1. Aik. 28, Ilm. 16

1. Aik. 28 Ilm. 16

Viiden väliin jääneen luvun jälkeen jatketaan ensimmäisessä aikakirjassa käytännössä samasta teemasta kuin eilisen tekstissä eli Daavidin suunnitelmista ja ohjeista temppelin rakentamista varten. Hieman tuntuu siltä, että sama levy jatkaa pyörimistä.

On hyvä muistaa, että aikakirjat kirjoitettiin pakkosiirtolaisuudesta paluun jälkeen 400-luvulla eKr. Tapahtumat, joita niissä kuvataan, olivat tapahtuneet noin 500-600 vuotta aikaisemmin. Ehkä tähän sopisi sanonta, jonka mukaan ”aika kultaa muistot”. Tarkoituksena oli vahvistaa Israelin kansan hengellistä identiteettiä kertomalla kansan hengellisistä vaiheista. Painopiste oli syystäkin myönteisten asioiden puolella, jolloin ei kannata uhrata liian paljon ajatuksia ikäville asioille.

Meillä jokaisella on monenlaisia muistoja. Jotkut ovat mukavia ja jotkut ikäviä. Monet kantavat hyvinkin raskaita menneisyyden taakkoja. Silloin ei auta pelkästään se, että muistelee mukavia asioita. Jotenkin ne taakat pitäisi saada nostettua pois harteilta ja ajatuksista. Ei niihin varmaankaan ole olemassa yksinkertaisia ja helppoja ratkaisuja, mutta ainakin joissakin tilanteissa vapautumista on tapahtunut Jeesuksen lähellä rukouksen ilmapiirissä.

On harmillista, että korona-aikana henkilökohtaisen rukouspalvelun mahdollisuus on ollut hyvin rajoitettua. Toivottavasti pian pääsemme yhdessä rukoilemaan niiden asioiden puolesta, jotka mieltä ja sydäntä painavat, niin että toteutuisi profeetta Jesajan sanat (Jes. 43:18-19): ”Älkää enää menneitä muistelko, älkää muinaisia miettikö! Katso: minä luon uutta. Nyt se puhkeaa esiin – ettekö huomaa? Minä teen tien autiomaahan ja joet kuivuuden keskelle.”

Pekka

1. Aik. 22, Ilm. 15

1. Aik. 22 Ilm. 15

Kuvaus Daavidin valmisteluista temppelin rakentamiseksi ja Salomon valinnasta seuraavaksi hallitsijaksi vaikuttaa hyvin selväpiirteiseltä ja ongelmattomalta. Hieman toisenlainen kuva syntyy, kun lukee aikaisemman kuvauksen ensimmäisestä kuninkaiden kirjasta (1. Kun. 1). Pitänee ajatella niin, että nämä kuvaukset täydentävät toisiaan. Ehkä ajatus oli kirkas Daavidin mielessä, mutta käytännössä vallanvaihto oli varsin sekava ja sotkuinen prosessi. Daavidin ja Salomon tapauksessa valmistelut eivät kuitenkaan olleet turhia, ja Salomosta tuli lopulta uusi hallitsija, joka rakensi Herralle temppelin.

Tämä muistuttaa ainakin siitä, että asiat eivät aina mene aivan niin kuin suunnitellaan.  Yksi olennainen asia on, ettei tällaisissa tilanteissa lamaannuttaisi. Yleensä tie eteenpäin löytyy tavalla tai toisella. Eikä näissä tilanteissa olisi koskaan pahitteeksi nostaa katse ylöspäin ja rukoilla Jumalalta viisautta ja konkreettista apua.

Pekka

1. Aik. 21, Ilm. 14

1. Aik. 21 Ilm. 14

Eilinen teksti ei lähtenyt toistamaan kertomusta Daavidista ja Batsebasta, mutta tämän päivän tekstissä toistetaan aikaisempi kertomus väenlaskusta (1. Aik. 21, vrt. 2. Sam. 24). Kuitenkin kummassakin tapauksessa on ainakin päällisin puolin kyse kuningas Daavidin synnistä. Eihän tässä ole mitään logiikkaa! Vai onko?

Katselin muutamia raamatunselitysoppaita. Niistä saa sen ymmärryksen, että tässä väenlaskussa oli kyse Daavidin halusta osoittaa oma mahtinsa ja voimansa. Motiivi väenlaskuun oli siis väärä, minkä vuoksi teko näytti Jumalan silmissä pahalta.

Daavidin päätöksellä oli koko kansaa koskeva ulottuvuus, koska synnin seurauksena Jumalan rangaistus kohdistui Israelin kansaan. Ehkä tämä on se syy, miksi tämä kertomus nostetaan uudelleen esille muistuttamaan koko kansaa synnin seurauksista. Daavidin ja Batseban kohdalla taas oli kyse henkilökohtaisesta synnistä, josta Daavid yksin kantoi seuraukset.

Jos olen yhtään oikeassa tässä tulkinnassani, niin siitä nousee ymmärtääkseni esille kysymys kollektiivisesta synnistä. Synti käsitetään nykyisin varmaankin aika yleisesti ihmisen henkilökohtaiseksi asiaksi. Synnillä on kuitenkin myös yhteisöllinen ulottuvuus. Yhteisön jäsenten väärien valintojen seurauksena koko yhteisö voi lähteä väärään suuntaan ja joutuu yhteisesti kärsimään väärien valintojen seuraukset.

Ei siis ole yhdentekevää, millaisiin yhteisiin päätöksiin yhteisöissä päädytään. Tämä lienee toisaalta ilmiselvää eikä esimerkkejä ole vaikea löytää. Ehkä sen kuitenkin kannustaa rukoilemaan niiden puolesta, jotka tekevät päätöksiä, jotka koskevat pienempiä ja suurempia  ihmisjoukkoja.

Pekka