Kategoria: Luemme Raamattua

Jer. 15

“Mutta Herra sanoo: – Minä käännän kaiken hyväksi. Vihamiehesi panen rukoilemaan sinulta apua, kun he joutuvat hätään ja ahdinkoon. – Herra, sinä tunnet minut! Muista minua ja pidä minusta huoli, kosta sinä ahdistajilleni! Älä ole heitä kohtaan liian pitkämielinen, muuten joudun tuhon omaksi. Näethän, kuinka he häpäisevät minua sinun tähtesi! Kun sinun sanasi tulivat minulle, minä ahmin ne. Sanasi olivat minun iloni ja sydämeni riemu. Sinä, Jumala, Herra Sebaot, olet kutsunut minut omaksesi! Miksi minun kipuni ei koskaan lopu, miksi haavani ovat niin pahat, etteivät parane? Sinä olet minulle kuin kuivuva puro, joka pettää janoisen. Minä teen sinusta lujan pronssimuurin. Vaikka tämä kansa nousee sinua vastaan, ei se sinua voita, sillä minä olen sinun kanssasi, minä autan ja suojelen sinua, sanoo Herra. Minä pelastan sinut pahojen käsistä, vapautan sinut väkivaltaisten kourista!” Jer. 15‬:‭11‬, ‭15‬-‭16‬, ‭18‬, ‭20‬-‭21‬ ‭

Jeremia taisteli oman kutsumuksensa kanssa. Hän koki ympärillään olevan tuskan, pahuuden omassa itsessään. Hänen tuskansa olivat niin kovat, että hän koki Jumalan hylänneen hänet. Välillä elämässä tapahtuu niin isoja asioita että Jumala tuntuu olevan kuuro. Jumalan lupauksetkin tuntuvat olevan  kuin kuivuva puro, joka pettää janoisen. Omat syntimme ja toisten synnit meitä kohtaan, sairaudet, menetykset tuntuvat vievän kaiken ilon elämästämme. Tuntuu kuin olisin kuivuvan puron äärellä juomassa, mutta vettä ei ole riittävästi sammuttamaan janoa. Jeremian lailla huudamme, monesti hiljaa, miksi kipuni ei koskaan parane, miksi läheiseni kipu ei koskaan parane. Miksi haavat ovat niin pahat etteivät ne parane? Elämämme täyttyy vain kysymyksistä ilman vastausta. Jeremia sai kuitenkin avun, lohdutuksen, mutta paraniko kipu, sitä ei suoraan sanota. Lohdutus kuitenkin tuli: kun sanasi tulivat minulle, minä ahmin ne. Kaiken tuskan kokemisen ja ikävän kokemisen keskellä voimme kuitenkin kohdata Jumalan lohduttavan sanan. Se voi tulla lähimmäiseltä, joka jaksaa kuunnella meitä, se voi tulla hiljaisuudessa Jumalalta. Lohdutus voi tuntua niin oikeaan hetkeen, että ahmimme sen. Rukoilen, että sinä joka käyt läpi vaikeita aikoja, tuskaa, menetystä voisit saada Jumalan lohduttavan sanan, joka tuo sinulle rauhan sydämeen. Hän on sinut nimeltä kutsunut, hän pelastaa pahojen käsistä, hän on kanssasi ja suojelee sinua ja läheisiäsi. Se on hänen lupauksensa.

2. Tess. 2

“Mutta teidän vuoksenne meillä on täysi syy aina kiittää Jumalaa, te Herralle rakkaat veljemme. Jumala on valinnut teidät ensimmäisinä pelastumaan, kun Henki pyhittää teidät ja te uskotte totuuteen. Tähän juuri, Jeesuksen Kristuksen kirkkauden omistamiseen, hän kutsui teidät, kun toimme teille evankeliumin. Pysykää siis lujina, veljet, ja pitäkää kiinni niistä opetuksista, joita olemme suullisesti tai kirjeessämme antaneet teille. Itse Herramme Jeesus Kristus ja Jumala, meidän Isämme, joka on rakastanut meitä ja on armossaan antanut meille iankaikkisen lohdutuksen ja hyvän toivon, rohkaiskoot sydämiänne ja antakoot teille aina voimaa hyviin tekoihin ja puheisiin.” 2.  Tess. 2‬:‭13‬-‭17‬

