4. Moos. 31, Apt. 11

4. Moos. 31 Apt. 11

4 Ms 31

Sotaretki midianialaisia vastaan koitui myös Bileamin kohtaloksi. Kun sotaretkeltä palattiin, piti sotilaiden olla leirin ulkopuolella karanteenissa ja puhdistautumisen ohjeet olivat selkeät. Karanteeni kuulostaa tutulta näihin aikoihin verrattuna. Erilaiset materiaalitkin piti puhdistaa. Tätähän meilläkin pohditaan, missä virus kestää hengissä ja kuinka kauan. Mikä lie ollut virus, jonka leviämistä Israelin kansaan tuolloin torjuttiin. Midianilaisista vain tytöt, jotka eivät olleet olleet miehen kanssa, säästettiin sotasaaliiksi. Tuo aiemmin mainitsemani olettama sukupuolitaudeista saa tästä ohjeesta vahvistusta. Kuinka Jumala halusikaan pitää kansansa puhtaana ja hengissä. Meidät puhdistaa Jeesuksen veri, iankaikkisesti.

Apt 11

Ymmärrys pakanoiden oikeudesta Pyhään Henkeen vahvistui apostolien keskuudessa. Antiokiassa kyproslaiset ja kyreneläiset miehet julistivat evankeliumia kreikkalaiselle. Asetelma oli uusi ja hämmentäväkin, mutta se hyväksyttiin, koska Jumalan armo oli puhtaasti esillä. Kansat eivät ole siis Jeesuksen tähden saastaisia tai epäpyhiä toisilleen.

Tässä luvussa mainitaan (jae 26), kuinka opetuslapsia alettiin ensimmäisen kerran kutsua kristityiksi. Kristityn nimen alla on vuosisatojen aikana ollut monenlaisia ilmenemismuotoja ja jopa vinoutuneita alakulttuureja. Tärkeää on muistaa, ettei Jeesus oikeastaan ollut kristitty eikä Jeesuksella ole jäsenkirjaa mihinkään seurakunnaksi itseään kutsuvaan ryhmittymään. Hän on se, jota me seuraamme. Hän ei rajoitu meidän kaavoihimme. Kuinka tärkeää olisikaan palata yhä uudelleen evankeliumin perusasioihin. Me pakanat olemme siis osallisia Pyhästä Hengestä Jeesuksen tähden, ja sen perusteella tämän sunnuntain teeman mukaan Jeesuksen lähettiläitä.

Pirkko

4. Moos. 27, Apt. 10

4. Moos. 27 Apt. 10

4 Ms 27

Tässä luvussa on mielenkiintoinen yksityiskohta, kun yhden perheen tyttäret tulevat pyytämään Moosekselta perintöosaansa. Heidän isänsä oli menehtynyt autiomaassa eikä perintöosaan oikeutettua veljeä ollut. Kun Mooses kysyi Herralta päätöksentekoon ohjeita, syntyi tätä yksityiskohtaa laajempi periaate. Naisille tuli perintöoikeus, jos sisarussarjassa ei ole poikaa. Lisäksi Mooses sai ohjeita laajemminkin perintökaaren malliin. Arvailen, että tästä lienee ollut aikanaan hyötyä heimon maaomistuksen säilymisessä kullakin heimolla.

Me olemme saaneet perintöosan Kristuksessa (Ef. 1:11) ja Pyhä Henki on perintömme vakuutena (Ef. 1: 14). Tässä on miettimistä ja kiitoksen aihetta tälle päivälle.

Apt 10

Italiaisen joukko-osaston uskova sadanpäällikkö Kornelius sai näyssä nähdä Jumalan enkelin, joka antoi toimintaohjeen hakea Simon Pietarin nahkurin talosta. Pietaria oli hänen omassa näyssään valmistettu kohtaamaan Korneliusta, ei-juutalaista miestä. Kohtaamisissamme ei ole Jumalan näkökulmasta rajoitteita kansallisuuksien välillä. Emme kumartele toisillemme, mutta emme myöskään voi halveksia ketään syntyperän takia. Olemme kaikki samaa Jumalan kansaa ja aikanaan samassa taivaassa.

Pirkko

4. Moos. 25, Apt. 9

4. Moos. 25 Apt. 9

4 Ms 25

Kansa vinksahti palvomaan vierasta jumalaa ja harjoittamaan haureutta. Tekstin mukaan haureus oli ensin ja sitten vieraan jumalan palvontamenoihin osallistuminen. Kun hallitsijasukujen jälkeläiset tavattiin itse teosta, heidät teloitettiin ja siihen päättyi muidenkin langenneiden kansalaisten surmaaminen. Toimintamalli oli raaka, kaiketi välttämätön kansan puhtauden säilymiseksi. Jumala oli kai ehdoton kansansa identiteetistä. Liekö ollut tarttuvia sukupuolitautejakin, niin kuin joskus kuulin opetettavan. Toiminnan seurauksena olisi joka tapauksessa tullut sekakansaa, jonka asema olisi hankaloittanut Luvattuun maahan asettumista.

Apt 9

Miksi vainoat minua, kysyi Jeesus, vaikka Saulus luuli vainoavansa vain seurakuntaa. Suomessakin on joitakin henkilöitä joutunut viime aikoina julkisen pilkan ja painostuksen kohteeksi. Siunaamme niitä, jotka ovat painostuksen kohteena. Luulen, että Jeesus voisi esittää painostajille tuon saman kysymyksen, miksi vainoat minua.  Kyse ei pohjimmiltaan ole sananvapaudesta ehkä sittenkään. Jeesus, me siunaamme painostajia sinun nimessäsi ja pyydämme, ilmesty vainoojille ja painostajille yhtä vahvasti niin kuin ilmestyit Saulukselle aikoinaan.

Pirkko