Ps. 81, Apt. 12

Ps. 81 Apt. 12

Luin tätä psalmia miettien sitä, millainen Jumala meillä oikein onkaan. 
 
Hän on väkevä auttajamme, joka iloitsee siitä, kun me juhlimme Häntä! Tässä näyttää olevan kyse ihan kunnon juhlista. On soittoa, iloa ja ääntä! 
 
Hän haluaa, että me muistamme sen, miten hän aikaisemmin on auttanut vaikeissa tilanteissa. Miten Hän on vastannut, kun olemme hädissämme Häneltä apua huutaneet. 
”…ettemme unohda sitä hyvää, minkä Hän on tehnyt”, Ps 103:2.  
 
Hän on suorastaan mustasukkainen meistä. Hän haluaa, että meillä ei ole muita jumalia Hänen rinnallaan. Hän odottaa, että käännymme koko sydämestämme Hänen puoleensa ja odotamme Häneltä apua. Hän on luvannut pitää huolta ja antaa sen, mitä tarvitsemme. Hänellä on parhaat herkut ja lahjat odottamassa. Parasta vehnää ja herkullista hunajaa, kunhan vain me käännymme Hänen puoleensa. 
 
Tällä viikolla olemme perinteisesti olleet New Wine -tapahtumassa Himoksella yhdessä juhlimassa ja ylistämässä Jeesusta. Koronan takia emme tänä vuonna päässeet Himokselle, mutta pääsemme yhdessä juhlimaan elokuun alussa. 6.-8.8. New Wine -kesätapahtumassa – nykyaikaisella tyylillä virtuaalisesti. Ohjelmaa tulee netin kautta livenä aamuisin ja iltaisin, jolloin  kokoonnumme Kirstilliselle koululle porukalla osallistumaan online tapahtumaan.  Jos et pääse kristilliselle koululle, niin voit kutsua ystäviä vaikka teidän kesämökille tai takapihalle ja voitte liittyä sieltä mukaan yhteiseen ilonpitoon. Meillä on hyvä Jumala  ja meillä on paljon syytä iloon ja kiitokseen! 

Tiina

Ps. 80, Apt. 11

Ps. 80 Apt. 11

Onko sinulla tärkeitä psalmeja? Sellaisia, jotka ovat jossain elämäsi vaiheessa olleet tärkeitä, rohkaisevia, tuntuneet Jumalan puheelta juuri siinä elämäntilanteessa? Tämän päivän psalmi on minulle yksi tällaisista tärkeistä Jumalan rohkaisuista. Tänään luin psalmia tämän päivän näkövinkkelistä. Muistin hyvin tilanteen, missä tämä psalmi auttoi eteenpäin. Ja nyt monta vuotta jälkeenpäin olen kiitollinen Jumalan uskollisuudesta ja hänen avustaan. Hän on hyvä, Hän auttoi ja auttaa! 
 
Psalmissa kaikki on vielä vaiheessa, ratkaisua ei ole vielä löytynyt. Apua odotetaan, kaivataan. Jumalalle huudetaan itkun keskeltä. ”…etkö jo kuule kansasi rukousta?” Monta kertaa toistuu ajatus Jumalan kasvoista. Kaipaus saada nähdä Jumalan kasvot. ”Jumala, auta meidät ennallemme, anna meidän nähdä kasvojesi valo, niin me pelastumme.” Vähän eri sanoin jakeissa 4, 8, 15. Kasvot ja katse ovat meille tärkeitä. Kun toinen katsoo minuun hyväksyvästi, tulen nähdyksi, huomatuksi, kuulluksi. En ole enää yksin. Elämän vaikeissa vaiheissa tarvitsemme Jumalan kasvojen näkemistä, sen ymmärtämistä, että Hän on mukana tässäkin tilanteessa. Hän rakastaa ja pitää huolta ja jossain vaiheessa vaikeudet helpottavat. Sen ymmärtämistä, että emme edes pääse Häneltä piiloon, Ps 139. 
 
”Me emme käänny sinun luotasi pois. Anna meidän elää, me huudamme sinun nimeäsi. Jumala, Herra Sebaot, auta meidät ennallemme, anna meidän nähdä kasvojesi valo, niin me palastumme.” 

Tiina

2. Kun. 20, 1. Joh. 5

2. Kun. 20 1. Joh. 5

Päivän luvun äärellä jäin miettimään äidin salaisia aseita! Tämä aseistus kyllä sopii kaikille muillekin, ei pelkästään äideille tai mummoille. Uskon, että kaikkien meidän Jeesuksen seuraajien sydämen toive on se, että oma perhe, omat lapset ja läheiset ihmiset oppisivat tuntemaan Jeesuksen omana Vapahtajanaan. Tässä meillä on aseinamme usko ja rukous. Sekä kaiken kukkurana rakkaus!
 
”Kaikki, mikä on syntyisin Jumalasta, voittaa maailman. Ja tämä on se voitto, tämä on maailman voittanut: meidän uskomme.” 1 Joh 5:4. ” Me saamme rohkeasti lähestyä Jumalaa uskoen, että hän kuulee meitä, mitä sitten pyydämmekin hänen tahtonsa mukaisesti. Ja kun tiedämme hänen kuulevan kaikki pyyntömme, tiedämme myös, että saamme sen mitä häneltä pyydämme.” 1 Joh 5:14,15.
 
Usko ja luottamus ovat tosi vahvoja aseita. Ne tuovat rauhan omaan sydämeen ja kiinnittävät minut Jeesukseen, hänen huolenpitoonsa ja hänen aikatauluunsa. Rukous sen puolesta, että läheisteni elämässä tapahtuisi Jumalan hyvä suunnitelma, on vahvasti Jumalan mielen mukainen rukous, minkä hän taatusti kuulee. Ajoitus ja käytännön toteutus on hänen hoidossaan. Minun tehtäväni on rakastaa, luottaa, rukoilla ja kiittää. 
 
Tänään olen kiitollinen kaikista esirukouksista, joiden kohteena olen saanut olla jo lapsesta asti. Tahdon jatkaa tätä rukousten ketjua. 

Tiina