Job. 20, Ilm. 19

Job. 20

Sofar aloittaa puheensa näin: “– Sinun puheesi ärsyttää minut vastaamaan, se kiihdyttää mieltäni. Se, miten opetat ja ojennat, loukkaa minua, mutta ymmärrykseni löytää kyllä sinulle vastauksen.” Job 20:2-3‬ ‭ Hänen puheen aloituksensa kertoo heti millaisena hän näkee itsensä suhteessa Jobiin. Hän ei ole edes kuunnellut Jobin vihjeitä siitä, että ystävät auttaisivat parhaiten häntä, jos säälisivät häntä. Ei, Sofar on tullut kertomaan omaa ratkaisuaan Jobin ongelmaan. Hän on tullut kertoakseen, mikä on Jobin kärsimyksen syy. Hän kyllä tietää, hän tuntuu tietävän ratkaisun kaikkeen, tähänkin tilanteeseen. Hän on tullut ratkaisemaan sen, miten Job pääsee pois kärsimyksestään. Hänen maailmankuvassaan kärsimyksen ongelma on ratkaistu, siitä kärsii vain syntiä tehnyt ihminen.

Ehkä ystävät olivat sellaisia, jotka itse eivät olleet kokeneet elämässään vaikeuksia. Ehkä heillä oli kaikki mennyt omien suunnitelmiensa mukaan. He uskoivat sellaiseen Jumalaan, joka varjelee kaikelta pahalta ja tuskalta niitä, jotka ansaitsevat sen. He eivät voineet ymmärtää, että Jumala voisi sallia sellaista kärsimystä, jota Job joutui kokemaan. Heidän käsitys kykynsä Jumalasta oli hyvin kapea ja muistuttaa menestysteologien opetusta. Kärsimyksen kokemus oli heille vierasta ja sen takia he eivät voineet lohduttaa Jobia. He eivät tuoneet Jobille lohdutusta, vaan piinan, pilkan ja ahdistuksen. He ajattelivat olevansa  parempia ja onnistuneempia ihmisiä kuin Job.

Sofarin vastausta lukiessa pitää itse pysähtyä miettimään, miten minä kohtaan toisen ihmisen. Kohtaanko toisen ihmisen täynnä vastauksia, omiin tietoihini perustuen, niin ettei minua edes kiinnosta, mitä hänellä on sanottavaa. “Niin kuin tiedät, niin kuin on tiedetty muinaisista ajoista asti, siitä asti, kun ihmisiä on ollut maan päällä:” Job‬ ‭20:4‬ Ajattelenko Jumalan toimivan niin kuin olen aina tottunut ajattelemaan hänen toimivan tai kuin luulen hänen toimivan? En tiedä kaikkea, en todellakaan tiedä. En tiedä kaikkea Jumalasta, uskon kyllä häneen. Sofarin kuvaus pahasta ihmisestä satuttaa Jobia,se on kuin kuvaus siitä, miten Jobille on käynyt. “Hänen talonsa vauraus häipyy tyhjiin, kun vesi syöksyy kaiken yli vihan päivänä. Tämä on kohtalo, jonka Jumala antaa pahalle, tällaisen perintöosan Jumala on hänelle varannut.” Job‬ ‭20:28-29‬ ‭Hän lyö Jobia omalla vääristyneellä, osa totuuksia julistavalla tiedollaan. Tällaiset sanat eivät tuo lohdutusta. Kovaa puhetta, kovia sanoja, kovia kiviä. Tietoa ilman rakkautta, sellaiselta varjele, sellaiset sanat rikkovat vain lisää.

Ilm. 19

Jumala on oikeudenmukainen tuomari, hän tuomitsee ihmiset tekojensa mukaan. Kerran tämä tuomio tulee toteutumaan. Meille, jotka uskomme, tuomion ja koston päivä on pelastuksen päivä. Se on päivä, jolloin pelastumme lopullisesti synnin tuhoavasta voimasta. Jumalan lopullisen pelastuksen päivä on ilon päivä. Nyt joudumme kohtaamaan surua, kärsimystä niin kuin Job. Joudumme elämäön pahuuden, saastan keskellä, jonka itsessäni myös kohtaa.

