Jer. 34, Apt. 6

Jer. 34

Apt. 6

Päivän apostolien tekojen luvun äärellä mietin erilaisia Jumalan kutsuja. Jotkut oli kutsuttu opettamaan Jumalan sanaa eivätkä he ehtineet olla mukana avustustyössä. Tarvittiin siis niitäkin, jotka keskittyivät auttamaan toisia. Yhteistä näille erilaisille ihmiselle oli sydämen halu palvella Jeesusta. He olivat hyvämaineisia, Hengen ja viisauden täyttämiä. Stefanoksesta kerrotaan vielä tarkemmin, että hän palvellessaan teki suuria ihmeitä ja tunnustekoja. Jumalan sana levisi leviämistään ja opetuslasten määrä kasvoi. 
 
Työtä on edelleen paljon ja tarvitaan edelleen erilaisia työmiehiä ja -naisia, että mahdollisimman moni kuulisi Jeesuksesta ja voisi turvata häneen omana Vapahtajanaan.
Tarvitaan niitä, jotka opettavat Jumalan sanaa. Tarvitaan niitä, jotka jakavat ruokaa ja avustuksia. Tarvitaan myös niitä, jotka…. Ja tarvitaan sinua ja minua. 
Mitkä asiat ovat sinun sydäntäsi lähellä? Sydämen halu tehdä jotain voi olla merkki siitä, mihin Jumala olisi sinua kutsumassa. 
 
Jumalan mielessä kaikki tehtävät ovat tärkeitä ja arvokkaita. Hän arvostaa meidän sydämen asennetta palvellessamme häntä. Meidän jokaisen panos on tärkeä osa kokonaisuutta. Eikä meidän tarvitse touhuta omassa voimassa, oman innostuksen varassa vaan Pyhä Henki haluaa varustaa meitäkin palvelemaan sillä paikalla, johon hän meitä itsekutakin kutsuu. Hän antaa meille kaiken tarvittavan. Hän täyttää meidät Jeesuksen rakkaudella, viisaudella, voimalla – kaikella sillä, mitä me palvellessamme tarvitsemme. Ja näin Jeesus itse pääsee kohtaamaan ihmisiä. Ja meidänkin aikana voi tapahtua sitä, että opetuslapsen määrä kasvaa.
 

Tiina

Jes. 43, 1 Joh. 4

Jes. 43 1 Joh. 4

Jesajan kirja, kuten muutkin Raamatun kirjat, ovat monikerroksisia. Historian taphtumiin viittavia, Jeesuksesta kertovia ja samalla ne osuvat ja koskettavat ja rohkaisevat myös jokaista lukijaa henkilökohtaisesti. Tässäkin luvussa on monta rohkaisevaa jaetta, mitkä sopisivat vaikka huoneentauluiksi. Tai ainakin ulkoa opeteltaviksi. 
 
Tänään pysähdyin luvun loppujakeiden äärellä, niiden otsikkona on ”Israelin synti, Herran armo”. Ensi lukemalta tämä jakso tuntui aika kovaltakin tekstiltä. Herra toruu kansaansa ja sen kovaa sydäntä, mutta jakeessa 25. Herra jatkaakin: ” Mutta minä, minä itse pyyhin pois sinun rikkomuksesi oman itseni tähden enkä muistele sinun syntejäsi.” Tässä tulee se ”Jumalan mutta”, mistä taannoin Mika puhui ja mistä eilen kirjoitin. 
 
Herra itse teki sen päätöksen, että Hän antaa anteeksi. Hän ei siis enää jäänyt odottelemaan, että kukaan edes katuisi ja pyytäisi ja anelisi anteeksiantoa. Vaan Hän itse päätti antaa anteeksi. Mikä valtava näkökulma tästä aukeaakaan! Jumalan anteeksianto on siis valmiina meille jokaiselle. Kaikki on jo sovitettu ja anteeksiannettu. Ei ole olemassa kuin anteeksiannettuja syntejä, koska Jeesus sovittu kaikki maailman synnit. Meiltä siis odotetaan, että otamme lahjan vastaan ja käyttöön. Sitä ei tarvitse sen enempää pyydellä tai anoa, epäillä sen lahjan saamista. Herra itse on päättänyt sen antaa ja odottaa, että otan vastaan ja annan tämän anteeksiannon muuttaa sydäntäni. Tätä tarjousta ei kyllä kannata jättää käyttämättä! 
 

Tiina

Jes. 42, 1 Joh. 3

Jes. 42 1 Joh. 3

Jumala kutsui Jesajan n v. 736 eKr. Assyria oli valloittanut Israelin pääkaupungin v 722 eKr ja Israelin kansa oli viety pakkosiirtolaisuuteen Assyyriaan. Juudan valtakunnan tuho oli vielä edessäpäin, mutta Jerusalemia jo piiritettiin v 701 eKr. Jesaja kutsuttiin siis melkoisen ajan keskelle. 
Jesajan tämän päivän luvun alku on otsikoitu ”Katso, minun palvelijani”, luvun alku on suora lupaus Jeesuksesta ja tulevasta avusta. Israelilaisille, jotka jo olivat pakkosiirtolaisuudessa, samoin myös Juudan kansalle, joka tuli joutumaan vieraan vallan alle. Ja myös meille, jotka emme vielä edes olleet syntyneetkään. Jumalan lupaus Jeesuksen tuomasta avusta oli olemassa jo tuolloin. Itse asiassa Jumala lupasi Jeesuksen tulevan Pelastajaksi jo paljon ennen näitä tapahtumia. Syntiinlankeemuksen tapahduttua Jumala lupasi avun jo ennen kuin karkotti Aatamin ja Eevan paratiisista. 1 Moos 3:15. 
 
Katso, minun palvelijani, jolle minä annan voiman, minun valittuni, johon olen mieltynyt, Henkeni olen laskenut hänen ylleen, hän tuo oikeuden kansojen keskuuteen….Vanhurskaan suunnitelmani mukaan minä, Herra, olen kutsunut sinut. Minä tartun sinun käteesi ja suojelen sinua. Sinut minä asetan toteuttamaan sen liiton, jonka olen tehnyt tämän kansan kanssa kaikkien kansojen valoksi, avaamaan sokeat silmät, päästämään vangitut vapaudesta, tyrmästä ne, jotka pimennossa istuvat.
Jes 42:1, 6,7.
Jos tänään tuntuu, että olet joutunut elämässäsi tiukkaan paikkaan – millaiseen pakkosiirtolaisuuteen vain – niin Isä on järjestänyt avun valmiiksi. Jumalalla ei ole umpikujia, hänellä riittää keinoja ja apuja. Mikan Tiituksen kirjeen opetusta kerraten ”Jumalan mutta” on voimassa. 
”Olkoon tilanteesi nyt millainen tahansa, niin Jumalan mutta kuuluu myös sinulle.
…. , mutta Jumala kykenee puuttumaan asioihin.
…. , mutta Jumala voi kääntää uuden sivun elämässäsi.
…. , mutta voit saada anteeksi ja voit aloittaa alusta.”
 

Tässä linkki Mikan puheeseen: https://www.youtube.com/watch?v=hY1Ks972osk

Tiina