Voimmeko sanoa, että meillä on täysi syy kiittää Jumalaa? Osaammeko olla kiitollisia toisista, Jumalalle rakkaista ihmisistä? Meillä on  syytä olla kiitollisia rakkaista ihmisistä, ei pelkästään meille rakkaista, vaan Jumalalle rakkaista ihmisistä. Voisinko tänään pysähtyä kiittämään kaikista niistä ihmisistä, joita Jumala on minulle antanut. Kaikessa mistä koemme epäonnistuneemme, voimmekin luottaa siihen, että Jumala pyhittää meidät eikä meidän tekomme. Uskomme on lähtöisin Jumalalta, joka on lahjoittanut uskon. Rakkautemme on lähtöisin Jumalalta, joka on ensin rakastanut meitä. Lohdutuksemme on lähtöisin Jumalalta, joka on lohduttanut meitä. Hyvä toivo on tullut Jumalalta, joka on antanut meille toivon. Voiko, mikä riemu, kun meillä on usko, joka julistaa toivon sanomaa epätoivon keskellä. Mikä voi olla parempaa kuin hyvän toivon sanoma epätoivon keskellä? Tulkoon se esiin rakkauden tekoina ja sanoina. Tuokoon se lohdutuksen sureville, kärsiville ihmisille. Tulkoon se kiitollisuutena meille tänäänkin.

Mika

Jer. 14

“– Vaikka rikoksemme todistavat meitä vastaan, auta, Herra, nimesi ja kunniasi tähden! Monta kertaa me olemme luopuneet sinusta, tehneet syntiä sinua vastaan. Herra, sinä olet Israelin toivo, pelastaja ahdingon aikana! Miksi olet nyt kuin muukalainen, kuin vieras vaeltaja, joka vain yhdeksi yöksi poikkeaa taloon? Miksi olet kuin neuvoton mies, kuin soturi, josta ei ole puolustajaksi? Olethan sinä kuitenkin meidän keskellämme, ja meitä kutsutaan sinun omiksesi. Älä jätä meitä, Herra!” Jer. 14‬:‭7‬-‭9‬ ‭

Olemme syntisiä, rikoksemme todistavat meitä vastaan, emme voi muuta kuin tunnustaa sen ja anoa armoa Jumalalta. Toisinaan elämäämme voi tulla hetkiä, jolloin Jumala tuntuu olevan kaukana kuin muukalainen, joka on hetken luonani. Kuitenkin tällaisina aikoina uskosta todistaa ikävä Jumalan puoleen. Ikävä kertoo, että uskon Jumalan olevan, mutta kaipaan hänen läheisyyttään. Silloin on aika pysähtyä ja hiljentyä kuuntelemaan Jumalaa. Onko ikävä kuitenkin Jumalasta lähtöisin? Pakottaako hänen läsnäolonsa puute meitä pysähtymään kiireessäämme. Näin uskon, koska syntinen minäni ei kaipaa Jumalaa. Uudestisyntynyt minä kaipaa Jumalan puoleen. Jumalan tunteminen muukalaiseksi tuo kokemuksen neuvottomuudesta. Niissä hetkissä vain Jumalan sanan lupaukset kantavat, usko kantaa minua. On aikoja, jossa epätoivo on niin suuri sisäisesti, että tuntuu kuin minua  sahattaisiin rikki. Toisinaan juuri silloin on saanut kokea uskon voiman, lohdutuksen. Jumala ei jätä meitä. Hän on meissä Henkensä kautta. Sen saamme aina uskoa, koska meitä kutsutaan hänen omikseen, hänen lapsikseen. Hyvä Jumala ei lapsiaan hylkää.

2. Tess. 1

“Meidän tulee aina kiittää Jumalaa teidän vuoksenne, veljet. Siihen on täysi syy, koska teidän uskonne kasvaa kasvamistaan ja koska rakkaus toisianne kohtaan yhä lisääntyy teissä kaikissa. Sen tähden me rukoilemme aina teidän puolestanne, että Jumalamme pitäisi teitä saamanne kutsun arvoisina ja että hän voimallaan vahvistaisi teidän haluanne hyvään ja saattaisi päätökseen ne teot, jotka todistavat uskostanne. Näin te kirkastaisitte Herramme Jeesuksen nimeä ja hän kirkastaisi teidät, meidän Jumalamme ja Herran Jeesuksen Kristuksen armon mukaisesti.”2.  Tess. 1‬:‭3‬, ‭11‬-‭12‬

