Kategoria: Luemme Raamattua

2. Sam.23

Room. 2

Hyvä pelko. 2. Samuelin kirjan 23. luku kuningas Daavidin sotaisasta hallituskaudesta ja siitä, kuinka paljon Daavid arvosti sotapäälliköitään. Toinen asia, joka Daavidista käy ilmi on se, että Daavid antoi kunnian kaikesta menestyksestään: ”Joka oikeamielisenä hallitsee ihmisiä, joka hallitsee heitä Jumalaa peläten…” (j. 3)

Daavid oli sodan ajan kuningas. Hän joutui sotaan jo nuorena poikana viedessään vanhemmille veljilleen eväitä rintamalle filistealaisia vastaan. Tuo taistelu päättyi Goljat-jättiläisen kuolemaan ja filistealaisten pakoon (1. Sam. 17). Kuningas Saul ihastui Daavidin rohkeuteen niin, että otti hänet luokseen ja asetti hänet pian sotureidensa päälliköksi. Daavid menestyi niin, että kansa ylisti Daavidin sotavoittoja laulaen: Saul kaatoi miehiä tuhansin, Daavid kymmenintuhansin.” (1. Sam. 18:8). 

Daavidin aikana Israel ja Juuda vapautuivat ympäröivien kansojen ”ikeestä” ja valloittivat Jumalan Moosekselle lupaamasta Luvatusta maan loputkin alueet.  

Daavidin historia osoittaa, että Daavidilla oli paljon vaikeuksia ja ongelmia omasta perhepiiristä lähtien. Hän teki virheitä ja kohtalokkaita syntejä, joilla oli ikäviä vaikutuksia toisiin ihmisiin ja Daavidin omaankin elämään. Daavid muun muassa tapatti Batseban miehen Urian ja otti tämän vaimon puolisokseen. Daavidin synneistä seurasi esimerkiksi hänen oman poikansa kuolema ja kansaa piinannut rutto. 

Rikkinäinen ja nöyrä Jumalan suosikki. Daavid oli yhtä epätäydellinen ja rikkinäinen kuin kuka tahansa meistä. Daavidista suuren teki se, että hän oli Jumalasta riippuvainen nuoruudesta vanhuuteen saakka. Daavid etsi Jumalaa ja nöyrtyi ihmisten ja Jumalan ojennettavaksi myös rikkomusten hetkellä tai pian niiden jälkeen. Daavidin koko olemassa olo perustui syvään luottamukseen, että Jumala hallitsee kaikkea ja on omiensa kanssa aina: sota on Herran vallassa. (1. Sam. 17:45 – 47).

Roomalaiskirje avautuu vain niille, jotka luottavat Daavidin tavoin Jumalaan ja siihen, että Jumala on oikeudenmukainen kaikissa sanoissaan ja tuomioissaan. (Vrt. Room. 2:7 – 8).

Voisimmeko mekin kaikessa rikkinäisyydessämme turvautua Jumalaan ja luottaa täysin hänen arviointikykyynsä? Vaikka roomalaiskirjeen sanat kuulostavat tosi rajuilta ja pois sulkevilta heitä kohtaan, jotka eivät tunnusta Jumalaa, Jumala hallitsee ja tietää ja tuntee heidätkin. Jumalalle ei ole menetettyjä, toivottomia tapauksia. 

Heli

2. Sam.22

Daavidin voittolaulu on tyyliltään tuttu, koska vastaavia psalmeja on niin paljon. Olisiko Daavidista kuitenkin tullut vanhoilla päivillään hieman omahyväinen? ”Herra palkitsi minut koska tekoni on puhtaat.” Vai pitääkö tämä tulkita niin, että hän ajattelee olevansa Jumalan puhdistama? En tiedä, mutta joka tapauksessa tässä laulussa on paljon kauniita kohtia. Pidin varsinkin lauseista, jossa kuvaillaan Jumalaa. Tässä kokoelma Daavidin ”Sinä olet” -lauseita. 

Sinä olet:

• vuorilinnani
• kallioni
• kilpeni
• pelastukseni sarvi
• vuori
• turvapaikka
• pelastajani
• uskollinen
• vilpitön
• lamppuni

Näistä voi päätellä, että Daavidille Jumala merkitsi ennen kaikkea turvaa. Tietenkin tämä psalmi oli kiitoslaulu siitä, kuinka Herra oli auttanut Daavidia voittamaan vihollisensa, joten korostus on tavallaan luonnollinen. Mutta kiinnitin huomiota siihen, että Daavid ei kuvaillut Jumalaa voiman lähteenä, joka olisi auttanut häntä sotimaan. Herra antoi Daavidille turvaa ja soti itse hänen puolestaan. Aikamoinen lausunto mieheltä, joka tunnettiin nimenomaan sotapäällikkönä!