Karitsan hääateria on kuvaus siitä, mitä tulee kerran tapahtumaan. Me, hänen seurakuntansa, tulemme olemaan täydellisiä, Jumalalle valmistettuja kuin morsian. Morsiamella on  päällään valkoinen puku, joka peittää kaiken. Me tulemme Jumalan eteen puhtaina, meitä verhoaa vanhurskaat teot, Jeesuksen vanhurskaat teot. Saamme olla Jumalamme edessä kauniina, puhtaina ja rakastettuina. Hän ei rankaise meitä, vaan osoittaa meille rakkautensa, koska olemme hänen morsiamensa. Tämä kuvaa kuinka paljon hän rakastaa meitä, miten läheisen yhteyden hän meihin on luonut ja vielä kerran luo rakkauden siteenä, saamme kohdata täydellisen rakkauden, ilman pelkoa ja rangaistusta. Saamme olla Jeesuksen edessä täydellisen puhtaita ja pyhiä, täydellisen hyviä ja täydellisen rakkauden kyllästämiä. Täydellisen vapaita kaikesta pahuudesta, pahoista teoista, pahoista ajatuksista. Kaiken pahuuden keskeltä jää jäljelle vain hyvyys ja puhtaus. Tämä on tulevaisuutemme, sitä kohti pyrimme kaikin voimin vanhurskauteen pyrkien sillä voimalla, jonka Jumala on meille antanut.

Mika M

Job. 19, Ilm. 18

Job. 19

Sanoilla toisen ruhjominen on usein pahempaa kuin fyysinen ruhjominen. Harkitsemilla, tahattomilla tai harkitsevilla, tahallisilla sanoilla on oma raskas ruhjova painonsa, joilla voi ruhjoa toisen mieltä ja aiheuttaa toiselle kipeitä muistoja. Jaakob kuvailee kieltä tuleksi, joka liekehtii helvetin tulta. Jaakob 3:6‬. Job joutui kohtaamaan ystävien suusta kielen tulen.Ystävien sanat olivat viiltävää syytöstä eikä parantavaa lohtua tuovaa. Fyysisen kivun lisäksi Job tuli ystävien hylkäämiksi, niiden joiden olisi pitänyt olla tukemassa vierellä. Hänen vaimonsa inhosi hänen löyhkää ja hän inhosi itseäänkin. Kaikesta huolimatta hän julistaa uskoaan: “Minä tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä. Ja sitten, kun minun nahkani on riekaleina ja lihani on riistetty irti, minä saan nähdä Jumalan, saan katsella häntä omin silmin, ja silmäni näkevät: hän ei ole minulle outo! Tätä minun sydämeni kaipaa.” Job19:25-27‬ ‭

Jobin kärsimys on kauhistuttavaa luettavaa. Hänen kohdallaan joudun pysähtymään ja kohtaamaan omat menneet tekoni. Joudun miettimään, miten minä olen ajatellut lähimmäisestäni, joka on ”löyhkännyt”. Käännyn armahtavan Jumalan puoleen ja pyydän anteeksi kaikkia pahoja sanoja lähimmäisiäni kohtaan. Pyydän anteeksi niitä ymmärtämättömiä, tuomitseviakin ajatuksiani lähimmäistä kohtaan. Pyydän anteeksi, että en ole istunut lähimmäisen vierellä hänen tuskansa hetkenä. Pyydän anteeksi, että olen karttanut niitä, jotka ovat mielestäni ”haisseet”. Tulkoon Jeesus sinun rakkautesi elämäämme, keskellemme, että kohtaisimme kärsiviä ihmisiä rakkaudellisin sanoin, emme jättäisi ketään yksin, vaan olisimme heidän vierellään. Rukoilen, että näkisin sinun rakkauden ja armosi silmin ne kärsivän lähimmäiseni enkä kääntäisi heistä katsettani pois.