Joudun aina kohtaamaan oman uskoni heikkouden. Miksi en näe suurempia tekoja? Jeesus sanoo: jos teillä olisi uskoa sinapinsiemen verran, niin voisitte sanoa tälle vuorelle: heittäydy mereen. Te ette voi itsestään tehdä mitään. Paavali näkee Tessalonikalaisten uskon kasvaneen, eikä uskon kasvamiselle ole tullut loppua. Mitä uskon kasvaminen on? Paavali liittää uskoon rakkauden kasvamisen, rakkauden toisia kohtaan. Hän jatkaa vielä: rukoilen, että Jumala voimallaan vahvistaisi haluanne hyvään ja saattaisi päätöksen teot, jotka todistavat uskosta. Teot kirkastavat Herran Jeesuksen nimeä, lisäksi ne vielä kirkastavat Tessanolikalaiset. Mitä kirkastaminen on? Omassa elämässäni tuntuu, että olen enemmänkin puhunut suuria kuin oikeasti uskonut. Onko kyseessä ollut kuitenkin vain uskoa omiin voimiini ja itsestä uskon etsimistä. Kun elämässä ei ole mitään tapahtunut, olen jäänyt epäuskoiseen tilaan tai paremminkin vain staattiseen tilaan. Olen jäänyt hyväksymisen tilaan, että mitään vuoria ei tarvitsekaan siirtää, Joku kaipuu on itsellä kuitenkin herännyt Jumalan tekojen näkemiseen. Mitä Jumalan teot ovat joita odotan? Odotan, että ihmisiä kääntyy Jumalan puoleen, evankeliumin ilosanoma tavoittaa ihmisiä, sairaita paranee ja saan rukouksiin vastauksia, Haluan nähdä uskon tekoja, ei vain tyhjiä sanoja. Onko uskossa kuitenkin kyse pienestä, sinapin siemenestä, joka kykenee murtamaan rakkaudella isommankin kyynisyyden vuoren. Rakkautena vaikuttava usko näkeekin vuoren sijaan armon, joka tekee tien syntisen ihmisen luokse.

Mika

Jer. 13

“– Kuunnelkaa tarkasti, herkistäkää korvanne, nujertakaa ylpeytenne – Herra puhuu! Antakaa Herralle, Jumalallenne, kunnia, ennen kuin tulee pimeä ja te kompastutte hämärillä vuorilla. Silloin te odotatte valoa, mutta hän muuttaa sen pimeydeksi, synkäksi yöksi. Jos ette ota vastaan tätä varoitusta, minä itken teidän ylpeyttänne. Salassa minä itken ja valitan, kyyneleeni valuvat virtanaan, kun Herran kansa viedään vankeuteen. Minä itse nostan helmasi sinun pääsi yli, niin että kaikki saavat nähdä alastomuutesi.” Jer. 13‬:‭15‬-‭17‬, ‭26‬

Puhuessasi toiselle ihmisille, odotat hänen kuuntelevan sinua. Hänen kehonsa kieli kertoo kuunteleeko hän sinua. Muistan kuinka huonokuuloinen ukkini piti kämmentä korvan takana kuunnellakseen uutisia, silloin hän todella herkisti korvansa kuunteluun. Korvan herkistäminen kuvaa hyvin kuinka tulisi kuunnella toista. Jumalan suhteen korviemme pitäisi erityisen herkistyneitä. Ylpeys johti ihmisen lankeamiseen pois Jumalan äänen kuulemisesta. Ylpeys on kapinaa Jumalaa vastaan, se ei arvosta Jumalan neuvoja. Ylpeä luottaa omaan viisauteensa ja omaan voimaansa, sellainen ihminen on pimeässä ja kompastuu. Nujertakaa ylpeytenne. Se nujerretaan vain polvistuminen Jeesuksen ristin juurelle. Ylpeyden nujertaminen vaatii nöyrtymisen oman heikkouden tunnustamiseen. Antakaa Jumalalle kunnian ennen kuin tulee pimeä, valo loistaa meissä. Se ohjaa meidät näkemään oman kykenemättömyytemme pelastaa itsemme omilla voimilla.

