Viiden väliin jääneen luvun jälkeen jatketaan ensimmäisessä aikakirjassa käytännössä samasta teemasta kuin eilisen tekstissä eli Daavidin suunnitelmista ja ohjeista temppelin rakentamista varten. Hieman tuntuu siltä, että sama levy jatkaa pyörimistä.
On hyvä muistaa, että aikakirjat kirjoitettiin pakkosiirtolaisuudesta paluun jälkeen 400-luvulla eKr. Tapahtumat, joita niissä kuvataan, olivat tapahtuneet noin 500-600 vuotta aikaisemmin. Ehkä tähän sopisi sanonta, jonka mukaan ”aika kultaa muistot”. Tarkoituksena oli vahvistaa Israelin kansan hengellistä identiteettiä kertomalla kansan hengellisistä vaiheista. Painopiste oli syystäkin myönteisten asioiden puolella, jolloin ei kannata uhrata liian paljon ajatuksia ikäville asioille.
Meillä jokaisella on monenlaisia muistoja. Jotkut ovat mukavia ja jotkut ikäviä. Monet kantavat hyvinkin raskaita menneisyyden taakkoja. Silloin ei auta pelkästään se, että muistelee mukavia asioita. Jotenkin ne taakat pitäisi saada nostettua pois harteilta ja ajatuksista. Ei niihin varmaankaan ole olemassa yksinkertaisia ja helppoja ratkaisuja, mutta ainakin joissakin tilanteissa vapautumista on tapahtunut Jeesuksen lähellä rukouksen ilmapiirissä.
On harmillista, että korona-aikana henkilökohtaisen rukouspalvelun mahdollisuus on ollut hyvin rajoitettua. Toivottavasti pian pääsemme yhdessä rukoilemaan niiden asioiden puolesta, jotka mieltä ja sydäntä painavat, niin että toteutuisi profeetta Jesajan sanat (Jes. 43:18-19): ”Älkää enää menneitä muistelko, älkää muinaisia miettikö! Katso: minä luon uutta. Nyt se puhkeaa esiin – ettekö huomaa? Minä teen tien autiomaahan ja joet kuivuuden keskelle.”
Pekka