Tekijä: Pekka

4. Moos. 15 Apt. 1

Oletko koskaan heittänyt lanttia, kun et ole osannut päättää, kumman vaihtoehdon valitsisit (vrt. Apt. 1:23-26)? Kerran olemme vaimoni Tuulan kanssa tehneet niin minun aloitteestani. Oli loppukesä vuonna 1997. Olin ollut edellisen lukuvuoden töissä Rovaniemellä, kun Jyväskylässä ei ollut töitä. Olin viihtynyt Rovaniemellä, vaikka se edellyttikin paljon matkustamista ja perhe oli Jyväskylässä. Olin sopinut niin, että sain tehdä joka toisen viikon etänä. Muuten en olisi tätä työtä vastaanottanutkaan.

Rovaniemeltä minulle tarjottiin määräaikaista jatkosopimusta. Samaan aikaan myös Jyväskylään tuli tarjolle määräaikainen työmahdollisuus. Rovaniemellä olisi ollut mielenkiintoisempi työ ja parempi palkka. Tuula ei kuitenkaan ollut lainkaan innostunut siitä, että muuttaisimme Lappiin. Tämä on yksi harvinaisista kerroista, kun olemme olleet jostakin asiasta täysin eri mieltä. Niinpä ehdotin, että opetuslasten esimerkin mukaisesti rukoilemme ja heitämme arpaa. Tuula suostui ehdotukseeni, joten rukoilimme ja heitimme kolikkoa. En muista, millä kolikolla arpaa heitimme ja kummin päin valitsimme kruunan ja klaavan, mutta lopputulos oli, että jäämme Jyväskylään.

Reilun 20 vuoden jälkeen minun on vaikea ymmärtää, että edes ehdotin Tuulalle arvan heittoa. Jälkikäteen on helppo nähdä, etteivät mitkään syyt puoltaneet Rovaniemelle muuttoa lukuun ottamatta mielenkiintoisempaa työtä ja parempaa palkkaa, jotka eivät edes olleet kovin hyviä perusteita tuossa elämäntilanteessa, kun toinen lapsi oli pian syntymässä perheeseemme. Olisi vain pitänyt kuunnella vaimoa ja rukoilla itsekin asian puolesta enemmän.

Onneksi kolikko kääntyi Jyväskylän puolelle. Täytynee ajatella niin, että Jumala siinäkin tilanteessa vaikutti, vaikka nyt en enää tekisi niin enkä tätä päätöksentekomenetelmää kenellekään suosittele, vaikka sille sinänsä on raamatulliset perusteet.

Pekka

4. Moos. 14 Matt. 28

En tiedä, pitääkö seuraava edelleen paikkansa, mutta jo monia vuosia sitten kuulin sanottavan, että afrikkalaisessa aikakäsityksessä mennään selkä edellä tulevaisuutta kohti. Katse on siis menneisyydessä, koska tiedetään, mitä siellä on tapahtunut. Tulevaisuuteen ei haluta katsoa, koska se on tuntematon eikä tiedetä, mitä se tuo tullessaan.

Jotenkin tuntuu, että Kanaaninmaan rajalla Israelin kansa omaksuu afrikkalaisen aikakäsityksen. Sieltähän he itse asiassa ovat tulossa. Egyptissä ja menneisyydessä kaikki oli paremmin, joten olisi syytä palata sinne. Johonkin hukkuu luottamus siihen, että Jumala voisi pitää huolen. Näin siitä huolimatta, että Jumalan suuria ihmeitä ja huolenpitoa on koettu matkan varrella.

Tulevaisuus usein pelottaa ja jopa ahdistaa, kun maailma näyttää sekasortoiselta ja levottomalta. Kristittyinä meidän on kuitenkin hyvä muistaa, että olemme menossa kohti parempaa – ei ehkä välttämättä tässä elämässä mutta lopulta iankaikkisuudessa. Jeesus on voittanut kuoleman vallan (Matt. 28:5-6) ja on luvannut olla omiensa kanssa ”kaikki päivät maailman loppuun asti” (Matt 28:20). Kiitos, Jeesus, tästä lupauksestasi!

Pekka

4. Moos. 13 Matt. 27

Herran ohjeen mukaisesti Mooses lähettää ”salaiset agenttinsa” tutkimaan Kanaaninmaata. Tästä nousee mieleen moniakin kysymyksiä. Olikohan viisasta lähettää miehiä tutkimaan maata ottaen huomioon, mitä tutkimusmatkan jälkeen tapahtui? Herättikö 12 miehen retkikunta huomiota ja epäilyksiä paikallisissa asukkaissa? Saivatko he vapaasti kierrellä maassa ilman häiriöitä? Näihin kysymyksiin ei löydy vastausta tekstistä.

Tässä Raamatunkohdassa on luonnollisesti erityinen tilanne, kun suurilukuinen kansa on liikkeellä etsimässä paikkaa, johon he voisivat asettautua. Tutkimusmatkailijan asenne olisi kuitenkin hyvä olla meillä jokaisella, kun kuljemme monenlaisissa tilanteissa ja ympäristöissä ja kohtaamme erilaisia ihmisiä. Miten Jumala haluaisi näitä ihmisiä kohdata ja eri tilanteissa toimia? Miten me voisimme olla mukana siinä, mitä Jumala haluaisi tehdä ja vaikuttaa? Voisiko meillä olla annettavaa Jumalan suunnitelmiin?

Uskon, että Jumala voi puhua itse kullekin meistä yliluonnollisella tavalla omasta roolistamme, paikastamme ja tehtävästämme. Uskon, että Jumala voi myös puhua meille meidän inhimillisten havaintojemme ja kokemustemme kautta. Molempia varmasti tarvitaan, kun kuljemme Jumalan johdatuksessa Jumalan valtakunnan kansalaisina.

Voimme olla tiedustelijoita, jotka omalta osaltamme mahdollistamme Jumalan valtakunnan laajenemista. Tehdään rohkeasti havaintoja ja jaetaan niitä muiden kanssa luottaen siihen, että Jumala vaikuttaa meissä sekä ”tahtomisen että tekemisen, että hänen hyvä tahtonsa toteutuisi” (Fil. 2:13, KR38).

Pekka