Ylpeä ihminen on todellisuudessa alaston. Paavali puhuu kuinka me odotamme taivaalliseen asuun pukeutumista, jossa ei enää olisi alastomia. Ylpeys on synti, johon ihminen lankesi ja sen jälkeenymmärsi olevansa alaston ja häpesi sitä. Meidän tulee verhota alastomuutemme, syntisyytemme, Kristuksen vanhurskaalla puvulla. Hän kutsuu meitä joka päivä luopumaan ylpeydestämme ja turvautumaan hänen vanhurskauteensa ja tekoonsa. Nyt joudumme huokailemaan ahdistuneina oman syntisen ylpeytemme kanssa ja kaipaamme pukeutua taivaalliseen asuun. Kerran alastomuutemme tulee lopullisesti häviämään, elämä tulee kätkemään sisäänsä sen, mikä on kuolevaista. 1. kor.‬ ‭5‬:‭2‬-‭4‬ ‭Tässä toivossa saamme tänäänkin elää.

1. Tess. 5

“Rohkaiskaa ja vahvistakaa siis toinen toistanne, ja niinhän te teettekin. Kehotamme teitä, veljet: ojentakaa kurittomia, rohkaiskaa arkoja, tukekaa heikkoja ja olkaa kaikkia kohtaan kärsivällisiä. Katsokaa, ettei kukaan maksa pahaa pahalla. Pyrkikää aina tekemään hyvää toisillenne ja kaikille ihmisille. Itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonaan ja varjelkoon koko olemuksenne, teidän henkenne, sielunne ja ruumiinne, niin että olette nuhteettomat Herramme Jeesuksen Kristuksen tullessa.” 1 tess. 5‬:‭11‬, ‭14‬-‭15‬, ‭23‬

Rohkaisu ja toisen vahvistaminen on kristityn velvollisuus, emme saa painaa toista alas millään tavalla. Toisen rohkaiseminen tapoja on monenlaisia, palautteen vastinparina ei voi olla alaspainaminen, mutta ikävistä asioistakin pitäisi pystyä keskustelamaan toisen kanssa,. Kuriton ei noudata ohjeita vai ymmärtääkö hän toimivansa väärin toista kohtaan. Voinko antaa toiselle korjaavaa  ns. hampurilaispalautetta vai onko sekin kuitenkin pohjimmiltaan rohkaisua,. Ajattelin, että ojentamisen tarkoituksena on toisen saamisen ymmärtämään tekojensa seurauksia, samalla kuitenkin pitää itse valmistautua vastaanottamaan palautetta. Kun ojennan toista niin pyrin sillä rohkaisemaan toista pitämään kiinni evankeliumista sellaisena kuin se on tarkoitettu. Arka katsoo omiin voimiinsa ja pelkää luottaa armahtavaan Jumalaan. Mooses peitti kasvonsa kohdatessaan ensimmäistä kertaa Jumalan, Pietari sanoi Jeesukselle: mene pois luotani, sillä minä olen syntinen ihminen. Jeesus ei mennyt pois, vaan rohkaisi arkaa Pietaria. Mooses puhui lopulta Jumalan kanssa kasvoista kasvoihin eikä enää pelännyt, Pietarista tuli rohkea julistaja, joka kuoli sanomansa takia. Seisotaan toistemme rinnalla ja rohkaistaan jatkamaan matkaa eteenpäin. Pidetään kiinni evankeliumista.

Kärsivällisyys on ehkä vaikeinta. On vaikeaa odottaa, on vaikea odottaa Jumalan tekoa, on vaikea armahtaa toista uudestaan ja uudestaan. On vaikea toistaa kärsivällisesti ystävälle kaikkia rohkaisun sanoja, on vaikea kuunnella toista keskeyttämättä ja jopa kuunnella oikeasti, mitä toinen haluaa kertoa sinulle. On vaikeaa kestää toisten heikkouksia, kun omissakin heikkouksissa on kestämistä. Aina hyvän tekeminen ei onnistu, mutta Jumalan armon avulla hyvän tekeminen onnistuu. Hyviä sanoja, rohkaisun sanoja, arvostavasti toiselle vastaaminen, arvostavasti toiseen katsoen edistää hyvää, tuo hyvän mielen, ei pelkästään toiselle, vaan myös itselle. Mutta kun toinen vastaakin minulle tylysti, niin pystynkö vastaan hyvällä. Kaikessa heikkoudessamme voimme rukoilla: itse rauhan Jumala pyhittäköön teidät kokonaan ja varjelkoon koko olemuksenne, sielunne ja ruumiinne, niin että olette nuhteettomia Herramme Jeesuksen Kristuksen tullessa.

Mika