Ilm. 18

Ensimmäinen ääni julistaa Babylonialle tuhon. Babylonia kuvataan kaiken pahuuden keskukseksi, saastaisten henkien ja inhottavien lintujen pesäpaikaksi. Sen rikkaudesta ovat rikkaat rikastuneet, sen vihasta ovat kaikki kansat juoneet ja kuninkaat irstailleet. Rikkaus ja ylellinen elämä tuo mieleen kaikenlaisen ylpeyden ja ylimielisyyden toisia ihmisiä kohtaan. Tämä tuo mieleen Paavalin sanat: viimeisinä aikoina ihmiset rakastavat vain itseään ja rahaa, he ovat rehenteleviä ja pöyhkeitä… ovat kiittämättömiä, jumalattomia, rakkaudettomia, leppymättömiä, panettelevia, väkivaltaisia ja raakoja, kaiken hyvän vihollisia, petollisia, häikäilemättömiä ja järjettömiä. He rakastavat enemmän nautintoja kuin Jumalaa, he ovat ulkonaisesti hurskaita mutta kieltävät uskon voiman. Karta sellaisia!” 2. Tim. 3:2-5‬ ‭Babylonian pahuus on jokaisen kansakunnan synti. Kaikkein pahimpana syntinä mainitaan: “Sinun käsiäsi tahrasi profeettojen ja pyhien veri, maailman kaikkien murhattujen veri.” Joh. Ilm. 18:24‬ ‭Babylonia on synnin kasauma, joka tullaan tuhoamaan.

Tuntuu, että ilmestyskirjassa tuho ja tuomio syntiä kohtaan kuvataan eri näkökulmista. Itselle tulee mieleen ajatus, että näin kuvattuna tuomio syntiä kohtaan tulee olemaan töydellinen, perinpohjainen ja lopullinen. Babylonian kohdalla tuomio kohdistuu kaikkeen siihen millä ihmiset ovat tuhonneet toisiaan: irstaudella, vihalla, toisia riistävällä rikkaudella ja ylellisellä elämällä. Inhottava ja saastainen pesivä lintu on levittänyt saastaa ympäriinsä, kukaan ei ole ollut siitä vapaa. Irstaus rikkoo avioliittoja ja ihmissuhteita, viha saa aikaan katkeruutta, rikkaat riistävät kaikkein köyhimpiä ja ylellinen elämä tekee ihmisen ylpeäksi. Ahneus ja vallanhimo ajaa ihmisiä hirvittäviin tekoihin, sitä joudumme todistamaan joka päivä.mBabyloniaa kuvataan kaiken pahan alkujuureksi. Babylonian tuhoutuessa, nämä kaikki tulevat tuhoutumaan.

Toinen ääni kehotti lähtemään pois, olla osallistuttamasta Babylonian syntiin. Karttamaan sellaista. Meitä kehotetaan lähtemään pois, erottautumaan, elämään puhdasta Jumalalle pyhitettyä elämää. Meitä kutsutaan elämään, jossa vaatetaan alastomia, huolehditaan yksinäisistä, tukemaan niitä kaikista köyhimpiä lähimmäisistämme. Jeesus kysyy kävittekö te katsomassa minua, kun olin sairaana, vaatetitteko minut, kun olin alasti. Meitä kutsutaan Kristuksen ristin juurelle, pitämään kiinni uskostamme ja pyrkien elämään vanhurskasta elämään Jeesuksen antamalla voimalla turvautuen hänen vanhurskaisiin, oikeamielisiin tekoihin. Hän on ylösnoussut, hän on voittanut synnin ja kuoleman vallan. Hän pelastaa meidät tulevalta vihalta, tuomiosta, joka tulee kohdistumaan kaikkeen syntiin lopullisesti ja täydellisesti. Kaiken synnin loppu, on meidän ikuisen ilon alku.