Room. 1

Paavali ei paljoa jaarittele, vaan menee suoraan asiaan yhden lauseen tervehdyksen jälkeen. Evankeliumi on sanoma Jeesuksesta, joka on avannut uskon kautta tien Jumalan luokse. Paavali osoittaa, että Jumalan edessä me kaikki olemme syyllisiä. Myös pyhinä itseään pitävät ihmiset tekevät samoja tekoja, mistä syyttävät toisia. Ongelma ei ole kuitenkaan itse teoissa, vaan niiden takana olevissa asenteissa. Paavalin listaus ei anna kovin mairittelevaa kuvaa ihmiskunnan tilasta:

”He ovat täynnä kaikenlaista vääryyttä, halpamaisuutta, ahneutta ja pahuutta, täynnä kateutta, murhanhimoa, riitaisuutta, petollisuutta ja pahansuopuutta, he panettelevat ja parjaavat, vihaavat Jumalaa, ovat röyhkeitä ja pöyhkeitä, rehenteleviä ja pahanilkisiä, vanhemmilleen tottelemattomia, ymmärtämättömiä ja epäluotettavia, rakkaudettomia ja säälimättömiä.”

Kun tältä pohjalta yrittää väittää olevansa Jumalalle kelpaava hurskautensa vuoksi, niin osoittautuu väistämättä tekopyhäksi teeskentelijäksi. Tämä voi tuntua masentavalta, mutta oikein ymmärrettynä se on vapauttavaa. Jumalalle kelpaaminen ei perustu tekoihin, vaan Jeesuksen sovitustyöhön. Ei tarvitse uskotella kenellekään olevansa mitään muuta kuin on. Evankeliumi, eli hyvä uutinen, ei ole sanoma siitä, että olemme kaikki pahoja. Hyvä uutinen on se, että Jeesuksen tähden voimme olla vapaita ja Jumalalle rakkaita pahuudestamme huolimatta.

Marko

2. Sam.21

Tämä on hankala luku. Nälänhädän syynä oli vanha Saulin suvun verivelka, jonka sovittamiseksi tarvittiin useamman ihmisen henki. Siinä sitä on miettimistä, mutta ainakin tämä luku kertoo siitä, että kukaan meistä ei ole irrallinen. Pahat (ja hyvät) tekomme vaikuttavat toisiin ihmisiin ja jopa luomakuntaan. Paljon sen pitemmälle meneviä johtopäätöksiä en osaa tästä asiasta tehdä. Totean vain, että viattomien kärsiminen on usein toistuva teema Raamatussa.

Luku kertoo myös useista sodista filistealaisia vastaan. Tai oikeastaan rauhaa ei koskaan tehty ja taistelut vain puhkesivat aina uudestaan. Taisteluista muistetaan vain niissä voitetut filistealaiset ja heidät surmanneet Daavidin soturit. Jäin miettimään sitä, että miksi nämä tapahtumat merkittiin muistiin. Kenties muistuttamaan jälkipolvia siitä, että ennenkin on kohdattu ylivoimaisilta tuntuneita vihollisia ja selvitty. 

Mark. 16

Jeesuksen ylösnousemuskertomuksessa on monta mielenkiintoista piirrettä. Esimerkiksi ylösnousemuksen ensimmäiset todistajat, eli naiset, jotka kävivät haudalla, eivät aluksi kertoneet asiasta kenellekään, koska he pelkäsivät.  Mitähän he oikeastaan pelkäsivät?  Sitä, että heitä ei uskota? Naurunalaiseksi tulemista? Heidänhän ei ollut määrä kertoa asiasta kenelle tahansa, vaan Jeesuksen opetuslapsille, joiden olisi luullut olevan kaikkein helpoin kuulijakunta.

Tämä tietenkin kertoo siitä, kuinka vaikea asia oli uskoa ylösnousemukseen. Sen vuoksi onkin aika hämmästyttävää, kuinka moni oli valmis ottamaan tuon sanoman vastaan helluntain jälkeen. Tai oikeastaan ei niin hämmästyttävää, kun lukee luvun loppuosasta löytyvää listaa merkeistä, jotka seurasivat Jeesukseen uskovia. Luku päättyy lakonisesti: ”Herra toimi heidän kanssaan ja vahvisti sanan tunnusmerkeillä.” Tämä on asia, jota uuden toimintakauden alkaessa on hyvä rukoilla seurakunnassa.

Marko