Job 30, 2. Kor. 7

Job 30 2. Kor. 7

Tämän päivän vanhan testamentin kohdassa Job harmittelee että Jumala ei vastaa. Vai vastaako?

Se että Jumala on hiljaa, on monelle kriisin paikka. Silloin kun Jumalan apua kipeästi kaipaisi, niin Jumalan hiljaisuus tuolloin on hankala asia. 

Pari ajatusta tähän liittyen, ensimmäinen liittyy Jeesuksen opetukseen hyväntekeväisyydestä: https://raamattu.fi/raamattu/UT2020/MAT.6/Matt.—Matteus-6

Siinä meille ohje että omista hyvistä teoista ei pidä pitää mekkalaa. 

Eikös ole luonnollista että Jumala näyttää esimerkkiä myös tässä asiassa? 

Jumala tekee paljon hyviä tekoja meidän ihmisten ja koko luomakunnan eteen jatkuvasti. Mutta ei pidä ääntä itsestään ja tekemisistään. Olisiko tässä syy miksi tuntuu että Jumala vaikenee?

Toinen ajatus liittyy siihen että edellisessä luvussa Job haikaili menneiden perään. Oliko tuo menneiden aikojen menestys, viisaus ja kaikki muu hyvä Jobin omaa ansiota? Vai näkyykö niissä menneissä ajoissa se, että Jumala on toiminut Jobin hyväksi. Kuinka paljon hyvää ja kuinka pitkään näiden hyvien asioiden tulee kestää että sen voi lukea Jumalan ansioksi? Koko elämäkö? Vai vuosikymmen, vuosi, päivä? 

Tälle päivälle voisi olla syytä miettiä (ja rukoilla) asioita, tapahtumia, hetkiä elämässä joissa Jumala on toiminut, joissa Jumala on antanut hyvää, joissa Jumala on pitänyt huolen.   

— Tomppa

Job 29, 2. Kor. 6

Job 29 2. Kor. 6

Jobin kirjan tämän päivän luku puhuu minulle siitä kuinka ihminen huomaa monesti vasta jälkeenpäin kuinka hyvin asiat olivat. Vai olivatko? 

Entisten aikojen muistelussa tulisi huomata että ihmisen mieli muuttaa muistoja. Ja useampikin ihminen saattaa muistaa (yhdessä tai erikseen) asiat väärin. Tai menneiden asioiden merkitys käsitetään väärin. 

Monesti asia voi olla myös toisinpäin. Mietitään kuinka paljon huonommin asiat olivat. Monella saattaa olla esimerkiksi mielikuva siitä kuinka ikävää aikaa lapsuus oli. Mutta pitääkö se kuitenkaan kokonaisuutena paikkansa? Vai onko niin että yksittäiset tapahtumat värittävät tietyn ajallisen, hyvin pitkänkin jakson?

Menneiden muistelussa astutaan alueella joka voi viedä ihmisen pahasti harhaan. Puhutaan valemuistoista. Siksi olisi hyvä olla tarkkana muistojensa kanssa siitä kuinka oikea oma mielikuva on menneiden tapahtumista ja niiden merkityksestä.
Mennyt voi antaa voimaa tai sitten se voi viedä voimat tässä hetkessä elämisestä ja toimimisesta.   

Ehkä tässä on riittävästi aihetta tälle päivälle mietittäväksi ja rukoiltavaksi.  

–Tomppa

Job 28, 2. Kor. 5

Job 28 2. Kor. 5

En muistanut että Jobin kirja sisältää tällaisenkin luvun. Lieneekö syynä se että Jobin kärsimyksiä on kirjassa niin pitkästi, että helposti hyppää yhden sun toisen luvun yli ja omaksuu/muistaa tekstistä vain kirjan alun ja lopun. Tämä luku herättää monenlaisia ajatuksia joten ei ole syytä jättää tätä lukua välistä.

Tänään teksteistä nousi esiin Herran pelko. Vanha testamentti kertoo että se on tärkeintä viisautta. Uudessa testamentissa mainitaan että ennen kuin pyrimme saavuttamaan (muiden) ihmisten luottamuksen, niin meidän tulisi tietää mitä Herran pelko on. 

Herran pelko on harmillinen termi, koska sitä ei tulisi niputtaa samaan joukkoon muiden pelkojen kanssa (kuten pimeän pelko, ahtaan paikan pelko jne.)

Enemmänkin kyse on kunnioituksesta ja esim. 2020 käännös (https://raamattu.fi/raamattu/UT2020/2CO.5/2.-Kor.—2.-kirje-korinttilaisille-5)  on siirtynyt käyttämään tätä termiä. 

Raamatun lukemisessa aika usein korostetaan että pitäisi pysyä asiayhteydessä. Jos tämän päivän lukuja lukee, niin todella paljon nousee esiin se, kuinka Jumala on suuri, Hän on hyvä, Hän pitää meistä huolen, että me voimme luottaa Häneen. 

Nämä ovat asioita jotka herättävät kunnioitusta, jopa rakkautta. Jos Herran pelko olisi samassa luokassa muiden pelkojen kanssa (ehkä jopa peloista suurin) niin olisi paljon loogisempaa että lukijaa peloteltaisiin oikein kunnolla Jumalan ankaruudella yms.

–Tomppa