Mika M

2. Aik. 34, Hepr. 2

2 Aik. 34

Manassen poika Josia oli nähnyt isänsä nöyrtymisen, hänkin nöyrtyi Jumalan edessä löydettyään Jumalan antamat lain kirjat, hänen ilmoituksensa. Hän nöyrtyi ja siksi Jumala kuuli häntä, hän tutki Jumalan tahtoa lain kirjoista, jotka olivat Jumalan antamia sanoja. Hän rukoili Jumalaa ja sai armon. Jumalan sanan tutkiminen ja rukoilu, jossa etsimme hänen tahtoaan ohjaa oikealle tielle. Hänen sanaansa edessä voimme vain nöyrtyä ja myöntää, että emme pysty omin voimin elämään hänen tahtonsa mukaisesti. Jumalan sana on jalkani lamppu ja valkeus tiellä. Sana paljastaa meille syntisyytemme ja johtaa Jumalan armon luokse. Sana ohjaa askeliamme hänen tahdossaan, hänen antamalla voimallaan. Pyhä Henki ohjatkoon meidän askeleita tänäänkin ja antakoon voiman Jumalan tahdon tekemiseen.

Hepr. 2

Tämän päivän tekstistä itselle nousi sanat kuoleman pelko. Kuolema on ihmiselle pelottaa, koska se on lopullista ja tuntematonta. Kuolema koskettaa meitä kaikkia, kukaan ei voi sitä väistää. Syntyessään ihmiseksi Jeesus tuli kuolevaiseksi. Hänen tehtävänään oli voittaa pelottava kuolema. tuli ihmiseksi, hän tuli kohtaamaan pelottavan asian, kuoleman. Jeesuksen piti kuolla, jotta hän riistäisi saatanalta kuoleman vallan ja vapauttaisi meidät kuoleman pelosta. Kuoleman pelko orjuutti meitä, mutta nyt voimme olla Jeesuksen ansiosta sen pelosta vapaita. Jeesus sanoo Lasaruksen haudalla Martalle: “Jeesus sanoi: »Minä olen ylösnousemus ja elämä. Joka uskoo minuun, saa elää, vaikka kuoleekin, se, joka minuun uskoo, ei ikinä kuole.” Joh.‬ ‭11:25‬. Kuitenkin Lazaruksen haudalla Jeesus itki. 

Meidän ei tarvitse pelätä kuolemaa, voimme kohdata sen rauhassa. Kun uskova äitini kuoli pari vuotta sitten, niin surussani itkin. Muistoissani kaipaan häntä. Suru ja itku on läsnä kuolemassa, vaikka toivon näkeväni hänet vielä. Jälleen näkemisen toivo tuo kuitenkin lohtua kaipauksen keskellä. Mikä suuri toivo meillä onkaan? Meidän ei tarvitse elää kuoleman pelossa. Voimme olla siitä vapaita. Kuoleman pelko ei meitä orjuuta enää, koska meillä on usko. Kyyneleet ovat kuitenkin vielä läsnä, kerran nekin pyyhitään pois. Menetykset tuntuvat kipeältä, koska rakastamme. Kipu kertoo kuitenkin syvimmillään rakkaudesta, ne kulkevat käsikkäin. Tunnemme kipua lähimmäisen menettämisestä, koska rakastamme. Jeesus itse tunsi ristillä menetyksen kivun, hän huusi Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit. Hän tullut kaikessa kiusatuksi “Koska hän on itse käynyt läpi kärsimykset ja kiusaukset, hän kykenee auttamaan niitä, joita koetellaan.” Hepr.‬ ‭2:18‬. Hän ymmärtää kipumme, koska hän rakastaa meitä. Menetetyn lähimmäisten Ikävöinti on rakkautta, meillä on kuitenkin toivo jälleennäkemisestä. Kaiken menetysten keskellä lohduttakoon meitä kaiken lohdutuksen Jumala. Karkoittakoon toivo kaiken pelon ja tuokoon meille kivun ja surun keskelle rauhan. Rauhan, joka ylittää ymmärryksen, rauhan, jossa pelko on poissa, vaikka suru on läsnä. Minulle on tuonut viime päivinä lohtua kaipaukseen tämä kappale: https://youtu.be/Jl5itm7Vcis?si=Z4m48CpsNc37L9wK

Mika M