Tekijä: Pekka

Ps. 47 2. Kor. 9

Paavali kehottaa vahvoin sanoin ja lupauksin antamaan omastaan (2. Kor. 9:6-15). En tiedä, mikä sinun kokemuksesi on antamisesta, mutta omasta kokemuksestani voin sanoa, ettei näiden Paavalin ajatusten käytäntöön soveltaminen aluksi aivan helppoa ollut. Olen pienestä pitäen ollut nuuka. Tuntui siis suorastaan hullulta, että pitäisi tavallaan antaa rahaa ”tyhjästä” ilman mitään konkreettista vastinetta. Kuitenkin päätin siinä vaiheessa, kun aloitin työelämässä, että alan antaa säännöllisesti Jumalan valtakunnan työhön.

Kavahdan kaikkea menestysteologista ajattelua, joten totean vain, että kaikesta tästä ”rahan menosta” huolimatta en ole huomannut, että mitään oleellista olisi elämästä missään vaiheessa puuttunut. Haluan myös uskoa, että Jumalan valtakunnan työ on samalla mennyt eteenpäin, kun olen siihen omat roposeni antanut.

Jokin aika sitten luin ajatuksen, joka jäi vahvasti mieleeni: ”Kysymys ei lopulta ole siitä, kuinka paljon sait, vaan kuinka paljon annoit.” Uskon niin, että suurin osa ihmistä kokee elämänsä mielekkääksi, kun he saavat nähdä, että he voivat omalla elämällään olla tukemassa ja auttamassa toisia. Auttaminen on myös paljon muuta kuin rahan tai varojen antamista. Nykyaikana melkeinpä tuntuu, että monesti ajan antaminen voi olla kaikkein arvokkainta.

Pekka

Ps. 46 2. Kor. 8

Toteutuvatko vastavuoroisen auttamisen periaate sekä oikeus ja kohtuus seurakunnassa, yhteiskunnassa ja maailmassa (2. Kor. 8:14-15)? Itse ajattelen niin, että parhaimmillaan nämä voivat ehkä toteutua seurakunnassa, vaikka sekään ei ole itsestään selvää. Hieman epäillen suhtaudun siihen, että ne toteutuisivat nykyisin laajasti yhteiskunnassa ja maailmassa.

Meillä on Pohjoismaissa varsin pitkä historia hyvin pitkälti kristinuskon pohjalta rakentuneista hyvinvointiyhteiskunnista, joissa suhteellisen korkean verotuksen ja demokraattisen päätöksenteon avulla on voitu tarjota kaikille kansalaisille mahdollisuuksia mm. opiskella sekä saada hoivaa ja hoitoa. Verorahoitteisten julkisten palveluiden määrä on itse asiassa hyvin laaja ja kattava. Ongelmana vain on se, ettei näiden palveluiden rahoitus ole ollut enää viimeisen reilun kymmenen vuoden aikana kestävällä pohjalla. Koronapandemia on edelleen heikentänyt tilannetta.

Olemme oppineet luottamaan siihen, että yhteiskunta järjestää ja rahoittaa monet tarvitsemamme palvelut. Tämä on luonnollisesti hyvä asia ja merkki toimivasta ja ennakoitavasta yhteiskunnasta. Oma veikkaukseni kuitenkin on, että jossakin vaiheessa tulevaisuudessa hyvin todennäköisesti joudumme palamaan alkuseurakunnalliseen malliin, jossa ne, joilla on enemmän, antavat niille, joilta puuttuu. Tämä taas edellyttää sitä, että Jeesus saa muuttaa sydämiämme niin, että olemme hänen esimerkkinsä mukaisesti valmiita entistä enemmän luopumaan omastamme (2. Kor. 8:9). 

On aina ilahduttavaa lukea kertomuksia ihmisistä, jotka ovat valmiita antamaan vapaaehtoisesti aikaansa, osaamistaan ja varojaan toisten ihmisten hyväksi. Onneksi näitä ihmisiä on yllättävän paljon, mutta vieläkin enemmän heitä voisi olla. Sen vuoksi olisi hyvä rukoilla, että Herra kutsuisi yhä useamman antamaan omastaan muutenkin kuin verotuksen kautta.

Pekka

Ps. 45 2. Kor. 7

Mitä tai mitkä ovat ne lupaukset (2. Kor. 7:1), joiden pitäisi motivoida myös meitä puhdistautumaan ”kaikesta ruumiin ja hengen saastaisuudesta ja Jumalaa peläten” pyhittämään ”elämämme kokonaan hänelle”? Vastaus löytyy edellisen luvun viimeisistä jakeista (2. Kor. 6:16-18): me olemme elävän Jumalan temppeli, Jumala on ja vaeltaa meidän kanssamme, hän on meidän Jumalamme ja me olemme hänen kansansa, hän ottaa meidät vastaan, hän on meidän Isämme ja me olemme hänen poikiaan ja tyttäriään. Jaejaksoon sisältyy myös kehotus lähteä pois heidän (Jumalan vastustajan ja epäjumalien) joukosta, erota heistä ja olla koskematta mihinkään saastaiseen.

Miltä nuo lupaukset kuulostavat? Ovatko ne sinulle motivoivia Jumalan mielen mukaiseen elämään? Itse ymmärrän tämän kohdan niin, että kyse on seurakunnasta, joka on elävän Jumalan temppeli. Kaikki muu tässä jaejaksossa käsittääkseni selittää tarkemmin Jumalan ja seurakunnan välistä suhdetta. Seurakunnassa me saamme tukea ja rohkaisua kristityn vaellukseemme. Kyse ei ole siis yksilöurheilusta vaan joukkuelajista. Voimme tukea ja rohkaista toisiamme, saamme kuulla opetusta, voimme tunnustaa syntimme ja saada synninpäästön, voimme osallistua ehtoolliselle, saamme rukoilla ja ylistää yhdessä ja saamme siunata toisiamme.

Ainakin itse kaipaan jo kovasti seurakunnan yhteisiä kokoontumisia, jotka ovat olleet pitkään tauolla koronapandemian takia. Jouduta, Herra Jeesus, sen päivän saapumista, jolloin saamme jälleen kokoontua yhteen!

Pekka