2. Kun. 19, 1. Joh. 4

2. Kun. 19 1. Joh. 4

1 Joh 4
Tämäkin luku on täynnä asiaa. Jäin miettimään Jeesusta. 
 
Kristinuskon ytimessä on Jeesus. Jeesus tuli tänne maailmaan, sovitti meidät Jumalan kanssa. Hän nousi kuolleista, voitti kuoleman. Hän aukaisi tien Jumalan luokse. Kristinusko on ainut uskonto, missä Jumala lähestyy ihmistä. Muissa uskonnoissa ihminen eri keinoin yrittää lähestyä jumalaa. Läpi maailman historian on ollut ja on monenlaisia vääriä profeettoja ja monenlaisia uskontoja, jotka eivät tunnusta Jeesusta, ihmiseksi tulleeksi Jumalan Pojaksi. 
 
Alfakurssi alkaa ”Kuka Jeesus on?” aiheisella luennolla. Siinä käsitellään laajasti Jeesusta. Hän on historiallinen tosi henkilö. Jeesuksesta on kirjallista todistusaineistoa enemmän kuin kenestäkään toisesta historian henkilöstä. Hän on siis kiistattomasti elänyt! Jeesuksen elämässä toteutuivat monet profetiat. Myös sellaiset profetiat, joiden toteutumiseen hän itse ei mitenkään olisi voinut vaikuttaa. Mm. se, että hän syntyi Betlehemissä ja se, minne hänet haudattiin. Hänen tekemänsä ihmeet ja hänen opetuksensa kertovat meille vahvasti, että hän oli enemmän kuin vain historiassa elänyt ihminen. Jeesuksen opetukset ovat arvostettuja läpi vuosituhanten ja meidän länsimainen yhteiskuntammekin on perustunut hän opetuksilleen. Jeesuksen ylösnousemus oli valtava ihme, mitä todistivat monet ihmiset ja heidän elämänsä muuttuminen. Ja Jeesuksesta todistavat myös hänen seuraajiensa kokemukset. 
 
”Kuka Jeesus on minulle?” on elämän tärkein kysymys. Mitä sinä vastaisit tähän kysymykseen?
Joku päivä tämä on meille kaikille ilmiselvää. ”Jumala on korottanut hänet yli kaiken ja antanut hänelle nimen kaikkia muita nimiä korkeamman. Jeesuksen nimeä kunnioittaen on kaikkien polvistuttava, kaikkien niin taivaassa kuin maan päällä ja maan alla, ja jokaisen kielen on tunnustettava Isän Jumalan kunniaksi: Jeesus Kristus on Herra.” Fil 2:9-11.

Tiina

2. Kun. 18, 1. Joh. 3

2. Kun. 18 1. Joh. 3

Päivän luku pysäytti minut miettimään sitä, miten meidät Jeesuksen seuraajina on kutsuttu elämään. Meillä on Jeesuksessa täysi anteeksiantamus synneistämme. Kaikki syntimme on sovitettu ja anteeksiannettu – jo nekin synnit, mitä ikinä tulemme tekemäänkään. Mutta tämä yltäkylläinen anteeksiantamus ei anna meille lupaa elää ihan miten vaan, itsekkäästi omien halujemme ja mielitekojemme mukaan. Meitä kutsutaan elämään Jumalan tahdon mukaan. Käskyt ovat edelleen voimassa, ne ovat hyvän elämän pelisääntöjä. 
 
Joka päivä tulee eteen tilanteita, joissa joudun valitsemaan. Joskus on helppoa ja selkeää tehdä oikeita valintoja, mutta välillä ei. Luodessaan ihmisen Jumala antoi meille valinnan vapauden. Hän kunnioittaa meitä niin paljon, ettei Hän pakota meitä. Pyhä Henki on valmiina auttamaan meitä sekä valinnoissa että myös elämään Jumalan tahdon mukaisesti. Omin voimin ja lihaksin emme kyllä kovin pitkälle pääsisikään tässä. 
 
”Lapseni, älkäämme rakastako sanoin ja puheessa, vaan teoin ja totuudessa. Siitä me ymmärrämme, että totuus on meissä, ja me voimme hänen edessään rauhoittaa sydämemme, jos se meitä jostakin syyttää. Jumala on meidän sydäntämme suurempi ja tietää kaiken…..Tämä on hänen käskynsä: meidän tulee uskoa hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen ja rakastaa toinen toistamme, niin kuin hän on meitä käskenyt.” 1 Joh 3:18-20, 23.

Tiina

2. Kun. 17, 1. Joh. 2

2. Kun. 17 1. Joh. 2

Tämä luku jatkaa edellisen luvun teemaa. Pysähdyn jo heti ensimmäiseen jakeeseen. ”Rakkaat lapset! Kirjoitan tämän teille, jotta ette tekisi syntiä. Jos joku kuitenkin syntiä tekee, meillä on Isän luona puolustaja, joka on vanhurskas: Jeesus Kristus.” 1 Joh 2:1.
 
En tiedä sinusta, mutta minä osaan syyllistyä helposti. Ja aika usein kannan myös väärää syyllisyyttä. Väärän syyllisyyden ja häpeän juuret ovat syvällä, ja ne estävät anteeksiantamuksen kokemista. On vaikeaa uskoa saavansa anteeksi, olevansa ihan oikeasti rakastettu. 
 
Tässä jakeessa sanotaan, että meillä on puolustaja Isän luona, Jeesus. Hän näyttää Isälle lävistettyjä käsiään sen merkiksi, että tehtävä on suoritettu. Kaikki synnit on sovitettu, rangaistus on kärsitty. Sinä ja minä emme voi tehdä muita kuin jo sovitettuja syntejä! Huikea ajatus! Ja vielä: Jeesus lupasi, että Hän pyytää Isää lähettämään meille vielä toisenkin puolustajan! 
 
Joh 14:16-18. Pyhä Henki muistuttaa meille tästä Jeesuksen sovitustyöstä. Hän auttaa myös väärää syyllisyyttä ja häpeää vastaan. Hän muistuttaa meille, että olemme rakastettuja ja hyväksyttyjä, vapauttaa myös väärästä syyllisyydestä rakentaen meille turvallisia rajoja. 
 

Tiina