta oli hyvin kapea ja muistuttaa menestysteologien opetusta. Kärsimyksen kokemus oli heille vierasta ja sen takia he eivät voineet lohduttaa Jobia. He eivät tuoneet Jobille lohdutusta, vaan piinan, pilkan ja ahdistuksen. He ajattelivat olevansa parempia ja onnistuneempia ihmisiä kuin Job.
Sofarin vastausta lukiessa pitää itse pysähtyä miettimään, miten minä kohtaan toisen ihmisen. Kohtaanko toisen ihmisen täynnä vastauksia, omiin tietoihini perustuen, niin ettei minua edes kiinnosta, mitä hänellä on sanottavaa. “Niin kuin tiedät, niin kuin on tiedetty muinaisista ajoista asti, siitä asti, kun ihmisiä on ollut maan päällä:” Job 20:4 Ajattelenko Jumalan toimivan niin kuin olen aina tottunut ajattelemaan hänen toimivan tai kuin luulen hänen toimivan? En tiedä kaikkea, en todellakaan tiedä. En tiedä kaikkea Jumalasta, uskon kyllä häneen. Sofarin kuvaus pahasta ihmisestä satuttaa Jobia,se on kuin kuvaus siitä, miten Jobille on käynyt. “Hänen talonsa vauraus häipyy tyhjiin, kun vesi syöksyy kaiken yli vihan päivänä. Tämä on kohtalo, jonka Jumala antaa pahalle, tällaisen perintöosan Jumala on hänelle varannut.” Job 20:28-29 Hän lyö Jobia omalla vääristyneellä, osa totuuksia julistavalla tiedollaan. Tällaiset sanat eivät tuo lohdutusta. Kovaa puhetta, kovia sanoja, kovia kiviä. Tietoa ilman rakkautta, sellaiselta varjele, sellaiset sanat rikkovat vain lisää.
Jumala on oikeudenmukainen tuomari, hän tuomitsee ihmiset tekojensa mukaan. Kerran tämä tuomio tulee toteutumaan. Meille, jotka uskomme, tuomion ja koston päivä on pelastuksen päivä. Se on päivä, jolloin pelastumme lopullisesti synnin tuhoavasta voimasta. Jumalan lopullisen pelastuksen päivä on ilon päivä. Nyt joudumme kohtaamaan surua, kärsimystä niin kuin Job. Joudumme elämäön pahuuden, saastan keskellä, jonka itsessäni myös kohtaa.
Karitsan hääateria on kuvaus siitä, mitä tulee kerran tapahtumaan. Me, hänen seurakuntansa, tulemme olemaan täydellisiä, Jumalalle valmistettuja kuin morsian. Morsiamella on päällään valkoinen puku, joka peittää kaiken. Me tulemme Jumalan eteen puhtaina, meitä verhoaa vanhurskaat teot, Jeesuksen vanhurskaat teot. Saamme olla Jumalamme edessä kauniina, puhtaina ja rakastettuina. Hän ei rankaise meitä, vaan osoittaa meille rakkautensa, koska olemme hänen morsiamensa. Tämä kuvaa kuinka paljon hän rakastaa meitä, miten läheisen yhteyden hän meihin on luonut ja vielä kerran luo rakkauden siteenä, saamme kohdata täydellisen rakkauden, ilman pelkoa ja rangaistusta. Saamme olla Jeesuksen edessä täydellisen puhtaita ja pyhiä, täydellisen hyviä ja täydellisen rakkauden kyllästämiä. Täydellisen vapaita kaikesta pahuudesta, pahoista teoista, pahoista ajatuksista. Kaiken pahuuden keskeltä jää jäljelle vain hyvyys ja puhtaus. Tämä on tulevaisuutemme, sitä kohti pyrimme kaikin voimin vanhurskauteen pyrkien sillä voimalla, jonka Jumala on meille antanut.
Mika M