1. Sam. 29, 2. Tess. 1

1. Sam. 29 2. Tess. 1

Kun kaikki ei mene odotusten mukaan. Kun minua ei hyväksytä. Miten kestää ahdingossa ja toisten vainoaminen. Suuria, merkittäviä asioita. Niihin tämä päivän tekstit koettavat vastata.

Minua puhuttelee tämän päivän teksteissä nöyrtyminen. Mitä suurempi missio, tavoite, elämäntehtävä, haave, unelma niin sitä vaikeampaa on luopua siitä. Ja kun luopuminen ei tapahdukaan omasta lähtökohdista, vaan jonkun jolle olet vastuullinen toimesta. Oli sitten kyseessä esimiehesi, vanhempasi, puolisosi. Ja entä jos luopumisen takana on epäoikeudenmukaisuus, väärinkäsitys yms.

Läpi historian ja varsin voimakkaana edelleen tänä päivänäkin nousee esiin oman aatteensa, haaveensa, lähipiirinsä puolesta taisteleminen. Tarinoissa nämä nousevat sankarin ja voittajan asemaan. Myös kristityillä on omat sankarinsa ja voittajansa. 

Siitä joka luovuttaa, perääntyy, sopeutuu jne. harvemmin kerrotaan. Tai pystytetä patsaita.

Taistelulle on joskus oikeutus, mutta kristityn vaellukseen täällä maan päällä paljon useammin kuuluu nöyrtyminen, perääntyminen, luovuttaminen. Saatetaan jopa päätyä sinne minne Jumala on meidät tarkoittanut. Olenko väärässä? Ehkä, mutta tätä myös sinun olisi hyvä pohtia rukouksen, raamatun ja muiden uskovien kanssa.

–Tomppa

1. Sam. 28, 1. Tess. 5

1. Sam. 28 1. Tess. 5

Tämän päivän luvut täydentävät toisiaan. Vanhan testamentin luvussa Saul palaa vanhoille teille. Hakee ratkaisua vanhoista tavoista. Kuinka moni meistä uskoon tulleista on kokenut samaa. Sitä tuntee ja tietää oikean tavan toimia Jumalan lapsena. Raamattu, seurakunta ja rukoileminen ovat vieneet jo pitkään oikeaan suuntaan elämässä. Mutta sitten, kun vastoinkäymiset tulevat, niin kovin helposti sitä sortuu palaamaan vanhoihin tottumuksiin. 

Emme siis voi mielestäni moittia Saulia tai kokea olevamme häntä parempia. Kun Jeesus joutui ristille, niin mitä opetuslapset tekivät aika pian sen jälkeen. Menivät kalaan. Toisin sanoen palasivat tekemään sitä mikä on tuttua ja turvallista. 

Paluu vanhaan voi tuntua pahalle, pettymykselle, epäonnistumiselle. Mutta kuten edellä todettu, niin sattuu sitä paremmissakin piireissä 🙂

Tärkeintä on tiedostaa tämä ja ei jäädä vellomaan vanhojen tapojensa orjana, vaan pyrkiä takaisin Jumalan osoittamalle tielle mahdollisimman pian. Jeesus ja Pyhä Henki kyllä auttavat tässä(kin).

–Tomppa

Tuom. 20, 1. Kor. 14

Tuom. 20 1. Kor. 14

Juhlapyhät ovat ohi, mutta joulun aika jatkuu. Mitä se sinulle merkitsee? 

Kun luin tämän päivän uuden testamentin kohtaa, niin ajattelin joulun aikaa “loivana laskuna arkeen”. Se mikä meillä on vastassa arjessa, omassa elämässä, läheisten elämässä, yhteiskunnassa, seurakunnassa jne… voi tuntua juhlan jälkeen ylivoimaisen hankalalle ja vaikealle. 

Tuo raamatunkohta puhui minulle siitä että juhlapyhien jälkeen monesti tipahdetaan omasta “kuplasta” karuun todellisuuteen. Enää ei riitä että pärjää itsensä ja lähimmäisten kanssa. Tähän auttaa että osaa (ja haluaa) kommunikoida sekä Jumalan että ihmisten suuntaan sillä tavalla että tulee ymmärretyksi. Jumala antaa meille lahjaksi myös kykyjä ja apuja tähän. 

Mukavaa ja siunattua joulunaikaa,

–Tomppa