Tekijä: Tiina

Päivän luvun otsikkona on Jumalan tahdon mukainen elämä. Lukua lukiessani mietin, että miten helposti vain luen tällaiset jakeet eivätkä ne saa minussa aikaan mitään muutosta! Samalla mietin myös lehtijuttuja, joissa kerrotaan elämäntaparemonteista tai muuttumisleikeistä ennen ja jälkeen kuvineen. Ja myös muita raamatunkohtia, joissa kuvataan ihmisten elämää lihassa ja Hengessä, elämää ilman Jeesusta ja elämää Jeesuksen kanssa. Vaikkapa Roomalaiskirjeen lukua 8. 

 

Meihin on jo luomisessa kirjoitettu hyvän elämän kaipaus, ymmärrys oikeasta ja väärästä. Ymmärrys siitä, mikä olisi hyvää elämää. Mutta emme siihen omin voimin pysty. Elämäntaparemontitkin usein jäävät kesken, sujahdan helposti vanhaan ja huonoon rutiiniin. Omin voimin pinnistely ei tuota kestävää hedelmää. Ulkopuolelta tulleet vaatimukset ulkonäköpaineineen eivät muuta sisintäni ja jos sisin ei muutu, niin ulkoinen muutoskaan ei ole kovin kestävää. Muutokseen tarvitaan sisäinen motivaatio.

 

Jeesus haluaa herättää ja syventää meissä tätä sisäistä motivaatiota. Hän kohtaa meitä rakastavasti ja se herättää meissä halun vastata hänen rakkauteensa. Etsiä hänen tahtoaan ja elää entistä enemmän hänen tahtonsa mukaan. Pyrkiä parempaan. Tehdä parempia päätöksiä ja valintoja ja Pyhän Hengen avulla pitää niistä kiinni. Ja jos ja kun epäonnistun, niin Hänen kanssaan taas jatkaa ja pyrkiä  uudelleen parempaan Pyhän Hengen antamin voimin.

Luin tämän päivän Tessalonikalaiskirjeen lukua koronatilannetta peilaten.  Aloitin peilaamisen kyllä jo tuon edellisen luvun loppuosasta. Tilanne johtui siellä tietenkin eri syistä, mutta monta sopivaa ajatusta tästä nousee. Paavali toivoo jo viimein pääsevänsä käymään ystäviensä luona. Tätä minäkin toivon ja odotan, että voisimme vapaasti nähdä ja kokoontua. Niin varmaan sinäkin!

 

Siellä tarvittiin vahvistusta ja rohkaisua, ettei kukaan olisi horjunut niissä ahdistuksissa, ettei kiusaaja onnistuisi lannistamaan kokonaan. Korona rajoituksineen on jatkunut jo vuoden verran ja rohkaisua ja vahvistusta tarvitsemme itsekukin ettemme lannistu. Hyviä uutisia jaettiin puolin ja toisin. Kerrottiin uskosta ja rakkaudesta. Iloittiin yhdessä.  Pysyttiin Herran yhteydessä, rohkaistiin siihen toinen toisiaan. Oltiin kiitollisia Jumalalle. Rukoiltiin yötäpäivää (!)

 

”Itse Jumala, meidän Isämme, ja Herramme Jeesus tasoittakoot meille tien teidän luoksenne. Lisätköön Herra runsain määrin teidän rakkauttanne toisianne ja kaikkia ihmisiä kohtaan – niin kuin mekin rakastamme teitä – ja vahvistakoon näin sydämenne, että ne olisivat pyhät ja moitteettomat Jumalamme ja Isämme edessä, kun Herramme Jeesus saapuu kaikkien pyhiensä kanssa”, 1 Tess 3:11-13

Tämän päivän tessalonikalaisluvun äärellä mietin sanoja ja niiden vaikuttavuutta. Elämme keskellä koronaa ja rokotekeskustelua. Suomessa on vaalikevät. USA:n vaalit oli ja meni. Netti on täynnä monia vastakkaisia mielipiteitä. Ollaan vahvasti jonkun puolesta ja jyrkästi toista suuntausta vastaan. Väittelyt eivät muuta käsityksiä tai mielipiteitä. Ne vain koventavat asemia, kaivaudemme entistä syvemmälle omiin poteroihimme ja linnoittaudumme mielipiteisiimme. Omassa kuplassa on turvallista olla.

 

Paavali oli itsekin ollut tiukka kristittyjen vastustaja. Hän oli ollut taitava puhuja ja sanankäyttäjä jo ennen kääntymistään. Hänen ajatuksiaan eivät varmaan selitykset olisi muuttaneet, hänellä olisivat olleet vasta-argumentit valmiina. Mutta hän kohtasikin Jeesuksen, Atp 9. Ja se kohtaaminen muutti hänet. 

 

Jeesuksen opetuksia kuunnellessa ihmiset ihmettelivät ”hänen armon sanojaan, joita hänen huuliltaan lähti”, Luuk 4:22. Jeesuksen toiminnassa oli vahva Jumalan valtakunnan maku, tuoksu ja voima aistittavissa ja nähtävissä, koettavissa. Samoin nyt Paavalin puheissa Tessalonikassa. Hänenkin puheessaan oli aistittavissa Jeesuksen todellisuus. Se mikä koskettaa syvälle sydämeen. Murtaa muurit ja vakuuttaa ja luo uutta.

 

Vaikuttavien puheiden lisäksi Paavalin ja kavereidensa toiminta vakuutti Tessalonikassa. He laittoivat itsensä likoon. He uurastivat, näkivät vaivaa, rakastivat hellästi kuin äiti lastaan, kehottivat ja rohkaisivat kuin isä lapsiaan. Luin hiljaittain blogin  seurakuntalainen.fi sivustolta. Siinä Lari Launonen pohti kristinuskon uskottavuusongelmaa tästä näkökulmasta. Mitkä teot vahvistavat uskottavuutta? Paavalilla ne teotkin näyttivät olevan hallussa.