Kategoria: Luemme Raamattua

Jes. 14

1. Kor. 13

OM Uutisten numerossa 2/2024 (kesäkuu – elokuu) oli mielenkiintoinen ajatus, jonka esittäjää ei sen tarkemmin yksilöidä ja/tai nimetä. Kirjoittaja puhuu ystävästään, joka oli todennut näin: ”[–] suomalaiset ovat maistaneet juuri sen verran uskonnollisuutta, että luulevat tietävänsä, mistä kaikessa on kyse”. 

Vähän samankaltaisesti mietin ensimmäisen Korittilaiskirjeen 13. lukua. Kyseinen lukuhan luetaan yleensä häissä. Miten vihkipari ja paikalla oleva seurakunta ymmärtävät tekstin? Uskaltaisin väittää, että aika moni ajattelee, että tekstissä kuvataan ihmisten välistä inhimillistä rakkautta. Näin ei kuitenkaan ole, vaan kyse on Jumalan agape-rakkaudesta.

Ymmärrän tämän niin, että Paavali haluaa korostaa Jumalan rakkauden kokemista ja omistamista kaiken lähtökohtana ja keskipisteenä. Vaikkei tässä kirjoitetaan mitään Jeesuksesta, niin Jumalan rakkaus kaikkia ihmisiä kohtaan on ilmestynyt juuri Jeesuksen elämässä, kuolemassa, ylösnousemuksessa ja taivaaseen astumisessa. Tämä rakkaus asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin ja vaikuttaa sen, että teemmepä mitä tahansa, voimme toimia tässä rakkaudessa.

Pekka

Jes. 13

Tämä viikko päättyy raskaaseen Jesajan kirjan lukuun. Jumalan viha ei ole helppoa edes luettavana, ei sen ole tarkoituskaan. Tuomion kuvausten on tarkoituskin herättää, ravistella tarkastelemaan omia asemia. Väkivallan keskellä eläneiden ihmisten ravisteluun tarvitiin erityisen painavia sanoja.

Näiden kuvausten keskellä muistan, ettei Jumala itsekään iloitse tuomiosta. Hän on Isä, joka odottaa tuhlaajapojan paluuta. Hän on Jeesus, joka itki Jerusalemin kohtaloa.

1. Kor. 12

Eräs ystäväni totesi lukiessamme Raamattua porukalla, että hän on niin huono evankelioimaan, hän ei uskalla jutella uusille ihmisille muutenkaan, saati uskosta. Toinen taas totesi, että hän aivan palaa jutella ventovieraille, mutta ei ikinä jaksa keskittyä rukoukseen samalla tavalla, kuin tämä ensimmäinen. Minulle tämä oli oikea heureka-hetki! Me kuvittelimme olevamme surkeita kristittyjä kun keskityimme siihen, mikä itselle oli vaikeaa, emmekä tajunneet että “vähäpätöiset vahvuutemme” ovat toisten ja Herran silmissä kullanarvoisia! 

Tiedän, että monella on tätä lukiessa edessä (tai jo takana) kotimatka New Winesta, paluu omiin ympyröihin. (Ajattelen usein, että Taivaassa on toivottavasti vähän samanlaista kuin New Winessa: olemme kaikki toistemme naapurissa ja voimme käydä iltakylässä. Se olisi ihanaa.) Ainakin itselläni on joskus siinä vaiheessa vähän eksynyt olo. Jumalan antamat lahjat ja oivallukset tuntuvat kotona epätodellisilta. Jumala on kuitenkin tarkoittanut lahjansa ja sanansa nimenomaan jokapäiväiseen elämään, arkisiin tilanteisiin valtakuntansa ja seurakunnan rakennukseksi.

Kiitos Jeesus, että olet kanssamme, tuot meidät yhteen myös arkemme keskellä. Anna Pyhä Henkesi, varusta meidät. Kiitos, että kädessäsi meistä jokainen on arvokas, tärkeä osa kokonaisuutta. Silloin, kun en itse näe, mihin olet minut tarkoittanut, kirkasta minulle työsi.

Ada

Jes. 12

Tänään tartun ihan tähän ensimmäiseen jakeeseen “Sinä olit minulle vihoissasi, mutta vihasi väistyi ja sinä lohdutit minua.”

Minussa tämä jae nostaa selkärangasta vastareaktion, sillä se muistuttaa minua arvaamattomasta, mielivaltaisesta ihmisestä, joka yhdessä hetkessä yllättäen raivoaa ja pian on hyvällä tuulella ja odottaa kiitosta. Haluan pysähtyä tähän, sillä meidän Jumalamme ei ole tällainen. 

Jumalan “viha” ei ole yllättävää mielivaltaista räyhäämistä tai manipuloivaa vallankäyttöä. Jumala on johdonmukainen ja tarjoaa viimeiseen saakka parempaa vaihtoehtoa. Hän tietää, mitä on lopulta pelissä ja mitkä ovat kaikki mahdolliset muut lopputulokset. Kun kiitämme häntä, emme ole helpottuneita siitä, että sentään hän ei raivoa, vaan kiitämme häntä joka on kaiken hyvän lähde, kiitämme siitä, että hän on totisesti saattanut kaiken hyväksi!

1. Kor. 11

Olen tällä viikolla ottanut Jukka Norvannon opetukset tuekseni ja se on ollut hyvä päätös! Ymmärsin ensimmäistä kertaa jakeen 29 “Se joka syö ja juo ajattelematta, että kyseessä on Kristuksen ruumiista, syö ja juo itselleen tuomion”. Olen aina ajatellut ilman muuta, että “Kristuksen ruumis” on tässä yhteydessä viittaus leipään, mutta Norvannon mukaan Paavali puhuu tässä seurakunnasta Kristuksen ruumiina. Näin ajateltuna jae tukee koko kirjeen muuta viestiä: Korintin seurakunnan ydinongelma oli se, ettei heistä ollut tullut yksi ruumis, samaa Jumalan perhettä. He muistuttivat vastahakoisia kanssamatkustajia jotka ovat joutuneet kiusallisesti samaan pelastusveneeseen. He eivät huolehtineet toisissaan, joten heidän joukossaan oli paljon “heikkoja ja sairaita”. Osa oli käytännössä suljettu yhteyden, Kristuksen ruumiin ulkopuolelle taustansa tai asemansa vuoksi.

Iloitsen tämän äärellä siitä, miten paljon KohtaamisPaikassa ja seurakunnissa yleensäkin tänä päivänä pyritään tietoisesti madaltamaan raja-aitoja, jotta kaikilla olisi mahdollisuus tulla osaksi seurakuntaa taustastaan ja elämäntilanteestaan riippumatta. Samalla uskon, että yhteyden löytäminen ja ylläpitäminen ovat aikamme isoja haasteita, erityisesti yksilötasolla. Ajattelen, että tässäkin asiassa lopulta ei onneksi ole kyseessä sprintti, eikä edes maratoni vaan enemmänkin patikkamatka, johon kuuluu luonnostaan erilaisia vaiheita ja aina on mahdollisuus arvioida reittivalintaa uudelleen ja rukoilla tarkempia koordinaatteja.

Kiitos Jeesus, että meidät on tarkoitettu osaksi niin hienoa ja ihmeellistä asiaa kuin “Kristuksen ruumis”. Emme tosiaan useinkaan edes ymmärrä, miten upea ja tärkeä asia se on. Kirkasta meille paikkamme osana uskovien yhteisöä. Näytä, miten voimme tukea lähimmäisiämme tässä yhteisössä, jottei ketään suljettaisi ulos.

Ada